Lopultakin demokratia Irakiin!

On hienoa, että Irakissa saatiin pidettyä vapaat, demokraattiset vaalit. Ja on helppo yhtyä tämänkin palstan USA:n toimintaa puolustaviin kommentteihin siltä osin, että tuota vaalitulosta on kunnioitettava, olipa se mikä tahansa. Erityisesti Hitman-1 ansaitsee kunniamaininnan siitä, että hän on tähän asti ja varmasti tästä eteenpäinkin kiivaasti puolustamassa irakilaisten oikeutta päättää itse asioistaan. Minä ainakin uskon, että Hitman-1 on demokratian ja kansojen itsemääräämisoikeuden kannalla loppuun asti ja tulee näin myös puolustamaan irakilaisten oikeutta rakentaa perustuslakinsa sharian mukaisesti, jos he niin itse päättävät, vaikka Hitman-1 sitten joutuisikin valitsemaan USA:n vastaisia mielipiteitä. Onhan varsin hyvin tullut selväksi, ettei Hitman-1:n tarkoitus ole olla USA:n puolella, vaan kansojen itsemääräämisoikeuden puolella.
8665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hyvä kun vihdoinkin tunnustit vaalien onnistumisen Irakissa ja eikä vähiten USA:n ansiosta.
Vielä vajaa kk. olit täysin toista mieltä, ja muutkin palstan antiamerikkalaiset ennustajaeukot vetivät vesiperän.

Kai ymmärrät että on liian aikaista ja liian tyhmää lähteä jälleen ennustamaan,kun muutkin ennustuksesi menivät metsään,nyt keskeneräisestä asiasta kovin pitkälle meneviin johtopäätöksiin.

Mutta tyhmä ei kai usko koskaan,ja ei ota opikseen vaikka kuinka olisi vedetty kölin alta,mennen tullen.

Äänestä
  • Mitä sinä sekoilet. En ole koskaan ollut toista mieltä kuin nyt, sekoitat minut varmaankin johonkin toiseen henkilöön, joka on käyttänyt samaa nimimerkkiä. Enkä ole koskaan ollut antiamerikkalainen sen kummemmin kuin ennustajaeukkokaan. Vähän tolkkua loan heittämiseen pliis.

    Äänestä

  • Ettekö ole kuulleet Ms Mesengeristä ? hiltmannit sun muut! jos haluatte toisillenne noin ahkerasti kommunikoida, ottakaa ihmeessä esim Googlelta selvää kuinka asennan Messengerin koneelleni,se on ilmainen eikä tarvi toisia sotkea mielipiteittenne vaihtoon! tää ei vissiin ole parin tyypin palsta ? vai mitäs se sakkitaaritus se täthtiherra tuumaa? miettikääpäs tätä.

    Äänestä

sittenhän kaikki ulko-irakilaiset voi mennä takaisin rakkaaseen kotimaahansa ja amerikkalaiset myös.

kiitos bush kiitos condoliina kiitos hitman-1 kiitos huvittunut-3 kiitos salomon-666 kiitos aito oikea hartwallin-jaffa kiitos aito oikea multinikki feikki-007 kiitos and god bles amerika

Äänestä

.., että amerikkalaiset eivät onnistukaan tekemään Irakiin sellaista "demokratiaa", joka palvelee jenkkejä. Veikkaanpa, että jos irakilaiset uskaltavat ryhtyä suunnittelemaan mieleistään perustuslakia ja irtisanoa yhteistyötä jenkkien kanssa, niin joutuvat tämänkin palstan jenkkinuolijat näkemään sen päivän, ettei jenkeillä ole enää yhtään edesn naurettavan läpinäkyvää propagandavalhetta perusteeksi väkivallalleen, vaan joutuvat sanomaan suoraan, että irakissa ollaan ryöstöretkellä. Mitenhän sitten suun pistävät palstan pro-valtionterroristit eli jenkkien tukijat.

Äänestä

Kyllä on hieno homma, että Ajatollahit saivat vallan käsiinsä Irakissa. Pian shiialainen suurvalta ja todellinen demokratia toteutuu kun Irak ja Iran liittoutuvat taistelemaan yhtenä rintamana imperialistisia sortovaltoja vastaan. Islam ja sharia ovat demokratian vankka perusta ja kivijalka toisin kuin kapitalismi ja irstaus.

Äänestä

kylläpäs tunnettu multinikkaaja XXX-1, ...aedra, ...staparta vaikeni :)))

Äänestä

Ensin kuitenkin toteaisin, että kirjoituksestasi ei oikein selviä, onko se suunnattu Irakin asioista kiinnostuneille vai Hitman-1:n suggeroimien kirjoittajien luettavaksi.

Tekstissä mainitaan nimittäin Irak tasan yhden kerran, mutta vaatimaton nikkini peräti neljä(4) kertaa!

Sitten seuraa Huvittuneelle (miksi et muuten käytä rekisteröityä nikkiäsi?)melkoinen yllätys:

Puolustan todella Irakin oikeutta päättää itse omista asioistaan sen päästyä nyt diktaattori Saddam Husseinin hirmuvallan alta vapaaksi!!!

En ole kuitenkaan niinkään varma, seuraako siitä automaattisesti itselleni USA:n vastaisia mielipiteitä, sillä muistan myös presidentti Bushin todenneen jo kuukausia sitten, että hän tulee kunnioittamaan Irakin kansan mielipiteitä vaalien tuloksessa, vaikka se johtaisi islamilaisen valtion syntyyn...

Nyt meitä kolmea, Bushia, Huvittunutta ja minua yhdistävä tekijä on löytynyt:

Se on irakilaisten ihmisten oikeus demokratian periaatteilla päättää omista asioistaan itse.

Ainakin allekirjoittanut on viimeiseen asti kansojen itsemääräämisoikeuden puolella, kunhan se tapahtuu vapauden ja demokratian ihanteiden mukaisesti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Huvittunut ;) kirjoitti:

On hienoa, että Irakissa saatiin pidettyä vapaat, demokraattiset vaalit. Ja on helppo yhtyä tämänkin palstan USA:n toimintaa puolustaviin kommentteihin siltä osin, että tuota vaalitulosta on kunnioitettava, olipa se mikä tahansa. Erityisesti Hitman-1 ansaitsee kunniamaininnan siitä, että hän on tähän asti ja varmasti tästä eteenpäinkin kiivaasti puolustamassa irakilaisten oikeutta päättää itse asioistaan. Minä ainakin uskon, että Hitman-1 on demokratian ja kansojen itsemääräämisoikeuden kannalla loppuun asti ja tulee näin myös puolustamaan irakilaisten oikeutta rakentaa perustuslakinsa sharian mukaisesti, jos he niin itse päättävät, vaikka Hitman-1 sitten joutuisikin valitsemaan USA:n vastaisia mielipiteitä. Onhan varsin hyvin tullut selväksi, ettei Hitman-1:n tarkoitus ole olla USA:n puolella, vaan kansojen itsemääräämisoikeuden puolella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu