Fortumin johto varastaa kansalta miljardeja.

UMTSjaKemira-jatkuu

Valtion kymmenien miljardien omaisuudesta Fortumissa päättävä hallitus koostuu kahdeksasta suursijoittajasta, joista vain yhdellä on edes vähän Fortumin osakkeita. Pörssikeinottelijat Saksalainen Binzel ja suomalainen Mc Allister omistavat Fortumista 0 osaketta. Ruotsalainen Hamilton omistaa 40 osaketta, eli n. 700 eurolla. Neljä muuta keinottelijaa omistaa Fortumia nykykurssilla 25 000 – 50 000 eurolla, eli vähemmän kuin mitä he saavat vuodessa korvausta hallituksessa istumisesta. Tapio Kuula omistaa 201 200 osaketta, joiden arvo on n. 3,5 milj. € ja osuus yhtiön osakepääomasta 0,02 %. Eli, noin kaksi kymmenestuhannesosaa. Vain hänelle Fortumin omistuksella on jotain merkitystä.

Suomen kansa omistaa 450 932 988 Fortumin osaketta(50,76 %), mutta poliitikot joilla on ylin päätösvalta yhtiön hallituksen muodostamisessa, eivät ole halunneet sinne ketään jonka toimenkuva olisi täysipäiväinen kansan etujen valvonta. ...Ja hallituksessa istuu kaksi ulkomaalaista pörssikeinottelijaa päätämässä kansan yli 450 miljoonan osakkeen käytöstä, kun he yhteensä omistavat 40 osaketta.

Binzelillä on Saksassa vuosikymmenten historia energiateollisuuden suuryhtiöiden johdossa, jona aikana hänelle on kehitynyt laajat yhteydet ko. teollisuudenalan muihin johtohenkilöihin, sekä kertynyt huomattava määrä omistusta saksalaisissa energiayhtiöissä. Suomen päättäjien ja Binzelin yhteistyössä järjestetty 8 miljardin Uniperhuijaus on huijauksena suora toisinto Soneran aikanaan tekemästä UMTS-kaupasta, missä päättäjät silloinkin keräsivät suuria lahjuksia kun Suomen kansan rahoilla ostettiin useilla miljardeilla markoilla Saksasta ilmaa. Nyt kansan rahoilla ostetaan Saksasta teknologialtaan vanhentunut ja täysin arvoton E.onin hylkäämää osa, millä kaupalla Suomen kansalta huijataan miljardeja niille saksalaisille sijoittajille, jotka maksavat miljoonalahjuksia kaupan järjestäneelle taholle, sisältäen tietyt valtion omistajaohjauksesta vatsaavat poliitikot.

Kuinka kansa voi mitenkää uskoa lain ja kansan edun mukaiseksi omistajaohjaukseksi toimintaa missä poliitikot antavat päätösvallan kansan miljardien käyttöön sellaiselle Fortumin hallitukselle, jossa ei istu ainoatakaan kansan etujen valvojaa, ja jossa kaikki ovat pelkästään henkilökohtaisia voittoja tavoittelevia globaaleja pörssikeinottelijoita? ...Eikä kaikilla ole edes Fortumin osakkeita.

https://www.fortum.com/fi/sijoittajat/hallinto-ja-johtaminen/hallitus/pages/default.aspx

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/231378-fortumin-jattikaupalle-karu-tyrmays-eduskunnassa-valtionyhtio-ostaa-ilmastonmuutosta

1

267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihan.sama.mitä.maksaa

      Onko joku yllätys, kun hallitus (tai hallitukset jo yli 20 vuotta) ovat tukeneet verovarojen ryöstämistä. 90-luvun lamassa poliitikot huomasivat miten helppoa on verovarojen ryöstäminen ja siitä lähtien se on vain lisääntynyt. Enää ei ryöstetä itse vaan nyt siihen valjastetaan suuria kansallisia ja ylikansallisia yrityksiäkin. Sama se miten kalliiksi se tulee, kun riittävä määrä rahavirrasta valuu sinne omalle varoparatiisitilille.
      Vasureille on annettu matut paapottavaksi niin niitäkään ei enää kiinnosta suomalaisten asiat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      281
      17958
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5730
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      133
      2662
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2197
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      337
      1805
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1063
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      961
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      958
    Aihe