"Maahanmuuttajataustaisten asukkaiden osuus on 6,2% maamme väestöstä.
Suuri osa Suomeen muuttaneista maahanmuuttajista asuu Uudellamaalla (ei siis ahvenanmaalla). Noin neljäsosa
heistä asuu Helsingissä.
"ystävyys- ja vertaissuhteet ovat merkityksellisiä
maahanmuuttajataustaisille ja monikulttuurisesta taustasta tuleville oppilaille. Myös heidän
oppimistaan tukevat koulutusratkaisut auttavat näitä lapsia ja nuoria koulunkäyntiin
liittyvissä haasteissa erityisesti heidän koulupolkunsa alussa. Tutkimus kertoo myös sen,
että maahanmuuttajataustaiset oppilaat kokevat melko usein ystävyyssuhteensa ja
koulunkäyntinsä haasteista huolimatta positiivisena asiana."
Suomessakin asuvista
maahanmuuttajista lähes puolet on alle 30-vuotiaita. Nuoret, joilla on
maahanmuuttajataustaisia ystäviä, suhtautuvat yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen
solidaarisuuteen muita myönteisemmin. Tulevaisuudessa kohtaamiset ja yhdessä "
https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/101840/gradu07388.pdf?sequence=1
Nyt tämäkin ontieteellinen tosiasia- ystävyys maahanmuuttajia kohtaan palkitaan
Maahanmuuttajanuorten auttaminen tärkeää
30
231
Vastaukset
- Vonneg
Maahanmuuttajia ei saisi päästää lainkaan Suomeen, kun emme kykene huolehtimaan edes omistamme, saati heitäkään työllistämään! Se palkitaan.
- Vöyrylä
Kaikkien auttaminen on tärkeää, mutta se ei kuulu vieraille valtioille eikä niiden kansalaisille.
- Totuuskomissio1
Ja jälleen kerran on käytetty väärää termiä maahanmuuttaja. Valitettava tosiasia on, että iso osa tänne "rantautuvista" on onnenonkijoita ja laittomasti maahamme väärin perustein tulleita siis, kuten viralliset tarkastuksetkin osoittavat.
Heidän ylläpitonsa ja auttamisensa ei kuulu meille, maksamme siitä hirmuisen hinnan monessa mielessä. Tosiasioita ei voi kumota sälyttämällä velvollisuuksiimme "koko maailman auttamisen" siihen rahkeemme ei riitä.
Meillä on avun tarpeessa olevia omastakin takaa ja hirmuinen työttömien joukko päälle. - kupla_puhkesi
Totuuskomissio1 kirjoitti:
Ja jälleen kerran on käytetty väärää termiä maahanmuuttaja. Valitettava tosiasia on, että iso osa tänne "rantautuvista" on onnenonkijoita ja laittomasti maahamme väärin perustein tulleita siis, kuten viralliset tarkastuksetkin osoittavat.
Heidän ylläpitonsa ja auttamisensa ei kuulu meille, maksamme siitä hirmuisen hinnan monessa mielessä. Tosiasioita ei voi kumota sälyttämällä velvollisuuksiimme "koko maailman auttamisen" siihen rahkeemme ei riitä.
Meillä on avun tarpeessa olevia omastakin takaa ja hirmuinen työttömien joukko päälle.Juuri noin. Maahanmuuttaja on positiivinen ilmaisu sellaisista henkilöistä, joiden maahantulo on toivottua ja yhteiskuntaa hyödyttävää. Tullaan siis kutsuttuna ja passit ym. paperit mukana tekemään töitä ja maksamaan veroja.
Näitä ei saa sotkea kehitysmaamuslimeihin tai muihin Lähi-idän ja Afrikan lusmuihin, jotka tulevat suurin joukoin elämään veronmaksajien piikkiin. Lisäksi nämä tuovat omat kurjat uskonto- ja heimotapansa mukanaan, eikä näillä ole aikomustakaan integroitua sivistykseen.
Tätä roskaväkeä tulee ihan jatkuvasti, enemmän mitä saadaan maasta poistettua. Heikolta näyttää. Itävallan kansa taisi lopultakin saada tuosta hyysäysmenosta tarpeekseen, ainakin oikeisto voitti ja vihreät saivat lähtöpassit kansanedustuslaitoksesta!
- Ajanhukkaa
Ja hevonkukkua. Noita afrikan ja lähi-idän elukoita ei mitenkään pysty kotouttamaan ihmiskuntaan, koska villieläimiä ei ihmisten keskuuteen ole tarkoitettu. Ihmisiä ne e i v ä t o l e !
- PAHUUSZ
Niin siis miten palkitaan ja kenelle? Ja mikä olisi vaihtoehto ja palkinto siitä?
- KotiinJo
Kyllä voidaan auttaa, nimen omaan näitä laittomia pakolaisia 30 000 - 40 000 palaamaan takaisin sinne, mistä tulivatkin. Eihän pakolaisuus kuulu olla lopullista, vaan sen kuuluu olla väliaikaista ja onhan se ihanaa palata kotiin, eiks niin.
- ArvatkaaLopputulos
Hei-hei ! Käytätte vanhoja päälukuja. Meillä on jo 110 000 ikuselätettävää ! Tuo 30... on pelkkää valhetta, katsokaa Migrin sivuilta. Suvakeille tidoksi, viime tutkimuksen mukaan oikeita turvan tarvitsijoita oli vain 2,65% Italiaan saapuneista tunkeutujista. Siinäpä teille miettimistä kuka eläkepaikan tarvitsee. Loput on Kalifaatin rakenntamisen etujoukkoja. Tietääkö suvakit mitä tapahtuu kun EUn määräämät 62 miljoonaa tunkeutujaa on saapunut. Arvauksia ? Rikastutteko?
- Järkeätähänkaikkeen
Palautus rahankera sinne, mistä on tullut.
Hemma bäst. Oma maa, kulttuuri ja kieli, niitä ei voita mikään.
Menkööt rakentamaan omaa maataan.
Se on parasta kaikille.
Suomalaiset rakennuttajat voisivat tehdä
ylimääräisen keikan palaajan maahan
näyttämään mallia, miten pitää rakentaa. - Sompanssi
Olisi hienoa jos pikkuhiljaa opittaisiin erottamaan työperäinen maahanmuutto ja turvaan tulleet kehitysmaamuslimi haittamaahanmuuttajat toisitaan, mutta poliitikot sekoittavat me tahallaan aina kun voivat ja puhuvat maahanmuuton hyödyistä. Ei nämä Islaminuskoiset eivat todellakaan tee mitään muuta kun tuhoavat Suomen....tapot, raiskaukset, radikalisoituminen, holtiton lisääntyminen, ikuinenenelatus jne näitä me emme turvaan tulijoilta tarvitse......
- Autetaanpois
Heille olisi nyt tärkeää palata omiin maihinsa työtä tekemään ja rakentamaan infrastruktuuria. Vai pitääkö meidän mennä sinnekin tekemään kaikki valmiiksi?
- Jokurajakki
Tässä Suomen ja maailmantilanteessa ei pitäisi olla maahanmuuttoa lainkaan. Siirtotyöläisiä voidaan ottaa silloin, kun ei muuten saada työntekijöitä, mutta heidänkin on poistuttava heti, kun työt loppuvat!
- jfk1967
Olisiko mahdollista poistaa kaikki yhteiskunnan rahoilla elävät työtä vieroksuvat sekä rikolliset (myös kantasuomalaiset)? Pieni maksu jonkun afrikkalaisen maan hallinnolle. Ne varmasti aika suuri kuluerä yhteiskunnalle. Eli maasta poistaminen menisi tekojen eikä värin mukaan.
- t4ggwg
Suomalaiset ovat omia kansalaisiamme. Lähtisitkö itse mielelläsi pois, jos joudut työttömäksi? ... Muunmaalaiset elelkööt omissa maissaan, kuten mekin täällä!
- fghhgfhgfghf
Valehtelevat elintasopakolaiset eivät ole ansainneet tulla maahamme elinikäiselle vastikkeettomalle lomalle. Suomi on suomalaisten rakentama ja suomalaiset ovat sen puolesta taistelleet suurella hinnalla, ei ole oikein sitä antaa näille valehtelijoille ilmaiseksi pois.
Eri asia jos sinä ja kaltaisesi kustantaisitte sen omasta pussistanne.
"Batlo on asunut miehensä kanssa Suomessa 2000-luvulla. Hän saapui maahanmuuttajana. Batlo on seurannut, mitä maahanmuutto/pakolaisyhteisössä tapahtuu.
– Suomalaiset ovat tyhmiä lampaita, orjakansaa, jotka hyväksyvät mitä vain. Osa maahanmuuttajista ja pakolaisista raiskaa naisenne ja vie rahanne käyttämällä väärin sosiaalijärjestelmäänne.
He myös tekevät rikoksia ja ryöstävät ihmisiä ja ajoneuvoja. Miten voitte olla niin tyhmiä lampaita, että ette tee mitään asioille. En voi arvostaa sellaisia ihmisiä. Kertoo Batlo ja sylkee maahan ja jatkaa. Näin vähän arvostan lampaita, jotka eivät pidä oman maan kansalaistensa puoliaan ja sylkee maahan uudelleen.
Annatte liian paljon liian helposti. Se tulkitaan heikkoudeksi ja sitä käytetään häikelemättömästi hyväkseen. En voi ymmärtää miksi maahanmuuttajia ja pakolaisia ei kohdella tasavertaisesti suomalaisten kanssa. Samat lait ja edut kaikille.
Teidän poliisinne pelkää rasismi syytteitä, eikä uskalla puuttua ulkomaisiin rikollisten toimiin. Se on suuri häpeä. Teidän hallitus on tyhmiä täynnä. Miksi äänestätte tyhmiä ihmisiä päättämään asioistanne. Miksi annatte maanne pois muille.
Miksi yksinäinen suomalainen saa tukia vain 400-680 euroa kuussa, kun yksinäiset ulkomaalaiset/pakolaiset saavat tukia 1000-2000 euroa kuussa. Ulkomaalaiset/pakolaiset saavat myös paljon muita etuja mitä suomalaiset eivät saa. Ihmettelee Batlo. Se on väärin. Missään muussa maassa omia kansalaisia ei kohdella yhtä huonosti, kuin teidän maassa. Missään muualla ulkomaalaiset/pakolaiset eivät saa yhtä paljon etuja ilmaiseksi, kuin teidän maassanne. Teillä sanotaan olevan demokratia, mutta en ymmärrä miksi lait ja etuudet eivät ole samat kaikille. Te itse olette syyllisiä, koska äänestätte hyvin tyhmiä ihmisiä päättämään asioistanne. Siksi te kärsitte omasta tyhmyydestänne. Kertoo Batlo."
- PAHUUSZ
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/ei-saa-syntya-tulonsiirroilla-elavaa-ryhmaa-joka-alkaa-aanestaa-natseja-juhana-vartiainen-kannattaa-velvoittavampaa-sosiaaliturvaa/6620568#gs.Gg6D0Nc
Valtiaista pelottaa, että mamut alkavat äänestää natseja, jos ei saada töihin. Onkohan ideana siis, että pelko työpaikan menettämisestä pakottaa äänestämään vihreitä vai miksi ne työttömät mamut juuri natseja äänestäisivät? - nuudelinpurija
Kotouttaminen ja integraatio ei tule onnistumaan lähi-idän ja afrikan maista saapuvien kohdalla. Somaliasta 1990-luvulla saapuneiden tulijoiden integrointi tulos oli todella heikko, ja samoin heidän nykyisten jälkeläistensä. Suurimpana ongelmana noissa oli ja on tulijoiden kyvyttömyys sisäistää länsimaiset arvot ja mm työkulttuuri. Arabi ja afrotaustaisilla on jo havaittu runsaasti samoja ongelmia. Näin ollen, aivan samoin tulee käymään lähi-idästä jo tulleiden-, sekä sieltä ja afrikasta edelleen tulevien kanssa. Metsään menee todella rajusti, ja tulee maksamaan Suomelle miljardiluokassa/vuosi tulevaisuudessa. Näistä tulokkaista saatava yhteiskunnallinen hyöty miinus kaikki haittatekijät takaavat sen, kuinka tulos viivan alla jää raakasti pakkaselle.
- päinvastoin
Olen samaa mieltä otsikon kanssa. Maahanmuutajanuorten auttaminen on tärkeää.
Nimittäin sen, miten nopeasti juuri he kykenevät tätä maata auttamaan.
Avauksesta syntyy illusio hyysäystarpeesta.
Ei pitäisi myöskään unohtaa heidän vanhempiensa sopeuttamista yhteiskuntaamme. Jos arki kuluu vain ja ainoastaan vertaisryhmissä, ei toivetta kestävästä tulevaisuudesta ole.
Parhaat eväät tuo koulutus ja avoin suhtautuminen suomalaisiin arvoihin. Niillä pohjustetaan pitkän ja keskeytyksettömän veronmaksajan työelämä.
Lapsena tähän maahan syntyneistä n. 50%:sta en ole erityisesti huolissani. He kasvavat ja oppivat maailman parhaimmissa kouluissa. Tyttöjen todellinen toiminnan vapaus on sellainen kysymys, jota ei ole suurelle yleisölle avattu. Ts. onko sellaista vaaraa olemassa, että maahamme kehittyy iso joukko ns. "impivaaralaisia", sulkeutuneita naisia. Vrt. nykyiset menestyjät, kansainvälisesti kyvykkäät toimijat ja visionäärit.
Yhteiskuntamme menestys perustuu sekä naisten että miesten yhdessä tekemiseen. Hyvin harva haikailee 1800-luvun pelto ja keittiö -työnjakoon.- 544h35h
Mikä pakko meillä on auttaa heidät pääsemään osalliseksi kotimaastamme Suomesta? EI MIKÄÄN, vaan sensijaan maahantulijoilla on pakko poistua niin pian kuin mahdollista takaisin omaan kulttuuriinsa tai minne tahansa menevätkin. Se ei kuulu suomalaisille!
- Totuuskomissio1
Nykyisellään olemme hyväksikäytetty kansa, uskomaton varojen haaskaus vieraiden valtioiden tänne täysin kuulumattomien ihmisten täysylläpitoon on hölmöläisten valonkantoa pirttiin 100%.
Suomi ei tarvitse tämän kaltaista kulttuuria, seuraukset ovat pahenevat ja niinpä
mätä poliittinen- ja virkahenkilö kulttuurimme pitää uudistaa täydellisesti.
On hölmöyden huippu, jotta jaettu avokätisesti Suomen kansalaisuuksia tunkeutujille, jotka eivät ole tehneet muuta kuin kulutelleet sos. turvaamme. Se oli alkuaan kehitetty tasapainottamaan vain ja ainoastaan suomalaisten tuloeroja.
Räikeintä oikeudentajun loukkausta edustaa nämä viimeaikaiset ajojahdit suomalaisten sanan-ja mielipiteen vapauden lopettamiseksi.
Suomesta ollaan tekemässä uutta Itä-Saksaa, Pohjois-Koreakin liippaa läheltä.
On ryhdistäytymisen aika ja toivottavasti saamme jotain aikaan edes seuraavissa vaaleissa, vaikka usko onkin mennyt lailliseen vaikuttamiseen melko tarkoin.
Itävallan, Unkarin ja Puolankin esimerkki osoittaa suuntaa= Eurostoliitto ja sitä orjailevat marionettihallinnot ei saa sanella järjettömiä, kuten nyt Suomessakin pitkän aikaa ollut vallitseva käytäntö. - päinvastoin
544h35h kirjoitti:
Mikä pakko meillä on auttaa heidät pääsemään osalliseksi kotimaastamme Suomesta? EI MIKÄÄN, vaan sensijaan maahantulijoilla on pakko poistua niin pian kuin mahdollista takaisin omaan kulttuuriinsa tai minne tahansa menevätkin. Se ei kuulu suomalaisille!
Täällä syntynyt on mitä todennäköisimmin suomalainen, jolloin tilanteet, joissa henkilö voidaan nykyisellään vastoin tahtoa siirtää rajojen yli, ovat vähissä. Siispä joku pakotettu kulttuuripläjäys käkättimeen, että oppii suomalaisuudesta ja työllistyy, kuin että jää notkumaan.
Olen samaa mieltä ilmiön haitallisuudesta, että nykyinen tapa toimia johtaa hyvinvointivaltiomme sosiaaliturvajärjestelmän alasajoon, asuinalueiden eriytymiseen ja lopulta ulkomailta tuttuihin vartioituihin lähiöihin.
Toinen vaihtoehto olisi lähteä sorvaamaan perustuslakia niin, että suomalaisuus ei olisi mikään itsestäänselvyys pysyvyytensä osalta.
- PossuaHuuleen
Maahanmuuttajia on kahta eri lajia, hyviä ja huonoja. Hyvät tulevat tänne olemaan osa yhteiskuntaa ja työ-/opiskeluelämää. Pahat tulevat hyötymään. Kaikki muslimit ovat pahoja.
- nollamusu
Niin totta! Ihonväri ei ratkaise, mutta etnisyys, ja elämänarvot sitäkin enemmän! Muslimeiden hyötyprosentti...jossakin 0 ja 3 välillä.
- 70_ja_risat_kiimaritsaa
Muslimeilla ei ole elämänarvoja. Vain harhainen utopianeitsyeiden panemisen kuolemanihannointi. Tyhmiähän nuo ovat, kuin patakintaat. Hengentasoltaan lähinnä alkueläimiä ilmeisesti?
- Joyhia76
nollamusu kirjoitti:
Niin totta! Ihonväri ei ratkaise, mutta etnisyys, ja elämänarvot sitäkin enemmän! Muslimeiden hyötyprosentti...jossakin 0 ja 3 välillä.
Ihonvärillä ei ole merkitystä, mutta se mistä uskontokulttuurista tänne protestanttiseen pohjolaan tullaan, sillä on. Siis sen suhteen kuinka helppo tähän maahan on integroitua ja muutenkin sopeutua. Eli yhtä hyvin kuin protestanttisen Suomalaisen sopeutua vaikkapa Irakissa Irakilaiseen uskontokulttuuriin.
- fghdfghdfgh
Se on totta ettei vihaamalla mitään saada aikaiseksi, silti rajat elintasoturisteilta on suljettava, mikäli arvostaa länsimaalaisuutta, suomea, vapautta ja hyvinvointia.
- JohadistiElämäLapselle
Kun jätetään kehitysmaamuslimit pois voi olla että tuo onnistuosikin, mutta näille ahdasmielisille omassa rinnakkaisyhteiskunnassaan eläville Islaminuskoisille me olemme nyt ja ikuisesti vääräuskoisia jotka eivät ole minkään arvoisia ja joilta pitää saada valta pois jotta voidaan luoda Islamilainen kalifaatti Suomeen.... enkä tarkoita että se tapahtuu vuodessa, vaan pikkuhiljaa mutta varmasti. Ei se itseasiassa holtittoman lisääntymisen ja näiden kehitysmaamuslimi invaasioden avittamana vie kauan.
- Orpanansiippa
Muslimipaholaiset tuovat väestöräjähdyksen mukanaan ja lapsilisät tehostavat toimia. Heidän tyttölapsensa on valjastettu yksinomaan väestöräjähdystä varten. Saatte nähdä, että mulsimien väestöräjähdys tulee olemaan Euroopassa hyvän sosiaaliturvan maissa ennennäkemättömän nopea - kunnes niin sanotut hyvinvointiyhteiskunnat on imetty kuiviin! Silloin alkavat suuret levottomuudet. Tätä korttia ei kannattaisi katsoa, Sipilä ja Orpo!
- maahanmuuttoloppuu
Heti kun valtion rahavirta lakkaa hyödyttämästä
eliittiä.
Bisneksen vuoksi täällä näin tehdään,
ei kukaan hyvyyttään ketään hyysää.
Mielellään otetaan valtion lainarahaa
omiin taskuihin.
Suomessa on tällä hetkellä kaksi rahapiirejä
hyödyttävää valtion piikkiä auki.
Tuulivoima ja maahanmuutto.
Kummankaan lopullista hintaa ei kukaan tiedä.- Totuuskomissio1
Mistä saataisiin puolueettomia tutkijoita tutkimaan kuinka paljon poliittisen eliitin lähipiirit ja "sidosryhmät" tienaavat tällä käsittämättömällä järjenköyhyydellä jota "maahanmuutoksi" virheellisesti tituleerataan?
Jokainen järkivähäänsä oikeaan tarkoitukseen hyödyntävä käsittää ,ettei tässä ole oikein mikään terveellä pohjalla.
Mittavat summat valtionvaroja käytetään käsittämättömään touhuun, joka tuottaa vain ja ainoastaan ongelmia tullessaan.
Turhat tutkimiset maksaa maltaita ja lopultakaan ei saada edes palautettua väärin perustein tänne tunkeutuneita kotimaihinsa kuin pienessä mitassa ja pirun kalliilla kustannuksilla sekin vähäinen joukko.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28218097Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245749- 1382674
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172213Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3401813Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111070- 59981
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33969Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45964