MITÄ VITSIÄ, KOMUKAT ÄÄNESTÄÄ KAPITALISTIA ?

Sauli Niinistö vaikuttaa ylivoimaiselta myös muiden kuin kokoomuksen kannattajien keskuudessa. Keskustan kannattajista Niinistöä äänestäisi 80 ja Sdp:n kannattajista 79 prosenttia.
Jos Sauli Niinistö on yhtä ylivoimainen presidentinvaaleissa kuin gallup antaa olettaa, ei vaaleissa tarvittaisi toista kierrosta lainkaan.
38195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Vaaleihin vielä yli vuosi, Haataisenkin 1 prosentti kannatusta voi vielä muuttua, ennustan että toiselle kierrokselle mennään selvin numeroin..

Äänestä
  • Meneekö ennusteesi mukaan ylös vai alas.

    Äänestä

  • Oletpas pihalla. Vaaleihin ei todellakaan ole enää yli vuosi aikaa.

    Suomen tasavallan presidentinvaali järjestetään 28.1.2018 eli muutaman kuukauden päästä.
    Toista kierrosta vaaleissa ei tarvita, sillä Niinistö valitaan ensimmäisellä kierroksella.

    Äänestä

  • Faktaa_pukkaa kirjoitti:

    Oletpas pihalla. Vaaleihin ei todellakaan ole enää yli vuosi aikaa.

    Suomen tasavallan presidentinvaali järjestetään 28.1.2018 eli muutaman kuukauden päästä.
    Toista kierrosta vaaleissa ei tarvita, sillä Niinistö valitaan ensimmäisellä kierroksella.

    Hyvä tarkennus, huomaa mediapeli, Sauli ei ole median ykkösehdokas, ensin nostetaan ja sitten ennen vaaleja lasketaan, kuka sitä häviävää äänstää..

    Äänestä

  • hfghfdghfdghdfgh kirjoitti:

    Hyvä tarkennus, huomaa mediapeli, Sauli ei ole median ykkösehdokas, ensin nostetaan ja sitten ennen vaaleja lasketaan, kuka sitä häviävää äänstää..

    Luulitko+että+presidentin+vaali+on+yli+vuoden+päästä,+ja+sanot+että+hyvä+tarkennus,+kun+on+jo+tammikuussa.Ja+Haataista+ennustat+toiselle+kierokselle,+heheh.Voi+hyvät+hyssykät+sun+tietojasi.Haataisella+gallupissa+1+%,+eikä+se+siitä+nouse,+kun+demari+äänestää++Niinistöä.

    Äänestä

Erkki Tuomiojakin sanoi, että SDP mennä Sauli Niinistön taakse, kun Erkin mukaan Sauli tekee
SDP tukemaa asiaa. Siinä jo maailman kirjat sekaisin, kun Erkkikin sanoo että kapitalistia äänestää demareitten. Erkki sybtynyt kultalusikka suussa herrakaskais perheeseen, isä kokoomuslainen minsiterikin aikanaan, suurlähettiläs jne. Erkin elämä ollut muuta kuin duunarin, joka huonolla palkalla 60-70 ja 80 luvuilla rakensi perheensä elinehtoja, paljosta vailla, mitä rusetti kaulassa Erkillä oli.
Mutta hups ! Erkki ollut työläisjohtaja pitkään??

Äänestä
  • stalinisti komukalta menee joskus roolit sekaisin..

    Äänestä

  • Vanhalta kirjoitti:

    stalinisti komukalta menee joskus roolit sekaisin..

    palveluksen puolueelle olemalla hiljaa.

    Äänestä

Miksi esittää tuollainen ääliömäinen kysymys kepupalstalla? Mistä löydät komukoita jotka äänestäsisivät kapitalistia, oikeammin mistä löydät edes komukoita?

Äänestä
  • komukat ovat henkilöitä jotka ajattelevat vasemmistolaisesti, heitä on jopa porvaripuolueissa, vert USA..

    Äänestä

  • Tiedoksitämä kirjoitti:

    komukat ovat henkilöitä jotka ajattelevat vasemmistolaisesti, heitä on jopa porvaripuolueissa, vert USA..

    ovat salakomukat..

    Äänestä

Asian ydin on siinä, että muut ehdokkaat niin huonoja, jotta äänestäjät eivät voi edes kuvitella kenenkään toisen saavan ääniä niin paljon jotta tarvittaisiin toista äänestyskierrosta.

Haavisto kakkonen ja loput lähinnä vitsejä ehdokkuuksineen. Vanhanen, Haatainen, Huhtasaari ja Kyllönen eivät edes itse usko läpimenoonsa, köykäista sakkia.

Äänestä
  • Saahan Kyllönen ilmaisen lounaan.

    Äänestä

  • Toivottavasti hyvää tuontielintarvikkeista tehtyä ruokaa eikä suomalaista PASKAAA, SIIS PASKAAA

    Äänestä

  • Lapuananneli kirjoitti:

    Toivottavasti hyvää tuontielintarvikkeista tehtyä ruokaa eikä suomalaista PASKAAA, SIIS PASKAAA

    olenkin ihmetellyt juttujasi, nyt ymmärrän..............

    Äänestä

Nykyään presidentillä on niin vähän valtaa että periaatteessa sama kuka sillä pallilla istuu.
Kunhan on hetero, suhteellisen terve, ja sellainen jonka möläytyksiä ei tarvi myötähävetä.

Äänestä
  • pressalla voi vain ratsastaa muissa vaaleissa..

    Äänestä

  • Kuten Halonen oli

    Äänestä

  • Sitä.tarkoitat kirjoitti:

    Kuten Halonen oli

    Jumalauta pankkomajuri on sitten autuaan hölmö.

    Äänestä

  • Outolempi.Haloseen kirjoitti:

    Jumalauta pankkomajuri on sitten autuaan hölmö.

    Etkö pidä Halosesta ?

    Äänestä

  • Sauliko.parempi kirjoitti:

    Etkö pidä Halosesta ?

    Kaikki ei pidä............

    Äänestä

  • Ja sekös kepuleita harmittaa.

    Äänestä

  • kiitos.manu kirjoitti:

    Ja sekös kepuleita harmittaa.

    pakko myöntää, ei koskaan enää

    Äänestä

Eikös Sauli ole jo ikämiehiäkin ?

Äänestä
  • aina apu lähellä !

    Äänestä

"Vaaleissa ei ole äänestysvaihtoehtoina vaihtoehtoja ”en osaa sanoa”, ”en äänestä lainkaan” tai ”joku muu”. Näin ollen kyselyn aineistosta voidaan laskea vaaleja vastaava kannatus poistamalla siitä edellä mainitut vastaukset. Verkkouutiset on laskenut, mikä ehdokkaiden kannatus olisi vaalitilanteessa."

Äänestä
  • näiden "kyselyiden" ainoa tarkoitus äänestäjien vedättäminen..

    Äänestä

  • Monesti kirjoitti:

    näiden "kyselyiden" ainoa tarkoitus äänestäjien vedättäminen..

    ei ymmärrä mitä vastata kun kysytään Niinistön ehdokkuudesta..

    Äänestä

  • Vastaajat kirjoitti:

    ei ymmärrä mitä vastata kun kysytään Niinistön ehdokkuudesta..

    vanhastaan tunnettu !

    Äänestä

"Niinistön huikea kannatus" on Suomen suurin huijaus. Kivenä asiassa on se että Niinistö on itsekin todistanut viiden vuoden ajalta ettei osaa osaa hoitaa presidentin tehtäviä. Hän vahingoittaa ainoastaan presidentin instituutiota. Nyt kun hän tulee isäksi on tärkeää että hän jättää presidentin tehtävät ja keskittyy syntyvään pienokaiseensa. Eihän hän enää voi laiminlyödä ihmisiä eihän?


Suomalainen älä äänestä enää Sauli Niinistöä lue aiheesta päivän blogi tästä

http://esille.blogspot.fi

Äänestä
  • Viherpiipertäjät laitetaan syvälle suohon. Sillä he tulvat liian kalliiksi suomelle tyhmine kotkotuksineen. Sauli Niinistö varma mies toiselle kaudelle, hyvä, hyvä!!!!

    Äänestä

  • noinnaanniinn kirjoitti:

    Viherpiipertäjät laitetaan syvälle suohon. Sillä he tulvat liian kalliiksi suomelle tyhmine kotkotuksineen. Sauli Niinistö varma mies toiselle kaudelle, hyvä, hyvä!!!!

    Ei mitenkään kirkossa kuulutettu, mm naiset laittaa kovasti kampoihin..

    Äänestä

  • hdfghfdghdfghdfh kirjoitti:

    Ei mitenkään kirkossa kuulutettu, mm naiset laittaa kovasti kampoihin..

    Haataiselle 1-2 prosenttia, no kuka uskoo !

    Äänestä

HUHTASAARI SAATTAA YLLÄTTÄÄ

Äänestä

medialla on liian suuri vaikutus vaaleihin, jotain rajoitteita pitäisi olla..

Äänestä

VAALIT TULOSSA

Äänestä

SIIHEN EI USKO ERKKIKÄÄN

Äänestä

Saulin Ukki TAISTELI punakaartissa ja hyvä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PUNAINENLIPPU kirjoitti:

Sauli Niinistö vaikuttaa ylivoimaiselta myös muiden kuin kokoomuksen kannattajien keskuudessa. Keskustan kannattajista Niinistöä äänestäisi 80 ja Sdp:n kannattajista 79 prosenttia.
Jos Sauli Niinistö on yhtä ylivoimainen presidentinvaaleissa kuin gallup antaa olettaa, ei vaaleissa tarvittaisi toista kierrosta lainkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu