Minulta kuoli isosisko kesällä -94, mä olin silloin 12-vuotias. Mulla on nykyään yksi isosisko ja isoveli. Siskoni sai sairauskohtauksen uidessaan vain 26-vuotiaana, keuhkoveritulpat koituivat hänen kohtalokseen. Tapahtuma vaikutti meihin kaikkiin omalla tavallaan. Ja nyt viimetalvena helmikuussa menetin isäni, hän ehti juuri täyttää 68-v, mulla ja isällä syntymäpäivä sattui samalle päivälle.
Isälle tehtiin -87 ohitusleikkaus, josta hän toipuikin hyvin. Isäni käytti aikoinaan runsaanlaisesti alkoholia ja tupakkakin maistui, mutta tupakka jäi -90 luvun alussa ja kuvioon tuli kaljan juonti ja ylipainoakin oli yhdessä vaiheessa parisenkymmentä kiloa. -90 luvun lopulla esiintyi toisinaan lievempiä sydäninfarkteja. Vuonna -02 kesällä isä sai infarktin ja joutui sairaalaan, missä hänelle tehtiin 4 ohitusta. Tästä isän terveydentila ei enää kohentunut ennalleen.
Nestekeräytymiä alkoi ilmetä vasemmassa keuhkopussissa ja näitä nesteenpoistoreissuja oli useita. Isällä oli nesteenpoistolääkitys, mutta ei siitä tuntunut olevan kovin paljon apua. Kesällä -03 alkoi isän tila huonontua pikkuhiljaa. Isällä todettiin munuaisten vajaatoiminta. Isä joutui alkusyksystä sairaalaan. Tammikuun lopussa sain hälytyksen kotoa ja kerrottiin isän menneen huonompaan kuntoon, isälle oli jouduttu laittamaan happiviikset. Mä tietysti järkytyin ja purskahdin itkuun. Pari viikkoa myöhemmin olin kotiaskareissani, kun puhelin soi ja äiti soitti musertavat uutiset. Isän sydän väsyi ja hän nukkui vain pois, sanoinkuvaamaton ikävä vain sydämiimme jäi. Tämänkuun viidestoista tulee tasan vuosi siitä kun isä nukkui pois.
Isälle tehtiin -87 ohitusleikkaus, josta hän toipuikin hyvin. Isäni käytti aikoinaan runsaanlaisesti alkoholia ja tupakkakin maistui, mutta tupakka jäi -90 luvun alussa ja kuvioon tuli kaljan juonti ja ylipainoakin oli yhdessä vaiheessa parisenkymmentä kiloa. -90 luvun lopulla esiintyi toisinaan lievempiä sydäninfarkteja. Vuonna -02 kesällä isä sai infarktin ja joutui sairaalaan, missä hänelle tehtiin 4 ohitusta. Tästä isän terveydentila ei enää kohentunut ennalleen.
Nestekeräytymiä alkoi ilmetä vasemmassa keuhkopussissa ja näitä nesteenpoistoreissuja oli useita. Isällä oli nesteenpoistolääkitys, mutta ei siitä tuntunut olevan kovin paljon apua. Kesällä -03 alkoi isän tila huonontua pikkuhiljaa. Isällä todettiin munuaisten vajaatoiminta. Isä joutui alkusyksystä sairaalaan. Tammikuun lopussa sain hälytyksen kotoa ja kerrottiin isän menneen huonompaan kuntoon, isälle oli jouduttu laittamaan happiviikset. Mä tietysti järkytyin ja purskahdin itkuun. Pari viikkoa myöhemmin olin kotiaskareissani, kun puhelin soi ja äiti soitti musertavat uutiset. Isän sydän väsyi ja hän nukkui vain pois, sanoinkuvaamaton ikävä vain sydämiimme jäi. Tämänkuun viidestoista tulee tasan vuosi siitä kun isä nukkui pois.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niin meille jokaiselle soi iltakello vuorollamme. Läheisen ihmisen siirtyminen ajasta ijankaikkisuuteen on aina muistutus ihmisen kuolevaisuudesta. Surukin kasvattaa meitä jokaista jotta saisimme niin viisaan sydämen, että osaisimme laskea päivämme oikein.
Jäin vain ihmettelemmän, kun sanoit, että isällesi laitettiin happiviikset. Eikö muuta tehty.
Siksi kysyn tätä, että kun oma isäni teki kuolemaa, oli hänelläkin vain happiviikset.
Minusta tuntui silloin kun näin hänen hiljaa hiipuvan pois, että isän on nyt hyvä olla. Ja ennenkuin isä laitettiin arkkuun kosketin hänen kylmää rintaansa, tunsin että hän on pois ikusiksi ajoiksi elämästäni. Mutta muistoissani hän elää. Ei koskaan kuole...
Keskustelimme sairaalan henkilökunnan kanssa ja he sanoivat ettei mitään enää tehdä jos tulisi sydänkohtaus, ei annettaisi elvytystä, se tuntui kauhean pahalta. Kaikki mahdollinen oli jo tehty, ohitusleikkauksiakaan ei enää olisi voitu tehdä. Hautajaispäivänä menimme katsomaan isää, kasvoja ei haluttu nähdä. Kosketin isän kylmää kättä ja päätäkin silitin, en ole ennen kokenut tällaista. Olin väsännyt kukkakimpun neilikoista ja laitoin ne isän vierelle arkkuun.
Isäni kuoli viime kesän lopulla sydänkohtaukseen. Edellisestä sydänkohtauksesta oli kulunut jo 15 vuotta ilman oireita.
Kävin hänen kanssaan viimeisenä päivänä vielä marjassa. Olimme mökillä. Illalla nukkumaan mennessä hän sai kohtauksen ja kuoli melkein käsiini. Mitään ei ollut tehtävissä.
En minä tiedä mitä se opetti ja haluanko moisia asioita oppia.
Ikävää ja raskasta on, varsinkin ku miesten (mies siis olen), ei auta liikaa itkeskellä ja ruikuttaa. ikävä on äijää.
Otan osaa suruusi Angel ja voimia.
Myös meidän suvussamme on infarkteja. Mm. vanhempani kuolivat, kun olin nuori, infarktiin kumpikin. Myös miehelläni on sama sairaus, samoin pojallani. Olen saanut voimaa, kun kuuntelen tätä www.radiodei.fi ohjelmaa. Eikö sulla ole ketään, jonka kanssa voit keskustella? Mm. seurakunnasta voisi löytyä.