Pärjääkö puhelimetta ja nettittä maailman menossa?

SyrjäytymisEfekti

Kirjoitin tästä jo toiselle palstalle, siellä ketään ei kiinnostanut. Aloitan ihan perustiedoista. Olen ollut jo siis kaksi ja puoli vuotta työtön opinnoistani valmistumisen jälkeen. Asun jo nyt valmiiksi kunnan halvin vuokra-asunta ja olen jo vuode elänyt pelkällä kerran kuussa saatavalla haettavalla ruokakassilla. Sitä usemmin kun kassia ei saakkaan ja sillä on siis tultava toimeen kuukauden ajan. Autoa minulla ei ole eikä ajokorttia, kelakorttia eikä henkkareita - - sellaisiin ei ole koskaan ollut varaa.

Melko pian joudun aloittamaan opintolainan poismaksamisen, noin 300 euroa joka kuukausi, lyhennystä olenkin siitä jo joutunut kaksi vuotta maksamaankin eli joudun karsimaan nykyisiä menoha. Tuon opintolainan jouduin ottamaan, jotta minulla olisi ollut varaa opiskella peruskoulua pidemmälle ja sain sen avulla suoritettua merkonomin perustutkinnon. Alaani siis on myynti, asiakaspalvelu, markkinointi, talouslaskenta ja yrittäjyys. Neuropsykiatrini mukaan en kuitenkaan kykene säännölliseen työhön, sillä sellainen työ polttaisi minun laiseni ihmisen parissa viikossa loppuun. Eikä työn hakuun ole muutenkaan ylimääräistä rahaa tai voimia.

No, nyt siis kuitenkin pitäisi vielä nykyisiä menoja karsia, jotta saan maksettua lainan lyhennysmaksuja. Ensiksi voisin kertoa hyvin, että koska en harrasta mitää, en käy ulkona, enkä edes juo alkoholia tai polta, niin niistä en pysty karsimaan. Siksipä siis joudun katsomaan pakollisten monojen puoleen ja joudun todennäköisesti luopumaan käyttämästäni netti- ja puhelinliittymästä joka on säästö syistä vain yhdellä simkortilla yhdellä laitteella. Ja jos se ei riitä pitää ehkä pahimmillaan vielä katkaista sähköt ja vesi siihen päälle. Vaan ei se mitään, elämä on muutenkin ollut kurjaa, kylmää, tylsistyttävää ja yksinäistä, jatkuvaa tauon ja loman tarvitsemisen tunnetta, ahdistavaa sekä katkeroittavaa.

Saan paljon huomata, ettei kukaan muu välitä kuin ainoastaan viranomaiset ja hekin välittävät vain työnsä takia. Sukulaisiakaan ei tippaakaan kiinnosta, käskevät vain ilkkuvasti pärjäämään itse. Aivan kuin yhteiskunta haluaisi tietämättään työntää minut väkin syrjään ja unohtaa sinne vaikka kuinka kappailisi vastaan kunnes voimat loppuu ja taas jälleen iskee uupumus. Onkohan syrjäytymis efekti ehkä vain sittenkin liian iso vastustaja päihitettäväksi tälläiselle erityisherkälle, neuroottiselle ja eksovertille elämän janoiselle perfektionistille. Harmittaa, hävettää tai kaduttaa, niin paljon.

Mutta siis, vielä otsikon asiaan palatakseni, miten on, voiko Suomessa tulla toimeen tänäpäivänä ilman nettiä ja puhelinta? Onnistuuko se tämän päivän maailman menossa?

1

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kisuska

      Onnistuu.
      Ja se, ettei vastata, ei todista sitä, ettei ole kiinnostusta. Täällähän ei enää näy, kuinka moni on lukenut. Mutta paljon kirjoitusten perusteella voi todentaa miten ajattelemattomia ihmiset voivat olla. Pääasialliset virheet: "varmasti nykyäänkin, kun ennenkin", "kukaan", "aina, ikinä, milloinkaan, koskaan", "koska kansalaisuus...", "koska uskonto..."
      Milloin aletaan tunnustamaan toisen älykkyys tai viisaus? Suomessa ei ole sotaa, mutta valitetaan kuin olisi. Onko? Jos, kuka voitolla?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      282
      18097
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5749
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      138
      2674
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2213
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      340
      1813
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1070
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      981
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      969
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      964
    Aihe