Opetus eksytyksistä

On.liikaa.varoittajia

Monet ovat joutuneet eksytyksen uhriksi menemällä mukaan eksytysten tutkimiseen. Se on aikamme pahin eksytyksen muoto. Jeesus ja Pyhän Hengen toiminta on jäänyt sivuasiaksi. Rukouselämä on loppunut. On ajauduttu "toiseen evankeliumiin", jossa johdattajana on "toinen henki" ja "toinen jeesus". 2 Kor. 11:4.
Pyhä Henki ei johdata eksytysten tutkimiseen. Siihen johtaa eksytyksen henki.

13

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • turvallinenevankeliumi

      Vai että eksytysten tutkiminen olisi itsessään eksyttävää. Enpä usko.

      Mitähän Jeesus sitten tarkoitti sanoessaan "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä"?
      Tarkoittiko Jeesus sitä, että emme saisi tutkia eksytyksiä? Muutoin te eksytte.
      Onko sana "katsokaa" sitä, että meidän tulee katsoa ohi?

      Ei ongelmat poistu sillä, että suljemme niiltä silmämme.
      Kyllä meidän tulee katsoa ja ymmärtää missä on oikea ja missä on väärä Kristus.
      Oikea Jeesus ei luvannut täällä ajassa menestystä vaan ristin. Väärä lupaa molemmat.

      Menestystä voimme saada, mutta menestys ei ikinä lisää meidän tuntemustamme Kristukseen.
      Ainoastaan oman ristimme kautta saatamme ymmärtää jotakin Hänen rakkaudestaan meihin.
      Rukous johon en tahdo suostua... "Herra , kurita minua".
      Mutta jos Hän ei kurita minua, niin olen äpärä enkä lapsi.

      Hebr. 12:8
      Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.

      Siinä olen samaa mieltä aloittajan kanssa, että liika eksytyksiin toljottaminen ei ole hengellisesti hyväksi. Se voi kadottaa evankeliumin, mikä on se tärkein.

    • Jobinpostia

      1Sam.16:15-16. 18:10.

    • Kirjakääröt

      2Moos.15:11 Herra, kuka on sinun vertaisesi jumalien joukossa. Biblia (1776). Herra, kuka on sinun vertas jumalien seassa?

    • otetaan.selvää

      Mitähän eksytyksiä aloittaja mahtaa tarkoittaa?
      Olisi voinut vähän nostaa esille joitakin, niin olisi voinut keskustella asiasta.

      Meitä kehotetaan tutkimaan Sanaa, silloin emme joudu harhaan.
      Mark. 12:24 Jeesus sanoi heille: "Ettekö te siitä syystä eksy, kun ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa?

      Sellaista uskovaa, joka tuntee kirjoitukset, lopun ajoistakin, ei voida eksyttää.
      On tietenkin mahdollista, että "eksytään" tutkimaan liian tiiviisti jotain, ja unohtuu se keskeinen.
      Mutta tasapainossa oleva tutkiminen on sellaista, että uppoutuu johonkin aiheeseen joksikin aikaa, ja sitten taas tutkitaan jotain toista aihetta.
      Itselläni ainakin on aina jookin asia noussut esiin, sen olen tutkinut niin pohjia myöten kuin olen osannut siinä vaiheessa, ja sitten taas jatkanut toiseen asiaan.Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö tuosta aiheesta olisi enää mtään opittavaa tai tutkittavaa myöhemmin, sillä emme me ehdi tutkia kaikkia elämämme aikana, niin laaja raamattu on, ja niin monikerroksinen.
      Ja kyllä tieto lisää ymmärrystä, se Herran antama viisaus, että korjattavaa löytyy omistakin löydöksistään.
      Eli kannattaa aina kuitenkin omalla kohdalla muistaa, että voi itsekin olla vähän "eksyksissä" jossain aiheessa, mutta kun todella antautuu Pyhän Hengen johtoon, niin nöyrtyy omista mielipiteistään todelliseen Jumalan Sanan kautta tulevaan viisauteen.
      Tuota viisautta meidän on käsketty etsiä, ja raamattu itse sanoo, että lopun aikan tieto lisääntyy!

      Ne asiat jotka ovat olleet salaisuuksia apostoleille ja muille aikalaisille, ovat nyt meille selvinneet. EI heillä ole ollut mitään käsitystä nykyaikaisista vekottimista, sotatarvikkeista, koneista yms. , vaan ne on kuvattu näkyjen kautta. Mutta meillä on nyt tieto, miltä jokin näyttää, ja siksi meille avautuu lopun ajat aivan toisella tavalla.
      Me emme taas tiedä miten jotkin asiat ovat olleet, olemme niin vieraantuneita juutalasista jurista.

      Otetaan esimerkiksi kukko laulaa-kohta.
      Meille tulee mielikuva, ja toki meille on opetettukin, että tuossa kukko laulaa-kohdassa Pietari todellakin kuulee kukonlaulua. Näin ei kuitenkaan ole ollut, vaan kyse on ollut ylimmäisen papin kutsusta aamun rukoukseen. Pappi on laulanut kolme kutsua, jolloin on tiedetty, että nyt on aika mennä.

      EIhän tuokaan kohta ole mikään pelastuskysymys, mutta kyllähän se avaa kohtaa toisella tavalla. Raamattu on täynnä samanlaisia kohtia, joista meillä juuristamme tietämättömillä ei ole tietoa. Seurakunta ei ole ottanut Israelin paikkaa, eikä tule koskaan korvaamaan Jumalan valittua kansaa. Me olemme oksastettuja oksia, juutalaiset ovat luonnollisia oksia!

    • tietotuusjaelämä

      Matt.7.
      7 Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
      8 Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.

      Etsikää totuutta joka on Jeesuksen sana. Totuus tekee teidät vapaiksi.

    • valvotaanjarukoillaan

      Koen, että ei lopultakaan tarvitse kaikkia kantoja käännellä eksyttävästä opista, sillä riittää kun tunnistetaan olennaisin ja tärkein. Jos oppissa ei tunnusteta Jeesusta Kristukseksi lihaantulleeksi ,on se silloin harhaoppi ja väärä evankeliumi. Ihan sama mitä siellä silloin esiintyy raamatullisesti oikeaa oppia esim. maailman luomisesta, oikeasta vaeltamisesta esim. opettaen että varastaminen, valehtelu ym. on syntiä jos Jeesus Kristus kielletään lihaantulleeksi niin silloin puuttuu perusta kokonaan ja harhaoppi on rakenettu hiekalle , joka on kestämätön perusta ja rakenneus tulee sortumaan aikanaan.

      Raamatuussa on niin selkeät ohjeet , neuvo miten harhaoppi tunnistetaan ja paljastetaan.
      Mm. Jehovantodistajien oppi ei tunnusta Jeesusta Kristusta, mormoonit, islam, hindulaisuus, budhalaisuus eivät myöskään ja Raamatuusa on varoitettu vääristä profeetoista.
      Tilanne tulee haastavammaksi kun väärä evankeliumia levitetään Jeesus nimen avulla ja se on hämäävää.Jeesus varoittaakin.

      Matteus 24
      4. Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
      5. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.

      KR 33/39
      Matteus 24
      7. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.
      8. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.
      9. Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.
      10. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.
      11. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
      12. Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
      13. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.
      14. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

      Ei ole hyvä, että tuntemattomia, ulkomailta tulevia saarnaajia päästetään seurakuntiin.Heidän taustojaan ei ole tutkittu riittävän tarkasti ja mitä oppia he todellisuudessa edustavat ja mihin ja miten uskovat.Epäraamatullista evankeliumin julistusta on liikkeellä ja siinä pahin myrkky on, että tämä väärä evankeliumi kieltää Jeesusken Kristuksen kihaantulleeksi, tosin niin ovelasti kiemurrellen , että vain Pyhä Henki voi nämä valheet paljastaa.Tälle ajalle on ominaista vakavien harhaoppien pesiytyminen seurakuntiin. Oppi joka kieltää Jeesusken Kristuksen lihaantulleeksi on antikristuksen hengen vaikutuksessa ja seurakunnista, joissa näitä harhaoppisia julistajia suositaan on vetäydyttävä pois , ellei paimenet tee parannusta ja sanoudu irti harhaoppisten kanssa työskentelystä ja ala valvoa ketä saarnapönttöön päästävät.

      Raamatun mukaan
      1 Timoteus 4
      1. Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
      2. valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty

      Täkreää on myös tuntea opettajien tausta.
      2 Timoteus 3
      13. Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.

      ***14. Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ***

      15. ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
      16. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa,
      17. että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.

    • gf777

      2.Kor 13:5 Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.

      Ainakin jokaisen pitäisi tutkia itsensä.

      2 Kor2:11 ettei saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat.

      Saatanan juonia pitää myös tarkkailla.

      Tässä on varoitus eksytyksistä.
      Ilm 2:20 Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua.
      2:21 Ja minä olen antanut hänelle aikaa parannuksen tekoon, mutta hän ei tahdo parannusta tehdä eikä luopua haureudestaan.
      2:22 Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa;
      2:23 ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan.
      2:24 Mutta teille muille Tyatirassa oleville, kaikille, joilla ei ole tätä oppia, teille, jotka ette ole tulleet tuntemaan, niinkuin ne sanovat, saatanan syvyyksiä, minä sanon: en minä pane teidän päällenne muuta kuormaa;
      2:25 pitäkää vain, mitä teillä on, siihen asti kuin minä tulen.

    • Leorty

      Amen

    • Kylläistynyt

      Varokaa eksyttäjiä, jotka eivät tiedä muusta kuin eksytyksistä. Ei sellaisia jaksa.

    • danceeee
    • Oikealla.tiellä

      Aivan totta on, että eksytyksistä paasaavat ne, jotka ovat eksyksissä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5140
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      122
      1635
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1459
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1386
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1195
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1100
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      827
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      28
      799
    Aihe