Tiede taipuu lopulta

tosiasioiden.edesssä

Lopultakin Jumalasta eksynyt tiedemaailma on palaamassa Totuuteen. Nimimerkki RaamattuOnTotuus toikin asian vallan hienosti tuolla esille. Koska se tapahtui pitkällä eräässä sinänsä mielenkiinnottomassa ketjussa, nostan itse pääasian nyt tähän esille.

Uusin tutkimus on osoittanut, että kaikki ihmiset ovat samaa rotua, eli periytyvät samoista kantavanhemmista. Tiede pystyy jopa laskemaan, koska nämä kaksi ihmistä, joista kaikki periytyvät, ovat eläneet. Vaikkakin laskuissa on vielä erittäin paljon epätarkkuutta ja tulokseksi saadaan aivan käsittämättömän liian suuria lukuja. Tämä johtuu erilaisissa ajoitusmenetelmissä olevista virheistä, joita ei vielä ole opittu korjaamaan.

RaamattuOnTotuus-nimimerkille haluaisin sanoa, että lämpimästi tervetuloa takaisin palstalle. Olen jo kauan kaivannut järjen ääntä ja tiedon valoa tälle palstalle, eli juuri sitä, mitä sinä tänne tuot.

18

168

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rot.on.pelle

      Hieno itsekehuinen, harhaisen jakomielinen multinikkiavaus Tomi. Tervetuloa takaisin palstalle jatkamaan turpiin ottamistasi. Ihmisen genomi osoittaa, että olemme samaa "rotua", mutta genomista havaitaan aivan selvästi evolutiiviset todisteet ihmiskunnan levittäytymisestä ympäri maapallon ja genomi osoittaa, ettei ihmiskunta voi olla pelkästään Nooan poikien jälkeläisiä muutaman tuhannen vuoden takaa.

    • nfjjndfnj

      Mistä näkökulmasta olet lukenut hänen avauksia?

      • tosiasioiden.edesssä

        Totuudenrakkauden ja Jumalan rakkauden näkökulmasta.


      • nfjjndfnj
        tosiasioiden.edesssä kirjoitti:

        Totuudenrakkauden ja Jumalan rakkauden näkökulmasta.

        Oletko tavannut koskaan tuota Jumalaa?


      • Paradais

        Jumalaa ei voi nähdä koska hän on henki ja lisäksi niin suuri energian lähde ettei ihminen voisi elää nähtyään hänet, kuten raamattu sanoo et voi nähdä minua ja jäädä eloon Moosekselle.


    • Heh. Hauskaa parodiaa. Ten points! 👏

    • tieteenharrastaja

      Käytit liikaa totuutta nikkiisi, kun tekstissä olet sen kanssa kovin säästeliäs;

      "Uusin tutkimus on osoittanut, että kaikki ihmiset ovat samaa rotua, eli periytyvät samoista kantavanhemmista. "

      Ihmiset ovat siis sama lajia eli pysyvät lisääntymään keskenään. Tuosta ei tieteen mukaan seuraa, että kaikki heidän (hyvin kaukaiset) esivanhempansa olisivat olleet samaa lajia, tai peräti yhden ja saman ihmisparin jälkeläisiä.

      • IlkimyksenTeologitäti

        Justiin meinasin kysyä miten tämä pitäisi ymmärtää:

        "Tiede pystyy jopa laskemaan, koska nämä kaksi ihmistä, joista kaikki periytyvät, ovat eläneet. Vaikkakin laskuissa on vielä erittäin paljon epätarkkuutta ja tulokseksi saadaan aivan käsittämättömän liian suuria lukuja. Tämä johtuu erilaisissa ajoitusmenetelmissä olevista virheistä, joita ei vielä ole opittu korjaamaan."

        Mutta taitaa olla turhaa, koska Rottis ja Mark5 lienevät yhtä mieltä siitä, että ajoitus Raamatun avulla on aina oikeassa.


      • IlkimyksenTeologitäti

        Justiin meinasin kysyä miten tämä pitäisi ymmärtää:

        "Tiede pystyy jopa laskemaan, koska nämä kaksi ihmistä, joista kaikki periytyvät, ovat eläneet. Vaikkakin laskuissa on vielä erittäin paljon epätarkkuutta ja tulokseksi saadaan aivan käsittämättömän liian suuria lukuja. Tämä johtuu erilaisissa ajoitusmenetelmissä olevista virheistä, joita ei vielä ole opittu korjaamaan."

        Mutta taitaa olla turhaa, koska Rottis ja Mark5 lienevät yhtä mieltä siitä, että ajoitus Raamatun avulla on aina oikeassa.


      • IlkimyksenTeologitäti

        No helvandus. Ensin näytti siltä ettei tallentunut ja nyt sitten onkin kahdesti. Onko palvelimella taas yskä?


    • eioojumalaaaa

      Tästä jumalasta tiede on etääntynyt ainakin. Ehkä tämä onkin se ainoa oikea jumala joka on suuttunut kun säät on niin huonoja nykyään. Muutama päivä sitten oli punainen aurinko joka voi olla hänen merkki. Jumalia on niin paljon että menee pää ihan sekaisin kenen mukaan pitäisi toimia.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Zeus

    • HauskaSketsiKerroUusi

      Täällä meidän maailmankaikkeudessamme kylläkin sitä, jos lasketaan jotain, eikä se sitten pidä likikään paikkaansa, kutsutaan ennemminkin laskuvirheeksi, kuin siksi, että "tiede pystyy laskemaan"!? :) Toki jokaikinen osaa kirjoittaa = merkkien jälkeen jonkun sattumanvaraisen tuloksen, mutta sitä ei kutsuta vielä laskemiseksi, eihän? :) Kuten ei sitäkään vielä kutsuta kirjallisuudeksi, jos osaa kirjoittaa paperille satunnaisia kirjaimia.

    • "Tiede pystyy jopa laskemaan, koska nämä kaksi ihmistä, joista kaikki periytyvät, ovat eläneet."

      Ei pidä paikkaansa. Yksikään biologi ei oleta ihmiskunnan saaneen alkuuaan yhdestä ihmisparista. Ne heidelbergensis populaatiot, joista nykyihminen Afrikassa kehittyi n. 300 000 vuotta sitten, olivat paljon suurempia kuin pari ihmistä. Itse asiassa ihmiskunta on kokenut pullonkaulailmiön n. 70 000 vuotta sitten, mutta silloinkin ihmisiä on ollut vähintäänkin pari tuhatta.

    • KazuKa

      "Uusin tutkimus on osoittanut, että kaikki ihmiset ovat samaa rotua, eli periytyvät samoista kantavanhemmista. Tiede pystyy jopa laskemaan, koska nämä kaksi ihmistä, joista kaikki periytyvät, ovat eläneet."

      Mahdotonta. Nykyihmisiä ei ole ollut joskus vain kaksi, koska ihmiskunta on olemassa.

      Kaksi ihmistä ei pysty mitenkään ylläpitämään lajia, koska sisäsiittoisuudesta aiheutuvat ongelmat tappaisivat. Tarvitaan tuhansia vähintään.

    • Kreationismi_on_huuhaata

      Uskonnollisen fundamentalismin alennustilasta kertoo jotain se, että kreationismin harrastajat päätyvät häpeälomansa jälkeen taputtelemaan itseään selkään tämmöisillä aloituksilla. Kaiken kreationistien typerän paskanjauhannan ja kieroilun jälkeenkin tuollainen käytös on niin vastenmielistä, että lähinnä oksettaa katsella sitä.

      Alan olla muutamia vuosia tuota touhua silmäilleenä sitä mieltä, että tuo väki ei ole sen vaivannäön arvoista, että rationalistisesti ojennetaan heitä heidän virheissään ja käytöstavoissaan. Jos ihminen on tuollaiseen vajonnut, niin tuskin hän siitä nousee. On tietysti hienoa, että täällä jaksetaan näitä asioita tuntemattomia sivullisia informoida.

      Itse kyllä neuvoisin samalla pysymään mahdollisimman kaukana kreationisteista, koska kreationismiin sinänsä millään tavalla puuttuminen on lopulta ajanhaaskausta. Se ei loppujen lopuksi ansaitse juuri muuta kuin kintaalla viittaamisen. Samalla toki on syytä viittoa niitä, keillä on mitään järkeä päässä, pysymään asiatiedon parissa.

    • "Uusin tutkimus on osoittanut, että kaikki ihmiset ovat samaa rotua, eli periytyvät samoista kantavanhemmista."

      Uskonveljesi JC on eri mieltä. Hänen kirjoissaan ihmisroduista ylevin on valkoinen rotu (jonka kruununa on hän itse), kellertävät saattavat kelvata (japanilaiset ovat eteviä tekemään sähköllä toimivia laitteita), ja sitten on kaiken maailman murjaaneja ja kääpiöitä ja auringossa mustuneita rotuja, joiden kuka tahansa sivistynyt valkoinen mies näkee rappeutuneen sukupuuton partaalle.

      • tosiasioiden.edesssä

        Ateistinen teinitrolli ei ole minun uskonveljeni.

        Ehkä ihminen, joka kuvittelee olevansa koira, voi kuvitella kuitenkin niin!

        Kristitylle kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, vain syntiset ja ateistit ansaitsevat ikuisen rankaistuksen.


    • todistajasetä

      Me vartiotorniseurakuntalaiset tiedämme varmuudella sen, että Jahve loi ensimmäisen miehen ja naisen, joista tämä nykyinen ihmiskunta polveutuu, rotuun tai ihonväriin katsomatta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1127
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe