YK:n tulisi kriminalisoida itsenäisyyden myöntämin

Suomen oikeistohallituksen, syvästi isänmaallisista sijoittaja-aineksista koostuvan Kokoomuksen johdolla, tulisi tehdä YK:n yleiskokoukselle ehdotus itsenäisyyden myöntämisten kansainvälisestä kriminalisoinnista. Suomi voisi käyttää kuvaavana esimerkkinä Leninin Suomelle myöntämää itsenäisyyttä, joka on johtanut korviaan myöten velkaantuneeseen, takapajuiseen valtioon, joka on itsemurhaluvuissa maailman kärkeä. Suomen tapaus ei ole ainutlaatuinen. Lähes kaikki maaat, joille itsenäisyys on myönnetty, ovat ajautuneet vaikeuksiin. Suomen ohella muillekin entisille siirtomaille on tyypillistä veriset sisäiset valtataistelut, taloudellinen epävakaus ja voimakas velkaantuminen sekä kansainväliseen apuun turvautuminen. Väestön kärsimykset ovat epäinhimillisiä, joka näkyy korkeana kuolleisuutena esim. itsemurhiin.

Tällaisten inhimillisten katastrofien välttämiseksi itsenäisyyden myöntämiset emävaltion toimesta tulisi välittömästi kansainvälisesti kriminalisoida. . Samalla voitaisiin myöntää USA:lle jatkuva ns. on-line-valtuutus hyökätä ja valloittaa roistovaltioita, joille itsenäisyys on myönnetty. USA valtuutettaisiin asettamaan näihin maihin enemmistövaalitapaan pohjautuva demokratia kulttuurimarxitisen monipuoluesosialismin ja seksuaalikommunismin tilalle.

Maat, jotka ovat saaneet itsenäisyytensä emämaan tunnustamina, tulisi velvoittaa heti välittömästi julistamaan itsenäisyytensä pätemättömäksi ja palauttamaan voimaan ennen laitonta itsenäisyyden myöntämistä vallinnut laillinen asiaintila. Kaikkien maiden tulisi sitoutua USA:n johtamaan itsenäisyydenmyöntämisten vastaiseen taisteluun ja tästä YK:n yleiskokous voisikin antaa kansainvälisen julkilausuman.
466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suomi on tuota yrittänyt omatoimisesti jo usempaan kertaan mutta aina on epäonneksemme epäonnistunut.

1918 Suomi liitettiin tahdottomana vasallina Saksaan mutta Saksan meni häviämään suursodan ja jouduimme suureksi suruksemme itsenäisiksi.

1940 yritimme kovasti liittyä Ruotsiin mutta senkin Saksa ja neukku kielsivät.

Ehkä kolmas kerta toden sanoo ja pääsemme vihdoin ansaitsemaamme lepoon suuren EU-suurvallan kurjana koillisena maakuntana. Sitä odotamme ja toivomme niin loppuisi tämä ainainen veivaaminen ees sun taas.

Äänestä
  • Ainainen veivaamminen tapahtuu vain NaziTarkkispojan sairaassa mielessä!

    Suomi ON otsenäinen ja selaisena PYSYY vaikka kuika miespoloa kyrsii!

    Vuonna 1918 oli kyseessä lyhyt välivaihe!

    Vuonna 1940 kyse oli VAIN yhteisestä puolustusliitosta eikä maiden yhtymisestä, kuten annat ymmärtää!

    Äänestä

  • OttaaksPäähän kirjoitti:

    Ainainen veivaamminen tapahtuu vain NaziTarkkispojan sairaassa mielessä!

    Suomi ON otsenäinen ja selaisena PYSYY vaikka kuika miespoloa kyrsii!

    Vuonna 1918 oli kyseessä lyhyt välivaihe!

    Vuonna 1940 kyse oli VAIN yhteisestä puolustusliitosta eikä maiden yhtymisestä, kuten annat ymmärtää!

    -----Suomi ON otsenäinen ja selaisena PYSYY vaikka kuika miespoloa kyrsii!----

    Porvareita se asia kyrsii, ei muita. Niitä jotka tekivät sopimuksia Saksan kanssa ja halusivat sopimusta Ruotsin kanssa.

    ---Vuonna 1918 oli kyseessä lyhyt välivaihe!---

    Niin oli ja arvaatko miksi ? Koska sopimus tehtiin maaliskuussa ja Saksa hävisi sodan marraskuussa ! Mutta itsenäisyyden menetys se oli vaikka toista koetat valehdella. Jos Saksa ei olisi hävinnyt reilusti niin sen sopimuksen perusteella voisimme olla Saksan siirtomaa tai osa tänäkin päivänä. Ei sitä sopimusta tehty määräajaksi vaan pysyväksi olotilaksi ikuisuuteen asti, pahvi !

    ----Vuonna 1940 kyse oli VAIN yhteisestä puolustusliitosta eikä maiden yhtymisestä, kuten annat ymmärtää!----

    Suollat valetta valeen perään. Kyseessä oli VALTIOLIITTO, ei puolustusliitto kuten valehtelet.

    Miksi muuten valehtelet ja/tai keksit koko ajan humpuukiselityksiä.

    Äänestä

  • "Niin oli ja arvaatko miksi ? Koska sopimus tehtiin maaliskuussa ja Saksa hävisi sodan marraskuussa !"

    MIKÄ ei sdilti todista mitenkään sitä, että järjestely olisi ollut pitkäaikainen!

    "Suollat valetta valeen perään. Kyseessä oli VALTIOLIITTO, ei puolustusliitto kuten valehtelet."

    Kyllä hankkeesta muut (kuin NaziTarkkispoika) käyttää ilmaisua "Puolustusliitto"?! Jospa luet tuon ja kerrot, että miten siitä saa käsityksen jostakin "Valtioliitosta"!?

    Suomalaiset olivat jo talvisodan aikana pyrkineet selvittämään skandinaavista puolustusliittoa Ruotsin ja Norjan kanssa. Suomessa ja muissa pohjoismaissa otettiin hyvinkin jyrkkään sävyyn kantaa vallitsevaan tilanteeseen, heti rauhansopimuksen allekirjoittamisen ja ratifioinnin jälkeen

    Ruotsissa lehdistön enemmistö oli päivää aikaisemmin kirjoittanut vastaavan suuntaisesti ja myös Norjan parlamentin puhemiehen tiedetään ottaneen kantaa eräässä radiopuheessa positiiviseen sävyyn mahdollisesta pohjoismaisesta yhteistyöstä ja epäilleensä kyseisen rauhansopimuksen olevan lyhytikäinen. Mutta Ruotsin hallitus ei ollut yhtä suopea kyseiselle ajatukselle. Paasikiven vieraillessa Tukholmassa matkalla Moskovaan, niin Ruotsin hallituksen edustaja ilmoitti ulkoministeri Molotov oli keskusteluissa tuonut esille, että kyseinen liitto olisi ollut rauhasopimuksen ehtojen vastainen ja suunnattu Neuvostoliittoa vastaan toteutuessaan.

    Heti Paasikiven saavuttua Moskovaan ulkoministeri Molotov ilmoitti peittelemättä hankkeen olevan rauhansopimuksen kolmannen artiklan vastainen. Artikla kielsi Suomea liittymästä Neuvostoliittoa vastaan tähdättyyn liittoutumaan. Hän käytti tekosyynä julkisuudessa esitettyjä puheenvuoroja niin Suomessa kuin muuallakin. Suomen hallitus luopui hankkeesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiat.kuntoon kirjoitti:

Suomen oikeistohallituksen, syvästi isänmaallisista sijoittaja-aineksista koostuvan Kokoomuksen johdolla, tulisi tehdä YK:n yleiskokoukselle ehdotus itsenäisyyden myöntämisten kansainvälisestä kriminalisoinnista. Suomi voisi käyttää kuvaavana esimerkkinä Leninin Suomelle myöntämää itsenäisyyttä, joka on johtanut korviaan myöten velkaantuneeseen, takapajuiseen valtioon, joka on itsemurhaluvuissa maailman kärkeä. Suomen tapaus ei ole ainutlaatuinen. Lähes kaikki maaat, joille itsenäisyys on myönnetty, ovat ajautuneet vaikeuksiin. Suomen ohella muillekin entisille siirtomaille on tyypillistä veriset sisäiset valtataistelut, taloudellinen epävakaus ja voimakas velkaantuminen sekä kansainväliseen apuun turvautuminen. Väestön kärsimykset ovat epäinhimillisiä, joka näkyy korkeana kuolleisuutena esim. itsemurhiin.

Tällaisten inhimillisten katastrofien välttämiseksi itsenäisyyden myöntämiset emävaltion toimesta tulisi välittömästi kansainvälisesti kriminalisoida. . Samalla voitaisiin myöntää USA:lle jatkuva ns. on-line-valtuutus hyökätä ja valloittaa roistovaltioita, joille itsenäisyys on myönnetty. USA valtuutettaisiin asettamaan näihin maihin enemmistövaalitapaan pohjautuva demokratia kulttuurimarxitisen monipuoluesosialismin ja seksuaalikommunismin tilalle.

Maat, jotka ovat saaneet itsenäisyytensä emämaan tunnustamina, tulisi velvoittaa heti välittömästi julistamaan itsenäisyytensä pätemättömäksi ja palauttamaan voimaan ennen laitonta itsenäisyyden myöntämistä vallinnut laillinen asiaintila. Kaikkien maiden tulisi sitoutua USA:n johtamaan itsenäisyydenmyöntämisten vastaiseen taisteluun ja tästä YK:n yleiskokous voisikin antaa kansainvälisen julkilausuman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu