Tampere ylikierroksilla, miksei kukaan jarruta?

Tampere käy tällä hetkellä täysin ylikierroksilla. Miksei kukaan jarruta, vaikka budjetti on jo vuosikausia pyörinyt punaisella ja kadut on raivattu perunamaiksi?

Mitä tekevät Tampereen budjettia valmistelevat ja esittelevät virkamiehet, kun eivät ole tarttuneet negatiiviseen kierteeseen jo aikoja sitten?

Katsokaa ympärillenne, niin näette mitä täällä tapahtuu! Kaikkalla rakennetaan kuin viimeistä päivää, mutta silti mikään ei toimi.

Liikenne on umpisolmussa, pysäköintipaikkoja ei ole, uusia rakennuksia ilmestyy kuin sieniä sateella, mutta ihmisillä ei ole enää varaa ostaa niitä! Grynderit ja ratikkalinjaus määräävät, minne uudet asuinalueet perustetaan. Kaupungin hyvä veli -verkosto on ylittänyt jopa Ylen korkean uutiskynnyksen.

Kaupungin kaavoitus pyörii vain ratikkalinjan ympärillä ja muu kaavoitus jää lähes kokonaan hoitamatta. Juuri sen takia Pirkkala nopealla kaavoittamisellaan nappaa kaikki tuottoa takovat firmat itselleen Tampereen nenän edestä.
40359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Hidasälyiselle kaikki tapahtumat ovat yhtä kaaosta. Stressitaso nousee mikäli kaikki ei ole kuin eilen. Teiskossa on rauhallista. Teisko sopii siksi loistavasti hermoilijoiden asuinalueeksi.

Äänestä
  • Ratikan olisi voinut tehdä Teiskoon. Siellä sen rakentaminen ja toiminta eivät olisi häirinneet normaalia elämää ja kiihkomielet voisivat käydä päivittäin sillä ajelemassa ja onnellisuuttaan lisäämässä poissa ihmisten silmistä.

    Äänestä

  • pois-silmistä kirjoitti:

    Ratikan olisi voinut tehdä Teiskoon. Siellä sen rakentaminen ja toiminta eivät olisi häirinneet normaalia elämää ja kiihkomielet voisivat käydä päivittäin sillä ajelemassa ja onnellisuuttaan lisäämässä poissa ihmisten silmistä.

    Teiskoon olisi voinut tehdä ratikkapuiston missä ratikkauskikset olisivat voineet ajaa ympyrää silmät onnesta ymmyrkäisenä....

    Äänestä

  • NäinOnNäkyleipä kirjoitti:

    Teiskoon olisi voinut tehdä ratikkapuiston missä ratikkauskikset olisivat voineet ajaa ympyrää silmät onnesta ymmyrkäisenä....

    Jätetäänpä se Teisko nyt rauhaan, luonnontilaiseksi. Keskitytään sen sijaan tekemään tuhoa yhdellä alueella, eli tässä tapauksessa Näsi- ja Pyhäjärven erottavalla kannaksella. Se on luonnon monimuotoisuuden säilymistä ajatellen jo ennestään lähes täysin kuollutta aluetta, eikä suurempia lisävahinkoja pääse enää juuri syntymään.

    Äänestä

  • pois-silmistä kirjoitti:

    Ratikan olisi voinut tehdä Teiskoon. Siellä sen rakentaminen ja toiminta eivät olisi häirinneet normaalia elämää ja kiihkomielet voisivat käydä päivittäin sillä ajelemassa ja onnellisuuttaan lisäämässä poissa ihmisten silmistä.

    Teiskossa määkin olisin sitä käyttänyt, mutta en mää sitä Tampereella tarvii. Se sitten jos se menee joskus Teiskoon, niin sitten vois harkita.

    Äänestä

  • Teisko.o.Teisko kirjoitti:

    Teiskossa määkin olisin sitä käyttänyt, mutta en mää sitä Tampereella tarvii. Se sitten jos se menee joskus Teiskoon, niin sitten vois harkita.

    Mutta eihän siellä ole mitään, siellä Teiskossa. No pääsee sieltä Ruoveden suuntaan mikä kesäisin on ihan hieno paikka, sinne ratikka ja Ruoveden turismi kasvaisi.

    Äänestä

Siitä syntyy näköjään lennokasta tekstiä, kun masennus, vainoharhat ja yksinäisyys yhdistyy musertavalla voimalla.

Äänestä
  • Tuosta yhdistelmästä syntyy lopputuloksena ratikkafani.

    Äänestä

  • näinhän se menee

    Äänestä

  • En kyllä pitänyt tekstiäsi lennokkaana, enemmänkin tyhmänä, otan osaa, parane pian.

    Äänestä

Totta. Keskustasta ovat myös ihmiset kadonneet tämän takia. Iltakuuden jälkkeen siellä on vain juoppoja, nistejä ja muita sekopäitä. Kauppaa käydään avoimesti Sokoksen ja Stockan edessä mutta ketään ei kiinnosta. Kukaan muu kuin nuoriso ei voi muuttaa keskustaan kun ei sitä kestä.

Äänestä
  • maailma muuttuu ja vanhukset menee hoitokotiin, tämähän on ihan luonnonlaki

    Äänestä

  • BEIsu kirjoitti:

    maailma muuttuu ja vanhukset menee hoitokotiin, tämähän on ihan luonnonlaki

    Jos olisi niitä hoitokoteja

    Äänestä

  • Ei.riitä.koteja kirjoitti:

    Jos olisi niitä hoitokoteja

    Ei niihin ole varaa, ne on jätetty yksityisen bisneksen hoidettavaksi. Kaupin sairaalakin jossa vanhuksia hoidettiin heidän jonottaessaan hoitokoteihin on nykyään joku pakolaiskeskus.

    Äänestä

Manselaiset taas häslää. Kultturia tulee halusittepa tai ette. Ei se uudistuotanto teille kuulu. Hakijat tappelee kämpistäni joita vivutan velalla 3 kpl. Terkuin Läski vuokraloordi.

Äänestä
  • Noin se menee ja sitten kaupunki vielä' nostelee tonttivuokraa ja kiinteistöverot kasvaa, nekin pitää laittaa vuokriin että voitto pysyy mukavana, kyllä me vuokranantajat pärjätään ihan mukavasti niin Tampereella kun muissakin kasvukunnissa, niinhän sitä sanotaan että raha tulee rahan tykö.

    Äänestä

Ei varmaan missään muussa kaupungissa tälläistä häsläämistä ole kuin maalaiskaupungissa nimeltään Tampere. Olen samaa mieltä että mansessa ei pelaa mikään. Koko kaupunki on ikäänkuin pommin jäljiltä.

Äänestä

Tampere on maalaiskaupunki. Helsinki on kansainvälinen, manse ei.

Äänestä
  • Helsinki on menetetty jo ajat sitten. Monikulttuurinen helvetti. Ei samaa Tampereelle kiitos.

    Äänestä

Ratikka kuitenkin tulee ajallaan. Sen valmistumista odottellessa voi tutustua kaupungin monipuoliseen kulttuuritarjontaan käyttäen esim. muuta joukkoliikennettä. Tampereen joukkoliikenteen pariin pääsee parhaiten, kun ajaa autonsa parkkihalliin ja valitsee itselleen sopivan reitin. Toinen upea vaihtoehto Tampereen monipuoliseen kulttuuritarjontaan tutustumiselle on käveleminen. Tampereen monipuolisen palvelurakenteen omaava keskusta on rakennettu kahden merkittävän vesistöalueen väliselle kannakselle. Jossa etäisyydet ovat lyhyet. Ja tämän tähden muutaman tunnin aikana voi kohteita käydä katsomassa useita. Tai tutustua alueen arkkitehtorisiin kokonaisuuksiin ja eksteriöreihin.
Nykyaikaiset matkapuhelimet osaavat opastaa Tampereella matkaavaa. Samoin on myös hieman vanhemmista formaateista tarjolla kirjoja, joiden avulla alueesta ja sen historiasta saa tietoa.
Esim. Pispalan haulitorni, Laukontori ja uittotunneli ovat upeita kohteita, joissa yhdistyvät alueen teollisuushistoria, kehittyvä vapaa-ajanvietto ja palvelualue keskustassa, sekä luonto.
Tervetuloa Tampereelle.

Äänestä
  • Ratikka on maan päälle rakennettu uittotunneli.

    Äänestä

  • hyöty.sama kirjoitti:

    Ratikka on maan päälle rakennettu uittotunneli.

