Jeesus Raamatun Hyvänä Paimenena koonnut kansansa

Tunne_Jeesus_ajassamme

Jeesus Raamatun Hyvänä Paimena koonnut kansansa eli juutalaiset omaan luvattuun maahansa ja Jerusalemin myös antanut hallintaansa, kuten myös Länsirannan ja hyvä näin, ettei se enää ole miehitettynä Jordania joukkojen taholta, sillä valtionsa rajana on Jordan joki.

Valitettavasti pakanakansat tahtovat olla jakamassa Israelin luvattua maata ja Jerusalemia ja tästäkin edeltä kerrottu Raamatun profetioissa ja Israelin juutalaisten hallinassa on siellä turvallisuutta kaikille asua ja elää ja odottaa Jumalan suuria tekoja, sillä Herran päivä on lähellä.

Jokaisen ihmisen hyvä tuntea Jumalan tahto näissä asioissa ja edistää sitä hyvää Jumalan tahdon mukaista asiaa ja varoa sotimasta Jumalan tahtoa vastaan, sillä sitä Saatana edistää maan päällä ja villitsee kansoja valheineen ja vihaa tuottavana, kuten nähdään tätä terrorissa juutalaisia vastaan.

Jeesuksen nimessä annetaan jokaiselle ihmiselle hyvää Jumalan tahdon tuntemista ja siinä elämistä ja rukousta Pyhässä Hengessä ja rakkaudellisen tavoittelua suhteessa Jumalaan ja lähimmäisiin ja siunauksen toivotusta Israelia ja juutalaisia kohtaan, sillä tämä on Jumalan tahto jokaiselle ihmiselle että siunauksen myös ihmiset itse perisivät Jeesuksessa, eikä muuta tietä ole Jumalan Valtakuntaan yhdellekkään ihmiselle.

0

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        128
        3082
      2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        35
        1455
      3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

        A haluaa J
        Ikävä
        104
        1319
      4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
        Kaste
        162
        1047
      5. Empaattisuus ja suoruus.

        Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
        Sinkut
        135
        1047
      6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

        Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
        Kaste
        366
        1037
      7. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        60
        977
      8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

        Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
        Kaste
        373
        949
      9. Ehkä vähän

        Rakastunut sinuun
        Ikävä
        41
        777
      10. Sä saat mut tuntemaan

        Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
        Ikävä
        22
        753
      Aihe