Tarkan perehtymisen tuloksena olen vakuuttunut, että maailmaa hallitsevat liskoihmiset. Ainakin Kuningatar Elizabeth ja Obama ovat miltei varmuudella liskoja tai hybrideä. Ilmeisesti myös George Soros ja Sauli Niinistö. Todisteita löytyy historiasta yllättävän paljon. Prinsessa Diana ja Putin ovat ilmeisesti myös saaneet totuuden selville.
Reptiliaanit eli liskoihmiset ovat saatanallisten voimien kätyreitä ulkoavaruudesta. Majapaikkoina meidän glalaksissa ovat Saturnus, minkä renkaat lähettävät häiriö signaalia aivoihimme sekä kuu, mikä ei ole planeetta vaan taistelualus.
Olen tässä nyt paripäivää sulatellut näitä tietoja ja miettinyt mitä minulla pitäisi tehdä? Olen pyrkinyt pysymään tyynenä. Reptiliaanit osaavat lukea ajatuksia, joten olen jutellu telepaattisesti mielentasolla kirjastoissa ja kaupoissa ihmisille. Vielä he eivät ole vastanneet, mutta eräs nainen nyökkäsi minulle kun kysin oletko sinäkin niitä liskoja? Pakenin juosten ulos kirjastosta lähimmälle poliisiautolle vain joutuakseni putkaan huumetestien kautta. Onko valtio myös sekaantunut tähän Niinistön epäilyksen myötä?
Amerikan intiaanien mukaan reptiliaanit asuvat myös maan alla ja esimerkiksi heillä on kalliovuorten alla massiivinen tunneliverkosto.
Tietääkö joku mitä nyt kannattaisi tehdä? Ilmeisesti reptiliaanit myös saavat energiaa negatiivisesta värähtelystä. Pitääkö olla vain positiivisena ja ruokoilla? David Icken mukaan myös symbolit ovat energian lähteitä näille saatanoille? Laitoin Timo Soinille sähköpostia asiasta useaan kertaan, mutta hän ei vastaa.
Harkitsen internetistä luopumisesta ja negatiivisista ajatuksista etteivät he saa minua satimeen.
Harkitsen vastarintaliikkeen perustamista tulevaisuudessa kun ymmärrän tarkemmin, mitä minulla on vastassani. Jos en vastaa niin tavataan seuraavan kerran 7.7.2018 Tromssassa jäämeren rannassa kirkon katolla.
Reptiliaanit taitavat olla totta.
32
2869
Vastaukset
- selkoselvyys
Älä välitä niistä.
- puhut.asiaa
No olitko heinäkuussa siellä kirkon katolla?
Sitäpaitsi olet aivan oikeassa, liskoihmisiä ne ovat.Kun hikoilevat tv:ssä, pieni vilaus liskoihosta tulee esiin.
Parhaiten sen huomasi J.Kataisesta, viimeisinä aikoina pääministerinä hän hikosi niin pahasti, että naamari melkein luiskahti paikoiltaan.
Kokkareiden nuoret naiset ovat vaikeimmin tunnistettavissa, heidän jäätävä katseensa pitää naamarit kuosissa ja tiukasti paikallaan.- puhut.asiaa
Ai witt nyt vasta huomasin, että sehän onkin ensi kesänä. No tullaan tullaan sinne katolle. Ei tässä muutakaan vaihtoehtoa ole.
- Kaukotulevaisuudesta
Oon kuullut todella erikoista ujellusta kun olen ajatellut muutamaa kokoomuksen naista. Se ujellus on sellaista kimeää ja kuulostaa hieman laulun ja kirkumisen sekoitukselta. Kun hidastaa tarpeeksi Kataisen puheita ja katsoo silmiä niin voi nähdä välähdyksiä liskoista.
Ja ensi vuonna sinne Tromsaan tarpeen vaatiessa. Laitoin Juuri David Ickellä uuden viestin sähköpostilla ja yritin myös telepaattisesti. Pitäisikö meillä perustaa joku salainen ryhmä? - siperian.kylmä.tuuli
Lähde matkaan jo nyt jos aiot lähteä. Suomeen on tulossa 100-vuotisen historian kylmin talvi jos osaat lukea syksyn merkkejä lehdistä ja muualta.
Sinun ei tarvitse tarkemmin vielä tietää mitä meillä on vastassa. Riittää että olet hyvien puolella vapaamuurareita vastaan.- Kaukotulevaisuudesta
Kiitos! Lämmittää kovasti etten ole yksin tässä taistelussa. Minulla asuu muutama ystävä lapissa, mutta en ole varma uskallanko kertoa heille totuutta aikeistani.. Taidan pitäytyä poissa pääteiltä ja suljen hetkeksi liittymäni. Vaikka olen entinen kovan luokan sotilas niin tämä on ensimmäinen kerta kun olen peloissani.
- siperian.kylmä.tuuli
Kaukotulevaisuudesta kirjoitti:
Kiitos! Lämmittää kovasti etten ole yksin tässä taistelussa. Minulla asuu muutama ystävä lapissa, mutta en ole varma uskallanko kertoa heille totuutta aikeistani.. Taidan pitäytyä poissa pääteiltä ja suljen hetkeksi liittymäni. Vaikka olen entinen kovan luokan sotilas niin tämä on ensimmäinen kerta kun olen peloissani.
Turhaan sinä pelkäät. Tulee vapaamuurareiden vuoro pelätä ja paeta.
Luulitko olevasi yksin...
- älk66778
Miksi reptiliaanit haluavat tulla tänne piskuiselle maa-planeetalle manipuloimaan meidän elämäämme? Mitä ne siitä hyötyvät ja mitä ne sillä hakevat? Uskallakko valaista?
- Ensinnäkin.on.niin.että
Ei Maa ole mikään planeetta vaikka ”ne” ovat saaneet sinutkin manipuloitua uskomaan maapalloon.
Maa on litteä. - jjooooho
Ensinnäkin.on.niin.että kirjoitti:
Ei Maa ole mikään planeetta vaikka ”ne” ovat saaneet sinutkin manipuloitua uskomaan maapalloon.
Maa on litteä.Jos keksit tuon itse, niin ymmärrän...
- Liskojen.yö
Sipilä on ihan varmasti reptiliaani! 🐊
- Kerbålls
Voi vitun reptiliaanit! Paskakasat!
- Sirppitähtivasara
Perustivatko reptiliaanit myös Neuvostoliiton?
- voijukonlauts
Ei lopu mielenterveysseuroilta työ... ei lopu ei...
- Darwintiesi
Kaikissa meissä on jonkin verran liskoa jäljellä,koska kehitysopin mukaan ensin merestä maihin nousi lisko joka muuttui dinosaurukseksi ja jotka sitten kehittyi eri vaiheiden kautta ihmiseksi,toisissa se vain näkyy vieläkin enemmän ja toisissa vähemmän.
Ei tuossa kai mitään kummallista ole. - Nojokatapauksessa
Emmehän me tiedä millaista elämä olisi ilman reptiliaanien läsnäoloa. Ties vaikka maailma olisi vielä paskempi paikka.
- lajiyksilöllistä
On lisko sentään kauniimpi kuin ihminen. Ja aliens elokuvan kuningatarkin menee 6-0.
- ffgghhg
Palstalainen! Sinunkin lähelläsi vaikuttaa todennäköisesti reptiliaani!
- sopii-teemaan
Nostetaan tämäkin ketju ylös, kun tänään on keskusteltu illuminaatista, deep statesta ynnä muusta.
- näppäimistö-on-sauhunut
Kiinnostaisi tietää, että minkälainen ihminen tämänkin avauksen on rustannut...
- Anonyymi
Vihreät aina Itä-Saksaa myöten ja Josef Stalin olivat liskoihmisiä,niin on kommunistitkin ja nykyvihreät ja city-vihreät aina alkuajoista nykypäivään asti ja vihreät ekoterroristit.Ne on reptiliaaneja.Vihreät toimivat maan alla.Luonnonsuojeluväki toimii maan alla salaa poliiseilta-eikä uhkaa laki-liskoihmiset ei kunnioita lakeja.Ne on saatanan lakeijoita.Myös Putin,Prigodzhin,Patrushev,Lavrov,kaikki he ovat liskoihmisiä
- Anonyymi
Taidan oikeasti tietää kuka on aloittaja mutta en todellakaan sano sitä täällä. Olen lakitietoinen enkä halua mitään syytettä kontolleni. Kaikki on mahdollista, se vaan pitäisi selvittää että onko tavallisen kansan, kuninkaallisten ja esim. WEF:n jäsenten välillä olennaisia eroavaisuuksia DNA:ssa vai ei.
- Anonyymi
Nyt tutkijat ovat alkaneet USA:n yliopistoissa hiljalleen puhumaan liskoihmisistä.
https://www.bitchute.com/video/btRHCTCZqkWo/
Yritykset alkoivat aikaisemmin uskottelemaan mainoksissaan, että ihmiset luulevat olevansa ihmisiä, mutta ovatkin todellisuudessa liskoja.
Ensin ufot ja nyt reptilians. Viranomaiset eivät pysty enää peittelemään vuosisatojen valehtelua kansalaisille, vaan heidän on pakko paljastaa ainakin osa totuudesta.- Anonyymi
Kyllä ne reptiliaanit todella totta ovat. Tuo on kuitenkin minulle uusia asia, että nyt uskotaan - ja jopa yliopistotasollakin mahdollisesti - että olisimme kaikki todellisuudessa reptiliaaneja. En usko tuohon, vaikka jotkut liioittelevatkin reptilaanien valtaa tässä aurinkokunnassamme ja planeetallamme. Ainakin helvetin/helvettien herroja ja palvelutyöntekijöitä lienevät ainakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ne reptiliaanit todella totta ovat. Tuo on kuitenkin minulle uusia asia, että nyt uskotaan - ja jopa yliopistotasollakin mahdollisesti - että olisimme kaikki todellisuudessa reptiliaaneja. En usko tuohon, vaikka jotkut liioittelevatkin reptilaanien valtaa tässä aurinkokunnassamme ja planeetallamme. Ainakin helvetin/helvettien herroja ja palvelutyöntekijöitä lienevät ainakin.
Niin me ollaan ja syödään teiltä päät.
- Anonyymi
Kuulin eilen että uranuslaiset hyökkää juurikin Suomeen kun täällä on asioista tiedetty jo pitkään.
Suomi poltetaan laserilla poroksi Helsingistä aloittaen.
Näin saadaan maailmaa peloteltua mahdollisimman pienillä menetyksillä, Suomi on kaikessa muussakin sopivan surkea toimiltaan joten se voidaan hävittää aina tarpeen vaatiessa. - Anonyymi
Jättäkää Ahvenanmaa rauhaan kuitenkin.
- Anonyymi
Ei me syödään kaikki. Kaikki, ihmiset ja maat.
Ollapa liskopuku ja tietäis missä nämä uffa kanavoitsijat asuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei me syödään kaikki. Kaikki, ihmiset ja maat.
Ollapa liskopuku ja tietäis missä nämä uffa kanavoitsijat asuu.Tuo olisi kyllä hauskinta ikinä.
Toivottavasti nuoret keksii vielä tällaisen 2000-luvun piilokameran, missä leikitään ufoja.
Vielä olisi vainoharhaisia ilkeämielisiä vanhuksia elossa ketä kiusata.
- Anonyymi
Maailma on täynnä symboleja, joita tavikset eivät ymmärrä: https://archive.org/details/01SatanicCorporateLogos/01 Satanic Corporate Logos.jpg
- Anonyymi
Rukoile vaan, mutta pakoon et pääse.
Sinun aivojasi SYÖDÄÄN kristitty. - Anonyymi
Saatanallisuus todellakin on toinen puoli maailmassamme johtuen siitä, että helvetti laajoine piireineen ja tasoineen sijaitsee maan alla. Sieltä tulee tänne korkeammassa dimensiossa demoneja ja myöskin inkarnaatioiden kautta. Voiko demoni siis todellakin inkarnoitua ihmiseksi? Käsittääkseni voi ja olen katsellut melko paljon mm. julmien sarjamurhaajien haastatteluja ja luekeskellut krinimaalipyskologien kirjoja ja artikkeleita pahimmista psykopaattirikollista. Tuomiolle päätyneet vaaralliset psykopaatit edustavat luonnollisestikin vain “jäävuoren” huippua. Se kierous ja pahantahtoisuus mikä joissakin ihmisissä on, on selitettävissä vain sielun kautta. Kerrotaan, että helvetillissä maailmoissa reptiliaanit lukuisine alalajeineen(on mm. siivekkäitä) ovat johtajia ja pitävät valtaa joka tasolla. Punasilmäisiä olentoja, joiden alkuperä lienee helvetti, nähdään toisinaan maan päälläkin. Esimerkiksi Dogman -havaintoja ihmissusi-havaintoja(kahdella jalalla kävelevä susi) tehdään aika paljon etenkin pohjoisamerikassa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6517083Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?414844HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa3002748- 1472041
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1321607Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3981534- 171527
Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki231418Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101303mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k111233