Soini haluaa pitää oman "Stasin" persuissa

Soini pyrkii estämään perusSuomalaisten saamaan tietoa niistä jäsenistä, jotka kuuluvat sinisiin pettureihin, tarkoituksenaan pitää vakoilijat ps:n sisällä, jotka vievät pesusSuomalaisten teemat sinisiin rosvojoukkoihin.
.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201710172200465479_pi.shtml
14235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Onhan se ihan eri asia Sauli Niinistön kannattajakortti kirjoittaa, kuin kilpailevan puolueen Sinisten. Soini saisi ajatelle ensin, ja sitten vasta kirjoittaa.

Äänestä

Soinin pää ei lestä demokratiaa. Taitaa olla mies pohjimmiltaan kansandemokraatti.

Äänestä
  • Soini kuvittelee olevansa hyvä johtaja. Eivät aikuiset ihmiset tarvitse mitään päiväkodin "johtajaa".

    On jo aika ryhtyä puhumaan asioista niin kuin ne ovat. Aikuiset ihmiset kaipaavat älykästä ja tavoitteellista johtajaa, joka keskittyy asioihin ja puolueen tavoitteiden eteenpäinviemiseen.

    Työelämässäkin itseohjautuvuus on päivän sana. Kaikkivaltiaiden patruunoiden aika on jo historiaa. "Historiassa ei tapahdu enää mitään", kuten Soini on todennut.

    Äänestä

Onhan se nyt päivän selvää, että pettureille näytetään ovea.

Äänestä

-joka ilta, kun lamppu sammuu ja sapuu oikea yö
-niin nukkumatti nousee ja ovehen nyrkillä lyö

Äänestä

Timo veikkasi väärää hevosta. Ei paluuta, ei enää käyttöä

Äänestä
  • Eino Poutiaisen ajan SMP on jo historiaa. Nyt puhaltavat täysin uudet tuulet.

    PS kannattajat ovat nyt niitä, joilla ei ole varaa ostaa itseään vapaiksi haittamatutuksen ongelmista. Heidän joukkonsa kasvaa päivä päivältä kiihtyvällä vauhdilla. PS on ainut puolue, joka uskaltaa ääneen sanoa, että "keisarilla ei ole vaatteita".

    Äänestä

  • Talipalloksi tiasille ensitalveksi, siinä ainut käyttötarkoitus.

    Äänestä

Paavin erehtymättömyyteen uskova ulkoministeri Soini pitää ryöstelijöiden, raiskaajien ja terroristien ihmisoikeuksia niin loukkaamattomina, että maahantukeutujien tulvan edessä ei voida tehdä mitään.

Äänestä

Demareissa Rinne knokkasi Urpilaisen, kokoomuksessa Orpo Stubbin. Nämä puolueet eivät silti hajonneet. Mutta Soini ei kestänyt demkraattisen valinnan tulosta.

Äänestä
  • Soini on yksistä tarpeista tehty, ettei se kestä demokratiaa.

    Äänestä

Javuotaja on Vistbacka.

Äänestä

Vallanhimo sokaisee ja panee tekemään hätäisiä ja ajattelemattomia ratkaisuja. Oma etu menee kaiken muun edelle. Voi kehittyä jopa sairaudeksi, jota ei itse huomaa. Näin on monille käynyt.

Äänestä
  • Soini kuvittelee omistavansa kannattajiensa äänet. Ei se niin mene. Ääni on aina ansaittava. Joka kerta uudelleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


DDR-Sininen kirjoitti:

Soini pyrkii estämään perusSuomalaisten saamaan tietoa niistä jäsenistä, jotka kuuluvat sinisiin pettureihin, tarkoituksenaan pitää vakoilijat ps:n sisällä, jotka vievät pesusSuomalaisten teemat sinisiin rosvojoukkoihin.
.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201710172200465479_pi.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu