https://www.erto.fi/tyosuhdeopas/tyoaika/sunnuntaityoe
Sunnuntaityö = työtä, jota tehdään sunnuntaina tai muuna kirkollisena juhlapäivänä. Vuorokauden katsotaan alkavan kello 00.00 samana päivänä, jollei työehtosopimuksessa ole paremmin sovittu.
Säännöllisenä työaikana tehdystä sunnuntaityöstä maksetaan aina 100 %:lla korotettu palkka. Jos työ on lisä-, yli- tai hätätyötä, siitä on suoritettava myös lisä-, yli- tai hätätyökorvaus. Korotus lasketaan kuten ylityöstä maksettava korotettu palkka.
Siinäpä se, isien perinnäissäännön laki. Eli yhteiskunta on kirkollisen lainalaisuuden alla.
Mikä tämä lain osa on juuriltaan, so. pakanallisen Baabelin auringonpalvonnasta lähtöisin, siitä katolisen kirkon ottama äitilapsikultti opin kultaiseksi kruunuksi. Rukoillaan Mariaa - jotta äiti puhuisi pojalle asioita ja sitä kautta isälle.
Tämän totuuden äärellä olin helluntailaisena.
Katselin asiaa pidemmälle, kun helluntaipastori kiisteli sunnuntain pyhyydestä ja sapatin harhasta sunnuntaina, aivan ensimmäisenä. Eräs oli seurakunnassa kiistänyt sunnuntain PYHYYDEN raamatullisuuden. Yli 25- vuotta olleena aktiiviseurakuntalaisena lähdin purkamaan vyyhtiä. Avasin raamatun sen alusta - ja tutkin sen loppuun.
Raamatusta en löytänyt muuta PYHÄÄ, viikoittaista, kuin sapatin jonka Herra Pyhitti kansalleen. Ei sanaakaan sunnuntaista.
Perkasin syytä, miksi nyt kokoonnumme sunnuntaina. Katolisesta siirsin katseeni Luterilaiseen. Luterilaisessa sunnuntaipyhä oli ja vieläpä meidän historiankirjassa paikallisen 1500- luvulla rakennettu kirkkomme on nimetty katolisella ajalla nimetty Pyhän Marian kirkoksi, eli siellä isät saivat katolisen pohjan. sen harhan. Tuo harha tuli äidinmaitoihin, joilla imetettiin tieto lapsiin, lapsenlapsiin jne. tähän päivään asti.
Isät kalastaessaan syyshaukia talvea varten, joutuivat sunnuntai- sapattinaan kalastamaan kirkkoherran luvalla. Lupa urkeni sapattilupaan, kunhan toi haukia papille.
Eli historiankirjat edelleen kirjoittavat tuosta ajasta. ts. meidän pyhä makaa kirkonkivillä, jonka peruskivet on ihminen kantanut kirkkomäelle. Eli meillä on kansamme luoma jumala, sen mukaisesti, minkä kirkko-oppi ammensi eteemme.
Onko siten sana sunnuntai- pyhä, raamatullinen, jossa pitäisi minunkin sanoa aamenen?
Helluntaipappi tietämättömyytensä ajassa vaati sitä. Vaati, koska ei tuntenut asioiden juurta. Myöhäisempi saman kirkon pappi tosin, viisaudessaan totesi, että raamatullinen lepopäivä on sapatti- pe. illasta- lauantaihin, sen iltaan.
Ongelma on siinä, että kirkko ei vanhimiston, perinneoppineisuuden tähden halua kuulla totuutta. Ja mitä ne muut jopa kansainvälinen helluntailaisuus- jotka kumartavat ekumeenisesti - äitikirkon mukaan, jos yksi helluntaikirkko kääntyisi raamattuun ja Apostoliseen oppiin.
Meidän sunnuntai on näin kirkkopyhänä kirjoitettu lakiin. Puhutaan sunnuntai- pyhästä.
Puhutaan sitten Jumalankansasta. Elämänkirja on taivaissa ja siihen Herra kirjoittaa nimen, joiden ketkä pelastuvat. Se on Valtakunta, johon tuonelan porteilla ei ole asiaa.
Synnin palkka on kuolema, kirjoittaa raamattu. Synti on Jumalan lain rikkomista, kirjoittaa raamattu. En tunne teitä, te laittomuuden tekijät, kirjoittaa raamattu. Menkää siihen tuleen, .. eli Herra ei tuntenut, eikä elämänkirja tiennyt, eikä Elämänantaja kohdannut, elämää antaen. Siinäpä oli minulle pohtimista, mikä teki ratkaisuni tällä ELÄMÄN-tiellä.
Tiellä, mihin suuntaan kuljen.
Siksi kyseenalaistin perinneopin, tuon sunnuntain kohdalla, ymmärsin sapatin raamatullisuuden - muukalaisena minut liitettiin Jumalankansaan Kristuksessa.
Hän on Sapatin Herra. Siksi kumarran tätä Herraa, en katolista - Baabelin - ekumenia pyhää.
Eli sunnuntai on täten katolisen aspekti, uskon kulmakivi, jossa ihminen on astunut valtaistuimelle, määritellen väärän oppipyhän, joka pyhitetään väärin määritelmin, hyväntiedon puulta, ettei moni hoksaa hapatetta - Ylösnousemuspäivä!
Ko. päivä kuuluu Herran kuoleman muistoaterialle. Sapatti- Luojan erottaman merkityksin. Noissa lepää, että kaikki on Jumalan työtä, meidän puolestamme, eli sijainen.
Tuo uhrikaritsa.
Miettikää, kun katselette Katolisen kirkon sisätiloja. kuvien rakennetta. Sekin edustaa sananvastaisuutta, tarkoitushakuisuus kiinnittää usko ja katse ihmiseen.
jne. jne. jne. jne. ... Lukekaa kirjoituksia, ettei eksy tällä tiellä ja heittäkään perinneviitat harteilta.
Sunnuntaityö = työtä, jota tehdään sunnuntaina tai muuna kirkollisena juhlapäivänä. Vuorokauden katsotaan alkavan kello 00.00 samana päivänä, jollei työehtosopimuksessa ole paremmin sovittu.
Säännöllisenä työaikana tehdystä sunnuntaityöstä maksetaan aina 100 %:lla korotettu palkka. Jos työ on lisä-, yli- tai hätätyötä, siitä on suoritettava myös lisä-, yli- tai hätätyökorvaus. Korotus lasketaan kuten ylityöstä maksettava korotettu palkka.
Siinäpä se, isien perinnäissäännön laki. Eli yhteiskunta on kirkollisen lainalaisuuden alla.
Mikä tämä lain osa on juuriltaan, so. pakanallisen Baabelin auringonpalvonnasta lähtöisin, siitä katolisen kirkon ottama äitilapsikultti opin kultaiseksi kruunuksi. Rukoillaan Mariaa - jotta äiti puhuisi pojalle asioita ja sitä kautta isälle.
Tämän totuuden äärellä olin helluntailaisena.
Katselin asiaa pidemmälle, kun helluntaipastori kiisteli sunnuntain pyhyydestä ja sapatin harhasta sunnuntaina, aivan ensimmäisenä. Eräs oli seurakunnassa kiistänyt sunnuntain PYHYYDEN raamatullisuuden. Yli 25- vuotta olleena aktiiviseurakuntalaisena lähdin purkamaan vyyhtiä. Avasin raamatun sen alusta - ja tutkin sen loppuun.
Raamatusta en löytänyt muuta PYHÄÄ, viikoittaista, kuin sapatin jonka Herra Pyhitti kansalleen. Ei sanaakaan sunnuntaista.
Perkasin syytä, miksi nyt kokoonnumme sunnuntaina. Katolisesta siirsin katseeni Luterilaiseen. Luterilaisessa sunnuntaipyhä oli ja vieläpä meidän historiankirjassa paikallisen 1500- luvulla rakennettu kirkkomme on nimetty katolisella ajalla nimetty Pyhän Marian kirkoksi, eli siellä isät saivat katolisen pohjan. sen harhan. Tuo harha tuli äidinmaitoihin, joilla imetettiin tieto lapsiin, lapsenlapsiin jne. tähän päivään asti.
Isät kalastaessaan syyshaukia talvea varten, joutuivat sunnuntai- sapattinaan kalastamaan kirkkoherran luvalla. Lupa urkeni sapattilupaan, kunhan toi haukia papille.
Eli historiankirjat edelleen kirjoittavat tuosta ajasta. ts. meidän pyhä makaa kirkonkivillä, jonka peruskivet on ihminen kantanut kirkkomäelle. Eli meillä on kansamme luoma jumala, sen mukaisesti, minkä kirkko-oppi ammensi eteemme.
Onko siten sana sunnuntai- pyhä, raamatullinen, jossa pitäisi minunkin sanoa aamenen?
Helluntaipappi tietämättömyytensä ajassa vaati sitä. Vaati, koska ei tuntenut asioiden juurta. Myöhäisempi saman kirkon pappi tosin, viisaudessaan totesi, että raamatullinen lepopäivä on sapatti- pe. illasta- lauantaihin, sen iltaan.
Ongelma on siinä, että kirkko ei vanhimiston, perinneoppineisuuden tähden halua kuulla totuutta. Ja mitä ne muut jopa kansainvälinen helluntailaisuus- jotka kumartavat ekumeenisesti - äitikirkon mukaan, jos yksi helluntaikirkko kääntyisi raamattuun ja Apostoliseen oppiin.
Meidän sunnuntai on näin kirkkopyhänä kirjoitettu lakiin. Puhutaan sunnuntai- pyhästä.
Puhutaan sitten Jumalankansasta. Elämänkirja on taivaissa ja siihen Herra kirjoittaa nimen, joiden ketkä pelastuvat. Se on Valtakunta, johon tuonelan porteilla ei ole asiaa.
Synnin palkka on kuolema, kirjoittaa raamattu. Synti on Jumalan lain rikkomista, kirjoittaa raamattu. En tunne teitä, te laittomuuden tekijät, kirjoittaa raamattu. Menkää siihen tuleen, .. eli Herra ei tuntenut, eikä elämänkirja tiennyt, eikä Elämänantaja kohdannut, elämää antaen. Siinäpä oli minulle pohtimista, mikä teki ratkaisuni tällä ELÄMÄN-tiellä.
Tiellä, mihin suuntaan kuljen.
Siksi kyseenalaistin perinneopin, tuon sunnuntain kohdalla, ymmärsin sapatin raamatullisuuden - muukalaisena minut liitettiin Jumalankansaan Kristuksessa.
Hän on Sapatin Herra. Siksi kumarran tätä Herraa, en katolista - Baabelin - ekumenia pyhää.
Eli sunnuntai on täten katolisen aspekti, uskon kulmakivi, jossa ihminen on astunut valtaistuimelle, määritellen väärän oppipyhän, joka pyhitetään väärin määritelmin, hyväntiedon puulta, ettei moni hoksaa hapatetta - Ylösnousemuspäivä!
Ko. päivä kuuluu Herran kuoleman muistoaterialle. Sapatti- Luojan erottaman merkityksin. Noissa lepää, että kaikki on Jumalan työtä, meidän puolestamme, eli sijainen.
Tuo uhrikaritsa.
Miettikää, kun katselette Katolisen kirkon sisätiloja. kuvien rakennetta. Sekin edustaa sananvastaisuutta, tarkoitushakuisuus kiinnittää usko ja katse ihmiseen.
jne. jne. jne. jne. ... Lukekaa kirjoituksia, ettei eksy tällä tiellä ja heittäkään perinneviitat harteilta.
Vastaukset 2
Vanhimmat
On tullut aika julistaa katoilta totuutta ihmisille, että he erottautuisivat ihmisopeista - joka tekee tyhjäksi Jumalan sanan. Perinneopit ovat ihmisen saattamia, jota kumarretaan, joiden mukaan alttaripalvelut toimitetaan. Sitten siellä puhutaan, että mennään jumalanpalvelukseen. Siis siihen, minkä isät ovat vahvistaneet omalla viisaudellaan.
Mielestäni on parempi, että opitaan kirjoituksista todellinen Jumala - Hänen sanansa, sekä valtakuntansa, minkä rajojen sisälle se Elämänantajan käsissä menee.
Ja missä HERRA- palvelee kansaansa.
Eli pelastus on Jumalantyötä, sen alusta loppuun asti.
Siis ketä me rakastamme. Rakastammeko Kristuksessa Herran tahtoa? Saako Hän laittaa tahtonsa meidän sydämiin, kuten Uusitestamentti kirjoittaa.
Saako Sanan siemen tehdä kasvunsa, eli tämä Uusi Adam - Kristus- Sapatin, eli levon Herra tehdä sen, että meistä tulee Jumalan luomus. Eli olisimme Herrankansaa.
Ei katolista perinneopillista kansaa jne.
Voiko Jumala meissä katsoa kättensä tekoja, ja kerran julistaa lopullisen sapatinlevon Elämänantajana meille. Tunteeko Hän meidät. Vai onko nimemme taivaissa tuntematon.
Ehkä täällä ajassa hyvin tunnettu, se ja se saarnaaja, vanhin, tai rivi- uskova, jonka selkää taputetaan. Hyvin korostit tätä "maallista" perinneoppia.
Selkään taputtajia on. Mutta, kannattaako se?
Miltä tuntuisi ekumeeninen pastori, kun Herra herättäisi Pyhässä Hengessä sinut kirjoitusten mukaan eläväksi. Sinut ajettaisiin synagogastasi ulos. Siitä kansankirkostasi.
Me saarnaamaan tuonne ulos, mutta älä tule tänne.
Silloin syöt heinäsirkkoja ja kamelinkarvaturkki on päälläsi, sekä olet todellinen huutava ääni Suomen Siionin erämaassa. Mutta olet Herran äänitorvi.
Kannattaisiko? Katso Herran pöytää. Katso ylös, näet Ylimmäisen papin, Sapatin Herran.
Näet Uuden Jerusalemin, elämänpuun, taivaalliset sotaväen jne.
Kannattaisiko? Entä Elämänkirja. Niin. Kannattaisiko?
Eräs teistä totesi. Sana on tuossakin tosi. Sitten hän katsoi taakseen, sitä perinnekirkkoaan.
Tarkasteli "lihassaan" voimavaroja ja ymmärsi, ettei hän voi ja jaksa kääntää. Palaan entiseen. Niin, laskennallista ikää olisi ollut vielä paljon. Perinnetilinauhaa ajatellen vielä monia kuittaamatta, kunhan hän vain saarnaisi sitä "odotettua” hapatetta.
Hän laski ikänsä väärin, sillä vaimoni, joka tunsi tuon saarnaajan polvihousupojasta lähtien, kuuli ne hälytysajoneuvojen äänet. Elämän Herran tilipäivä tuli.
No, Isä tuntee ja mittaa. Mittaa sen, mitä taas tämä tieten valitsi. Siihen minulla ei ole mitään sanomista.
Näin se on. Minulla on päivittäin valintapäivä, vasta silloin, kun mittapäivä mittaa, Elämänkirja sanoo, tunteeko Hän. Pelastus on tietenkin valmis. Kyse on hääpuvusta.
Aamen. Sunnuntaita ei missään kohtaa Raamattua kuvata pyhäksi. Lepopäivä on Raamatun väärentäjien keksintöä, Raamatussa käsketään pyhittää sapatinpäivä. Jumala siunasi ja pyhitti sapatinpäivän, Jumala ei pyhittänyt mitään toista päivää. Meidän käsketään Raamatussa levätä sapattina, ei jonain toisena päivänä. Missään kohtaa Raamattua ei meidän käsketä pyhittää päivää jona Jeesus oli ylösnoussut. Ylösnousemus sunnuntaina ei mitenkään automaattisesti siirrä sapatin pyhyyttä tuolle päivälle. Jeesus on sapatin Herra, ei jonkun toisen päivän. Jeesuksen mukaan sapatti on ihmistä, eli koko ihmiskuntaa varten.