Kirkolla on ikiaikainen sanoma, tieto siitä, että Jeesus on ristinkuolemaallaan ollut riittävä uhri koko maailman synnin sovittamiseksi ja että hän on käynnillään helvetissa ja ylösnousemisellaan murtanut kuoleman ja helvetin kahleet.
On kuitenkin ollut aikoja, jolloin sanoma on pyrkinyt peittymään muotiajatteluun. Tällainen oli 1600-luvun oikeaoppisuus. Tosin kirkkokansaa ei voinut sitä saada omaksumaan. Se oli aivan liian monipolvista tavallisen oppimattoman kirkkokansan omaksuttavaksi, mutta harvat oppineet teologit muodostivat yksityiskohtaisen teologisen rakennelman, joista eivät alemmat papit uskaltaneet poiketa. Elettiin aikaa, jolloi kuninkaan määräys oli kaiken yläpuolella. Ruotsin valtakunnan yhtenäisyyden hän uskoi välttämättömästi vaativan kaikkien ruotsalaisten tiukkaa yhtenäistä oppia.
Vaikka käsitykset kirkon johdossa lievenivät, vielä 1800-luvulla tuomiokapitulit saattoivat nostaa harhaoppisuussyytteitä. Esimerkiksi suosittua runoilijaa, Jaakko Juteinia, oikealta nimeltään Jacob Judén (1781-1855), Viipurin maistraatin sihteeriä, jonka tunnetuin runoelma on Arvon mekin ansaitsemme, syytettiin julkaisemiensa pohdintojen takia harhaoppisuuudesta. Tuomio tosi kumottiin korkeammassa oikeusasteessa, mutta Juteini oli asiasta hyvin järkyttynyt. Että edes syytettiin harhaoppisuudesta. Juteinin halu kirjoittaa mitään katosi. Kirkon kovuus ilmeni vielä kauhealla tavalla.
30-luvulla monet hyvää uskovat kirkonmiehet taipuivat puolustamaan kaameata natsismia ja fasismia, joista sodan jälkeen saimme kuulla pöyristyttäviä asioita. Ei ihme, että monet salasivat nämä erehdyksensä sodan jälkeen.
Kun aloitin ensimmäistä kertaa teologian opinnot 60-luvulla, heideggeriläinen filosofia ja muu eksistentialismi pahoin värjäsivät kristinuskon julistusta. Tavalliselle ihmiselle tällainen sekoitus oli aivan käsittämätön. Sanatkin, joita käytettiin olivat uusmuodostelmia, joilla ei ollut selvää merkitystä.
Jo silloin 60-luvulla oli nähtävillä alkeita psykologian vaikutuksesta, mutta kun jatkoin alkoholismin katkaissemia opintojani elettyäni rivijäsenenä helluntaiheratyksessä siunatut viisi vuotta, muutamat tiedekunnan ja kirkon opettajat olivat vielä vahvasti eksistentialismin lumoissa. Meihin oppilaisiin se ei enää juuri tarttunut, mutta sillä oli ollut suuri vaikutus edelliseen sukupolveen. Paljon siitä kuitenkin edelleen puhuttiin.
Psykologinen suuntaus kirkossa oli jatkaessani opintojani 80-luvulla vielä voimakas, mutta ohitti jo korkeimman kohtansa.
Kaikki poikkeamat ikivanhasta kirkollisesta opista, Jumalan ilmoituksesta, peittivät sanoman ydinkohtaa, kertomusta Kristuksen tuomasta vapautuksesta. Olisi kaunistelua väittää, että vierasaatteet olivat muuta kuin syntiä. Sitä ne selkeästi olivat.
Tänään kirkko on vapaampi vierasaatteista kuin koskaan. Viimeinkin on toteutunut, että "evankeliumia puhtaana saarnataan koko valtakunnassa" kuten kuningas tuli sanoneeksi Strengnäsin valtiopäivillä vuonna 1523, vaikka tarkoittikin toista, kuninkaan nostamista kirkon pääksi ja tietä kohti yhtenäisyyttä ja kalseata puhdasoppisuutta.
Vaikka Pyhä Henki ohjaa kirkkoa oikeuteen ja totuuteen, kyllä kirkko ja varsinkin sen kansalismieliset osat voivat erehtyä. Siitä meillä on kyllin esimerkkejä. Mutta kuitenkin vinoumat ovat ohimeneviä. Pyhä Henki johtaa kirkon oikomaan virheitä. Nyt elämme aikaa, jolloin kirkon sanoma on koko 2000-vuotisen historian puhtain ja selvin.
On kuitenkin ollut aikoja, jolloin sanoma on pyrkinyt peittymään muotiajatteluun. Tällainen oli 1600-luvun oikeaoppisuus. Tosin kirkkokansaa ei voinut sitä saada omaksumaan. Se oli aivan liian monipolvista tavallisen oppimattoman kirkkokansan omaksuttavaksi, mutta harvat oppineet teologit muodostivat yksityiskohtaisen teologisen rakennelman, joista eivät alemmat papit uskaltaneet poiketa. Elettiin aikaa, jolloi kuninkaan määräys oli kaiken yläpuolella. Ruotsin valtakunnan yhtenäisyyden hän uskoi välttämättömästi vaativan kaikkien ruotsalaisten tiukkaa yhtenäistä oppia.
Vaikka käsitykset kirkon johdossa lievenivät, vielä 1800-luvulla tuomiokapitulit saattoivat nostaa harhaoppisuussyytteitä. Esimerkiksi suosittua runoilijaa, Jaakko Juteinia, oikealta nimeltään Jacob Judén (1781-1855), Viipurin maistraatin sihteeriä, jonka tunnetuin runoelma on Arvon mekin ansaitsemme, syytettiin julkaisemiensa pohdintojen takia harhaoppisuuudesta. Tuomio tosi kumottiin korkeammassa oikeusasteessa, mutta Juteini oli asiasta hyvin järkyttynyt. Että edes syytettiin harhaoppisuudesta. Juteinin halu kirjoittaa mitään katosi. Kirkon kovuus ilmeni vielä kauhealla tavalla.
30-luvulla monet hyvää uskovat kirkonmiehet taipuivat puolustamaan kaameata natsismia ja fasismia, joista sodan jälkeen saimme kuulla pöyristyttäviä asioita. Ei ihme, että monet salasivat nämä erehdyksensä sodan jälkeen.
Kun aloitin ensimmäistä kertaa teologian opinnot 60-luvulla, heideggeriläinen filosofia ja muu eksistentialismi pahoin värjäsivät kristinuskon julistusta. Tavalliselle ihmiselle tällainen sekoitus oli aivan käsittämätön. Sanatkin, joita käytettiin olivat uusmuodostelmia, joilla ei ollut selvää merkitystä.
Jo silloin 60-luvulla oli nähtävillä alkeita psykologian vaikutuksesta, mutta kun jatkoin alkoholismin katkaissemia opintojani elettyäni rivijäsenenä helluntaiheratyksessä siunatut viisi vuotta, muutamat tiedekunnan ja kirkon opettajat olivat vielä vahvasti eksistentialismin lumoissa. Meihin oppilaisiin se ei enää juuri tarttunut, mutta sillä oli ollut suuri vaikutus edelliseen sukupolveen. Paljon siitä kuitenkin edelleen puhuttiin.
Psykologinen suuntaus kirkossa oli jatkaessani opintojani 80-luvulla vielä voimakas, mutta ohitti jo korkeimman kohtansa.
Kaikki poikkeamat ikivanhasta kirkollisesta opista, Jumalan ilmoituksesta, peittivät sanoman ydinkohtaa, kertomusta Kristuksen tuomasta vapautuksesta. Olisi kaunistelua väittää, että vierasaatteet olivat muuta kuin syntiä. Sitä ne selkeästi olivat.
Tänään kirkko on vapaampi vierasaatteista kuin koskaan. Viimeinkin on toteutunut, että "evankeliumia puhtaana saarnataan koko valtakunnassa" kuten kuningas tuli sanoneeksi Strengnäsin valtiopäivillä vuonna 1523, vaikka tarkoittikin toista, kuninkaan nostamista kirkon pääksi ja tietä kohti yhtenäisyyttä ja kalseata puhdasoppisuutta.
Vaikka Pyhä Henki ohjaa kirkkoa oikeuteen ja totuuteen, kyllä kirkko ja varsinkin sen kansalismieliset osat voivat erehtyä. Siitä meillä on kyllin esimerkkejä. Mutta kuitenkin vinoumat ovat ohimeneviä. Pyhä Henki johtaa kirkon oikomaan virheitä. Nyt elämme aikaa, jolloin kirkon sanoma on koko 2000-vuotisen historian puhtain ja selvin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
"Nyt elämme aikaa, jolloin kirkon sanoma on koko 2000-vuotisen historian puhtain ja selvin."
Kova väite. Käsittääkseni apostolinen kirkko oli puhtainta ainesta ja siitä meille kertoo uusi testamentti.
Kristuksen armo on ainoastaan silloin tehokäytössä jos myös laki on tehokäytössä. Sen sijaan jos ei ole syntiä, ei ole armoakaan. On vain korruptoitunut tila.
Armossa on hyvä levätä. Mutta me emme nuku koko päivää vaan hoidamme arkiaskreitakin.
2. Jokaisen oksan minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän. -Joh. 15:2
Aloittaja puhuu puuta ja heinää! Kirkko on koko tähän astisen historiansa pimeimmässä ja surkeimmassa tilassa!
Täysin samaa mieltä.
Surkeus ja pimeys tulee esille nykykirkon toiminnassa, jossa "papiksi" vihitään naisia ja näiden myötä koko surkeus ja pimeys ilmenee tilanteesta, jossa nyt eletään.
Ikäänkuin Jumala olisi antanut siunauksensa sanansa muuttamisesta tai ylipäätään siitä voitaisiin neuvotella?
Ts. onko Jumala tosiaan kieltänyt, kuten paratiisissa, käärme on luikerrellut kirkkoon sisälle näiden myötä.
Jeesus varoittaa tästä vuorisaarnassa Matt. 5- 7 luvuissa, laista ei katoa pieninkään piirto.
Oma lukunsa on tällaiset dogmatikoksen edustamat harhaanjohtajat, jotka kirjoittavat pehmeitä.
GudsBarn heittää ilkeän arvion perustelematta sitä mitenkään.
Nyt elämme aikaa, jolloin kirkon sanoma on koko 2000-vuotisen historian epäpuhtain ja epäselvin
Perusteita:Pappismiehenä ja syntikeskeisyydessä eläneenä ja sellaista pelastusoppia levittäneenä missä ainoastaan Jeesus voi ihmiset synnistä pelastaa,tietänet että tuo ei ole totta ensinkään.
Pappismiehenä et voi olla tietämätön muuta kuin tarkoituksellasi siitä että alkujaan Raamatun sanassa lunastaja tulee niille jotka synnistä kääntyvät,pelastus tulee niille jotka kääntyvät pois pahuudesta.Kristinuskossa kirkkoisät tämäkin väärensivät Kristuskeskeisyydeksi eli tässä on tarkoituksella huijattu.
Kirkko vihkii vastoin Raamatun sanaa naisia papeiksi ja homoja ja lesboja avioliittoon. Nytkö muka elämme aikaa, jolloin kirkon sanoma on koko 2000-vuotisen historian puhtain ja selvin?