    Ero on selvä. Ketään ei pakotettu käyttämään uittotunnelia, mutta ratikan käyttäminen tulee monelle ihmiselle käytännössä pakolliseksi

    Äänestä

  • Kriih-krääh kirjoitti:

    Ero on selvä. Ketään ei pakotettu käyttämään uittotunnelia, mutta ratikan käyttäminen tulee monelle ihmiselle käytännössä pakolliseksi

    Noin ajateltuna ehkä, mutta investoinnin hyötyyn suhteutettuna uittotunneli ja ratikka ovat samankaltaisia hukkahankkeita. Kumpaakaan ei tarvita, ja samaan lopputulokseen oltaisiin päästy murto-osahinnalla.

    Äänestä

  • Ei tarvita kehätietäkään. Eikä Tammerkoskea.

    Äänestä

  • ratikka.kallis.turhake kirjoitti:

    Noin ajateltuna ehkä, mutta investoinnin hyötyyn suhteutettuna uittotunneli ja ratikka ovat samankaltaisia hukkahankkeita. Kumpaakaan ei tarvita, ja samaan lopputulokseen oltaisiin päästy murto-osahinnalla.

    Jospa joku yksityisyrittäjä avaisi erillisen bussilinjan Hervanta-Keskusta-Lielahti-linjalle? Pari bussia kulkisi jatkuvasi suuntaansa. Olisi sen verran kannattava linja, että varmaan riittäisi 1.5e/matka hinnaksi. Ei olisi jollain 5e/matka ratikalla mitään sijaa tuossa yhtälössä. Bussipysäkkejäkin löytyisi.

    Kyllä siinä Tampereen päättäjät rääkkyisivät raivosta :D

    Äänestä

  • BussilinjaaKaivataan kirjoitti:

    Ok, ehkä 1.5euroa on alakanttiin, mutta selkeästi halvemmalla pääsisi.

    Äänestä

Tänne kukaan tuu!

Äänestä

Sopivan kokoisesta kaupungista ja viihyisästä kaupungista yritetään tehdä jotain metropolia. Täytyy varmaan muuttaa pois ellei meno lakkaa.

Äänestä

Tampere on kuin Linnanmäen vuoristoradan vaunu josta puuttuu jarrumies. Sinkoutuu ulos tyhjyyteen kurvissa...

Äänestä

Juu äidin kuoltua tyhjäksi jääneessä asunnossa lapintiellä en ole käynyt enää kahteen kk.pysäkointi meni kännykälle,taitaa olla kukat jo kuolleita.Hyvästi Tampere.

Äänestä

Samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa, vanha hyvä Tampere pilattu aivan täysin.
Ei mitään tolkkua rakentamisessa. Oikein iljettää käydä siellä.

Äänestä
  • "Tampere pilattu aivan täysin.
    Ei mitään tolkkua rakentamisessa. Oikein iljettää käydä siellä. "

    Tuttu tunne tuo, sama täällä, mutta sitä saa,mitä ollaan äänestelty, niinhän sitä sanotaan...

    Äänestä

  • Muistaa.äänestyskopissa kirjoitti:

    "Tampere pilattu aivan täysin.
    Ei mitään tolkkua rakentamisessa. Oikein iljettää käydä siellä. "

    Tuttu tunne tuo, sama täällä, mutta sitä saa,mitä ollaan äänestelty, niinhän sitä sanotaan...

    Tainnut pimeä syksyn ilta saada mielesi matalaksi, kun suollat masentunutta marinaa melkoisella tahdilla. Helpottaako tuo oloasi?

    Äänestä

  • Lähimmäisesi kirjoitti:

    Tainnut pimeä syksyn ilta saada mielesi matalaksi, kun suollat masentunutta marinaa melkoisella tahdilla. Helpottaako tuo oloasi?

    Tuskin olet lähimmäiseni ja pidän pimeästä syksystäkin paljon ja marisen ihan kohtuudella myös kesäisin sekä talvisin, aina kun näkee tyhmyyttä niin siitä huomauttaa väliin jopa ihan suoraan päin naamaa ilman mitään nettiä välissä, ehkä näemme jossain, eihän sitä koskaan tiedä, tunnistan sinut kun kuulen jonkun puhuvan absurdia huuhaata ja väittävän mustaa samalla valkoiseksi ihan vakavissaan.

    Mutta asiasta toiseen, helpottaako tuo outo ja huonotapainen henkilöön käyminen ja itkemisesi oloasi noin yleensä, nariset pahemmin kuin vakivalittajat tällä palstalla. Kerro asiasta lääkärillesi, siellä varmaan osataan auttaa ongelmissasi.

    Äänestä

Kukaan ei jarruta, koska rakennusyhtiöt ovat lobanneet asiat hyvin. Pormestarijärjestelmä takasi, että amatöörit lampaat päästettiin johtoon lobbarisusien armoille. Tulos maksetaan veronmaksajien verellä.

Äänestä
  • Niinhän se on, lobbarit lobbaa ja niiden isännät tienaa.

    Äänestä

monilla tutuillani on tullut terveysongelmia tämän älyttömän rakentamisen keskellä,
itselläni verenpaine on ollut hyvänä pitkään, mutta nyt on ollut selvästi koholla kun ratikkatyömaa alkoi
kaupunki tuhoaa terveytemme ja emmekä saa mitään korvausta

Äänestä
  • Tässä+muuten+hieman+asiaa+sivuava+tuore+blogi+jossa+saa+tamperelaiset,++niin+autoilun+kannattajat+kuin+ylettömän+rakentamisen+kannattajatkin+kyytiä+ihan+kunnolla."Tampere+-+tärvelty+helmi"http://tiaintu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244590-kiinteistovero-ei-nosta-vuokria"Tampereen+kaupungin+pitäisi+avata+sivusto,+jonne+voidaan+ilmoittaa+jos+jonnekin+on+jäänyt+pystyyn+puu,+jotta+se+tiedetään+käydä+kaatamassa.+Ja+jonne+voidaan+ilmoittaa+jos+jonkin+ulkoalueen+tai+-tilan+käyttöaste+on+alle+99,97%."

    Äänestä

Säilyttäisin Hakametsän jäähellin jo historiallisestikin arkitehtonisena pelihallina. Jääkiekon katsojamäärät ovat sen verran pieniä, että on täysin utopistista ajattelua saada aiottuun kansiareenaan katsojia yhtään enempää. Jättäisin koko areenan rakentamatta ja käyttäisin siitä säästyvät varat muuhun tärkempään vaikka velkojen maksuun ja ihnfrastruktuusin parantamiseen. Rakentamisen kustantavat kasvottomat rahastosijoittajat, jotka haalivat voittoja sijoituksilleen. On turha käyttää yhteiskunnan varoja tällaisiin hankkeisiin.

Äänestä
  • Hakametsän halli on kyllä aikas historiallinen muistomerkki, mutta eihän niistä ole Tampereella muutenkaan ollut väliä, ajattele nyt kuinka monta kerrostaloa siihen hallin paikalle ja parkkipaikalle mahtuu, parkkipaikasta ei ole väliä koska eihän tulevaisuudessa tamperelaisilla ole autoja...ne kulkee ratikalla kaikki.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

topakkatäti kirjoitti:

Tampere käy tällä hetkellä täysin ylikierroksilla. Miksei kukaan jarruta, vaikka budjetti on jo vuosikausia pyörinyt punaisella ja kadut on raivattu perunamaiksi?

Mitä tekevät Tampereen budjettia valmistelevat ja esittelevät virkamiehet, kun eivät ole tarttuneet negatiiviseen kierteeseen jo aikoja sitten?

Katsokaa ympärillenne, niin näette mitä täällä tapahtuu! Kaikkalla rakennetaan kuin viimeistä päivää, mutta silti mikään ei toimi.

Liikenne on umpisolmussa, pysäköintipaikkoja ei ole, uusia rakennuksia ilmestyy kuin sieniä sateella, mutta ihmisillä ei ole enää varaa ostaa niitä! Grynderit ja ratikkalinjaus määräävät, minne uudet asuinalueet perustetaan. Kaupungin hyvä veli -verkosto on ylittänyt jopa Ylen korkean uutiskynnyksen.

Kaupungin kaavoitus pyörii vain ratikkalinjan ympärillä ja muu kaavoitus jää lähes kokonaan hoitamatta. Juuri sen takia Pirkkala nopealla kaavoittamisellaan nappaa kaikki tuottoa takovat firmat itselleen Tampereen nenän edestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu