"Yli miljoona kannatusta aloitteelle"

Sarah Rizzon tiedotus Äiti, isä ja lapset"-aloitteesta löytyy samannimiseltä Facebook-sivulta eiliseltä päivältä.

Rizzo kertoo, että aiemmin ilmoitettu yli miljoona kannatusta pitää paikkansa, mutta Eu-komissio ei suostu sitä myöntämään.

Kuvittelevat kai, että EU:n johdon pitäisi mennä polvilleen heidän edessään.

Aloite ei oikeasti saanut lainkaan kannatuksia, kun ne vietiin myöhässä ja oli kerätty laittomasti.

72

412

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Myös Aito avioliitto-yhdistyksen tietopankkina toimivalla aivopierut-sivustolla on paljon keskustelua Rizzon tiedotteesta.

      • Patmosfloppi

      • usko.vainen kirjoitti:

        Mikset laittanut itse tiedotetta, Pekuliini 😂
        http://aitoavioliitto.fi/uutiset/kotimaa/tiedote-aiti-isa-ja-lapset-kansalaisaloitteesta/

        Kuukausi sitten oliko Koivula, joka odotti vielä tulevia kannatusilmoituksia. Tosiasiassa äänestys päättyi jo ennen viime joulua. Ja vaikka miten olisi, niin ei tuolla aloitteella ole mitään virkaa. Itä-Eurooppa on puolella ja Länsi-Eurooppa vastaan. Valtiot määräävät itsenäisesti aviolaeista.

      • Patmosfloppi kirjoitti:

        Kirjoituksestasi näkee, että koet asian suurena henkilökohtaisena tappiona?

        usko.vaista näyttä närästävän myös se, kun hänen aloituksensa asiasta sensuroitiin asiattomana.

      • Patmosfloppi kirjoitti:

        Kirjoituksestasi näkee, että koet asian suurena henkilökohtaisena tappiona?

        Mitä, en minä koe mitään tappiota, mitä höpiset🤗😂

      • Pe.ku kirjoitti:

        usko.vaista näyttä närästävän myös se, kun hänen aloituksensa asiasta sensuroitiin asiattomana.

        Ei se minua närästänyt vaan olin varma, että,niin tulee käymäänkin.
        Näinhän useik käy, että meikäläisen poistetaan ja Pe.kun jää.
        Se on palstan linja.

      • Patmosfloppi
        usko.vainen kirjoitti:

        Ei se minua närästänyt vaan olin varma, että,niin tulee käymäänkin.
        Näinhän useik käy, että meikäläisen poistetaan ja Pe.kun jää.
        Se on palstan linja.

        "Näinhän useik käy, että meikäläisen poistetaan ja Pe.kun jää."

        Nyt vahingossa paljastit itsesi.
        Et tuolla usko.vainen-nimimerkilläsi sitä poistettua avausta tehnyt, vaan yhdellä räyhiksen nimimerkeistä.

      • Niinhän siinä kävi.

        Virittelin hänelle ansan ja hyvin tarttui siihen.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Niinhän siinä kävi.

        Virittelin hänelle ansan ja hyvin tarttui siihen.

        Äärimmäisen empaattisena ihmisenä Räyhis on kova säälimään muita. Olisko nyt paikka sääliä vähän häntäkin? 😁

      • Patmosfloppi kirjoitti:

        "Näinhän useik käy, että meikäläisen poistetaan ja Pe.kun jää."

        Nyt vahingossa paljastit itsesi.
        Et tuolla usko.vainen-nimimerkilläsi sitä poistettua avausta tehnyt, vaan yhdellä räyhiksen nimimerkeistä.

        "Et tuolla usko.vainen-nimimerkilläsi sitä poistettua avausta tehnyt, vaan yhdellä räyhiksen nimimerkeistä. "

        Sattuiko tuollainen lapsus? :D

      • mummomuori kirjoitti:

        "Et tuolla usko.vainen-nimimerkilläsi sitä poistettua avausta tehnyt, vaan yhdellä räyhiksen nimimerkeistä. "

        Sattuiko tuollainen lapsus? :D

        >Sattuiko tuollainen lapsus? :D

        Ainakin Räyhis yhtäkkiä poistui tästä ketjusta ilmeisen pysyvästi... 👍🏿

    • TöissäPatmoksessa

      Persiilleen siis meni koko aloite, kuten aiemmin on ollutkin tiedossa.
      Sarah Rizzon aiempi tiedotus Patmos-radiossa oli sitten perätön sekin ja täysin toisenlainen.
      Takki kääntyi tuossakin ajassa.

    • Rizzo taitaa todistella omilleen, että aloite ei kaatunut kannatuksen puutteeseen vaan epärehelliseen EU:hun.

      Siinä aloitteessa ei yritetty kuin sitä, että perhe olisi EU:n virkaslangissa tarkoittanut vain biologisesti lisääntyviä perheitä ja paria muuta sananmääritystä. Sillä ei siis edes yritetty kumota tasa-arvoista avioliittolakia tai muutakaan.

      Kyse olisi siis hyttysen ininästä, eikä sekään mennyt läpi, koska tuo aloite olisi vaatinut useammassakin maassa riittävän kannatuksen (mitä se ei saanut). Eli ei edes vaikka Puolasta olisi tullut miljoonia kannatusääniä, niin se ei olisi olisi riittänyt siihen, että aloite olisi päätynyt EU:n käsiteltäväksi.

      • "Rizzo taitaa todistella omilleen, että aloite ei kaatunut kannatuksen puutteeseen vaan epärehelliseen EU:hun."

        Sitähän tuo erittää.
        Täytyy kyllä olla Rizzolla aika yksinkertaiset kannattajat, jos noin häpeällinen temppu heihin uppoaa.

      • Pe.ku kirjoitti:

        "Rizzo taitaa todistella omilleen, että aloite ei kaatunut kannatuksen puutteeseen vaan epärehelliseen EU:hun."

        Sitähän tuo erittää.
        Täytyy kyllä olla Rizzolla aika yksinkertaiset kannattajat, jos noin häpeällinen temppu heihin uppoaa.

        Rizzolaisiin, niihin harvoihin, uppoaa mikä tahansa.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Rizzolaisiin, niihin harvoihin, uppoaa mikä tahansa.

        Niin taitaa upota.
        Onhan tuossa yksi malliesimerkki kirjoitellut kommenttinsa.

      • Älytöntähän tuollainen on ettei piitata selkeistä ohjeista ja määräyksistä ja sitten jälkikäteen itketään.

        Amatöörien hommaa.

      • a-teisti kirjoitti:

        Älytöntähän tuollainen on ettei piitata selkeistä ohjeista ja määräyksistä ja sitten jälkikäteen itketään.

        Amatöörien hommaa.

        Rizzo siirtelee maalitolppia. Uhriutuu ilman perusteluita.

      • a-teisti kirjoitti:

        Älytöntähän tuollainen on ettei piitata selkeistä ohjeista ja määräyksistä ja sitten jälkikäteen itketään.

        Amatöörien hommaa.

        Älytöntä eli fundamentalistista.

      • taastätäsamaa

        Muistelenko väärin, että ilmoituksia pantattiin muutama kuukausi jossain varastossa? Oli muistakseni kuvakin siitä. Syytä sitten ihmeteltiin ihan joukolla.
        Miten te muut muistatte?

      • taastätäsamaa kirjoitti:

        Muistelenko väärin, että ilmoituksia pantattiin muutama kuukausi jossain varastossa? Oli muistakseni kuvakin siitä. Syytä sitten ihmeteltiin ihan joukolla.
        Miten te muut muistatte?

        Aa-kerhon omia paperisia kannatusilmoituksia (avioliittolain kaatamiseksi) pidettiin joku kuukausi ties missä Pasin autotallissa ja radiohiljaisuus oli päivän sana.

        Tässä Aa-EU- aloitteessa taas rizzolaiset keräsi ääniä ainakin puoli vuotta sallittua pidempään, kun eivät saaneet ääniä kasaan ja nyt rizzolaiset väittää ne äänet saaneensa, mutta niitä ei hyväksytty koska (muka) paha Eu-komissio on fuduvastainen.

      • taastätäsamaa kirjoitti:

        Muistelenko väärin, että ilmoituksia pantattiin muutama kuukausi jossain varastossa? Oli muistakseni kuvakin siitä. Syytä sitten ihmeteltiin ihan joukolla.
        Miten te muut muistatte?

        Jos noin on syy taitaa olla selvä. Äänten keräyksen loppuvaiheissa ilmoitettiin Suomen saaneen kasaan 65% tarvittavasta. Eli oli koko ajat tiedossa, ettei ääniä ollut tarpeeksi.

      • torre12 kirjoitti:

        Jos noin on syy taitaa olla selvä. Äänten keräyksen loppuvaiheissa ilmoitettiin Suomen saaneen kasaan 65% tarvittavasta. Eli oli koko ajat tiedossa, ettei ääniä ollut tarpeeksi.

        Ylittämällä keräysajan Aa varmisti, että voisi vedota EU:n epäreiluun kohteluun. Uppoaa ainakin osaan sen omista kannattajista. Siis niihin vähiin, mitä on enää jäljellä.

        Mutta tuo keräysajan reipas ylitys ei ollut inhimillinen virhe vaan jääkylmää taktikointia ja silkkaa valehtelua siihen päälle.

      • torre12 kirjoitti:

        Jos noin on syy taitaa olla selvä. Äänten keräyksen loppuvaiheissa ilmoitettiin Suomen saaneen kasaan 65% tarvittavasta. Eli oli koko ajat tiedossa, ettei ääniä ollut tarpeeksi.

        Kun peli oli menetetty, niin päättivät vaihtaa taktiikkaa.
        Aika tyhmän taktiikan sitten valitsivat, kun se oli niin läpinäkyvää valhetta, ettei kukaan voinut uskoa.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Ylittämällä keräysajan Aa varmisti, että voisi vedota EU:n epäreiluun kohteluun. Uppoaa ainakin osaan sen omista kannattajista. Siis niihin vähiin, mitä on enää jäljellä.

        Mutta tuo keräysajan reipas ylitys ei ollut inhimillinen virhe vaan jääkylmää taktikointia ja silkkaa valehtelua siihen päälle.

        "Mutta tuo keräysajan reipas ylitys ei ollut inhimillinen virhe vaan jääkylmää taktikointia ja silkkaa valehtelua siihen päälle. "

        Olisko noin ollut? Ehkä, sillä aika varmaa oli, ettei riittävää määrää allekirjoituksia tule.

        Reippaalla keräysajan ylityksellä ne mitätöi oman keräyksensä ja nyt ne voi uhriutua ja selittää kannattajilleen, ettei EU hyväksy heidän aloitettaan, koska EU on pahantahtoinen.

        Näkihän ne etukäteen, ettei ne usean maan kansalaisaloitteelta vaaditut minimimäärät tule lähellekään täyteen. Kokonaisäänimäärällä ei ole edes merkitystä, jos maakohtaiset minimimäärät ei täyty.

        En muista, että pitikö se olla jotain seitsemän EU-maata joissa piti saada maakohtainen kannatusten minimimäärä täyteen, että aloite etenisi, mutta niitä he eivät tietääkseni saaneet täyteen.

        "...pitikö se olla jotain seitsemän EU-maata joissa piti saada maakohtainen kannatusten minimimäärä täyteen, että aloite etenisi..."

        Jotain tuohon suuntaan se oli. Mielestäni nuo kannatusmäärät olivat aika suuria?

        Tässäkin olisi voitu edetä paljon paremmin, jos tuota propagadaa vähennettäisiin tuntuvasti ja tehtäsiin todella kaikki krisityjen sekä muiden uskontojen ja uskonnottomien kanssa yhteistyötä. Nyt miltei kaikki konsevatiivitkin karttavat Aa-yhdistystä.

    • itse.tunaroivat

      "Vetoomuksessaan kansalaistoimikunta pyysi Euroopan Komissiota tunnustamaan, että eurooppalaisen kansalaisaloitteen kannatuksien keruu oli alkanut siitä päivästä lukien, jona kansalaisaloitekampanjan verkkosivu saatiin toimimaan."

      EU:n kansalaisaloitteen ohjeistuksessa selkeästi lukee:
      "Järjestäjät voivat hankkia online-keruujärjestelmälleen hyväksynnän joko ennen aloite-ehdotuksen rekisteröintiä tällä verkkosivustolla tai sen jälkeen. Järjestäjien on joka tapauksessa saatava kansallisen viranomaisen todistus järjestelmän sääntöjenmukaisuudesta ja komission vahvistus aloitteen rekisteröimisestä ennen kuin he alkavat kerätä allekirjoituksia verkossa."

      Olisivat lukeneet ohjeistuksen ja hankkineet online-keruujärjestelmänsä hyväksynnän ennen aloitteen rekisteröintiä.

      sekä tämä:
      "Jos keruujärjestelmän pohjana käytetään komission kehittämää avoimen lähdekoodin ohjelmistoa, kansallinen viranomainen voi todennäköisesti helpommin hyväksyä järjestelmän. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että myös järjestelmän ne osat, joita komission ohjelmisto ei kata, ovat teknisten vaatimusten mukaisia. "

      Miksi he eivät käyttäneet komission kehittämää systeemiä?

      http://ec.europa.eu/citizens-initiative/public/how-it-works/certification?lg=fi

      • Tuo tunarointi ei ollut mikään yllätys.
        AA-yhdistys tunaroi lähes yhtä holmösti oman aloitteensa tasa-arvoisen avioliittolain kumoamiseksi.
        Ainoa ero edelliseen on siinä, että nyt tuli enemmän tunarointeja.

        Vieläkin ihmetyttää tuo Rizzon kommentti heidän yli miljoonasta kannatuksestaan: "Euroopan Komissio ei suostu asiaa tunnustamaan"

        Eihän niitä ääniä edes laskettu omien mokien takia, niin miten jokin maailman mahtavin komissio pitäs tollasta tunnustaa, kun ei ole osallisenakaan töppäyksissä.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Tuo tunarointi ei ollut mikään yllätys.

        Jep. Molemmat tunaroivat, mutta osoittavat syyttävän sormen itsestään poispäin.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Tuo tunarointi ei ollut mikään yllätys.
        AA-yhdistys tunaroi lähes yhtä holmösti oman aloitteensa tasa-arvoisen avioliittolain kumoamiseksi.
        Ainoa ero edelliseen on siinä, että nyt tuli enemmän tunarointeja.

        Vieläkin ihmetyttää tuo Rizzon kommentti heidän yli miljoonasta kannatuksestaan: "Euroopan Komissio ei suostu asiaa tunnustamaan"

        Eihän niitä ääniä edes laskettu omien mokien takia, niin miten jokin maailman mahtavin komissio pitäs tollasta tunnustaa, kun ei ole osallisenakaan töppäyksissä.

        Pelkää pelleilyä Rizzolta.

      • "Miksi he eivät käyttäneet komission kehittämää systeemiä?"

        Tähän ei varmaan koskaan saada selitystä.

    • Hauska tiedote AA-yhdistyksen Facebook-sivulla, joten kopioin sen kokonaan tuohon alle.

      "Yhdistyksen varapuheenjohtaja tiedottaa:
      Aito avioliitto ry jatkaa verkostoitumista eurooppalaisten avioliittoa ja perhettä suojelevien tahojen kanssa. Jatkamme taistelua osana kansainvälistä ja kasvavaa rintamaa. Huolimatta siitä, että elämme synkkiä aikoja, emme luovuta ja tiedämme, että emme ole yksin. Meitä on monta".

      • Eli Aa-aktiivit, ne muutamat, jatkaa epätoivoista kamppailuaan mahdotonta vastaan.
        Antaa heidän jatkaa "taisteluaan".

        >> Meitä on monta <<

        On varmaakin monta, mutta ei riittävästi, että saisivat mitään aikaan.

      • Etsiskelin tietoja suhtautumisesta Rizzon tiedotteeseen.
        Omassa porukassaankin Rizzolla näyttää olevan aika vähän puolustajia, eikä johdosta tai pää-aktivisteista kukaan ole kirjoittanut puolustuspuhetta hänen tiedotteestaan.

        Onhan tuo tiedote niin näkyvästi valheellinen ja yliampuva, ettei kaikki heistäkään halua siihen liata käsiään?

      • Pe.ku kirjoitti:

        Etsiskelin tietoja suhtautumisesta Rizzon tiedotteeseen.
        Omassa porukassaankin Rizzolla näyttää olevan aika vähän puolustajia, eikä johdosta tai pää-aktivisteista kukaan ole kirjoittanut puolustuspuhetta hänen tiedotteestaan.

        Onhan tuo tiedote niin näkyvästi valheellinen ja yliampuva, ettei kaikki heistäkään halua siihen liata käsiään?

        Taitaa koko Aa olla pelkkä kolmen naisen tiimi. Koivula ei lopeta, kun on kerrankin päässyt elämänsä tärkeimpään virkaan. Siihen samaan, josta Aa:n ukot luopui hyvissä ajoin.

        No, kai tuollakin oma merkityksenä on, joillekin.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Eli Aa-aktiivit, ne muutamat, jatkaa epätoivoista kamppailuaan mahdotonta vastaan.
        Antaa heidän jatkaa "taisteluaan".

        >> Meitä on monta <<

        On varmaakin monta, mutta ei riittävästi, että saisivat mitään aikaan.

        "Demokratia voi päättää mitä päättää. Jos tämä on päätös, Jumalan tahto on hävinnyt"
        Ja ei määrä aina ratkaise jos laatu on huonoa.

      • "...jatkaa verkostoitumista eurooppalaisten avioliittoa ja perhettä suojelevien tahojen kanssa. "

        Nyt olemme siis saaneet jo "eurooppalaisen" avioliitonkin :D

        Kumma ettei mikään jo vuosia perheiden parissa työskennelleet järjestöt kuitenkaan kelpaa heille yhteistyötahoiksi?

    • tuskineilenkään

      pekun onnenpäivä oli nytten tänään!

      saitkohan mitään muuta merkittävää aikaan kokonaisen päivän aikana

    • Itse asiassa koko EU;n Aa:t sai pataan.

      • Rizzon yksi tarkoitus tiedotteella oli pitää kannattajansa tyytyväisinä, kun ovat tulleet epäluuloisiksi.
        Se ei kyllä näyttäisi kokonaan onnistuneen.

        Toinen tarkoitus oli vetäistä marttyyrin viitta päälle, joka kyllä epäonnistui täydellisesti.
        Nyt on vuorokausi kulunut tiedotteesta eikä tukijoita paljoa näy.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Rizzon yksi tarkoitus tiedotteella oli pitää kannattajansa tyytyväisinä, kun ovat tulleet epäluuloisiksi.
        Se ei kyllä näyttäisi kokonaan onnistuneen.

        Toinen tarkoitus oli vetäistä marttyyrin viitta päälle, joka kyllä epäonnistui täydellisesti.
        Nyt on vuorokausi kulunut tiedotteesta eikä tukijoita paljoa näy.

        Taitaa "aktiivien" Aa-laisten määrä laskea kuin lehmän häntä.

        Kai ne pohtii, että miksi jatkaa taistelua, joka on jo moneen kertaan hävitty.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Taitaa "aktiivien" Aa-laisten määrä laskea kuin lehmän häntä.

        Kai ne pohtii, että miksi jatkaa taistelua, joka on jo moneen kertaan hävitty.

        Varmaan siksi koska uhriutuminen on heillä niin verissä.

      • Nyt ne on antaneet varoitusilmoituksen Facebook-sivullaan.

        Varoittavat kannattajiaan siitä, että homo-aktivistit ilmiantavat heidän kirjoituksiaan rasistisina ja Facebook poistaa ne sen takia.

        Ne on oikeasti olleet rasistisia, eikä niihin tarvitse ilmoituksia, kun niitä ohjelmat poistavat ja AA- on saattanut jo joutua muutenkin vihajärjestönä tarkemman seulan alle.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Nyt ne on antaneet varoitusilmoituksen Facebook-sivullaan.

        Varoittavat kannattajiaan siitä, että homo-aktivistit ilmiantavat heidän kirjoituksiaan rasistisina ja Facebook poistaa ne sen takia.

        Ne on oikeasti olleet rasistisia, eikä niihin tarvitse ilmoituksia, kun niitä ohjelmat poistavat ja AA- on saattanut jo joutua muutenkin vihajärjestönä tarkemman seulan alle.

        Eikä Facebook halua leimautua minkään ääriliikkeen kotisivuina.
        Se karkottaa muita käyttäjiä, mainostajia ja laskee bisneksen arvoa.
        Ihan sama vaikkapa liian rohkeiden tai väkivaltaisten kuvien suhteen, joita poistellaan noilta kaupallisilta sivustoilta.

        Ei ne halua sotkea mainettaan millään ääri-ilmiöillä, ne haluaa tehdä rahaa, toki meidän kustannuksellamme.

        Face tiukensi linjaa näiden vihakrijoitusten vuoksi. Ja jos siihen tyyliin kirjoittaa, poistot ovat looginen lopputulos. Voisi yrittää sitä asiallista kirjoitustyyliäkin.

      • mummomuori kirjoitti:

        Face tiukensi linjaa näiden vihakrijoitusten vuoksi. Ja jos siihen tyyliin kirjoittaa, poistot ovat looginen lopputulos. Voisi yrittää sitä asiallista kirjoitustyyliäkin.

        On myös Facebook- ryhmiä, joissa ylläpitäjä voi sanella ehdot. Esimerkiksi "Kotikuntamme Kittilä"- ryhmässä ei saa kirjoittaa poliittisia asioita. Taisi mennä kiehuvaksi tämä Kittilän kunnanvaltuuston tilanteesta keskustelu, kun valtio on ottamassa kunnan haltuunsa.

        Ok. Siellä tosiaan taisi mennä "kiehuvaksi" :D

    • Ja miljoonalla kannattajalla kehuminen on idiootteihin vetoamista. EU:ssa kun on yli 500 miljoonaa kansalaista.

    • ”…yli miljoona kannatusta pitää paikkansa, mutta Eu-komissio ei suostu sitä myöntämään.”

      :D Jotenkin selitys oli aivan sitä linjaa, jota odotinkin. Viikon huuli :D :D

      • "Viikon huuli :D :D "

        Tuo saattaa olla vuoden huuli.

        Sama juttu, jos joku murhan tehnyt vaatisi oikeudessa oikeuslaitosta ottamaan murhan omalle kontolleen.

      • uskis.myös

        Tänään he ovat patmos-radiossa,
        Toivottavasti joku kuuntelee.

      • Pe.ku kirjoitti:

        "Viikon huuli :D :D "

        Tuo saattaa olla vuoden huuli.

        Sama juttu, jos joku murhan tehnyt vaatisi oikeudessa oikeuslaitosta ottamaan murhan omalle kontolleen.

        No, eikös nämä kritisoi oikeuden päätöksiäkin, kun ne eivät heidän mielensä mukaan toimi?

      • uskis.myös kirjoitti:

        Tänään he ovat patmos-radiossa,
        Toivottavasti joku kuuntelee.

        Tämän palstan patmoslaisillakin on jäänyt ohjelma kuuntelematta.
        Suomessa löytyy ehä parikymmentä patmosradiota kuuntelevaa.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Tämän palstan patmoslaisillakin on jäänyt ohjelma kuuntelematta.
        Suomessa löytyy ehä parikymmentä patmosradiota kuuntelevaa.

        Nyt siellä on syntynyt poru, kun media ei ollut niin kiinnostunut tästäkään tempauksesta.

      • mummomuori kirjoitti:

        No, eikös nämä kritisoi oikeuden päätöksiäkin, kun ne eivät heidän mielensä mukaan toimi?

        Oikeuslaitoksen halventaminen on ollut kyllä ihan maan tapa sillä suunnalla, kun päätös ei miellytä. Eduskunnasta nyt puhumattakaan.

    • "emme ole yksin. Meitä on monta."<

      Tulee hakematta mieleen siskoni poika, joka ihan pienenä laski "ykki, kakki, monta"!

    • Harri Saastamoinen on kiukkuinen ”Mediaväelle postia” kirjoitelmassaan Aa.n sivuilla.

      ”Kansalaisaloite avioliiton säilyttämiseksi miehen ja naisen välisenä pidettiin uutispimennossa siihen asti, kun alkoi näyttää, että se saavuttaa 50.000 allekirjoituksen rajan.”

      Olisikohan ollut syy sen, ettei sellaiset kansalaisaloitteet, joilla ei ole merkittävää kannatusta, ole uutisia?

      ”Heurekassa pidimme seminaaria joitakin vuosia sitten ja pyysimme paikalle Ranskassa miljoonia ihmisiä kadulle saaneen La Manif Pour Tous-liikkeen johtajan Ludovine de La Rochèren pääpuhujaksi. Yksikään suomalainen paikalle kutsuttu media ei tullut Ludovinea haastattelemaan.”

      Samoin kävi tässä ”Yritimme rikkoa median hiljaisuutta toistamiseen kutsumalla Yhdysvalloissa hyvin tunnetun Teksasin yliopiston sosiologian professorin Mark Regneruksen.”

      Eikä jälleen ketään mediaa kiinnostanut…

      Näistä kahdesta mainitusta kyllä löytyy uutisia, monestakin mediasta. Pääsääntöisesti näitä on mainostettu kohderyhmille, eli mainintoja löytyy eri kristillisistä julkaisuista (mm. KHD lehti, Uusi Elämä jne.) sekä äärioikeiston julkaisuista. Eniten juttuja löytyi yllättäen ja nopealla otannalla Ranneliikkeen sivuilta. Sitten SVL, eli uusnatsikin ovat näitä julkaisseet.

      Muistelen ettei paikalla ollut kovinkaan montaa kuulijaa muutenkaan.

      Muistelen että sanomalehdissä oli siitä ”eurooppalainen kansalaisaloite Äiti, Isä ja Lapset (Mum, Dad & Kids)” ihan mainoksiakin. Jostain syystä se vain ei kiinnostanut ihmisiä?

      Nyt ilmeisesti ollaan kiukkuisia, kun ei kutsuta mihinkään ”asiantuntijoiksi”, vaikka muutaman kerran on niin tehtykin. Ehkä siksi, että yhden uskonnollisen liikkeen vahva ideologisuus ei vain ole mikään asiantuntijuus ja kuuluu enemmän johonkin hengelliseen ohjelmistoon?

      ”Tämä teksti lähti kaikkiin merkittäviin medioihin päätoimittajilleen, pääministeri Sipilälle ja Julkisen sanan neuvostoon.”

      Sanon vaan että yritystä ei kyllä puutu. Jokaisen median keskusteluosioissa ja sosiaalisessa mediassa on runsaasti muutaman henkilön tuomaa ”mielipidettä”, joka ei ole jäänyt epäselväksi useimmilta. Samoin julkiset esiintymiset ovat kyllä tuoneet sitä negatiivista mainetta, jota ilmeisesti halutaan lisää?

      Minun puolestani nämä voivat ja saavat esiintyä ja markkinoida aatettaan ihan rauhassa. Mutta kun se vain ei tunnu kiinnostavan etenkään sitä ”hiljaista enemmistöä” lainkaan, niin ehkä enemmän tilan antaminen pienelle vähemmistölle olisi jo aika kyseenalaista?

      • Pseudotutkija Mark Regnerus piti olla heidän "Superviikonlopun" johtotähti eduskunnassa ja syysjuhlassaan.

        Muistaakseni AA-yhdistys ei itse antanut hänen retkensä jälkeen mitään tietoa, eikä edes valokuvaa.
        Mahdollisesti Regnerus ei käynyt Suomessa lainkaan.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Pseudotutkija Mark Regnerus piti olla heidän "Superviikonlopun" johtotähti eduskunnassa ja syysjuhlassaan.

        Muistaakseni AA-yhdistys ei itse antanut hänen retkensä jälkeen mitään tietoa, eikä edes valokuvaa.
        Mahdollisesti Regnerus ei käynyt Suomessa lainkaan.

        Olisko noin päässyt käymään? Mutta kyllä näitä markkinoitiin lukuisissa kirjoituksissa.

      • >> Yksikään suomalainen paikalle kutsuttu media ei tullut Ludovinea haastattelemaan.” <<

        Eli Aa:laiset loukkaantuivat, kun median edustajat eivät viitsineet tulla paikalle kuuntelemaan heidän propagandistiaan.

        >> Nyt ilmeisesti ollaan kiukkuisia, kun ei kutsuta mihinkään ”asiantuntijoiksi" <<

        Ei kutsuta, kun ei heillä ole kuin vanhat väärät väitteensä ja mutunsa.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Pseudotutkija Mark Regnerus piti olla heidän "Superviikonlopun" johtotähti eduskunnassa ja syysjuhlassaan.

        Muistaakseni AA-yhdistys ei itse antanut hänen retkensä jälkeen mitään tietoa, eikä edes valokuvaa.
        Mahdollisesti Regnerus ei käynyt Suomessa lainkaan.

        Niinpä. Muista Aa:n kansainvälisistä vieraista on julkaistu vierailun aikana otettua kuva- ja videomateriaalia, mutta ei Regneruksen vierailusta.

      • qwertyilija kirjoitti:

        >> Yksikään suomalainen paikalle kutsuttu media ei tullut Ludovinea haastattelemaan.” <<

        Eli Aa:laiset loukkaantuivat, kun median edustajat eivät viitsineet tulla paikalle kuuntelemaan heidän propagandistiaan.

        >> Nyt ilmeisesti ollaan kiukkuisia, kun ei kutsuta mihinkään ”asiantuntijoiksi" <<

        Ei kutsuta, kun ei heillä ole kuin vanhat väärät väitteensä ja mutunsa.

        Taustalla voi olle sekin, että tuo propaganda jo tunnetaan, eikä näillä ole mitään sellaista uutta sanottavaa?

      • kyllä.naurattaa kirjoitti:

        Niinpä. Muista Aa:n kansainvälisistä vieraista on julkaistu vierailun aikana otettua kuva- ja videomateriaalia, mutta ei Regneruksen vierailusta.

        Päätellen aihetta seuranneesta Aa-hiljaisuudesta – ihme kyllä Räyhiskään ei ole räkyttänyt tähän enää mitään – on hyvin mahdollista, että Regnerus ei koskaan laskeutunut korkeuksistaan maamme tomuun.

    • Eihän noita allekirjoituksia edes mikään virallinen taho ole laskenut eikös vain?

      • Ei ole mahdollista, että niitä olisi laskettu.
        Nehän ei saapunueet laskentaan ennen määrä-ajan umpeutumista ja itse olivat julkisesti kertoneet keränneensä niitä keräysajan jälkeen, joten siltäkin osin ne olivat laskentakelvottomia.

      • Pe.ku kirjoitti:

        Ei ole mahdollista, että niitä olisi laskettu.
        Nehän ei saapunueet laskentaan ennen määrä-ajan umpeutumista ja itse olivat julkisesti kertoneet keränneensä niitä keräysajan jälkeen, joten siltäkin osin ne olivat laskentakelvottomia.

        Eli mutu tuntumalla mennään, kuinka moni niistä oli kelvollinen.

    • Minusta on hyvä, että fundamentalistiset ääriainekset purkavat turhautumistaan näinkin perusteellisesti rakentamiinsa tuulimyllyihin.
      Rizzo, Koivula, Saastamoinen ja muu hihhuliääriaines toimivat uskonsotureina kuin Don Quijote. Sinänsä säälittävää, kun sahaavat samalla omaa oksaansa ja uskottavuuttaan jatkuvilla ylilyönneillään. Tästä syystä Aito aviokerho herättää esim. Koivulan lukijoissa myötätuntoa kaikessa naurettavuudessaankin. Turhaan pilaavat maanisella ulostulolla maallista ja taivaallista mainettaan. Mahtaa Piatarilla olla hauskaa 😇

      • Itse meinasin antaa ääneni heidän kansalaisaloitteeseensa pelkästä säälistä. Niin surkuhupaista se kaikki oli.

      • torre12 kirjoitti:

        Itse meinasin antaa ääneni heidän kansalaisaloitteeseensa pelkästä säälistä. Niin surkuhupaista se kaikki oli.

        :D :D

      • Onhan tuokin tietty näkökulma.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5098
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1016
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      918
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe