"Vihapuhe" ja sananvapaus!

Näyttää siltä että tämä vihapuhe kouhotus on lähtenyt aivan käsistä, kampanjaa käy sekä poliisi että ministeriö vaikka vihapuhetta ei edelleenkään ole lainsäädännössämme edes määritelty.

Ministeriö valistaa, että ”vaikka jokin loukkaava ilmaisu olisikin laillinen, ei se tarkoita, että se on eettisesti hyväksyttävä”. Sallittujen mielipiteiden rajaa paalutetaan ilmoittamalla, että ”vaikkei jokin loukkaava ilmaus täyttäisikään vihapuheen tai rikoksen tunnusmerkkejä, se on silti väärin”.

Tutkija Markku Jokisipilä onkin täysin oikeassa kun sanoo, että vihapuhe ymmärretään niin ristiriitaisilla ja poliittisesti latautuneilla tavoilla, ettei sitä missään nimessä tulisi käyttää julkisen päätöksenteon ohjenuorana, juridisista ratkaisuista puhumattakaan. Edes Suomen poliisi, jonka pitäisi pystyä vihapuhetta pätevästi tutkimaan, ei ole pystynyt termiä kunnolla määrittelemään.

Ei ihme että tutkijatkin ovat jo huolissaan sananvapauden tilasta.

Suomen kaltaisessa vapaata yhteiskuntajärjestelmäänsä ase kädessä puolustamaan joutuneessa maassa on hämmästyttävää kuulla puhuttavan ”sananvapauden väärinkäytöstä” ja ”vihapuheen ennaltaehkäisemisen” tärkeydestä. Sananvapaus on demokratian kovinta ydintä - Markku Jokisipilä.
22343
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Sana vihapuhe ilmaantui käyttöön matujen löydettyä Suomen. Siitä alkaen on sanan- ja kirjoituksen vapautta suitsittu pikkuhiljaa. Ns. vihaista puhetta saa käyttää kaikkeen muuhun kohdistuvan mutta ei matuihin. Jos arvostelet tai haukut toista suomalaista millä sanoilla tahansa ja toinen loukkaantuneena käy sen poliisisedälle kertomassa, tulos on yhtä tyhjän kanssa. Jos sanot matulle pari valittua sanaa, seuraukset ovat vähintään sakkoa. Sama on kirjoittelun kanssa. On muutamia yleisesti käytössä olevia sanoja, jotka on syytä unohtaa. Samoin täyttä totta olevat asiat, niitkään ei saa sanoa eikä kirjoittaa. Esim. omia työttömiä saa mollata ja haukkua niin paljon kuin sielu sietää, sanopas samaa matuista, jotka eivät edes ymmärrä mitä mokoma sana työ tarkoittaa! Eipä heidän työssä käymättömyydestään paljon huudella. On kai totuttu siihen, että matun kuuluu olla villi ja vapaa, vaikka on körynnyt viidakosta tänne sivistyksen pariin nauttimaan myös heille siunaantuneesta rahapotista ja muista herkuista.
Sananvapaus on enää vain sanahelinää.

Äänestä
  • Näin se on mennyt, ja hommaa on matkittu Ruotsista.

    Äänestä

  • Juuri näin, ja se vain osoittaa mihin suuntaan monikulttuurisuutta Suomessa ollaan viemässä. Olen ihmetellyt jo jonkin aikaa sitä että matut saavat nimitellä suomalaisia aivan vapaasti (esimerkiksi suomalaisnaisen synonyymi heille on "sharmuta" eli h*ora), eikä vihapuhepoliisia silloin näy mailla eikä halmeilla sormeaan heristelemässä. Syyllistynkö viranomaisten mielestä eettiseen väärintekoon, kun en ota lämpimästi ja vieraanvaraisesti hymyillen tuota nimittelyäni vastaan vaan saatan jopa katsoa vieraan kulttuurin vesaa paheksuen? Normaalissa yhteiskunnassa tämänkaltainen nimittely johtaisi kunnianloukkauksesta tehtyyn rikosilmoitukseen, mutta ei Suomessa jossa kantasuomalaisten laajamittaisesta nöyryyttämisestä on tullut osa poliittista peliä.

    Äänestä

  • SamatLaitKaikilla kirjoitti:

    Juuri näin, ja se vain osoittaa mihin suuntaan monikulttuurisuutta Suomessa ollaan viemässä. Olen ihmetellyt jo jonkin aikaa sitä että matut saavat nimitellä suomalaisia aivan vapaasti (esimerkiksi suomalaisnaisen synonyymi heille on "sharmuta" eli h*ora), eikä vihapuhepoliisia silloin näy mailla eikä halmeilla sormeaan heristelemässä. Syyllistynkö viranomaisten mielestä eettiseen väärintekoon, kun en ota lämpimästi ja vieraanvaraisesti hymyillen tuota nimittelyäni vastaan vaan saatan jopa katsoa vieraan kulttuurin vesaa paheksuen? Normaalissa yhteiskunnassa tämänkaltainen nimittely johtaisi kunnianloukkauksesta tehtyyn rikosilmoitukseen, mutta ei Suomessa jossa kantasuomalaisten laajamittaisesta nöyryyttämisestä on tullut osa poliittista peliä.

    Tukholmassa asuessani näki usein kuinka arabit aivan suoraan huorittelivat ruotsalaisnaisia, varsinkin vaaleita. Sitä teki pikkupojat ja vanhemmat miehet, eikä asialle kukaan mitään voinut. Naisten oli turha tehdä poliisi-ilmoitusta.

    Että sellasta vihapuhetta siellä.

    Äänestä

Ainakin laki lähtee siitä että suomessa on sananvapaus
Mitä sitten on vihaphe? Osaisiko kukaan vastata mitä se tarkoittaa ?

Äänestä
  • No kun ei päättäjätkään tiedä, mutta puhuvat siitä kuitenkin.

    Äänestä

Mikäli sananvapautta käytetään loukkaamaan jotakin toista oikeushyvää, kuten oikeutta kunniaan tai yksityisyyteen taikka yhteiskuntarauhaa, rikoslainsäädännössä on punnittu kumpi on tärkeämpi oikeushyvä. Sellaisia rangaistaviksi säädettyjä tekoja, joissa tekijä käyttää väärin sananvapauttaan, nimitetään sananvapausrikoksiksi. Suomen lainsäädännössä ja Euroopan unionissa muun muassa yhteiskuntarauhaa vaarantavat, kansanryhmää vastaan kiihottavat viestit taikka toisen kunniaa loukkaavat lausumat eivät kuulu sananvapauden piiriin.

1Äänestä

Mikäli sananvapautta käytetään loukkaamaan jotakin toista oikeushyvää, kuten oikeutta kunniaan tai yksityisyyteen taikka yhteiskuntarauhaa, rikoslainsäädännössä on punnittu kumpi on tärkeämpi oikeushyvä. Sellaisia rangaistaviksi säädettyjä tekoja, joissa tekijä käyttää väärin sananvapauttaan, nimitetään sananvapausrikoksiksi. Suomen lainsäädännössä ja Euroopan unionissa muun muassa yhteiskuntarauhaa vaarantavat, kansanryhmää vastaan kiihottavat viestit taikka toisen kunniaa loukkaavat lausumat eivät kuulu sananvapauden piiriin..

1Äänestä
  • Kulttuurimarxistina sinun agendaasihan kuuluu yhteiskuntarauhan järkyttäminen mm. maahantunkeutujia puolustelemalla ja niiden rikoksia ymmärtämällä ja selittelemällä kaikissa tilanteissa, Pia. Oli taas kerran helppo tunnistaa ylläoleva oksennuksesi.

    Äänestä

eikö voisi käyttää laissa termiä ajatusrikos, silloinhan viranomaisella olisi täysi harkintavapaus.

Äänestä
  • ai niin, kts netistä "Thoughtcrime"
    herättää ajatuksia, tätä pyörää ei ole nyt keksitty vaan otettu uusiokäyttöön...

    Äänestä

Suomen laki ei tunne sanaa vihapuhe! Lakia pitäisi muuttaa, että voisi tuomita siitä mitä laissa on määrätty, eikä tuomita "korvakuulolta" niinkuin nykyisin!
Mutta siltkään en perusta matuista laisinkaan,,liekkö vihapuhetta, tai voin saman sanoa laulamalla jos joku kysyy!

Äänestä

Ylen mukaan vähemmistön edustaja ei voi syyllistyä vihapuheeseen, aika erikoista.

Äänestä
  • Mihinkähän pykälään tämä perustunee? Kaikenlaisia uusia juttuja keksitään kiireellä näiden kunniakansalaisten suojelemiseksi, jopa uusia virkoja herroille ja hyvin varusteltuja, vartioituja ja palvelijat sisältäviä ihmistarhoja.

    Äänestä

Vihapuheen määritelmä pitää olla kaikille samanlainen.
Ei kaikki erimielisyys oja mielipiteet ole vihapuhetta, mutta jos kehoittaa väkivaltaan tai muuhun laittomuuteen, se on vihapuhetta, teki sitä kuka hyvänsä.

Äänestä
  • Näin se menee!

    Äänestä

  • Vihapuheen määritelmä: "Vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen."

    Äänestä

Nykyään vihapuhetta on jos sanot, miten asiat on. Satu Keisarin uusista vaatteista kuvaa hyvin tämän päivän suvakkien ja politiikkojen puheita.

Äänestä
  • Määrätyistä asioista ei saa puhua eikä kirjoittaa kuin määrätyllä tavalla. On asioita ja ilmiöitä, jotka kierretään kaukaa ja jos on pakko sanoa jotain, sanotaan mahdollisimman epämääräisesti, ydintä vältellen ja siirrytään seuraavaan asiaan pikimmiten. Tai sanotaan, että tätä tutkitaan ja tutkimus valmistuu viiden vuoden kuluttua.
    Jos tavallinen tallaaja tajuaa, ymmärtää ja näkee, sekä osaa laskea yhteen ja vähennyslaskua, herroille pitää vääntää rautalangasta tai asettaa komitea tutkimaan!
    Jos jokin epämiellyttävä asia kuumenee liikaa, keksitään muuta ihmeteltävää, ikiaihe on suomalaiset työttömät, laiskat paskiaiset. Rummutetaan tästä viikko. Siinä kuumat puheet viilenevät ja unohtuvat vähäksi aikaa.
    Tätä pyöritystä riittää päivästä toiseen.
    Kuitenkin tekisi mieli kysyä viisailta politikoilta paljonko yhden ihmisen, josta ei saa muuta sanoa, ikielätys valtiolle maksaa. Se luku kerrottuna vaikka sadalla tuhannella, meikäläisen kalkulasttori ei edes tunnista niin isoja lukuja. Laskuista ei sovi unohtaa oikeuslaitoksen, poliisin ym. heitä "palvelevien" virkailijoiden palkkakuluja.

    Äänestä

  • kumarrran.ja.pokkaan kirjoitti:

    Määrätyistä asioista ei saa puhua eikä kirjoittaa kuin määrätyllä tavalla. On asioita ja ilmiöitä, jotka kierretään kaukaa ja jos on pakko sanoa jotain, sanotaan mahdollisimman epämääräisesti, ydintä vältellen ja siirrytään seuraavaan asiaan pikimmiten. Tai sanotaan, että tätä tutkitaan ja tutkimus valmistuu viiden vuoden kuluttua.
    Jos tavallinen tallaaja tajuaa, ymmärtää ja näkee, sekä osaa laskea yhteen ja vähennyslaskua, herroille pitää vääntää rautalangasta tai asettaa komitea tutkimaan!
    Jos jokin epämiellyttävä asia kuumenee liikaa, keksitään muuta ihmeteltävää, ikiaihe on suomalaiset työttömät, laiskat paskiaiset. Rummutetaan tästä viikko. Siinä kuumat puheet viilenevät ja unohtuvat vähäksi aikaa.
    Tätä pyöritystä riittää päivästä toiseen.
    Kuitenkin tekisi mieli kysyä viisailta politikoilta paljonko yhden ihmisen, josta ei saa muuta sanoa, ikielätys valtiolle maksaa. Se luku kerrottuna vaikka sadalla tuhannella, meikäläisen kalkulasttori ei edes tunnista niin isoja lukuja. Laskuista ei sovi unohtaa oikeuslaitoksen, poliisin ym. heitä "palvelevien" virkailijoiden palkkakuluja.

    Justiinsa niin. On viimeaikoina keksitty sellainenkin termi kuin ”positiivien” syrjintä. Mitähän sekin itse asiassa tarkoittaa loppujen lopuksi? Tarkoittaako se maahanmuuttajien ja näitten sotalapsien erityisaseman pönkittämistä ja sitä, että tasapuolisuus pitää unohtaa oman maan kansalaisia kohtaan. Ei ole kauan kun vietettiin asunnottomien päivää. Taas on talvi tulossa ja moni joutuu sillan alla palelemaan. Suurten kaupunkien kaatopaikan vieressä telttakyhäelmissä elelevät. Ministeriön kaltaiselta taholta todettiin, että ei lakkautettuihin vokkeihin heitä voi kerätä, sillä se olisi kohtuutonta. Ketä kohtaan kohtuutonta?

    Äänestä

Tuolla voipi hakea myös netistä itselleen terapiaa ja elämänvapautta..

--- Miksi islamista luopuneet muslimit joutuvat sorron kohteeksi? ---

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hallitus.hukassa kirjoitti:

Näyttää siltä että tämä vihapuhe kouhotus on lähtenyt aivan käsistä, kampanjaa käy sekä poliisi että ministeriö vaikka vihapuhetta ei edelleenkään ole lainsäädännössämme edes määritelty.

Ministeriö valistaa, että ”vaikka jokin loukkaava ilmaisu olisikin laillinen, ei se tarkoita, että se on eettisesti hyväksyttävä”. Sallittujen mielipiteiden rajaa paalutetaan ilmoittamalla, että ”vaikkei jokin loukkaava ilmaus täyttäisikään vihapuheen tai rikoksen tunnusmerkkejä, se on silti väärin”.

Tutkija Markku Jokisipilä onkin täysin oikeassa kun sanoo, että vihapuhe ymmärretään niin ristiriitaisilla ja poliittisesti latautuneilla tavoilla, ettei sitä missään nimessä tulisi käyttää julkisen päätöksenteon ohjenuorana, juridisista ratkaisuista puhumattakaan. Edes Suomen poliisi, jonka pitäisi pystyä vihapuhetta pätevästi tutkimaan, ei ole pystynyt termiä kunnolla määrittelemään.

Ei ihme että tutkijatkin ovat jo huolissaan sananvapauden tilasta.

Suomen kaltaisessa vapaata yhteiskuntajärjestelmäänsä ase kädessä puolustamaan joutuneessa maassa on hämmästyttävää kuulla puhuttavan ”sananvapauden väärinkäytöstä” ja ”vihapuheen ennaltaehkäisemisen” tärkeydestä. Sananvapaus on demokratian kovinta ydintä - Markku Jokisipilä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu