Jumala on koonnut juutalaiset omaan maahansa

Raamatun_profetioissa

Jokaisen ihmisen kannattaa tuntea Raamatussa olevat Jumalan ihmisille antamat profetiat ja yksi keskeinen profetian sanoma on tässä se meidän ajassa tapahtunut profetian täyttymys, kun Jumala on koonnut juutalaiset neljältä ilmansuunnalta takaisin omaan luvattuun maahansa eli Israeliin, kuten Raamatussa se ilmoitetaan ja Jerusalem on myös juutalaisille annettu hallintaansa.

Jos tätä hyvin keskeistä asiaa ei ihminen ymmärrä voi hyvin helposti ihminen eksyä valheisiin historiallisista tosiasioista Israelin kohdalla Jumalan johdatuksessa ja Israelin historiasta omassa luvatussa maassaan ja Jerusalemissa myös. Raamatussa myös kerrotaan Israelin kansan lähdöstä Egyptistä ja matkan vaiheista ja Israelin luvattuun maahan saapumista idästä ja Jordan-joen ylityksestä ja maan valtaamisesta, sillä Jumalan tahto siinä tapahtui noin 1500 vuotta sitten ja ensin Mooses johti kansaa ja Joosua myöhemmin maan valtaamisessa, joka jatkui pitkään ja monet Israelin johtomiehet siinä mukana, ja osa hyviä Jumalan tahdon tekeviä ja kuuliaisuutensa rakkautta Israelin Herraa kohtaan, ja myös huonommista mainitaan ja epäonnistumistaan erinäisistä syistä.

Kun ihmiset tekevät Jumalan tahtoa yksittäisinä ihmisinä niin se on hyvää jokaiselle ihmisille ja vielä parempaa jos kansakuntana tehdään Jumalan tahtoa ja näin siunausta saadaan Jumalalta sillä tahtoo jokaisen ihmisen menestymistä hengellisesti Jeesuksessa ja hyvässä uuden liiton juutalaisuudessa, kuten kerrotaan Raamatussa ja toki maailmassa vainoja ja ahdistuksia myös Jumalan pyhiä kohtaan annetaan, sillä maailma on pahan vallassa laajasti ja mammonassa erityisesti. Jeesuksen seuraaminen on parempaa kuin maailman antamat katoavaisissa asioissa ja Jumala omilleen antaa tarvittavan aina myös tässä maailmassa ja vasta Jeesuksen tuhatvuotisessa valtakunnassa pyhät saavat sen hyvän aikakauden tässä maailmassa kuten Jeesuksen valtakunta alas laskeutuu lähitulevaisuudessa Jeesuksen saapuessa takaisin Jerusalemiin.

Tärkeä on jokaisen ihmisen rakastaa totuutta ja löytyy Raamatusta Jumalasta ja Jeesuksesta Juutalaisten Kuninkaana ja Jumalan Valtakunnan Herrana ja annetaan jokaiselle ihmiselle hyvää kun anoo ja tärkeää kiittää ja kunnioittaa Jumalaa jokaisen ihmisen kuten myös koko luomakunnan elämällään. Tässä on myös jokaisen ihmisen elämän merkitys totuudellisesti ja kestää myös Jeesuksessa ja tuhatvuotisessa valtakunnassa saadaan se hyvä sapatinlepo myös varmuudella vaikka jo esimakua siitä saadaan Pyhässä Hengessä ihmisen uudestisyntyessä Jeesukseen. Hyvä on jokaisen ihmisen Jumalaa kiittää Jeesuksen nimessä ja kunnioittaa myös ja rakastaa ja peljätä myös totuudellisesti. Lähimmäisen rakkaus on Jeesuksessa suurinta ja ristinsä siitä todistaa ja ylösnousemuksensa ja Henkensä ja vesi todistaa kaiken.

3

181

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 33-Raamattu

      Daniel: 12 "Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat. Ja monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen. Ja taidolliset loistavat, niinkuin taivaanvahvuus loistaa, ja ne, jotka monta vanhurskauteen saattavat, niinkuin tähdet, aina ja iankaikkisesti.

      Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.

      Ja minä, Daniel, näin, ja katso, siellä seisoi kaksi muuta, toinen virran tällä rannalla, toinen virran tuolla rannalla. Ja toinen sanoi pellavapukuiselle miehelle, joka oli virran vetten yläpuolella: "Kuinka kauan on vielä näitten ihmeellisten asiain loppuun?"Ja minä kuuntelin pellavapukuista miestä, joka oli virran vetten yläpuolella, ja hän nosti oikean ja vasemman kätensä taivasta kohti ja vannoi hänen kauttansa, joka elää iankaikkisesti: "Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät." Ja minä kuulin, mutta en ymmärtänyt, ja minä sanoin: "Herrani, mikä on oleva näitten päätös?"

      Niin hän sanoi: "Mene, Daniel, sillä ne sanat pysyvät lukittuina ja sinetöityinä lopun aikaan asti. Monet puhdistetaan, kirkastetaan ja koetellaan, mutta jumalattomat pysyvät jumalattomina, eikä yksikään jumalaton ymmärrä tätä, mutta taidolliset ymmärtävät. Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää.

      Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.

      Mutta sinä, mene, siksi kunnes loppu tulee; ja lepää, ja nouse osaasi päivien lopussa."

    • PalavaPensas

      Jeesuksen nimessä julistan kaikkien henkivaltojen yli ja edessä täyttä vapautta ja vapautumista uskonnollisuuden siteistä, järjenpäätelmistä, isien perinnäissäännöistä, mielenlinnakkeista, synneistä, kuoleman valloista -> uudestisyntymisiin Jeesuskessa ja Pyhässä Hengessä :-> täyttymään ilolla, riemulla ja Pyhän Hengen voimalla.
      Jeesusken veren kautta, uskon kautta ja kun näin on julistus annettu siitä seuraa loogisesti se mitä Jumala haluaa juuri sinun kohdallasi tehdä joka juuri luit tämän.

      Hab. 2:2

      Ja Herra vastasi minulle ja sanoi: "Kirjoita näky ja piirrä selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessa lukea".

      Tämä näky ja nämä kirjoittamani sanat painukoot niin syvälle sinun henkeesi ja sieluusi että ne eivät koskaan sieltä liukene pois vaikka kuinka yrittäisit vastustella.

      Ja sitten ei muuta kuin uskovien kasteelle.

      Näin se homma toimii.

      Mars, mars kasteelle.

      • Järki on järkkymätön valtakunta, yhdessä tiedon ja totuuden kanssa, eikä sitä hullutuksilla heivata.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      93
      2566
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      91
      1506
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1485
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1218
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      17
      942
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      848
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      112
      841
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe