Tampere on pieni, pohjoinen talvikaupunki

Tampere on pieni, pohjoinen talvikaupunki, jossa kesä pistäytyy kerran vuodessa vain lyhytaikaisesti käymässä. Miksi kaikki Tampereen mainoskuvat ovat kuitenkin kesäkuvia?

Tampere on satsannut vuosien varrella kymmeniä miljoonia laivamatkailuun, vaikka laivakausi kestää täällä vain kaksi kuukautta vuodessa. Tampere rakentaa Kalevaan kallista maauimalaa, vaikka senkin käyttöaika on vain kaksi kuukautta vuodessa. Tampere on avustanut Särkänniemen huvipuistoa miljoonilla euroilla, vaikka huvipuisto on auki vain kaksi ja puoli kuukautta vuodessa.

Olisiko jo aika mainostaa Tamperetta talvikaupunkina ja tuoda Lapista kaksi poroa, toinen Pyhäjärven ja toinen Näsijärven jäälle turistien töllisteltäviksi?
36259
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Tampere on lähinnä puoli vuotta kestävän syksyn kaupunki

Äänestä

Ei kommarityöläisten jälkeläiset koskaan käsitä bisneksestä eivätkä ymmärrä ottaa mallia vaikka esim. Ruotsista tai muista sivistysmaista.
Virkamiehet eivät koskaan käsitä mistään liiketoiminnasta mitään kun aina joku muu maksaa ja pelataan toisten eli veronmaksajien rahoilla niin kuka välittää tuloksesta tai taseesta koskaan tuon taivallista.
Jos touhuaisi omilla rahoillaan , niin joutuisi oikeasti miettiin voittoa ja tuottoa.

Äänestä
  • Ruotsihan se enemmän sosialismin mesta on kuin Suomi, toki Ruotsista olisi hyvä ottaa mallia monessakin asiassa, vaikka maahanmuuton niistä asioista jättäisn pois joskin nyt Ruotsi on alkanut noudattaa Dublinin sopimusta joten kuten, kunhan ensin päästi tänne reilu 30 000 maahantulijaa, taisi järkätä heille jopa bussikyydit. Osahan heistä sitten meni takaisin Ruotsiin ison uutisoinnin saattelemana ja nyt sitten Ruotsi palautti heidät Suomeen, turvalliseen maahan.

    Äänestä

Ei ole nytkään jäätä missä töllistellä. Jääkin on vain 3½ kuukautta jos sitäkään joka vuosi. Tre on kesäkaupunki.

Äänestä
  • Vain oudossa mielikuvituksessasi.

    Äänestä

  • Kesäkaupunki kirjoitti:

    Vain oudossa mielikuvituksessasi.

    Niillä tosiaan on todellisuudesta poikkeava maailmankuva. Siitä se varmaan johtuu.

    Äänestä

On totta, että Tampere on ihmisen kokoinen kaupunki ja, että kaikki sen keskustan alueella tapahtuva asiointi voidaan helpoiten tehdä kävelemällä.
Kuitenkin voidaan ajatella myös niin, että Tampere on perustettu valon kaupungiksikin. Jotta Hämeenkorven kansa koskensa partaalla saisi nähdä valon. Tänä päivänä tätä alkuvaloa symbolismin tasoilla edustaa mm. Tampereen valoviikkojen upeat teemat. Johon teemaan sopisivat erinomaisena lisänä porot ja mahdollisesti siihen liittyvine joulupukinpajoineen. Sopiva alue tälle voisi olla mm. Delfinaarion tilat Särkänniemessä
Kansainvälistyvä Tampere mahdollistaa myös joulupukki ja poroteeman hyödyntämisen siten, että voimakkaasti lisääntyvä ja merkittävää roolia näyttelemään tuleva Kaukoidän matkailu voi saada siitä vielä yhden vetonaulan lisää.
Majoituskapasiteettiä toki joudutaan vielä hieman lisäämään. Mutta muuten paikkakunnan infra kyllä mahdollistaa suuremmankin turistimäärän tulemisen palveltavaksi. Tärkeään on myös voimakkaasti kehittyvän Pirkkalan suunnan lenkokentän ja Europorttialueen kehittämisen hankkeiden jalalle saaminen

Äänestä
  • Heeheehheruahhaahaa. Se siitä.

    Äänestä

  • Kyllä nuo porot saattaa vielä tullakin, sillä Areenan viereen tulee Lapland hotelli.

    Äänestä

  • juytujg kirjoitti:

    Kyllä nuo porot saattaa vielä tullakin, sillä Areenan viereen tulee Lapland hotelli.

    Älä narraa, ei voi olla totta :P

    Äänestä

  • nyt.en.usko kirjoitti:

    Älä narraa, ei voi olla totta :P

    Yrittääkö ne varastaa lapista joulujututkin, säälittävää.

    Äänestä

Ratikan tultua tänne saadaan ikikesä. Näinhän se näytetään ratikkamainoksissa enkä usko, että kaupungin johto valehtelee näin tärkeässä asiassa.

Äänestä
  • Eikä maksa kuin 250M€. Tilintarkastajat valvoo

    Äänestä

  • Lähemmäs ikikesää saattaisi päästä, jos ratikkareitin varrelle sijaitseviin katulammpuihin sijoitettaisiin infrapunalämmittimet sekä kasvihuonelamput.

    Aijai, sitten sitä kiidettäisiin ikuisen kesän läpi. Erillinen katuratikka-ydinvoimala tuottamaan sähköä vain tätä varten. Ajatelkaa, palmujakin kasvaisi Kalevan katujen varsilla, kun katuvalot paahtaisivat kuin keskikesällä! :D

    Kyllä saisi Tampere julkisuutta. Tämä on sitä imagorahoitusta. Ehdottomasti kannattava hanke. Edistyksellistä!

    Äänestä

  • KohtiKesääRatikalla kirjoitti:

    Lähemmäs ikikesää saattaisi päästä, jos ratikkareitin varrelle sijaitseviin katulammpuihin sijoitettaisiin infrapunalämmittimet sekä kasvihuonelamput.

    Aijai, sitten sitä kiidettäisiin ikuisen kesän läpi. Erillinen katuratikka-ydinvoimala tuottamaan sähköä vain tätä varten. Ajatelkaa, palmujakin kasvaisi Kalevan katujen varsilla, kun katuvalot paahtaisivat kuin keskikesällä! :D

    Kyllä saisi Tampere julkisuutta. Tämä on sitä imagorahoitusta. Ehdottomasti kannattava hanke. Edistyksellistä!

    Kato se pitäis tiätysti pistää lasiputkeen koko ratikka, ehkä koko kaupunkikin näin talvimaassa kun ollaan, vihreä valitettavasti olisi istutettava uudestaan sehän on jo melkein kaikki poistettu kaupungilta, tai sen tiätysti vois korvata jollain muovirehuilla, ei noi nuoremmat sitä erottaisi. Lex kukkaruukku sitten pitää huolen, että niitä muita kukkia ei kasvatella joten kasvilamput on turhia.

    Vihreä on ongelmissa muuallakin.

    # Vihreät katosivat Itävallan parlamentista.

    http://rjaaskel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244507-vihreiden-alamaki-alkoi

    # Vihreiden vakiopuolustus ihmis- ja ympäristövahingolliselle politiikalleen on se, etteivät he pienenä puolueena ole yksin saaneet kaikkea vahinkoa aikaan. Näinhän se tietenkin onkin...

    Äänestä

Tampereen valoviikkojen idea on varastettu Saksan Essenistä.

Äänestä
  • Eikös Tampere ostanut Essenin vanhat valokuviot?

    Äänestä

  • Törkeetä turhaa energian tuhlausta joka saastuttaa maailmaa.

    Äänestä

Entä sitten. Mutta näiden typerien pallojen idea on ihan typerä tamperelaisidea.

Äänestä
  • Sataispa kaikki kesät ja syksyt. Talvella sais olla pakkasta 30 joka päivä. Jaa miks? Arvatkaapa!

    Äänestä

  • toivon-niin kirjoitti:

    Sataispa kaikki kesät ja syksyt. Talvella sais olla pakkasta 30 joka päivä. Jaa miks? Arvatkaapa!

    Olet klapikauppias

    Äänestä

  • Pidä.klapusi kirjoitti:

    Olet klapikauppias

    Väärin! Mieti tarkkaan.

    Äänestä

  • arvaa-uusiks kirjoitti:

    Väärin! Mieti tarkkaan.

    Sade putsaa oksennukset ja muut eritteet kaduilta ja pitää känniset örveltäjät jossain piiloissa.

    Äänestä

Tampreen keskusta on tosi pieni. Kooltaan se on vajaat neliökilometri. Jotenkin urbaaniksi voi sanoa aluetta Satakunnankatu-Satamakatu ja Rautatienkatu-Hämeenpuiston rajaama alue.
Talvisin Tampere on hyisen pakkasen ja lumihankien kaupunki. Kesää kestää pari kuukautta ja se onkin ihanaa aikaa.

Äänestä
  • Tampereen keskusta on Hämeenkatu Tuomiokirkon luota rautatieasemalle. Kun kadulta poikkeaa korttelin verran, niin hiljaista on.

    Nyt kun ratikka tulloo, on jo Hämeenkatukin hiljainen. Hiljaisuus ei kuulu urbaaniin maisemaan.

    Äänestä

  • KeskustanHiljaisuus kirjoitti:

    Tampereen keskusta on Hämeenkatu Tuomiokirkon luota rautatieasemalle. Kun kadulta poikkeaa korttelin verran, niin hiljaista on.

    Nyt kun ratikka tulloo, on jo Hämeenkatukin hiljainen. Hiljaisuus ei kuulu urbaaniin maisemaan.

    Kyllä siellä juopot ja nistit mekastaa. Mehän ovat suurkaupungin tunnus. Iloitkaamme

    Äänestä

  • Ääh-käh-käh kirjoitti:

    Kyllä siellä juopot ja nistit mekastaa. Mehän ovat suurkaupungin tunnus. Iloitkaamme

    Nekin enempi kesällä sillai turistien iloksi mellastaa ja möykkää, talvella siä on aika hiljasta ja pimeetäkin , Juomari Turmion sanoin, Taksin katolla vilkkuu yön ainoa valo pilkku, tuhannen kapakan kautta....

    Äänestä

Niin on Helsinkikin.

Äänestä

Niin on, pieni pohjoinen lumen ja jään vaivaama sisämaan kaupunki jonka lentokenttäkin on toisessa kunnassa Pirkkalassa joka kasvukunta onkin. Jotkut jonkun kumman syyn takia maalta Tampereelle tuomat eivät ole asiaa kuitenkaan tajunneet vaan horisevat koomisesti jostain suurkaupungista....

Äänestä
  • Pyöräilystä vouhkaava väki ei tietenkään ole ymmärtänyt tätä asiaa, eivät ilmisesti tiedä että täällä on talvikin suurimman osan vuodesta, ehkä talvehtivat sen ajan ulkomailla etelässä mistä sitten kopioivat toimimattomia ideoitaan tänne.

    Äänestä

  • Kopioideoita.Lämpimästä kirjoitti:

    Pyöräilystä vouhkaava väki ei tietenkään ole ymmärtänyt tätä asiaa, eivät ilmisesti tiedä että täällä on talvikin suurimman osan vuodesta, ehkä talvehtivat sen ajan ulkomailla etelässä mistä sitten kopioivat toimimattomia ideoitaan tänne.

    No niillä on päässyt faktat unohtumaan ja mielikuvitusjutut vallanneet mielen. Hirvee poruhan siitä pyöräilystä muutenkin on pitkin nettipalstoja ja sanomalehtiäkin, se kun on niiiiin kauheeta kun joku aja pyörällä ohi vähän lujempaa.

    Äänestä

Talvikaupungissa pitäisi pyörätiet jättää potkukelkoille ja pulkille, missään nimessä ei saa hiekoittaa. Ikosen Bulevardille voidaan ajoradoilta kasata lumikinoksia ja niistä näppärät kaivavat city-iglut itselleen. Iglun katolle voi vielä tehdä upeita jääveistoksia, ja turistit tulevat toiselta puolen maapalloa ihailemaan uutta urbaania ekoasumista. Remontin yhteydessä katuvalopylväät tullaan uusimaan, ja kuntalaiset voivat halutessaan itse vaihtaa valotolpan väriä. Seurankipeät voivat esimerkiksi vaihtaa lyhdyn punasävyiseksi, tai sillä voi luoda oman sinisen hetkensä, mutta erityisesti vehreyttä kaipaavat voivat luoda illuusion puistobulevardista ja oikein hilpeät voivat riemastuttaa muita discovaloteemalla. Kaikilla on vapaus valita ja nauttia miten haluaa.

Äänestä
  • Auraus tökkii, minkä on jo monet todenneet, talvipyöräilykin estyy kun auraus toimii miten sattuu ja taitaa olla taloyhtiökohtaistakin ainakin joissan paikoin, jotkut kasaa isot lumikasat keskelle kävelyteitä jne.

    >Talvisin, pimeän aikaan Tampereen aina auraamattomia kävely- ja pyöräilyteitä kulkiessa,>

    http://heikkivhkuopus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244621-tampere-tarvelty-helmi

    >Tampere. Sinulle lakkaamattoman melun, pakokaasujen, rakentamisen, jälleenrakentamisen, teiden aukirepimisen, auraamattomien kävelyteiden ystävälle. Tampere - yhden puun kaupunki”>

    Äänestä

Aloittajalla on aina hyviä kirjoituksia joissa ollaan tosiasioiden parissa jotka valtuustokin tahtoo väliin unohtaa..

Äänestä
  • ettei vaan kuuluisi valtuustoon ja päästelee paineita tällä palstalle jotta pysyy kuuppa kasassa,
    ryhmäkuri valtuustossa on aivan järkyttävää demokratian pilkkaa

    Äänestä

  • nopariver kirjoitti:

    ettei vaan kuuluisi valtuustoon ja päästelee paineita tällä palstalle jotta pysyy kuuppa kasassa,
    ryhmäkuri valtuustossa on aivan järkyttävää demokratian pilkkaa

    Jopas olikin salaliittoteoria.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


topakkatäti kirjoitti:

Tampere on pieni, pohjoinen talvikaupunki, jossa kesä pistäytyy kerran vuodessa vain lyhytaikaisesti käymässä. Miksi kaikki Tampereen mainoskuvat ovat kuitenkin kesäkuvia?

Tampere on satsannut vuosien varrella kymmeniä miljoonia laivamatkailuun, vaikka laivakausi kestää täällä vain kaksi kuukautta vuodessa. Tampere rakentaa Kalevaan kallista maauimalaa, vaikka senkin käyttöaika on vain kaksi kuukautta vuodessa. Tampere on avustanut Särkänniemen huvipuistoa miljoonilla euroilla, vaikka huvipuisto on auki vain kaksi ja puoli kuukautta vuodessa.

Olisiko jo aika mainostaa Tamperetta talvikaupunkina ja tuoda Lapista kaksi poroa, toinen Pyhäjärven ja toinen Näsijärven jäälle turistien töllisteltäviksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu