Tulipa tässä, kuvien ja medioiden kanssa kun töitä teen, mieleen asia siitä lapualaisen metsästäjän viime viikkojen kissanmetsästyskeikasta, noin niin kuin ammatillisessa mielessä:
Ironista on, että se kissanmetsästäjä tuli itse ottaneeksi varsin vaikuttavan valokuvan, mutta ei pysty eikä halua ottaa siitä minkäänlaisia krediittejä. Mustat koirat kieli ulkona innoissaan läähättävät, silmät kameran salamavalossa loistaen, saatanallisen näköisinä saaliin ääressä. Kuvassa olisi muuten jopa aineksia eläinsuojelutyön julistekuvaksi, paitsi koirat ovat siinä varsin kyseenalaisessa roolissa.
Kuva mm. tässä:
https://www.thepetitionsite.com/takeaction/631/858/774/
Sommittelullisestikin hyvä kuva, varmaan parhaita mitä kuvaaja on koskaan ottanut, mutta kuvaaja tuskin missään nimessä haluaa nimeään kuvan alle.
Kaveri on kuvaa ottaessaan ja julkaistessaan tuskin edes tajunnut, miten negatiivisesti sen lähes kaikki kuvan katsojat sen tulkitsevat. Ehkä hän näki tilanteen niin metsästäjälasien läpi, että kissat olivat hänelle vain saalis ja kiiluvasilmäiset koirat vain rakkaita iloisia metsästyskavereita.
Ihminen voi etääntyä aika kauas yleisistä arvoista.
Jo kohta parikymmentätuhatta ihmistä on allekirjoittanut lemmikkieläimien metsästystä vastustavan vetoomuksen.

Vastaukset 9
Vanhimmat
VOI LOPETTAKAA JO-----------------------EI JAKSA ENÄÄ
tämä porukka ei lopeta. he ovat kiiluvasilmäisiä fanaatikkoja. vain parikytätuhatta nimeä, onhan aderessi maailmanlaajuinen. eikä kukaan ihminen metsästä lemmikkejä Suomessa; siis ihan turha juttu tamä nimikeräys. petoeläimet saalistavat myös lemmikkejä. sitä ei voi adreseilla estää.
Petoeläinten kissojen metsästystä voisi ainakin huomattavasti vähentää ulkoiluttamalla kissoja valjaissa (ei mikään vitsi vaan tätä päivää). Kissoille voi myös rakentaa ulkoilutarhan ja kerrostalossa asentaa parvekkeelle kissaverkon. Erilaisia leikkejä ja virikkeitä voi keksiä sisäkissoille vaikka miten paljon, vain mielikuvitus on rajana. Kaikkien kannattaa asiallisesti keskustella tästä sellaisten kissanomistajien kanssa, jotka pitävät kissojaan valvomattomasti vapaina ulkona.
Haluan vielä lisätä, etten tietenkään hyväksy kissojen tappamista. Kyllä Suomessakin on ihmisiä, jotka huvikseen tappavat ja kiduttavat kissoja, tapauksia on paljon muitakin kuin vain nämä Lapuan tapaukset. Toivon, että tämä laajalti somessa käyty keskustelu vähentää kissojen tappamista, vaikuttaa uuteen eläinsuojelulakiin eläinten hyväksi ja lisää kissanomistajien vastuullisuutta lemmikkejään kohtaan. Toivottavasti tästä tulee esimerkillinen ennakotapaus eläinten hyväksi.
P.S. Voimia ja jaksamista tapettujen ja kadonneiden kissojen omistajille, jos luette näitä keskusteluja.
Tämä oli kyllä yksi parhaimpia kommentteja tähän kauheaan tapaukseen liittyen!
Eläimiä tulisi suojella myös kaiklta eläintenrakastajilta, jotka käyttävät niitä ommien tarpeittensa tyydyttämiseen. Tämä äärimmilleen paisunut kohu on hyvä osoitus siitä, millaisia henkisiä voimavaroja näihin lemmikkeihin tuhlautuu, niin koiriin, kissoihin kuin vaikkapa kotirottiin.
Yli 20 000 allekirjoittajan raja on ylittynyt jo monta, monta nimeä sitten. Siellä amerikaanot, engelsmannit, fransmannit ja kymmenien muiden valtioiden kansalaiset vastustavat kissojen tappamista. Sen kuuluisan kissantappopäivityksen yhteydessähän luki "Ja fransmannille opetusta". No, nyt fransmannit ja muut antavat metsästysseuran EX-puheenjohtajalle vähän opetusta, osa kommenttien kera.
Vilkaisinpa minäkin tuota adressia. Villehän on kertonut pitävänsä Saksasta ja käyvänsä siellä koiranäyttelyissä. Saksa on kaunis maa. Olen siellä itsekin muutaman kerran käynyt ja koulussa saksaa lukenut. Huomasin tuosta adressista erään saksalaisen allekirjoittajan kommentin:
"Margareta S.
Germany
just now
Diese Art "Training" spricht nur über eine billige Art von Tötung - Hauptsache ist, dass Blut fließt. Nicht die Hunde müssen trainiert werden - es sind deren Besitzer, die dringend einer Therapie bedürfen."
Gute Nacht schlaf gut und träum süß!
Mikäs mulukku siälä poisti ainuan kiriootuksen jos oli asiaa? Ekkö ymmärtäny saksaa? Soli oikian saksalaase mettästäjän vastaus tähän asiaha!
Paan uurestansa, älä ny poista, vaan käytä vaikka kääntäjää!
Tämä miäs on ollu samoos kokees ku Ville, siis niis johona päästetähä kissi säkistä ja koirat perähä.
"In Deutschland heißt das Härtetest. Aber nicht auf Hauskatze. Sondern Fuchs, Marder, wildernde Katze, Dachs etc. Also Raubwild. Nicht zahme Katzen. Wobei es schwer zu vermeiden ist, wenn der Hund im Jahdtrieb steht."