Tämä oli selvä propagandauutinen, jonka tarkoituksena on leimata kaikki suomalaiset työnhakijat ketkuiksi.
Tällä uutisella vahvistetaan valhetta, että meillä olisi oikeasti jokaiselle työpaikka, ja että Suomen talouslama johtuisi muka työttömien tukirahojen nostamisesta. Samalla tietty vihjaillaan, että suomalaiset "rotat" vievät tukirahat ulkomaalaisilta avuntarvitsijoilta, jotka ne rahat oikeasti ansaitsevat.
Nyt seis.
Vaiettu totuus on se, että nykyään on kymmeniä hakijoita joka ikistä olemassaolevaa työpaikkaa kohti. Meillä koulutetaan vuosittain tuhansia nuoria, joista ei oikeasti tule koskaan mitään muuta kuin työttömiä. Tunnen monia ihmisiä joista tiedän että heillä ei valitettavasti ole mitään saumaa päästä koskaan vuokratöitä pidemmälle. Miettikää kuinka moni restauroija tai pelisuunnittelija oikeasti työllistyy alan hommiin.. Alalle palkataan vain paras, eli se on muille aivan sama kuin jatkaisi työnhakua ilman papereita. Tämä on vakava ongelma ja se johtaa tuhansien parikymppisten syrjäytymiseen ja henkiseen pahoinvointiin.
Tälle pitäisi tehdä jotain. Mutta ei tehdä. Sen sijaan TE-toimisto ja päättäjät yrittävät ylläpitää harhakuvaa siitä, että kaikki on suomalaisten työttömien oma syy. Ja tällä uutisella pyrittiin antamaan suomalaisten työttömyydelle "kasvot". Meille annettiin kuva, että työtön suomalainen on nuorehko valkoinen mies, joka välttelee töitä ja imeskelee tukirahoja pokkana ja retostelee sillä mediassa. Miksi tästä edes tehtiin etusivun uutinen ellei tarkoitus ole kansan mielipiteen manipulointi?
Tämä kielii siitä, että TE-toimisto on oikeasti huolissaan. TE-toimisto tietää, että meillä on kokonainen sukupolvi ihmisiä joille ei ole mitään paikkaa yhteiskunnassa, ja ratkaisu on näköjään valehtelu ja se tuttu teennäisten työkokeilupaikkojen järjestäminen.
39v elämäntapatyötön
31
525
Vastaukset
- Valemediat
Vaikuttaa ostetulta tarinalta. Sipilän puoluetoimisto maksanut palkkion.
Totuus on, että jokainen työtön haluaisi työhön.Nimenomaan tuntuu vähän ostetulta tarinalta. Miten muuten tuo tyyppi muka tuli julkisuuteen? Soitti Iltalehdelle että haluaa koko kansan vihat päälleen, vai..?
- SopeutumisÖkyeläke
EK,n TROLLI. maksettu mies juuri ennen palkkaneuvotteluita. Mix joku "käräyttäisi itsensä!?.
Niinhän se on että nykyinen länsimainen massatyöttömyys on enimmäkseen rakenteellista ja mm. automaatiosta johtuvaa.
- onnea-vaan
Työttömyys on myös tavoite, jonka avulla rahat tulee tilille, mutta ei tarvitse raataa sen eteen.
- extyötönukko
onnea-vaan kirjoitti:
Työttömyys on myös tavoite, jonka avulla rahat tulee tilille, mutta ei tarvitse raataa sen eteen.
Kerrotko yhdenkin ihmisen joka vapaaehtoisesti elää parilla satasella kuussa ja nauttii siitä?
Olen itse ollut työttömänä ja voin sanoa että lievästi tympii kun et sitten käy kavereiden kanssa juomassa, keilaamassa, leffassa.. autosta luovutaan ekana ja lumimyrskyssä mennään sit pyörällä ja niin edespäin.
On sipilöiden valhe että Suomi olisi täynnä lekottelijoita jotka elävät herroiksi 200e/kk budjetilla.
Toki työttömyyskorvaus on tuota isompi, mutta vuokran jälkeen siitä jää about 280e käteen. - KatellinenKermispönde
extyötönukko kirjoitti:
Kerrotko yhdenkin ihmisen joka vapaaehtoisesti elää parilla satasella kuussa ja nauttii siitä?
Olen itse ollut työttömänä ja voin sanoa että lievästi tympii kun et sitten käy kavereiden kanssa juomassa, keilaamassa, leffassa.. autosta luovutaan ekana ja lumimyrskyssä mennään sit pyörällä ja niin edespäin.
On sipilöiden valhe että Suomi olisi täynnä lekottelijoita jotka elävät herroiksi 200e/kk budjetilla.
Toki työttömyyskorvaus on tuota isompi, mutta vuokran jälkeen siitä jää about 280e käteen.Pitkäaikaistyötön saa työttömyystukea n. 520€/kk nettona käteen 20% verojen jälkeen, ja asumistukea päälle. Se ei yleensä riitä minimitoimentulotasoon, vaan erotuksen saa toimeentulotukena. Käteen jää siis muutamien satojen asumiskulujen lisäksi 478€/kk(toimeentulotuki jossa huomioitu muut tulot) rahaa eli noin 16€/pvä. Ei tuolla paljon juopotella tai tupakkaa poltella jos ihminen syö, pitää hygieniastaan huolta, maksaa puhelin nettimaksun ja ostaa bussikortin.
Käsittämätöntä tämä paremman väen työttömien sosiaalirasistinen leimaaminen ja syrjintä sekä varsinkin kateus tuosta minimiturvasta. V*tun urpot ja stubidot! - Anonyymi
onnea-vaan kirjoitti:
Työttömyys on myös tavoite, jonka avulla rahat tulee tilille, mutta ei tarvitse raataa sen eteen.
Elämäntapatyötön hmm. Kyllä.
Tuttua minulle.
t. yksiöjankuttaja
- korruptio-haisee
Aivan selvää kepuli/pascacöccäre/hurri skeidaa ja 379% hölynpölyä. (prosenttisatsi on lainattu cocoomuslaisen eero ehden "taloustutkimus", puljulta, joka tekee aina cöcöömysmyönteisiä gällypejä.
Yksinoikeudella tietty, ja veronmaksajien piikkiin. - ainaskii
ilmainen kirjan mainoskampanja johon on ryhtynyt koko sUomen media
- Politikointia
Ossin kuva oli ihan Ilta-Sanomien etusivulla! Tekstinä oli, että "helppo elämä". Työttömillä on muka helppoa! Selvää ihmisten aivopesua. Ilta-Sanomat on poliitikkojen asialla.
Ihmiset alkavat ajatella, että työtön ja helppo elämä kuuluvat yhteen. Työttömät yritetään leimata laiskoiksi, jotta heihin voidaan kohdistaa entistä enemmän työttömän elämää kurjistavia päätöksiä.
Aivopesua ajatellen näitä juttuja pitää tehdä tietyn väliajoin, jotta ihmiset eivät osaisi epäillä mitään. Ensi vuonna alkaakin juuri sopivasti osallistava sosiaaliturva. Sitä ennen ihmiset pitää saada uskomaan, että työttömät ansaitsevat kaiken sen mitä poliitikot päättävät. Ilta-Sanomilta selvää politikointia työttömiä vastaan.- zxkhcf
Hyvä kommentti.
- AnalkondaaPukkaa
Tänään on IS:n taas EK:lta ja Kokoomukselta ostetussa jutussa Jussi joka kieltäytyy työstä ja elää Ossin tapaan työttömyyskorvauksilla leveästi. Eikö tätä arvatenkin veronmaksajien rahalla pyöritettävää porvaripropagandaa voisi saada jotenkin kuriin?
Varmaan jotain työttömien kiusoja ja tukileikkauksia sekä pakkotyöllostämistä tulossa taas kun tätä jaskaa tulee Kokoomusomisteisen valtamedian tuutin täydeltä. Kansa koitetaan saada raivoon, siis niitä tyhmimpiä joihin paska uppoaa.
Pelkästään tämä jaska saa minut menemään äänestämään Kokoomuksen vastapuoluetta ensi vaaleissa.
- Mongrell
Todellakin propagandaa, jolla on tarkoitus pedata suomalaiset uusilla laeilla ja asetuksilla oikeaan halpapaska-orjatyöhön, jossa palkka on huonompi kuin nykyinen työttömyysturva. Odottakaapa vain.
Tätä meidän talousoikeistomme hakee ja haluaa kun ei saanutkaan matuja halpatyövoiman luvatuksi alaluokaksi, kuten alun perin suunnitteli!
Järjetön vasemmistomme eli vihreät tulevat surkealla ja tuhoisalla talouspolitiikallaan vain lopultakin alleviivaamaan talousoikeiston suunnitelmat, eli ovat ns. hyödyllisiä idiootteja tässäkin asiassa... mikäli ylipäänsä ovat viattomia tässä suhteessa eivätkä toimi itsekin suunnitelmien mukaisesti herrojen kerhossa. - Tfghhe
Näinhän se on mutta skandaali juttu pitää saada yhdestä siivellä elävästä elämäntapa luuserista. Niinkun ton elämä nyt niin kadehtittavaa olisi. Oikeasti kuka haluaa ja voi elää 500€ kuussa? Ihan naurettavaa valitusta somessa että "mitähän siitä tulisi jos mäkin alkaisin elää noin"? No helvetti alkakaa ihmeessä jos siltä tuntuu. Kyllä sinne työpaikalle paikkaaja jokaiselle rohkealle "korvaamattomalle" työntekijällä, on tähänkin saakka löytynyt. Sitten onkin kiva kun alat kikkailemaan kuten tuo elämäntapa tyyppi ja homma kusee ja pääset nauttimaan ensimmäisestä 3kk karenssista ilman sentin hyrrää. Ja pääsee tutustumaan aika "mielenkiintoisiin" työtehtäviin 9€ päivä nykyisellä osallistuvalla työttömyysturvalla. Mukaan vaan!
Meitä on moneen junaan niin työllisiä kun työttömiä. Mikä lie ääriesimerkki tuo 39v. - Työkunnia
Mielestäni kyseessä oli yksi tarina joka oli jopa mielenkiintoinen.
Vaikea ymmärtää kirjoittajien kiihkeitä kannanottoja ja jopa väitettä propagandasta työttömiä kohtaan ?
Yhtä hyvin voisi väittää aloittajan tekstiä jonkin puolueen politiikan propagandaksi?
Viranomaisten syyttelykin on suorastaan kummallista ?
Työhaluttomuutta on takuulla oikeasti olemassa ja on aina ollut. Kukaan ei ymmärtääkseni ole työttömiä syyttänyt tästä ilmiöstä. Tiedän kyllä että valtaosa työttömistä on valmiina jopa uhrauksinkin vastaanottamaan työtä kuin työtä.
Joaka asiasta ollaan näköjään valmiita tekemään konflikti.- Ent.työnarkkis
"Kukaan ei ymmärtääkseni ole työttömiä syyttänyt tästä ilmiöstä" Sulta jäi jotain todellakin ymmärtämättä. Työhaluttomuuden vastapuolella on sitten nämä työnarkomaanit. Joillain on sivubisneksineen jopa kolmea eri työtä.
Näistkin voisi jonkin tarinan tehdä. - Palstanvihulaiset
Kun kepulit ja persut olivat oppositiossa, oli vähemmän tällaista täysin suhteetonta agitointia. Ottamatta kantaa tuohon yksittäistapaukseen, niin TE;ltä jäi käyttämättä tänävuonna 150 miljoonaa työllistämisrahoja, pojan osuus niistä olisi ollut luokkaa 10 te vuoden tulityössä, ja summalla olisi saanut 15 000 paikan, joista veroina olisi palautunut kymmeniä miljoonia, kuka on varsinaisesti kansan vihollinen?
- varstyönvieroksujat
Elämäntapatyöttömät istuvat eduskunnassa ja ovat sijoittajina.
- ewqewewewq
Kokoomus sai hallintarekisterin veronkiertoon.
- ewsdf
Nyt löytyi toinenkin elämäntapatyötön
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201710152200461929_u0.shtml - USAF1Trump
Eikös ollut sitten vielä se Mauno Jyväkylästä?
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14665194/mauno-voutilainen
Armeijassa harrastettiin kollektiivista rankaisua.
Pieni rakettimies olisi varmaan orposta ja sipilästä ylpeä, upeita oppipoikia ovat. - reeterter
Propagandaapa hyvinkin, kukaan varmaan edes tunne tätä "Ossia". Ei yksikään työtön voi olla noin hemmetin tyhmä että menee tuollaisia möläyttämään, ja vielä julkista mediaa myöten! Kai tällä haetaan lisää sanktioita työttömille, kaikki kärsii yhden takia kuten intissä. Jos siis tämä ossi mikään todellinen työtön henkilö edes on.
- tehthetheh
Kovin hyvinvoivan näköinen kaveri ja ruokaa ollut ja arvokas parturireissukin tehty hetki sitten ja uutta silitettyä paitaakin päällä ja jokin mättää?
Myös vähänkään järkevä ala tekemään oloaan tukalaksi tuollaisella ulostulolla jos moinen elämäntapa. - osteri-ossi_
Ossi on täysin selvä kokkelien trolli. Ei työtön retostele iltasanomissa parin sadan euron kuukausittaista käyttörahaa, jolla ei tässä maassa mitenkään koko kuukautta edes pärjää. On siinäkin jo rangaistusta ihan riittämiin että koskaan ei ole rahaa tehdä mitään, tavata tuttuja, käydä yhdessä syömässä muusta "luksuksesta" puhumattakaan. Päähän siinä hajoaa kun elämä lipuu ohi seuraavia tukia odotellessa.
- ostarin_kulmilla
tehthetheh kirjoitti:
Kovin hyvinvoivan näköinen kaveri ja ruokaa ollut ja arvokas parturireissukin tehty hetki sitten ja uutta silitettyä paitaakin päällä ja jokin mättää?
Myös vähänkään järkevä ala tekemään oloaan tukalaksi tuollaisella ulostulolla jos moinen elämäntapa.Ossilla lienee jotain pikku bisnestä mistä ei puhuta, helppoa rahaa ja työkkäristä tulee vielä vähän lisää päälle.
- Lesta-Sipilälandia
Hallituksen vihapuhetta millä yritetään kääntää politiikan epäkohtien tarkastelu tällaiseen älyttömään marginaali-ilmiöön ja samalla halutaan muuttaa median avulla ihmisten mielipiteitä haluttuun suuntaan.
Suomessa on jo sotatila päällä kun tällaista paskaa suolletaan yhtä kansanryhmää vastaan.
Massatyöttömyys ja työtön on syyllinen siihenkin, tämä on hallituksen viesti. - paSka_populiSmia
"On sipilöiden valhe että Suomi olisi täynnä lekottelijoita jotka elävät herroiksi 200e/kk budjetilla.
Toki työttömyyskorvaus on tuota isompi, mutta vuokran jälkeen siitä jää about 280e käteen."
Poltatko tupakkaa? Juotko kaljaa tai viiniä tai viinaa? Ostatko ruoan valmiina vai teetkö itse isomman määrän ja panet loput pakkaseen?
"...et sitten käy kavereiden kanssa juomassa, keilaamassa, leffassa..."
Minkälaisia "kavereita" sulla on. Lopeta juoppokööreissä pyöriminen. Menkää pelaamaan futista ulkokentälle, tai korista tai lentopalloa ulkokentälle. Työttömille tarjotaan yleisesti ilmaisia harraste ja opoiskelumahdollisuuksia työväen ja kansalaisopistojen taholta, kunnallisesti tuettuna.
Sulla on netti, eikös vaan. Kukas senkin maksaa? Mutta siellä on paljon ilmaisia leffoja ja rahoissaan olevat "kaverisi" saavat varmasti enemmänkin näkyviin.
Mariset aivan turhia.- Fromgermany
Saat kohta postia seriffeiltä
"ilmaisia leffoja" - Työtönämmä
Työttömät ei pääse ilmaiseksi työväenopistoihin tai kansanopistoihin. He saavat toki alennusta osasta kursseja. Eikä edes kaikista. Että se siitä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1247714
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t414441törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/413952Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu4092056Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi731687- 321487
- 351478
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen1891231Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121148Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt321077