tavalla, toi demokratian ja työläisille ihmisarvon. Kuten vanhat työläiset totesivatkin, että "sodan jälkeen työläinenkin oli ihminen". Oikeisto vollottaa kun eivät voineet jatkaa polittiikkaansa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mutta kun oli tapahtunut.
Suomi oli lähtenyt mukaan raakaan valloitussotaan tappaen lisäksi tuhansia siviilejä keskitysleireissään. Semmoista sotaa ei kannata hävitä, siitä on seuraamuksia. Länsisvallatkin sekosivat hävinneen Saksan asioihin niin miksi Suomen olisi pitänyt saada jatkaa entistä öyhötyspolitiikkaansa sotaa edeltäneeseen malliin. Olisi kannattanut 1941 pitää pikkasen pienempää Suur-Suomi intoilua niin ehkä ei olisi seottu.
Demokratian takaamista itkee vain oikeisto.
Neukku sotkeutui asioihimme positiivisella
93
751
Vastaukset
- ei.ollut.paha
Sotaa ei tullut, kaikilla oli ihmisarvo, demokratia toimi ensi kertaa kansamme historiassa ja kauppa kukoisti itään. Suomessa oli YYA-aikana hyvä tehdä työtä ja helppo hengittää. Mitä pahaa siinä on ?
Jos sodan aloittajien intomieltä vähän jarruteltiin niin eikös se olekin ihan OK.- OliSeAikaPaha
TODELLISUUDESSA sotien jälkeen Suomeen tuli kova vasemmistoboomi ja kommunistit saivat vuoden 1945 vaaleissa SKDL:n nimellä tuntuvan vaalivoitton. Seurasi jatkuvalla syötöllä levottomuuksia, lakkoja ja mielenosoituksia ja kommunistit saivat käsiinsä mm. Valpon, joka muuttui "Punaiseksi Valpoksi"! Ammattitaidottomat uudety vasemmistetsivät (useimmilla oliu vankilatausta) ryhtyivät pidättämään ja kuulustelemaan väkeä ammattitaidottomasti! Puhuttiin "Vaaran vuosista"! Seurauksena oli monelaista laittomuutta. Esim. kenraali Airo istui KOLME VUOTTA tutkintovankeudessa ilman, että häntä lopultakaan syytettiin mistään!
Kaiken huipuksi kommunistinen sisäministeri Leino luovutti omia aikojaan ilman minkäänlaista oikeuden tai hallituksen päätöstä 20 kansalaista (kaksi etnistä suomalaista ja muilla Nansen passi) Neuvostoliittoon Malmin lentokentän kautta. Osa jäi sille tielleen ja osa sentään pääsi liki 10 vuoden vankeuden jälkeen tapaisin! Laittomuudesta tehtiin välikysymys, jolloin ministeri joutui eroamaan!
Lopulta demarit aloittivat kuuluisan "Jo riittää" kampanjan ja yhtensä seurauksena oli ruma vaalitappio kommunisteille vuoden 1948 vaaleissa!
Siitä alkoi äärivasemmiston kuihtuminen nykyiseen 0,3 %:n kannatukseen! - oikeutta-kysellään
OliSeAikaPaha kirjoitti:
TODELLISUUDESSA sotien jälkeen Suomeen tuli kova vasemmistoboomi ja kommunistit saivat vuoden 1945 vaaleissa SKDL:n nimellä tuntuvan vaalivoitton. Seurasi jatkuvalla syötöllä levottomuuksia, lakkoja ja mielenosoituksia ja kommunistit saivat käsiinsä mm. Valpon, joka muuttui "Punaiseksi Valpoksi"! Ammattitaidottomat uudety vasemmistetsivät (useimmilla oliu vankilatausta) ryhtyivät pidättämään ja kuulustelemaan väkeä ammattitaidottomasti! Puhuttiin "Vaaran vuosista"! Seurauksena oli monelaista laittomuutta. Esim. kenraali Airo istui KOLME VUOTTA tutkintovankeudessa ilman, että häntä lopultakaan syytettiin mistään!
Kaiken huipuksi kommunistinen sisäministeri Leino luovutti omia aikojaan ilman minkäänlaista oikeuden tai hallituksen päätöstä 20 kansalaista (kaksi etnistä suomalaista ja muilla Nansen passi) Neuvostoliittoon Malmin lentokentän kautta. Osa jäi sille tielleen ja osa sentään pääsi liki 10 vuoden vankeuden jälkeen tapaisin! Laittomuudesta tehtiin välikysymys, jolloin ministeri joutui eroamaan!
Lopulta demarit aloittivat kuuluisan "Jo riittää" kampanjan ja yhtensä seurauksena oli ruma vaalitappio kommunisteille vuoden 1948 vaaleissa!
Siitä alkoi äärivasemmiston kuihtuminen nykyiseen 0,3 %:n kannatukseen!-----sisäministeri Leino luovutti omia aikojaan ilman minkäänlaista oikeuden tai hallituksen päätöstä 20 kansalaista ----
Voi kun ikävää tuollainen. Siksipä kysynkin, että mistä löytyy oikeuden päätökset niistä henkilöistä, joita lahtari kuljetti eli muilutti rajan yli 1930-luvulla.
Kai oikeuden perään noin kovasti kyselevä oikeisto itse noudatti tarkasti kaikkia lakeja, vai ? - SopiiKysellä
Saathan sinä kysellä ja tietenkään niille ei löydy mitään laillista perustaa!
MUTTA ei yksi laittomuus oikeuta toista... paljon suurempaa rikosta, joka vastaa vallitsevissa olosuhteissa murhayritystä ja jonka tekee Suomen valtion ministeri eikä mikään lain ulkopuolella toimiva remppa! - puhut-roskaa
SopiiKysellä kirjoitti:
Saathan sinä kysellä ja tietenkään niille ei löydy mitään laillista perustaa!
MUTTA ei yksi laittomuus oikeuta toista... paljon suurempaa rikosta, joka vastaa vallitsevissa olosuhteissa murhayritystä ja jonka tekee Suomen valtion ministeri eikä mikään lain ulkopuolella toimiva remppa!----paljon suurempaa rikosta, joka vastaa vallitsevissa olosuhteissa murhayritystä ja jonka tekee Suomen valtion ministeri eikä mikään lain ulkopuolella toimiva remppa! ----
Kyllä luovuttaminen N-liittoon oli 1930-luvulla aivan yhtä vaarallista kuin 1940-luvullakin.
Tuohon loppuosaan sanoisin, että eikös laki ole Suomessa sama kaikille, niin rosvoille kuin ministereillekään. Vai antaisitko rikollisille joitain erivapauksia vai mitä meinaat ? - Anonyymi
SopiiKysellä kirjoitti:
Saathan sinä kysellä ja tietenkään niille ei löydy mitään laillista perustaa!
MUTTA ei yksi laittomuus oikeuta toista... paljon suurempaa rikosta, joka vastaa vallitsevissa olosuhteissa murhayritystä ja jonka tekee Suomen valtion ministeri eikä mikään lain ulkopuolella toimiva remppa!Vasemmistoa vainottiin vielä 1930-luvulla ja se oli väärin vaikka kuinka olisi ollut "laillinen perusta". Hävittyjen sotien jälkeen oikeiston pahimmat ylilyönnit loppuivat ja se oli työläisille hyvä uutinen.
- svetnikov
Oikeasti tunkiodiktatuurilla ei ollut mitään tekemistä Lex Kallion ja muiden suomalaisten elämänlaatua parantaneiden asioiden kanssa. Tunkion mielestähän Suomi oli pelkkä Nevan ksupungin etuvartio osana Venäjää.
- pckan-poistaja
Suomi oli syksyyn -44 asti ihan samanlainen tunkio ja diktatuuri kuin mitä itärajan takanakin oli. Valta oli suojeluskuntien kiväärien piipuissa ja Eduskunta vain kumileimasin joka päätti asioista tasan tarkkaan niissä rajoissa mitkä oikeisto sille salli. Kaikki muu puhe on hevonpckaa.
pckan-poistaja kirjoitti:

Hölynpölyä. Valta ei ollut suojeluskuntien kiväärien piipussa. Ennen talvisotaa 1939 SDP oli eduskunnan ylivoimaisesti suurin puolue 83 paikallaan. Suomi oli länsimainen demokratia ja Neuvostoliitto oli itäinen diktatuuri.
Suomessa eduskunta käyttää ylintä valtaa, eikä ole kumileimasin.
- kuneiniinei
Mitäs pahaa siinä jos Neuvostoliitto esti täällä äärioikeiston riehumisen ja takasi edes jonkunlaisen demokratian ja kävi kanssamme meille äärimmäisen edullista kauppaa. En minä näitä pahana pidä suinkaan.
- Anonyymi
SINÄ POIMIT PULLASTA VAIN RUSINOITA?
ENTÄ SITTEN SE MUU?
Venäjä teki myös:
- se painosti ja uhkaili
- puuttui presidentin valintaan ja hallituksen kokoonpanoihin
- jotkut puolueet olivat aina hallituksessa ja toiset eivät vaalituloksesta riippumatta
- Suomessa vallitsi sensuuri ja itsesensuuri
- muutimme jopa historiaamme naapurille sopivaksi
- naapuri puuttui kirjallisuuteen, uutisiin, elokuviin ja TV-ohjelmiin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

- naapuri puuttui kirjallisuuteen, uutisiin, elokuviin ja TV-ohjelmiinKoko kylman sodan ajan Suomi oli oikeusvaltio ja demokratia. Loistavat saavutus Paasikivelta ja Kekkoselta.
- Antaapa-tulla
Tällaistakin valehdellaan, että "Neuvostoliiton painostus esti usein Suomelta aidon yhteistyön länsivaltojen kanssa". Valittajat voisivat kertoa ja nimetä edes yhden meille tärkeän asian mikä meiltä jä YYA-aikana väliin neukun painostuksen takia.
- LöytyyhänNiitä
Suomi liittyi EU:n jäseneksi vasta 1995. Ilman naapurin pelkoa olisi se tapahtunut paljon aiemmin!
Jos haluat tietää tiivistettynä naapurin puuttumisesta niin tässä lyhennelmä asiasta! Löytyy myös pitempi versio, jos niin haluat:-D
Tuo vaihe oli taloudellisesti menestyksekäs, mutta henkisesti katastrofi. Alkaen 50-luvulta ja huipentuen 70-lukuun naapurin painostus ja puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin leimasi kaikkea toimintaa Suomessa! Naapuri päätti sisäpolitiikassamme presidentin henkilöstä, hallitusratkaisuista ja yksittäisistä politiikoista. Jotkut puolueet eivät olleet koskaan mukana ja toiset aina... vaalimenestyksestä riippumatta. Jouduimme alistumaan sensuuriin ja itsesensuuriin! Naapuri puuttui jopa historiaamme, kirjallisuuteemme ja TV-ohjelmien sisältöön!
Demokratian ja parlamentarismin kannalta tuo aika oli maan alennustilaa ja sen jatkumiselta meidät pelasti naapurimaan romahdus. - Anonyymi
LöytyyhänNiitä kirjoitti:
Suomi liittyi EU:n jäseneksi vasta 1995. Ilman naapurin pelkoa olisi se tapahtunut paljon aiemmin!
Jos haluat tietää tiivistettynä naapurin puuttumisesta niin tässä lyhennelmä asiasta! Löytyy myös pitempi versio, jos niin haluat:-D
Tuo vaihe oli taloudellisesti menestyksekäs, mutta henkisesti katastrofi. Alkaen 50-luvulta ja huipentuen 70-lukuun naapurin painostus ja puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin leimasi kaikkea toimintaa Suomessa! Naapuri päätti sisäpolitiikassamme presidentin henkilöstä, hallitusratkaisuista ja yksittäisistä politiikoista. Jotkut puolueet eivät olleet koskaan mukana ja toiset aina... vaalimenestyksestä riippumatta. Jouduimme alistumaan sensuuriin ja itsesensuuriin! Naapuri puuttui jopa historiaamme, kirjallisuuteemme ja TV-ohjelmien sisältöön!
Demokratian ja parlamentarismin kannalta tuo aika oli maan alennustilaa ja sen jatkumiselta meidät pelasti naapurimaan romahdus.-----Jos haluat tietää tiivistettynä naapurin puuttumisesta niin tässä lyhennelmä asiasta!----
Tuo on trumppilaista totuutta. Hanu laatii jonkun typerän propagandatekstin ja alkaa sitten uilottaa "tässä on totuus, uskokaa minua". Pyydettiin esimerkkeja siitä miten neukku esti Suomelta aidon yhteistyön länsivaltojen kanssa, ei siis pyydetty natsilaista propagandavuodatusta. - Anonyymi
LöytyyhänNiitä kirjoitti:
Suomi liittyi EU:n jäseneksi vasta 1995. Ilman naapurin pelkoa olisi se tapahtunut paljon aiemmin!
Jos haluat tietää tiivistettynä naapurin puuttumisesta niin tässä lyhennelmä asiasta! Löytyy myös pitempi versio, jos niin haluat:-D
Tuo vaihe oli taloudellisesti menestyksekäs, mutta henkisesti katastrofi. Alkaen 50-luvulta ja huipentuen 70-lukuun naapurin painostus ja puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin leimasi kaikkea toimintaa Suomessa! Naapuri päätti sisäpolitiikassamme presidentin henkilöstä, hallitusratkaisuista ja yksittäisistä politiikoista. Jotkut puolueet eivät olleet koskaan mukana ja toiset aina... vaalimenestyksestä riippumatta. Jouduimme alistumaan sensuuriin ja itsesensuuriin! Naapuri puuttui jopa historiaamme, kirjallisuuteemme ja TV-ohjelmien sisältöön!
