”En ole kuullut koskaan sotapäälliköstä, joka olisi raittiusmies”, totesi jääkärikenraali Kurt Wallenius marsalkka Mannerheimille syyskuussa 1941 lähettämässään kirjeessä.
Walleniuksen maailmassa viina ei ollut minkäänlainen este sodan johtamiselle. Anellessaan Mannerheimilta joukko-osastoa hän jopa väitti, että armeijan korkeilla komentopaikoilla oli alkoholisteja, jotka olivat toimineet ”suurella menestyksellä”. Ylipäällikkö ei kuitenkaan heltynyt, ja Wallenius sai jäädä siviiliin.
.....
Eturivin tutkijoihimme kuuluva Laaksonen on halunnut selvittää, minkälaisia vaikutuksia suomalaisten sotilasjohtajien alkoholinkäytöllä, mielenterveysongelmilla ja muilla henkilökohtaisilla vaikeuksilla oli armeijan toimintaan ja sodankäyntiin.
Saksalainen sodankäynnin teoreetikko Carl von Clausewitz (1780–1831) totesi aikoinaan, että sotiminen on vaikeasti ennustettavaa, sotkuista, epävarmaa ja usein täysin kaoottistakin puuhaa.
Laaksonen on suomalaisen sotahistorian johtava clausewitziläinen, sillä hän on keskittynyt juuri erilaisiin sodanjohdon kitkatekijöihin, virheisiin ja suunnittelun vaikeuteen. Uusi tutkimus tuo tämän näkökulman yksilötasolle tarkastelemalla korkeiden suomalaisupseerien toiminnassa ilmenneitä ristiriitoja ihanteiden ja todellisuuden välillä.
Sodankäynti on elämän äärimmäinen muoto, jossa ihmisluonne todella koeponnistetaan ja heikkoudet paljastuvat armotta. On mahdotonta tietää etukäteen, kuka pystyy selviytymään sotatilanteen äärimmäisestä stressikuormituksesta ja kuka romahtaa.
Laaksonen esittelee useita tapauksia, joissa työnsä rauhanaikana esimerkillisesti hoitaneet upseerit menettivät taistelujen paineessa hermonsa täysin ja ajautuvat toimintakyvyttömyyteen.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005414953.html
Walleniuksen maailmassa viina ei ollut minkäänlainen este sodan johtamiselle. Anellessaan Mannerheimilta joukko-osastoa hän jopa väitti, että armeijan korkeilla komentopaikoilla oli alkoholisteja, jotka olivat toimineet ”suurella menestyksellä”. Ylipäällikkö ei kuitenkaan heltynyt, ja Wallenius sai jäädä siviiliin.
.....
Eturivin tutkijoihimme kuuluva Laaksonen on halunnut selvittää, minkälaisia vaikutuksia suomalaisten sotilasjohtajien alkoholinkäytöllä, mielenterveysongelmilla ja muilla henkilökohtaisilla vaikeuksilla oli armeijan toimintaan ja sodankäyntiin.
Saksalainen sodankäynnin teoreetikko Carl von Clausewitz (1780–1831) totesi aikoinaan, että sotiminen on vaikeasti ennustettavaa, sotkuista, epävarmaa ja usein täysin kaoottistakin puuhaa.
Laaksonen on suomalaisen sotahistorian johtava clausewitziläinen, sillä hän on keskittynyt juuri erilaisiin sodanjohdon kitkatekijöihin, virheisiin ja suunnittelun vaikeuteen. Uusi tutkimus tuo tämän näkökulman yksilötasolle tarkastelemalla korkeiden suomalaisupseerien toiminnassa ilmenneitä ristiriitoja ihanteiden ja todellisuuden välillä.
Sodankäynti on elämän äärimmäinen muoto, jossa ihmisluonne todella koeponnistetaan ja heikkoudet paljastuvat armotta. On mahdotonta tietää etukäteen, kuka pystyy selviytymään sotatilanteen äärimmäisestä stressikuormituksesta ja kuka romahtaa.
Laaksonen esittelee useita tapauksia, joissa työnsä rauhanaikana esimerkillisesti hoitaneet upseerit menettivät taistelujen paineessa hermonsa täysin ja ajautuvat toimintakyvyttömyyteen.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005414953.html
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä se sota oli molemminpuolin juoppojen lystiä - toimittajat jotka selostavat, tekevät niinstä pervitiini kangstereista sankareita.
Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Mannerheim otti viinaa ainakin 4 eri kertaa päivittäin. Ei ihme jos pönttö on sekaisin ja päätökset sen mukaiset.
Otti yhden pienen marskin ryypyn, joka ei isossa miehessä tuntunut missään!
Jospa siirryt taas homo-agendaasi kun tämäkään ei onnistu!
Hahaa, jätit pois ruokaviinit, kahvit konjakin kanssa ja yömyssyn.
Airo ainakin oli täysi juoppo, mutta siltikin ykköskapiainen myös ohi Mannerheimin.
Ylemmät upseerit sai myös helposti pervitiiniä, ja unilääkkeitä, yms..
Viina ja lääkkeet oli huono yhdistelmä.
Järkevällä käytöllä tosin oli hyväksi.
Mutta moni sai riippuvuudenkin.
Suomen armeijassa ryyppääminen oli muita armeijoja vähäisempää, etenkin miehistön keskuudessa, yksinkertaisesti siksi, että viinaa ei ollut saatavilla. Upseereilla oli omat sääntönsä ja viinaa saatavilla, siksi moni ryyppäsi armottomassa paineessa.
Oma lukunsa on venäläiset, joille viinaa juotetiin rohkaisuksi.
Saksalaiset taas ovat ihan omassa sarjassaan, viiniä, konjakkia ja olutta riitti omasta takaa, lisäksi he tunkeutuivat perinteisille Euroopan viinialueille, mistä rosvottiin suuria määriä, viiniä, tai konjakkia oli yleensä tankeissa ainakin yksi laatikko ja ukot välillä niin päissään, että tankeilla kolhittiin kaikkea mahdollista. Varsinkin sodan epätoivoisissa loppuvaiheissa ryyppääminen lähti usein käsistä, etteivät aina päässeet edes krapuloissaan liikkeelle.
Päämaja oli pelkkä juottola, spurguja melkein kaikki ja sen mukaista oli sodan johtaminenkin.
Suomalainen viinapää loisti olemassaolollaan:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005417633.html
Heh heh, joivat ne näköjään muutkin kuin vain venäläiset.
Joivat toki kun sille päälle sattuivat ja viinaa oli!
Kannattaa kuitenkin muistaa, että Suonmen armeijassa ei ollut annosviinoja eikä sotatoimialueella ollut viinakauppoja. Ei alkoholia ollut rintamalla helppoa saada.