Sekä Kiina että Venäjä ovat hamstranneet itselleen ennätykselliset määrät kultaa holveihinsa sillä se hetki lähestyy jolloin maailma siirtyy laajassa mitassa pois dollarikeskeisyydessä laskutusvaluuttana. Tulevaisuuden rahalla pitää olla katetta. Dollari on hötövaluutta.
Venäjä ja Kiina lynkkaavat US Dollarin
Wittengtein-LW
10402
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jaaha mikä päivän kurssi? Mahtaa kohta tosiaan talous lentää perseelleen, alkaen ameriikasta?
Jenkit on myös varautunu tähän mahdollisuuteen ja varastoineet Fort Knoxin täyteen kultaa pönkittämään dollaria jos muut maat siirtyy omiinsa kaikessa kaupassa eli dollari ei siitä paljon hetkahda mitä se nyt on.
Jenkkien bruttokansantuote on maailman suurimpia,ihan sama käyttääkö muut heidän valuuttaansa joissain öljykaupoissa vai ei.
USA ei pystynyt paluttamaan Saksan siellä säilytyksessä olluta kultaa kuin pienissä erissä ja usean vuoden aikana, mihin ainoa selitys voi olla vain se että saksalaisten kulta oli käytetty USA:n kuplatalouden pönkittämiseen.
Jos kulta olisi ollut tallessa, olisi se voitu palutta Saksaan vaikka viikkon sisällä siitä kun palutusta pyydettiin. Saksassa ihmeteltiin suuresti, miksi he eivät voi saada omaa kultaansa taksin kuin vain tiputtamalla useiden vuosien ajan.
Kiina on alkanut jo vuosia sitten alkanut myydä joukkovelkakirja lainojaan pois.Nämä dollarin kannattajat reagoi aikanaan dollarin kurssiin laittaen sen äkki sukellukseen!Dollarilla ei siten ole kuin paskapaperin arvo jossain vaiheessa.
Kiina on kohta itsekin korviaan myöten veloissa, jotta haistakoon Kiinuri paskansa vaan ihan vapaasti!
se koira älähtää johon kalikka kalahtaa!
https://www.youtube.com/watch?v=jObZZNaQ8Ec
Euro vain vahvistuu. Kohta ovat vientifirmat kusessa ylikalliin euron vuoksi.
EKP voi jatkaa eurojen painantakamppanjaa ja ostaa konkurssivaltioiden velkapapereita.
Vielä parenpi jos laskisivat taas liikkeelle parituhatta miljardia rahaa eurovaltioliille myyntiin,viimeksi Suomi kieltäytyi tuostakin elvytyksestä ja kärsimme vieläkin idioottien
pelon seurauksista.
Ajattele toisin - satsaa kaikki ruplaan!
buahahhaha
Ruplalla on katetta - dollari/euro kaatuu 600000 miljardin kuplaan - kymmenkertainen realitalouden arvoon.
Kuplaa pumpataan eurooppalaisen maksettavaki - verotalous on mikä tuottaa.