Demokratian ja parlamentarismin kannalta tuo aika oli maan alennustilaa ja sen jatkumiselta meidät pelasti naapurimaan romahdus.Aivan ihmeellisiä väitteitä. Koko kylmän sodan ajan Suomi oli demokratia ja oikeusvaltio. Suomi on ollut yli sadan vuoden ajan yhtäjaksoisesti demokratia ja oikeusvaltio. Euroopassa ja koko maailmassakin kovin moni maa ei ole samaan pystynyt.
- Anonyymi
Neukku vihasi demokratiaa eikä edistänyt sitä missään maassa! Kaikkein vähiten omassaan!
Tuona aikana itänaapuri otti melkoisia 'vapauksia' Suomen suhteen:
- se painosti ja uhkaili
- puuttui presidentin valintaan ja hallituksen kokoonpanoihin
- jotkut puolueet olivat aina hallituksessa ja toiset eivät vaalituloksesta riippumatta
- Suomessa vallitsi sensuuri ja itsesensuuri
- muutimme jopa historiaamme naapurille sopivaksi
- naapuri puuttui kirjallisuuteen, uutisiin, elokuviin ja TV-ohjelmiin - Anonyymi
Neuvostoliiton olemus:
Kommunismi kasvatti valtiomuotona omat hedelmänsä, jotka olivat kitkeriä kansalaisille:
- vankileirit ja tuhannet tapetut omat kansalaiset
- ylisuuri armeija ja virkakoneisto
- militarismi
- nälkäpalkat kaikille
- työläiset elättivät puoluepamppujen yläluokkaa, joka täydensi itse itseään
- sensuuri ja vaalien puute
- ihmisarvon puute
- matkustuskielto
- urkinta ja ilmiantojärjestelmä
- ei vapaita ay-liikkeitä ja lakkokielto
- työläinen ei tuntenut omistavansa tuotantovälineitä vaan muuttui orjaksi
Tänä päivänä jo varsin moni epäilee ajaa valtaan järjestelmää, joka on AINA epäonnistunut ja jonka alaisuudessa kansa ei halua elää! - Anonyymi
Yhtymäkohtia löytyy myös vertaamalla Venäjää Natsi-Saksaan. Niitä on yllättävän paljon:
- Diktatorinen hallintotapa,
- yksi johtaja
- Sananvapauden rajoittaminen
- Sotauho
- Opposition sulkeminen vankiloihin ja keskitysleireille
- Poliittiset tuomioistuimet
- Hyökkäyssodan aloittaminen naapurimaan alueiden anastamiseksi
- Äärimmäiset raakuudet sodassa
- Herrakansa-ajattelu Historian vääristely
- Hakaristin tilalla Z-tunnus- Anonyymi
Tuo lista sopii miltei sellaisenaan Suomeen ajalla 1918-44.
- Anonyymi
"Suomi oli lähtenyt mukaan raakaan valloitussotaan"
Ei lähtenyt, NL aloitti jatkosodan pommittamalla siviilikohteita.- Anonyymi
Ei muuten aloittanut, Suomi aloitti sotatoimet. Se nyt vaan on faktaa eikä sinun valehtelullasi muuksi muutu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei muuten aloittanut, Suomi aloitti sotatoimet. Se nyt vaan on faktaa eikä sinun valehtelullasi muuksi muutu.
Faktaa on se, että neukku pommitti heti aamusta Suomen lentokenttiä ja satamia ja kohdisti tykistötulta alueellemme!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Faktaa on se, että neukku pommitti heti aamusta Suomen lentokenttiä ja satamia ja kohdisti tykistötulta alueellemme!
"Heti aamusta" eli n. klo 6. Sitä ennen oli Suomi ollut jo tuntien ajan Saksan mukana miinottamassa Puna-laivaston reittejä ja ollut aktiivinen toimija Saksan klo 3 aloittamissa Leningradin alueen pommituksissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Heti aamusta" eli n. klo 6. Sitä ennen oli Suomi ollut jo tuntien ajan Saksan mukana miinottamassa Puna-laivaston reittejä ja ollut aktiivinen toimija Saksan klo 3 aloittamissa Leningradin alueen pommituksissa.
Ei ollut. Miinoitimme ainoastaan miehitetyn Viron vesiä ja virolaiset kannattivat sitä täysin!
- Anonyymi
Aloittaja on aivan oikeassa. Jos Suomi olisi sodan voittanut olisi duunarille koittanut kovat ajat. Neuvostoliiton uhka piti porvarit kurissa.
- Anonyymi
"Aloittaja on aivan oikeassa."
Tiltu itse on aina VÄÄRÄSSÄ!
"Jos Suomi olisi sodan voittanut olisi duunarille koittanut kovat ajat."
MISSÄÄN EI OLE DUUNARIN ASIAT NIIN HEIKOSTI KUIN NEUVOSTOLIITOSSA! Siellä ei tunnettu edes "poliittista lakkoa"!
"Neuvostoliiton uhka piti porvarit kurissa."
Päinvastoin! Duunari elätti työtä tekemätöntä parin miljoonan puoluepampun klaania! Ei he työtä koskaan tehneet! Palkat oli duunareilla lännessä huimasti paremmat! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Aloittaja on aivan oikeassa."
Tiltu itse on aina VÄÄRÄSSÄ!
"Jos Suomi olisi sodan voittanut olisi duunarille koittanut kovat ajat."
MISSÄÄN EI OLE DUUNARIN ASIAT NIIN HEIKOSTI KUIN NEUVOSTOLIITOSSA! Siellä ei tunnettu edes "poliittista lakkoa"!
"Neuvostoliiton uhka piti porvarit kurissa."
Päinvastoin! Duunari elätti työtä tekemätöntä parin miljoonan puoluepampun klaania! Ei he työtä koskaan tehneet! Palkat oli duunareilla lännessä huimasti paremmat!Ymmärrämme kaikki sinun syvän venäläisen tuskasi isänmaasi alennustilasta. Se ei tosin meitä suomalaisia liikuta pätkän vertaa joten itke ihan vapaasti isänmaasi kurjuutta mutta älä sitä itkuasi tänne suomalaiselle keskustelupalstalle tuo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Aloittaja on aivan oikeassa."
Tiltu itse on aina VÄÄRÄSSÄ!
"Jos Suomi olisi sodan voittanut olisi duunarille koittanut kovat ajat."
MISSÄÄN EI OLE DUUNARIN ASIAT NIIN HEIKOSTI KUIN NEUVOSTOLIITOSSA! Siellä ei tunnettu edes "poliittista lakkoa"!
"Neuvostoliiton uhka piti porvarit kurissa."
Päinvastoin! Duunari elätti työtä tekemätöntä parin miljoonan puoluepampun klaania! Ei he työtä koskaan tehneet! Palkat oli duunareilla lännessä huimasti paremmat!---- Palkat oli duunareilla lännessä huimasti paremmat!-----
Niin olivat myös pakolliset elinkustannukset huimasti "paremmat" eli korkeammat. Mutta sitäkään eivät oikeistoporvarit tajua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
---- Palkat oli duunareilla lännessä huimasti paremmat!-----
Niin olivat myös pakolliset elinkustannukset huimasti "paremmat" eli korkeammat. Mutta sitäkään eivät oikeistoporvarit tajua.Tajuaa mainiosti ja myös sen, että elinkustannusten jälkeenkin duunarilla jäi mukavasti rahaa elämiseen ja mukavuuksíin kuten matkailuun ja autoon!
Suomalaiset toki teki myös vodkamatkoja Leningradiin, josta puolestaan matkailu Suomeen oli harvinaista ja tapahtui tiukasti ryhmässä politrukin vartioimana! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tajuaa mainiosti ja myös sen, että elinkustannusten jälkeenkin duunarilla jäi mukavasti rahaa elämiseen ja mukavuuksíin kuten matkailuun ja autoon!
Suomalaiset toki teki myös vodkamatkoja Leningradiin, josta puolestaan matkailu Suomeen oli harvinaista ja tapahtui tiukasti ryhmässä politrukin vartioimana!Niin matkailtiin neukkulastakin jos et sitä tiennyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin matkailtiin neukkulastakin jos et sitä tiennyt.
Enimmäkseen maan sisällä- jotkut saattoivat saada luvan matkata Itä-Blokmin maihin, mutta äärimmäisen harva länsimaahan!
Länteen pääsi vain ryhmämatkalle, jolloin ryhmää veti 1-2 politrukkia ja henkeä kohden sai vaihtaa olemattoman pienen summan ruplia länsivaluutaksi, ettei ”tuliaiset” olisi herättäneet kotimaassa huomiota! Siksi matkalaisilla oli usein piilossa jotakin helposti myytävää tavaraa (kuten vodkaa tai kaviaaria), joilla he salakaupan kautta mielivät saada lisää länsivaluuttaa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Aloittaja on aivan oikeassa."
Tiltu itse on aina VÄÄRÄSSÄ!
"Jos Suomi olisi sodan voittanut olisi duunarille koittanut kovat ajat."
MISSÄÄN EI OLE DUUNARIN ASIAT NIIN HEIKOSTI KUIN NEUVOSTOLIITOSSA! Siellä ei tunnettu edes "poliittista lakkoa"!
"Neuvostoliiton uhka piti porvarit kurissa."
Päinvastoin! Duunari elätti työtä tekemätöntä parin miljoonan puoluepampun klaania! Ei he työtä koskaan tehneet! Palkat oli duunareilla lännessä huimasti paremmat!Neuvostoliiton uhka piti suomalaiset porvarit kurissa, eivät voineet suomalaista työläistä kohdella miten huvittaa kuten olivat vielä 1930-luvulla tehneet. Orpo-persu hallitus tahtoo 1930-luvun meiningin takaisin, siksi yrittävät murskata ay-liikkeen.
- Anonyymi
Neukku-Venäjä ei koskaan tee naapurimaalleen mitään positiivista!
- Anonyymi
Miten vaikeaa onkaan ymmärtää tai ainakin myöntää että kylmänsodan aikaan Suomessakin tasapainoiltiin sosialismin ja kapitalismin välillä tavalla joka todella auttoi työehtojen paranemisessa ennennäkemättömiksi.
Silloin saavutettuja etuja on purettu vähitellen koko neuvosto-blokin loppumisen ajan.
Silloinkin oli äärimmäisyysliikkeitä, "taistolaiset" ja "neuvostovastaisuus" oli vaarallinen leima mutta maassa vallitsi järjestys kun paineet purettiin sallimalla vaaraton "loiskiehunta".
Nyt on vallalla tasapainoton globalismi ja uusliberalismi joiden vaikutuksia nähdään päivittäin Suomen tempautuessa niiden vietäväksi.
Entiset hyvät suhteet itänaapuriin on rikottu ja nyt leimataan "putinisteiksi" kaikki jotka haluavat kyseenalaistaa sellaista kehitystä.
Suomi on pieni ja heikko maa mutta viisaasti toimien olisimme täysin turvassa Cenäjän puolesta. Nyt ei olla toimittu viisaasti ja jos nyt itse kehitellyt uhkakuvat toteutuvat, se on kyllä seurausta antautumisesta osalliseksi väärään globalistiseen agendaan.- Anonyymi
” Suomi on pieni ja heikko maa mutta viisaasti toimien olisimme täysin turvassa Cenäjän puolesta. ”
Me Suomessa emme HALUA samanlaista ”turvaa” kuin Ukraina sai! Siksi liityimme Natoon! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Suomi on pieni ja heikko maa mutta viisaasti toimien olisimme täysin turvassa Cenäjän puolesta. ”
Me Suomessa emme HALUA samanlaista ”turvaa” kuin Ukraina sai! Siksi liityimme Natoon!Natoon liittymällä me nimenomaan sitä juuri haluamme.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Natoon liittymällä me nimenomaan sitä juuri haluamme.
Venäjä ei ole KOSKAAN TUONUT MINNEKÄÄN VAPUTTA JA DEMOKRATIAA!
SEN SIJAAN SE ON MONEEN MAAHAN TUONUT VENÄJÄLLE ALISTETUN DIKTATUURIN JA SAMANLAISEN ”KANSAN VANKILAN”, KUIN MITÄ SE ITSE ON! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä ei ole KOSKAAN TUONUT MINNEKÄÄN VAPUTTA JA DEMOKRATIAA!
SEN SIJAAN SE ON MONEEN MAAHAN TUONUT VENÄJÄLLE ALISTETUN DIKTATUURIN JA SAMANLAISEN ”KANSAN VANKILAN”, KUIN MITÄ SE ITSE ON!On se eri kumma asia kun entisen "kansanvankilan" asukit ja heidän jälkeläisensä niin kovasti näyttävät pitävän tästä entisestä "vankilastaan". Nasuaivoille täysin selittämätön mysteeri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se eri kumma asia kun entisen "kansanvankilan" asukit ja heidän jälkeläisensä niin kovasti näyttävät pitävän tästä entisestä "vankilastaan". Nasuaivoille täysin selittämätön mysteeri.
Tietysti nyt demokration sananvapauden alausuudessa on joillakin kaipaus vanhaan takaisin mutta jos joutuisivat oikeasti saamaan kansanvankilaan ei monikaan halauasi sitä oikesti vaan takaisin vapauteen.
Vapaudessa on helppo puhua ja kaivata kaikenlaista, toisin on totalitäärisessä järjestelmässä, siellä järjästelmä määrää ihmisen sanomiset ja tekemiset.
- Anonyymi
Venäjä/ Neuvostoliitto on kaikkea muutakuin ihmisoikeuksia ja tasavertaisuutta.
Sotaveteraanit tietävät.- Anonyymi
Suomi on kaikkea muuta kuin ihmisoikeuksia ja tasavertaisuutta. Neukun sotaveteraanit, Suomessa sotavankeina olleet ja entiset Petroskoin keskitysleiriläiset vuosilta 1941-44 sen tietävät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on kaikkea muuta kuin ihmisoikeuksia ja tasavertaisuutta. Neukun sotaveteraanit, Suomessa sotavankeina olleet ja entiset Petroskoin keskitysleiriläiset vuosilta 1941-44 sen tietävät.
Tietävät miten? Eikö Venäjän viranomaiset pidä heistä huolta?
Meillä oli myös sotavankeja Neuvostoliitossa ja MEÌDÄN valtiovalta on heistä huolehtinut! Emme me Suomessa ikinä odottaneet, että neukku olisi mitääm korvannut! Ja siinmä oltiin oikeassa!
- Anonyymi
Kyllä toi NL vaurautta suomalaisille. Kuulakärkikynällä ja paketilla sukkahousuja sai Leningradissa hyvät ruuat, juomat ja panot.
- Anonyymi
Suomessa ei nyt rakennettaisi satojen miljoonien hintaisia loistoristeilijöitä ja muita erikoisaluksia ilman neukun myötämielisyyttä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa ei nyt rakennettaisi satojen miljoonien hintaisia loistoristeilijöitä ja muita erikoisaluksia ilman neukun myötämielisyyttä.
Ja Suomessa ei olisi nyt itäraja kiinni ILMAN itänaapurin pahansuopaisuutta!
- Anonyymi
"""Kuten vanhat työläiset totesivatkin, että "sodan jälkeen työläinenkin oli ihminen". """"
Totta, tuon minäkin muistan kakarana kuulleeni.- Anonyymi
Valetta! Neukku vihasi demokratiaa ja sanan ja ilmaisun vapautta eikä ajanut niiden lisäämistä missään ulkomaailmassa!
LÄHTÖTILANNE oli epätoivoinen. Suomi oli ollut maailmansodassa hävinneiden joukossa. Suomi oli yksin Neuvostoliiton armoilla, mistä ei aikalaisilla ollut epäselvyyttä. Kun Suomen Tukholman-lähettiläs G. A. Gripenberg lokakuussa 1944 sanoi Ruotsin ulkoministerille Christian Güntherille toivovansa voivansa vastakin käydä kertomassa tilanteesta Suomessa, ”sillä mikään ei ole epämukavampaa kuin tulla hirtetyksi hiljaisuudessa”, ministeri vastasi sanomalla, ettei Ruotsi voi tehdä mitään Suomen hyväksi. Britit puolestaan vaativat Suomelle vielä tiukempia sotilaallisia rajoituksia kuin neuvostoliittolaiset. Yhdysvallat näki Suomen itsenäisyyden hyödyllisenä, muttei lopulta ehdottomana tavoitteena.
Neuvostoliitolle piti vuokrata tukikohdaksi Porkkala tykinkantaman päästä Helsingistä samalla, kun ei ollut varmuutta, voiko Suomi säilyttää esimerkiksi ilmavoimat ja sotilastiedustelun. Alkoi hidas hivutus liikkumatilan kasvattamiseksi, mitä Neuvostoliitto yritti kaikin tavoin estää. Se vaati oveluutta ja älyä, mutta tuotti takaiskujen lisäksi myös onnistumisia, kuten EEC-vapaakauppasopimuksen. Vapauttava pelastus tuli vasta Neuvostoliiton romahduksen myötä. - Anonyymi
” Totta, tuon minäkin muistan kakarana kuulleeni.”
Sitten muistanet senkin, että kun vuoden 1945 vaaleissa äärivasemmisto (SKDL) sai jättivoiton niin vuoden 1948 vaaleissa toinen vasemmistopuolue eli demarit (SDP) käynnisti laittomuuksiin kyllästyneenä ”Jo riittää” kampanjan ja itse vaaleissa SDP sai puolestaan jättivoiton kun taas äärivasemmisto (SKDL) kärsi ruman vaalitappion!
Kaikki tämä on luettavissa vaalihistorioista ja on opettavaista! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
” Totta, tuon minäkin muistan kakarana kuulleeni.”
Sitten muistanet senkin, että kun vuoden 1945 vaaleissa äärivasemmisto (SKDL) sai jättivoiton niin vuoden 1948 vaaleissa toinen vasemmistopuolue eli demarit (SDP) käynnisti laittomuuksiin kyllästyneenä ”Jo riittää” kampanjan ja itse vaaleissa SDP sai puolestaan jättivoiton kun taas äärivasemmisto (SKDL) kärsi ruman vaalitappion!
Kaikki tämä on luettavissa vaalihistorioista ja on opettavaista!Ei SDP: n kampanja liittynyt siihen, etteikö työläisten oikeuksista olisi haluttu luopua, vaan oikeuksien ajamiseen haluttiin erilaisia keinoja.
- Anonyymi
No se on kyllä totta. Pidettiinhän koko maalle megalomaanisen kallis kokoomus oppositiossa. Sitä kasvua ei ole missään millä heidän ulko-ja turvallisuuspoliittinen huseeraamisensa maksettaisiin.
- Anonyymi
Kokoomus on puolue siinä kuin joku toinenkin ja demokratian ydin on siinä, että KANSA ITSE päättää sen kuka vuorollaan yrittää näyttää kykynsä!
Se, että joku muu taho päättää ja sulkee (itselle) epämieluisia vaihtoehtoja pois viittaa pikemminkin ”itänaapurin käsitykseen” kansan tahdon toteutumisen suhteen!
Toistan uudelleen: näemmä on stallarille mahdoton ajatus se, että kansa päättää asiat eikä joku umpiluu despootti! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kokoomus on puolue siinä kuin joku toinenkin ja demokratian ydin on siinä, että KANSA ITSE päättää sen kuka vuorollaan yrittää näyttää kykynsä!
Se, että joku muu taho päättää ja sulkee (itselle) epämieluisia vaihtoehtoja pois viittaa pikemminkin ”itänaapurin käsitykseen” kansan tahdon toteutumisen suhteen!
Toistan uudelleen: näemmä on stallarille mahdoton ajatus se, että kansa päättää asiat eikä joku umpiluu despootti!----KANSA ITSE päättää sen kuka vuorollaan yrittää näyttää kykynsä!----
Kansa on tyhmää kuin pässilauma, hyvä kun joku ymmärtävä päättää. Ei kuka tahansa voi olla ulkopolitiikan päättäjä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
----KANSA ITSE päättää sen kuka vuorollaan yrittää näyttää kykynsä!----
Kansa on tyhmää kuin pässilauma, hyvä kun joku ymmärtävä päättää. Ei kuka tahansa voi olla ulkopolitiikan päättäjä.Oli kansa tyhmää tai ei NIIN DEMOKRATIASSA KANSA PÄÄTTÄÄ!
STALLARI ITSE ON TYHMEMPI KUIN KANSA! KUKA TAHANSA VOI TODELLAKIN OLLA ULKOPOLITTIIKAN PÄÄTTÄJÄ JA JOS TEOT EIVÄT MIELLYTÄ NIIN KANSA VAIHTAA!
EI KANSAN PÄÄTTÄMÄ OLISI ALOITTANUT UKRAINAN SOTAA! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli kansa tyhmää tai ei NIIN DEMOKRATIASSA KANSA PÄÄTTÄÄ!
STALLARI ITSE ON TYHMEMPI KUIN KANSA! KUKA TAHANSA VOI TODELLAKIN OLLA ULKOPOLITTIIKAN PÄÄTTÄJÄ JA JOS TEOT EIVÄT MIELLYTÄ NIIN KANSA VAIHTAA!
EI KANSAN PÄÄTTÄMÄ OLISI ALOITTANUT UKRAINAN SOTAA!---EI KANSAN PÄÄTTÄMÄ OLISI ALOITTANUT UKRAINAN SOTAA!---
Niinkö väität? Vuoden 1941 Eduskunta ja myös Ryti olivat kansan päättämiä mutta niinpä vain aloittivat ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
---EI KANSAN PÄÄTTÄMÄ OLISI ALOITTANUT UKRAINAN SOTAA!---
Niinkö väität? Vuoden 1941 Eduskunta ja myös Ryti olivat kansan päättämiä mutta niinpä vain aloittivat !TARKOITIN KYLLÄ MYÖS SITÄ, MISTÄ KULLOINKIN OKLI KYSE!
Putlerin hyökkäys Ukrainaan oli puhdas valloitussota itsenäiseen maahan ja se on jatkunut jo 3,5 vuotta ja aiheuttanut Venäjälle yhden miljoonan miehen kokonaistappiot!
Jatkosodassa venäläinen osapuoli aloitti sotatoimet ensin ja vasta 3 vrk myöhemmin Suomi katsoi olevansa sodassa! - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
---EI KANSAN PÄÄTTÄMÄ OLISI ALOITTANUT UKRAINAN SOTAA!---
Niinkö väität? Vuoden 1941 Eduskunta ja myös Ryti olivat kansan päättämiä mutta niinpä vain aloittivat !Jos epäoikeudenmukaisesti olisit kesällä 1940 joutunut jättämään kotitilasi Karjalassa, eikö olisi ollut houkutus yrittää ottaa se takaisin.
- Anonyymi
” Neukku sotkeutui asioihimme positiivisella tavalla”
Niinkö asian koet? Pahimman suomettumisajan ”puuttumiset” 70- ja 80-luvuilla kasvattivat suuresti halua välttyä sellaisista jatkossa ja osaltaan auttoivat päätöksessä liittyä Naton jäsenmaaksi! - Anonyymi
Yksikään maa EUROOPASSA EI KAIPAA Venäjää ’asioihin’ puuttujaksi!
- Anonyymi
Kaipaatko sinä sitten jotain maata puuttujaksi Suomen asioihin, Yhdysvaltojako?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaipaatko sinä sitten jotain maata puuttujaksi Suomen asioihin, Yhdysvaltojako?
Miksi kaipaisin? Ei USA:lla ole neukkumaista halua puuttua toisten maiden asioihin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kaipaisin? Ei USA:lla ole neukkumaista halua puuttua toisten maiden asioihin!
Jaa ei vai ole? Tiedätkö mitä on Monroe-oppi ja tiedätkö mikä maa miehitti Irakin 2003 ja muistatko miten jenkki meni Libanoniin 1980-luvulla ja myöhemmin Grenadaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa ei vai ole? Tiedätkö mitä on Monroe-oppi ja tiedätkö mikä maa miehitti Irakin 2003 ja muistatko miten jenkki meni Libanoniin 1980-luvulla ja myöhemmin Grenadaan?
Paljonko Trumpia luulet kiinnostavan ystävyysliturgia ja Suomen TV-ohjelmat? Ei tipan vertaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljonko Trumpia luulet kiinnostavan ystävyysliturgia ja Suomen TV-ohjelmat? Ei tipan vertaa!
Mutta eikös vain sinun pitänytkin kommentoida väitettäsi Venäjän hajoamisesta 2003-2004 välillä? Unohtuiko pääasia vai lääkkeen ottoko unohtui kun alkoi tulemaan houretta tuutin täysi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta eikös vain sinun pitänytkin kommentoida väitettäsi Venäjän hajoamisesta 2003-2004 välillä? Unohtuiko pääasia vai lääkkeen ottoko unohtui kun alkoi tulemaan houretta tuutin täysi.
Turhaan höpäjät! Minä kommentoin mitä lystään ja pääteema on otsikossa! Neukku ei ole koskaan ”tehnyt mitään positiivista Suomen suhteen”, mutta sai toki aikoinaan Suomen ymmärtämään, että parasta, mitä ”suhteille” voi tehdä on liittyminen Natoon!
- Anonyymi
Suomi aloitti yhdessä natsisian kanssa Venäjällä valloitus- ja kansanmurhasodan. Siihen tavoitteeseen nähden Stalin ja vuodesta 1953 neukku yleensää olisi voinut rangaista Suomea vastaavin tavoittein mutta kohteli Suomea ihan sivistyneesti. Oikesto on kehittänyt hillittömän raivon aiheen siitäkin kun ei pääse syyttämään neukkua mistään rikoksista sodan jälkeen.
- Anonyymi
Unohtuiko, että Neukku solmi natsisian kanssa 23.8.1939 Molotov Ribbentrop sopimuksen ja sen salaisen lisäpöytäkirjan, jossa Suomi ja Baltian maat liitettiin Neukun etupiiriin ja vapaan ryöstön kohteeksi.
Stalin aloitti sodan 30.11. 1939 sodan Suomea vastaan ja Saksa hyökkäsi sopimuksen turvin Puolan kimppuun. Näin se Neukku toimi natsisian kanssa yhdessä
Olihan siinä sivistystä kerrakseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohtuiko, että Neukku solmi natsisian kanssa 23.8.1939 Molotov Ribbentrop sopimuksen ja sen salaisen lisäpöytäkirjan, jossa Suomi ja Baltian maat liitettiin Neukun etupiiriin ja vapaan ryöstön kohteeksi.
Stalin aloitti sodan 30.11. 1939 sodan Suomea vastaan ja Saksa hyökkäsi sopimuksen turvin Puolan kimppuun. Näin se Neukku toimi natsisian kanssa yhdessä
Olihan siinä sivistystä kerrakseen.Pitäisikö muistaa vai eikö pitäisi, että Talvisotaa ennen oli itsenäisen Suomen alueelta käynnistetty sotatoimet neukkulaa vastaan peräti 4 kertaa. Mutta sitä ei kai saisi mainita tai ei ole Keisarin ystävä. Kerran Englanti Koivistolta ja 3 kertaa itärajan yli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisikö muistaa vai eikö pitäisi, että Talvisotaa ennen oli itsenäisen Suomen alueelta käynnistetty sotatoimet neukkulaa vastaan peräti 4 kertaa. Mutta sitä ei kai saisi mainita tai ei ole Keisarin ystävä. Kerran Englanti Koivistolta ja 3 kertaa itärajan yli.
Noita ei saa noteerata kun puhutaan Talvisodan syistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisikö muistaa vai eikö pitäisi, että Talvisotaa ennen oli itsenäisen Suomen alueelta käynnistetty sotatoimet neukkulaa vastaan peräti 4 kertaa. Mutta sitä ei kai saisi mainita tai ei ole Keisarin ystävä. Kerran Englanti Koivistolta ja 3 kertaa itärajan yli.
Taidat päästä kohta valehtelun lisensiaatiksi ! Paikalliset Karjalan suomensukuiset kylät joutuivat bolseviikkien hyökkäysten kohteeksi. Suomelta pyydettiin apua ja asialla oli vapaaehtoiset joukot, ei valtio.
Venäjä ampui Kronstadista linnake ja laivastotykeillä, sekä Suursaaren suojista Viron rannikkoa ja Tallinnaa. Viro pyysi apua Ruotsilta ja Ruotsi ei suostunut. Englanti tuli Viron avuksi.
Entä Venäjän taholta Iso Viha ja Pikku Viha, sekä Suomi-Ruotsia vastaan suunattu Suuri Pohjan sota.
Nytkin ollaan varkaissa kun paskapyttyjä ei ole tarpeeksi omasta takaa.
- Anonyymi
” Neukku sotkeutui asioihimme positiivisella tavalla”
Neuvostoliitto teki koko aikana vain YHDEN POSITIIVISEN TEON!
Se tapahtuo vuoden 990 lopulla, kun MAA ROMAHTI JA SADAT MILJOONAT IHMISET KARKASIVAT VAPAUTEEN!👍👏🤣 - Anonyymi
Neukku oli kuin koiran kakka kengän pohjassa!
Siitä eroon pääsy oli parasta maailmassa!- Anonyymi
Osa suomalaisista potee vieläkin eroon pääsystä kovia vieroitusoireita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osa suomalaisista potee vieläkin eroon pääsystä kovia vieroitusoireita.
Varsin PIENI osa! Vain pari Suomeen asumaan pesiytynyttä venäläistä Tiltua!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin PIENI osa! Vain pari Suomeen asumaan pesiytynyttä venäläistä Tiltua!
Kyllä niitä omiakin rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta toimineiden stalinistien / taistolaisten perinteitä vaalivia löytyy vielä paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä niitä omiakin rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta toimineiden stalinistien / taistolaisten perinteitä vaalivia löytyy vielä paljon.
Taistolaiset eivät KOSKAAN ole kannattaneet ”rauhaa tai ihmisoikeuksia”. Eikä kumpaakaan harrastettu näiden aatteuden kotimaassa eli Neuvostoliitossa! Suomessa on ollut vapaat ja rehelliset vaalit vuodesta 1918 lähtien. Itänaapurissa ne ovat yhä toteutumaton ilmiö! Taistolaisia löytyneer max. 1-2 % jos sitäkään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varsin PIENI osa! Vain pari Suomeen asumaan pesiytynyttä venäläistä Tiltua!
"Vain pari Suomeen asumaan pesiytynyttä venäläistä Tiltua!"
Sumessa elää noin 40 000 Venäjän kansalaista tai Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaista.
Olet oikeassa, tuohon joukkoon lukeutuu "pari" tiltua. Odottavat vain käskyä Kremlistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä niitä omiakin rauhan ja ihmisoikeuksien puolesta toimineiden stalinistien / taistolaisten perinteitä vaalivia löytyy vielä paljon.
Sarkasmia pukkas 😄
- Anonyymi
----Se tapahtuo kun MAA ROMAHTI JA SADAT MILJOONAT IHMISET KARKASIVAT VAPAUTEEN-----
Puhut näköjään Brittiläisen maailmanvallan romahduksesta. Juuri noinhan se taisi mennä.- Anonyymi
Ei, vaan puhun Neukun romahtamisesta, jolloin vapauteen ”karkasivat”:
- kaikki entiset Itä-blokin maat
ja
- suuri joukko Neukkuun kuuluneita maita kuten Baltian maat ja Ukraina. - Anonyymi
Muistutettakoon siitä, että Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri teki kommunismikyhästelynsä toivottomuuden lopulta ymmärrettyään itsemurhan joulukuussa 1991.
Saattaa se vähän Josif Stalinin ja Otto Wille Kuusisen haamuja jos kohta täkäläisiä tiltureppanoitakin kyrsiä😁 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, vaan puhun Neukun romahtamisesta, jolloin vapauteen ”karkasivat”:
- kaikki entiset Itä-blokin maat
ja
- suuri joukko Neukkuun kuuluneita maita kuten Baltian maat ja Ukraina.- suuri joukko Neukkuun kuuluneita maita kuten Baltian maat ja Ukraina.
Lisäksi Keski-Aasia, sekös kismittää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
- suuri joukko Neukkuun kuuluneita maita kuten Baltian maat ja Ukraina.
Lisäksi Keski-Aasia, sekös kismittää.Venäjä karisti elätettävät loiset iholtaan ja heti alkoi mennä paremmin. EU sai niskoilleen mm. Baltian maat ja miljardeja kuluu joka vuosi niiden elätykseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Venäjä karisti elätettävät loiset iholtaan ja heti alkoi mennä paremmin. EU sai niskoilleen mm. Baltian maat ja miljardeja kuluu joka vuosi niiden elätykseen.
Ei karistanut, vaan yrittää epätoivoisesti estää näiden maiden vaurastumisen. Baltian maat elättivät ennen Neuvostoliittoa, nykyään rikastuvat kun saavat käyttää itse varallisuutensa.
Itä-Blokin ryöstäminen pyähtyi kun neukun juna ajoi seinään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei karistanut, vaan yrittää epätoivoisesti estää näiden maiden vaurastumisen. Baltian maat elättivät ennen Neuvostoliittoa, nykyään rikastuvat kun saavat käyttää itse varallisuutensa.
Itä-Blokin ryöstäminen pyähtyi kun neukun juna ajoi seinään.----Katosi viidesosa eli 20 % ja tämän luvun kertoi presidentti Kallas-----
Tarkenna vähän miten se sen tekee, ettei jää pelkäksi älyttömäksi heitoksi.
----Baltian maat elättivät ennen Neuvostoliittoa, nykyään rikastuvat kun saavat käyttää itse varallisuutensa.-----
Roskaa, Baltian maihin tehtiin vaikka kuinka paljon ns. yleisliittolaisia investointeja eli rahaa tuli Moskovasta. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
----Katosi viidesosa eli 20 % ja tämän luvun kertoi presidentti Kallas-----
Tarkenna vähän miten se sen tekee, ettei jää pelkäksi älyttömäksi heitoksi.
----Baltian maat elättivät ennen Neuvostoliittoa, nykyään rikastuvat kun saavat käyttää itse varallisuutensa.-----
Roskaa, Baltian maihin tehtiin vaikka kuinka paljon ns. yleisliittolaisia investointeja eli rahaa tuli Moskovasta.Juttusi on täyttä sontaa !
¤ Roskaa, Baltian maihin tehtiin vaikka kuinka paljon ns. yleisliittolaisia investointeja eli rahaa tuli Moskovasta. ¤
- Mikä mittayksikkö on, # vaikka kuinka paljon ? #
Kaikki tuotanto vietiin ilmaisekseksi Neuvostoliiton eliitille.
- Takaisin palautu, jos palautu tuo 20 prosenttia sekin katosi puolue-eliitin taskuihin
Kaupoissa kylmätiskit oli lähes tuntematon luxustuote. Liha katosi ennenkuin kaupan ovet ehti avautua.
Kaikkialla paistoi ihmisten alakuloisuus ja epäluulo. - Mutta annas olla kun käsijarru irtosi.
- Anonyymi
1944-1990 välin Suomi kehittyi.
Koska Se "valkoinen suomi" laitettiin taka-alalle.
Sitten 1990 -2025 valkoinen suomi nousi taas.
Ja näin Suomesta rakennettiin turvaton yli-velka valtio.
Trendi politiikalla nyt edetään. Kiva puheita ja sota hurmosta lietsotaan.
Ilmeisesti tarkoitus on Sotkea Suomi suur-valta sotaan kuten tehtiin 1930-40 L
- Lapsellinen, erittäin likinäköinen politiikka on vallalla Suomessa.
Jopa Täysin älytön ulkoa ohjattu nato lobbari on meillä presidenttinä. Se on haitta Suomelle. Kun lapsellisena Puhelee, mitä sylki suuhun tuo, tai on käsketty puhelemaan joutavia ?
Vai onko jo dementiaa sedällä ?
On muutenkin Suomessa jo vuosikymmenet mennyt toi politiikka , sanoisiko harha-kiva-uskomuksissa. Esim.. Anarkiaa, markkina liberalismia, Pervo kulttuuria, yms. idealismi uskomuksia on korostettu...
Ja tulos näkyy, se on turvaton, yli-velka maa, Pohjolan kongo Suomi.
Koulutus puheista huolimatta osaamistaso on heikko hallinnossa ja politiikassa, ikävä kyllä.
Ei ole reilua suomalaisia työntekijöitä, veronmaksajia kohtaan se, että sdp ja viher vas ja markkina liberalisti oikeista tuhlaa, hassaa rahat johonkin idealismi hoopoiluun !!
Se on rikos veronmaksajia kohtaan !! Vakava rikos.
Ja tosiaan, on olemassa selvästi "markkina-talous-pakko sosialismi"" !!
Se on se markkinatalous uskonto, jota hyväksikäyttäen markkinatalous politrukit ja Suomi-oligarkit, ja ulkom. globalistit, riistää, keinottelee !!
Ja myös viher vas uskomus harhat tuhoavat kulttuuri marxismin hengessä kaiken.
Esim, -- miksi lisätään turvattomuutta ja Suomea kehitetään taantuvaksi kehitysmaaksi ? - miksi elätetään elätteinä ulkomaalaisia sopeutumis haluttomia, työhaluttomia Suomessa ? Vuosikymmeniä jouten, levossa Kela-loma-turisteina !!
Miksi kaikilla aloilla on tehty se suuri taxi-raiskaus uudistus ?
- Onko "pakolais-teollisuus" tulonsiirto busines korruptio hyvä busines,, ja kenelle ?
Miksi yritystuet valuvat osinkoihin ? Miksi omistamista, suur omisuuksia tuetaan ek mtk tukien kautta. ?
Miksi tukien ehtona ei ole uus investoinnit ja kehitys ?
Vero-aletkin 2025 meni laiskana pötköttäville pääomille, pankkitukeen, rikkaiden tuentaan -- ei siis kehitykseen, investointeihin, jne..
Ja, Kenen etu on kehittää Suomea johtavaksi taxi-raiskus ja lasten raiskaus suurvallaksi ?- Anonyymi
MT-kysely: Suomalaiset ovat hyvin tyytyväisiä Stubbin ulkopolitiikkaan
Suomalaiset ovat hyvin tyytyväisiä siihen, miten presidentti Alexander Stubb on johtanut Suomen ulkopolitiikkaa, käy ilmi Maaseudun Tulevaisuuden teettämästä kyselytutkimuksesta.
Yli 80 prosenttia vastaajista kertoi olevansa erittäin tai jossain määrin tyytyväisiä presidentin toimintaan ulkopolitiikan johtamisessa. Tyytymättömiä oli noin kymmenesosa.
Miehet olivat hieman naisia tyytyväisempiä Stubbin toimintaan. Kannastaan epävarmoja oli seitsemän prosenttia vastaajista. Alle 30-vuotiaiden joukossa epävarmoja oli 15 prosenttia.
Tutkimusyhtiö Kantar Agrin toteuttamaan kyselyyn vastasi noin tuhat suomalaista toukokuun alussa. Koko aineiston virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä.
TASAVALLAN PRESIDENTTI Alexander Stubb on Ilta-Sanomien teettämän kyselyn mukaan onnistunut suomalaisten mielestä hoitamaan ulkopolitiikkaa paremmin kuin presidentti Tarja Halonen. Yli puolet kyselyn vastaajista näkee, että Stubb on onnistunut hoitamaan ulkopolitiikkaa yhtä hyvin kuin presidentti Sauli Niinistö.
- AnonyymiUUSI
Neukku tappoi miljoonia ihmisiä.
- AnonyymiUUSI
Jaa, Suomessako ?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jaa, Suomessako ?
Yritti, muttaepäonnistui…. Tapansa mukaan!
- AnonyymiUUSI
Neukku oli ateistinen tappo koneisto kristityille. Se tuhosi perheitä, perheyhteyden, avioliiton. Neukuissa oli surkea elintaso, ei ruokaa, ei tavaraa, kamala musiikki. Ei mielipiteen vapautta, ei sananvapautta, vakoojia ja ilmiantajia kaikkialla.
- AnonyymiUUSI
Venäjä jatkaa hyväksi havaittua perinnettä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m372736Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.891184Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia
Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.127979Oliko mies vetäytyminen
Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.61967- 66907
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos77881EU:lta tyly ratkaisu Temulle
On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta101828Oon tässä pohtinut että se nainen
Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle70815Nainen on ihana
ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?25718Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä
Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi30684