Nyt on tulossa mittava ja hintava uudistus

Kaikkein suomalaisten sosiaalitunnukset menee uusiksi vuonna 2019. Syynä on käytettävissä olevien numeroyhdisteiden loppuminen, sekä sellaisten epäkorrektien asioiden kuin iän ja sukupuolen paljastaminen. Uudessa sotutunnuksessa näitä ongelmia ei enään pitäisi tulla. Tämä tosin tarkoittaa, että kaikkien suomalaisten tulee uusia kaikki viralliset asiakirja ja henkilöllisyys todistukset jo parin vuoden kuluttua. Perinteisen sähköisen tunnistamisen rinnalle on tulossa biometrinen tunnistautuminen, johon tarvitsee sotunumeron lisäksi sormenjäljen ja iiriksen skannauksen. Koko uudistuksesta tulee olemaan todella kallista, varsinkin kansalaisille, mutta uutisissa sanottiin ettei se kuitenkaan ole Suomen valtion ongelma ja päänvaiva.
25409
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Nämä "uudet" sosiaaliturvatunnukset eivät käy yksiin vanhojen asiakirjojen kanssa mm. kauppakirjoissa yms erittäin tärkeissä asiakirjoissa (niitäkään ei saa uusittua), että nyt hyökätään niin tärkeiden asioiden kimppuun, joilla on äärimmäisen merkittävät ja kauaskantoiset seuraukset jokaiselle.

Lisäksi kaikki biometriset tunnisteet,kaikki nämä rikkovat kaikkia mahdollisia lakeja mitä meiltä löytyy.

Suomen kansaa ollaan viemässä teuraalle.

1Äänestä

Tämäkin on yksi mamubisnes-rahastuskeino jossa mamutarpeiden avulla viedään rahat vaalikarjalta. Iman syntymäaikansa ja nimensä väärentäviä turvapaikkaturisteja ei tarvittaisi tällaisia uudistuksia.

1Äänestä

Odotettavissa on että maksajiksi siinä taas joudutaan.
Rahankeruu on yksi syy ja toinen on kerrottukin, maahan tulleiden paperittomien saaminen helpommin sosiaaliturvaa nauttiviksi. Henkilötietojen etsiminen on vaikeaa ja hidasta niin siihenkin tarvitaan ohituskaista.
Ja me lampaat suostumme siihenkin vaikka se kaikki toimii meitä vastaa.

1Äänestä

Kuinkahan moni Suomalainen köyhä maahtaa jäädä paperittomaksi moisen uudistuksen myötä?

1Äänestä

"Helsingin yliopiston viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari, jääkö joku kohta ilman henkilötunnusta?
–Tällä hetkellä ei vielä ole tullut vastaan sellaista tilannetta, että henkilötunnukset loppuisivat".

https://www.satakunnankansa.fi/kotimaa/henkilotunnukset-alkavat-kayda-vahiin-voivatko-ne-loppua-200447212/

Miksi henkilötunnuksia pitää uusia?
–Se on monien tekijöiden summa. Kun tulee ulkomaalaisia henkilöitä, joilla ei ole passia tai luotettavaa henkilöllisyystodistusta, on heidän henkilöllisyyttään vaikea todeta.

Henkilötunnukseen liittyy nykyisin tietoa myös ihmisen iästä ja sukupuolesta. Esimerkiksi transsukupuoliset ihmiset ovat kokeneet ongelmallisena sen, että vaikka he voisivat vaihtaa hetun vastaamaan uutta sukupuoltaan, niin vanhoissa työ- ja koulutodistuksissa näkyy, että he ovat aikaisemmin olleet eri sukupuolta.

Onko uusi henkilötunnus helpompi muistaa?
–Jos tunnus ei enää sisältäisi syntymäaikaa, se varmaan olisi vaikeampi muistaa.

Kuinka paljon uudistus maksaa?
–Tämähän on it-järjestelmille valtava muutos. Kustannukset ovat varmaan suuret, mutta myös niitä selvitetään.

Koska on valmista?
–Ensi syksynä valmistuu välimietintö, jossa on selvitetty vaihtoehtoja ja ehdotetaan, mihin suuntaan lähdetään. Tämän jälkeen valittua vaihtoehtoa ryhdytään valmistelemaan. Työryhmän toimikausi kestää vuoden 2019 loppuun.

1Äänestä

"Helsingin yliopiston viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari, jääkö joku kohta ilman henkilötunnusta?
–Tällä hetkellä ei vielä ole tullut vastaan sellaista tilannetta, että henkilötunnukset loppuisivat".

https://www.satakunnankansa.fi/kotimaa/henkilotunnukset-alkavat-kayda-vahiin-voivatko-ne-loppua-200447212/

Miksi henkilötunnuksia pitää uusia?
–Se on monien tekijöiden summa. Kun tulee ulkomaalaisia henkilöitä, joilla ei ole passia tai luotettavaa henkilöllisyystodistusta, on heidän henkilöllisyyttään vaikea todeta.

–Henkilötunnukseen liittyy nykyisin tietoa myös ihmisen iästä ja sukupuolesta. Esimerkiksi transsukupuoliset ihmiset ovat kokeneet ongelmallisena sen, että vaikka he voisivat vaihtaa hetun vastaamaan uutta sukupuoltaan, niin vanhoissa työ- ja koulutodistuksissa näkyy, että he ovat aikaisemmin olleet eri sukupuolta.

1Äänestä

Mutta on se vaan hyvä että matut saavat kuponkinsa ilmaiseksi. Kuten saavat kaiken muunkin.

1Äänestä

Iiriksen skannaus? Saako sukupuolensa esiin korttiin? Miten systeemi suojataan hakkereilta?

1Äänestä

Eipä ole haudattu vaan oli aamutv:ssä asiaa. Nyt haluavat jo koko pohjoismaalaisen järjestelmän eikä vaan täällä. Norja ja Ruotsi kyllä torppasi sen jo. Niillä on jo sukupuolineutraalit sos tunnukset olemassa eli pelkkiä numerosarjoja jotka riittää 100 miljoonaan uuteen vielä toistaiseksi. Norja lisäsi vain yhden numeron aikanaan kun alkoi vähetä miksi ei täälläkin samaa ja tämä tulisi uusille vain.

2Äänestä

Taisi sinisilmäiseltä Suomi-valtiolta loppua tunnukset 1.1 -syntymäpäiville.

1Äänestä

Tasavertaisuuden nimissä suosittelen kaikkia paperittomiksi.
Halpaa lystiä ja kukaan ei tunne oloaan syrjityksi ja johan kotouttaminen rupeaa rullaamaan ja suomalaisille veronmaksajille halpa ratkaisu.

2Äänestä

Taas turhaa rahanmenoa Miksei uusille annetaan vaan uudet?

2Äänestä
  • Juurikin noin,kaikki turha rahastus ottaa hermoon.

    1Äänestä

  • Kahden rinnakkaisen järjestelmän ylläpito on kallista. Simppelein tapa on antaa jokaiselle maapallon kansalaiselle henkilötunnukseksi puhelinnumero. Suomalaisille se olisi 358 alkuinen. Se ei erota jyviä, akanoita, eikä akkoja. Ja jokainen muistaa oman puhelinnumeronsa.

    1Äänestä

  • Puh.nroID kirjoitti:

    Kahden rinnakkaisen järjestelmän ylläpito on kallista. Simppelein tapa on antaa jokaiselle maapallon kansalaiselle henkilötunnukseksi puhelinnumero. Suomalaisille se olisi 358 alkuinen. Se ei erota jyviä, akanoita, eikä akkoja. Ja jokainen muistaa oman puhelinnumeronsa.

    Ei tartte kuin lisätä tietokantaan uusi kenttä. Vanhat systeemit käyttää edelleen vanhaa tunnusta, ja uudet systeemit uutta. Ei tarvi siis vasiten muuttaa systeemeitä, vaan uusi tunnus tulee käyttöön ajan kuluessa.

    Äänestä

Islaminoiminen maksaa. Millos maksamme.

1Äänestä

Eikö iän ja sukupuolen häivyttäminen heikennä tunnistettavuutta? Kuvahan ei ole riittänyt oikeudessakaan todisteeksi oikeastaan ikinä, mutta jatkossa henkilökorttiinkin saa manipuloida potretin.

2Äänestä

Voisiko kansalaisuudesta luopua samassa yhteydessä? Paperittomana tai muukalaispassilla ilman Suomen kansalaisuuden taakkaa voisi olla helpompi saada uusi kansalaisuus jostakin paremmasta maasta.

2Äänestä
  • Pitäisikin olla sillai että sais vaikka jonkun maailman kansalaispassin ja statuksen ilman kytköksiä johonkin patrioottiseen valtioon tai edes planeettaan,miksiköhön YK ei hoida hommaa? Ei tarviis sotia kenenkään puolesta jos ei halua.

    1Äänestä

Eli helpottuu jatkossa kun ei hanki ollenkaan tuota uutta tunnusta ja kun vanha poistuu olet paperiton ja voit matuilla aivan vapaasti kuten nuo tunkeutuneetkin...

2Äänestä
  • Siten olen ajatellut toimia.

    Äänestä

Poliitikkojen pitää taas saada perustaa työryhmä joka vatvoo asiaa seuraavat 10v.Työryhmässä ovatkin sitten poliitikkojen sukulaiset nostamassa kokouspalkkioita ja nauravat paskaisesti tyhmille suomalaisille jotka uskoo kaiken paskan mitä suustaan ulostavat.

Äänestä

Ja tämäkin vain mamujen takia.

Äänestä

Entä niillä joilla vanha C ajokortti, kun pitää kortti uusia niin muuttuuko siten että se pitää uusia sitten 5v välein? Kun nyt myönnetyt C korttit pitää uusia 5v välein. Entä jos ei ole varaa uusia mitään kortteja niin onko sitten paperiton?

Äänestä

Joku mättää. Nyt on jo vuosi 2020. Ainakin minulla on vielä se vanha henkilötietoja juoruava tunnus käytössä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TotuusUutisesta kirjoitti:

Kaikkein suomalaisten sosiaalitunnukset menee uusiksi vuonna 2019. Syynä on käytettävissä olevien numeroyhdisteiden loppuminen, sekä sellaisten epäkorrektien asioiden kuin iän ja sukupuolen paljastaminen. Uudessa sotutunnuksessa näitä ongelmia ei enään pitäisi tulla. Tämä tosin tarkoittaa, että kaikkien suomalaisten tulee uusia kaikki viralliset asiakirja ja henkilöllisyys todistukset jo parin vuoden kuluttua. Perinteisen sähköisen tunnistamisen rinnalle on tulossa biometrinen tunnistautuminen, johon tarvitsee sotunumeron lisäksi sormenjäljen ja iiriksen skannauksen. Koko uudistuksesta tulee olemaan todella kallista, varsinkin kansalaisille, mutta uutisissa sanottiin ettei se kuitenkaan ole Suomen valtion ongelma ja päänvaiva.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu