Täälläkin palstalla yksi riemuidiootti jaksaa kokoajan puhua Piltdownista ja jaksaa kaivaa kaikki yksittäistapaukset, missä on voinut tapahtua jokin virhe; ilmeisesti tuo oikeasti kuvittelee, että osoittamalla moisia yksittäistapauksia hän muka osoittaisi, että tämä tieteensuunta olisi epäluotettava.
Miksei hän tuo ollenkaan esille esim. tapauksia "Homo Divulis Testis" tai "Humanus Daviddii"? Nämä molemmat olivat kreationistisia löydöksiä.
HDT:n väitettiin olevan vedenpaisumusta edeltänyt ihminen ja todiste vedenpaisumuksesta. Myöhemmin paljastui, että kyseessä oli jättiläissalamanterin jäänteet. Tämä on melko vanha tapaus, muta kreationistit jaksavat aina ottaa esille esim. Haeckelin ja Piltdownin, joten tapauksen iällä ei heidänkään mielestä ole väliä.
Entäs Humanus Daviddii? Kyseessä on kertaluokkaa tuoreempitapaus, vuodelta 1987. Baugh ja Patton kokosivat vedenpaisumusta edeltäneen ihmisen. He tekivät koko työn yhden hampaan perusteella; hampaan mikä paljastui myöhemmin kalanhampaaksi elektronimikroskooppitutkimuksissa.
http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/YECONG.html#32
Entäpä tapaus missä väitettiin, että ihmisen ja dinosauruksen jalanjälkiä löytyi yhdessä? Jotkut kreationistit edelleen pitäytyvät väitteestä, vaikka on jo osoitettu, että useassa tapauksessa oli kyse tahallisesta väärennöksestä [Godfrey 1985]; osassa luonnollinen selitys
----------
Puhumattakaan niistä kaikista kreationistisista väittämistä, jotka ovat sisällöltään valheellisia olleet.
--------
Lisäksi voisi mainita vielä muutaman kreaattihuijausyrityksen:
-Calaverasin kallo (yritettiin osoittaa, että ihmisiä olisi elänyt liian kauan aikaa sitten)
-Moabin läheltä löydetyt luurangot (sama homma kuin edellä)
-Malachiten luurangot (edelleen sama yritys..)
Eli miksei esim. Late ota tämän tyylisiä tapauksia esille?

Vastaukset 44
Vanhimmat
Sinä valheen äpärä!
>>
Täälläkin palstalla yksi riemuidiootti jaksaa kokoajan puhua Piltdownista ja jaksaa kaivaa kaikki yksittäistapaukset, missä on voinut tapahtua jokin virhe; ilmeisesti tuo oikeasti kuvittelee, että osoittamalla moisia yksittäistapauksia hän muka osoittaisi, että tämä tieteensuunta olisi epäluotettava.
>>
Turhaan kainostelet, kaikkihan me tiedämme että tarkoitat Latea, palstan ikiomaa kaappi-YEC:tä :)
Olen kyllä ihmetellyt itsekin mitä Late yrittää saada aikaan toiminnallaan jossa hän toistelee miltei jokaisessa viestissään Piltdownin miehen tapausta. Tämä on tietenkin luonteeltaan äärimmäisen epämääräistä: mitään suoria syytöksiä ei esitetä, ja varsinkin tarkempi keskustelu asiasta näyttää olevan jokin mitä Late pyrkii välttämään kuin ruttoa.
Olen esimerkiksi itse yrittänyt painottaa sitä että vaikka huijaus kesti yli 40 vuotta, ei Piltdown ehtinyt nauttia "puuttuvan linkin" asemastaan läheskään niin kauaa, vaikka Latella ilmiselvänä taka-ajatuksena onkin tämä virheellinen oletus hänen käyttämistään sanamuodoista päätellen.
Toinenkin asia, josta olen (toistaiseksi) turhaan yrittänyt saada häntä keskustelemaan ovat nämä muut epämääräiset "väärennökset" joihin hän viittaa, yleensä myös Piltdownin yhteydessä. Taitaakin olla että ne eivät todellisuudessa olekaan niin mustavalkoisia vääryyksiä kuin millaiseksi Late haluaa muiden ymmärtävän ne. Esimerkiksi Archaeraptorin tapauksessa itse tiedeyhteisö jotakuinkin välittömästi havaitsi väärennöksen kun se julkaistiin.
Että evolutionismiin "sairastuneet" tiedemiehet osaavat sairaustilastaan huolimatta tunnistaa väärennöksiä(arcaeraptorin tapauksessa jopa nopeasti)-ja myöskin ilmoittavat niistä eteenpäin!
Archaeraptorin
--> Archaeoraptorin
arcaeraptorin
--> Archaeoraptorin
>>
Archaeraptorin
--> Archaeoraptorin
>>
Tuppaa se 'o' tosiaan tippumaan pois. Miten voin kestää tällaisen häpeän edessä?
Onko 'herranjestas' yhdyssana? Mikä on jestas? Jos tarkoitus on vain puhua erään henkilön jestaasta, mikä se jestas sitten onkin, pitäisi sanat kyllä kirjoittaa erikseen (kuten 'Pertin kurpitsa'). Pienestä alkukirjaimesta päätellen tässä tapauksessa ei herralla tarkoiteta edes kristillistä Jumalaa. Kyseisen herran henkilöllisyys jää siis hyvin epäselväksi; asialla lienee pientä merkitystä kirjoitustapaankin, kuten jäljempänä huomannette.
Kyseessä voi kuitenkin olla yhdyssana huolimatta alkuosan genetiiviltä näyttävästä sanasta 'herran'. Esimerkiksi sanat 'englanninkielinen' tahi 'valonnopeus' kirjoitetaan yhteen, vaikka alut näyttävätkin genetiiveiltä (jos eivät peräti olekin genetiivejä). Tätä kai voisi hieman verrata useissa kielissä oleviin määräisiin ja epämääräisiin artikkeleihin. Verrataanpa määritteitä 'Erkin nopeus' ja 'valonnopeus' toisiinsa. Valonnopeus, yhtenä fysiikan perusvakioista, on niin määräinen asia kuin vain voi olla. Ihmeellisesti kuitenkin 'valon vauhti' kirjoitettaneen erikseen, vaikka vauhti onkin vain nopeuden itseisarvo. Itse asiassa vain valon vauhti tyhjössä on määritelty lukuarvolla, nopeushan riippuu täysin tapauksesta. Tosin kun halutaan ilmoittaa tuolle nopeudelle sen lukuarvo, pitää kirjoitusmuoto olla erikseen. Seuraavaan tapaan siis:
Valon nopeus tyhjössä on noin 299,79*10^6 m/s.
Montako kirjoitusvirhettä armon Opetelkaa kirjoittamaan löysi omasta viestistäni? Muutkin saavat toki vastata; tahdon kehittää itseäni kohti täydellistä kielellistä ilmaisua.
Asdf=squirrel?
>Onko 'herranjestas' yhdyssana? Mikä on jestas?
"Herranjestas" on varsin vakiintunut hämmästyksen ilmaus, joka kirjoitetaan yhteen ja pienellä alkukirjaimella.
>Montako kirjoitusvirhettä armon Opetelkaa kirjoittamaan löysi omasta viestistäni?
Uskon, että kirjoitit viestin tekstinkäsittelyohjelmassa, sillä löysin vain yhden kirjoitusvirheen: valo kirjoitetaan isolla alkukirjaimella vain virkkeen alussa. Rivinvaihto samaisessa kohdassa ei myöskään ollut välttämättä tarkoituksenmukaista. Löysin tältä istumalta viisi heikosti ilmaistua kohtaa tekstistäsi, kuten tokaisun "hieman verrata". Olisit voinut myös harkita sulkujen käyttöä ennen kohtalokasta lähetä viesti-painikkeen painamista.
>Muutkin saavat toki vastata; tahdon kehittää itseäni kohti täydellistä kielellistä ilmaisua.
No johan on mahtavaa. Älä kuitenkaan esitä viisaampaa kuin olet.
"Olen esimerkiksi itse yrittänyt painottaa sitä että vaikka huijaus kesti yli 40 vuotta, ei Piltdown ehtinyt nauttia "puuttuvan linkin" asemastaan läheskään niin kauaa, vaikka Latella ilmiselvänä taka-ajatuksena onkin tämä virheellinen oletus hänen käyttämistään sanamuodoista päätellen."
Ajatelkaas sitä, jos epätoivoinen kreatisti vähemmistö pystyy huijaamaan eteistista tiede enemmistöä niinkin pitkään, niin kuinka paljon helpommin se enemmistö voi huijata tämänkin palstan tieteen palvelijoita.
"Asdf=squirrel?"
Oravan puolustuksesi: en ole. Nyt taisi alkaa kaksoispisteen jälkeinen lausekin oikean kokoisella kirjaimella.
"Uskon, että kirjoitit viestin tekstinkäsittelyohjelmassa, sillä löysin vain yhden kirjoitusvirheen:"
En kirjoittanut tekstinkäsittelysoftalla. Kaksoispisteen jälkeinen iso alkukirjain oli kyllä moka, jota en varmasti olisi tajunnut itse. Kiitos.
Yksi lisäpilkku ilmeisesti tuohon viestiini olisi kuitenkin mahtunut. Ilmeisesti suomen vapaamielinen pilkutus ei kuitenkaan sanele täysin ehdotonta pilkuttamista siihenkään kohtaan.
"Löysin tältä istumalta viisi heikosti ilmaistua kohtaa tekstistäsi,"
Tämä huono. Harjoitteleminenkin taitaa olla vaikeampaa kuin yhdyssanojen oppiminen.
"Olisit voinut myös harkita sulkujen käyttöä ennen kohtalokasta lähetä viesti-painikkeen painamista."
Sulkujen käyttö on paha tapani. Tuossa oli vielä itselleni maltillisesti vain kahdet sulut, mutta rumiahan ne tosiaan ovat.
" Älä kuitenkaan esitä viisaampaa kuin olet."
Esitänpäs.
Tulipas vähän ajatus virhettä laitettua.
Eli tarkoitin tietenkin niitä Kimnicen esittämiä kreationistien vääriä todisteluita enkä esim. tuota "Piltdow":n juttua. Ja ne kreationistien huijauksethan eivät ole taineet 40 vuotta kestää, mutta jokatapauksessa ovat kuitenkin onnistuneet jossain määrin huijaamaan.
Niin no, jotkut huijaukset ovat jatkaneet taivaltaan jo melkeinpä sata vuotta! Esim. vielä tänä päivänä jotkut kreaatit esittävät vakavissaan esim. Lady Hope-tapausta, että Darwin olisi katunut.
Vieläkin esitetään totuutena väitteitä jonka mukaan Maassa pitäisi olla järjettömän iso pölykerros jos Maa olisi vanha; vaikka kyseessä oli yksi mittaus yli 30 vuotta sitten, mittaus mikä helposti osoitettiin virheelliseksi. Tai entä Auringon kutistumisväitteet?
Kuten on mainittu, niin 10 vuotta Piltdownin jälkeen omattiin todisteita, mitkä teki Piltdown-tapauksesta mahdottoman.
Ei kovin kauaa tuo huijaus kestäisi, niin kauan kuin on kreaattitiedemiehiä suurilla resursseilla varustettuna jotka varmasti löytäisivät nuo huijaukset..
Tai kun tiedepiirissä löydön radikaalius on valttia; eli tällaisen huijauksen paljastaminen toisi juuri sitä julkisuutta..
>Esitänpäs.
Hyvä. Niin minäkin.
"Ei kovin kauaa tuo huijaus kestäisi, niin kauan kuin on kreaattitiedemiehiä suurilla resursseilla varustettuna jotka varmasti löytäisivät nuo huijaukset."
En olisi noin optimistinen.
"Tai kun tiedepiirissä löydön radikaalius on valttia; eli tällaisen huijauksen paljastaminen toisi juuri sitä julkisuutta."
On kyllä totta, mutta väittäisin, että sen mitä nyt tiedetään, kumoaminen olisi aika suuri urakka, vaikka olisi uutta todellista vastakkaista tietoa. Varsinkin jos joku alkaisi todistaa jotain uskomatonta tämän hetken käsitykseen nähden, ainakin jos se nolaisi tiede maailman.
Huom. tällä kirjoituksella ei ole tarkoitus selittää, että kaikki tietomme olisi huuhaata, vaan ihminen ei ole oikeastaan kehittynyt litteistä ajoista yhtään siinä mielessä, että väärästä totuudesta pidetään edelleen mielellään kiinni, jos se on enemmistön/vallassa olevien valinta, vaikka olisi vastarannankiiskejä.
"En olisi noin optimistinen."
Pitää muistaa, että vieläkin on kreationisteja jotka jaksavat jauhaa Piltdownista. Miten kävisi jos jokin nykyinen vahva evoluution todiste osoitettaisiinkin jollain tapaa väärennökseksi? Aivan, kreationistit mainitsisivat tapauksesta ainakin sen puolivuosisataa joka yhteydessä. Kannattaako edes ottaa riskiä? Toisekseen Piltdownin paljasti normaalit tiedemiehet, eivät kreationistit.
Todentotta, jo kauan ennen oletettua Jeesuksen syntymää oltiin laskettu melko tarkasti Maapallon ympärysmitta, mutta silti pidettiin kiinni siitä, ettei Maapallo ollut pyöreähkö.. Vielä Raamatussakin Maata pidettiin littanana. Tieteen toimintatapa on muuttunut nykyään siten, että enää tiede ei sanoisi Maan olevan littana, kun se yhdessä tarkkailupisteessä näyttäisi siltä. Tiedemiehet kiertäisivät Maan ympäri ja toteaisivat palanneensa alkupisteeseen todistaen, että Maapallo on pyöreähkö; taikka pitäisi päästä tarpeeksi korkealle tarkkailemaan Maata.
"Tieteen toimintatapa on muuttunut nykyään siten, että enää tiede ei sanoisi Maan olevan littana, kun se yhdessä tarkkailupisteessä näyttäisi siltä. Tiedemiehet kiertäisivät Maan ympäri ja toteaisivat palanneensa alkupisteeseen todistaen, että Maapallo on pyöreähkö; taikka pitäisi päästä tarpeeksi korkealle tarkkailemaan Maata."
Tuo ei kyllä päde maailmankaikkeudesta puhuttaessa, siitähän voidaan väittää kaikkea varmaa, vaikka nähdään se vain pienestä pisteestä katsottuna.
Puhutaan sekä Big Bang-teoriasta, että evoluutioteoriasta. Eniten kannattaa kiinnittää huomio sanaan teoria, mikä ei ilmaise täydellistä varmuutta vaan ilmaisee sitä, että kyseessä on todennäköisin selitysmalli.
Toisinsanoen jätetään tilaa muille mahdollisuuksille. Tietysti voidaan lähteä esittämään ad hoc-selityksiä tai sitten erilaisia "last thursdayism"-väittämiä, mutta näihin ei tarvitse keskittyä, eikä näitä tarvitse osoittaa vääriksi.
Maailmankaikkeuden ikä on yksi kysymysmerkki. Todennäköisimmin se on 13,7±0,2 miljardia vuotta vanha. Mistä moista on menty päättelemään?
Tämän selvittämiseksi on käytetty useita menetelmiä joista mainitsen kuusi(luvut miljardeja vuosia):
1.SDSS WMAP Max Tegmark 13.5±0.2
2.WMAP luotain 2dFGRS 13.7±0.2
3.Hubblen vakiolla 13.6 ±(mahdollinen ei ole vielä selvä)
4.Valkoisten kääpiöiden jäähtyminen 13-14 miljardia vuotta
5.U-Th-radioajoitus tähdille 12.5±3 . Kolmen miljardin vuoden heitto tuloksessa on melko kova kuitenkin
6.Tähtien,-joukkojen kehityslasku 13.2±1.5
Muutenkin kun katsoo, niin maailmankaikkeus kaikilla mittareilla on yli 10 miljardia vuotta.
Entä Big Bang? Tuo teoria teki lukuisia ennustuksia, mitä kaikkea pitäisi löytyä. Nyt on sitten useimmat tarvittavat löydetty, viimeisenä puuttuvaa materiaa:
http://www.wired.com/news/space/0,2697,66487,00.html?tw=rss.TOP
Kyseessä on kuitenkin vain todennäköisin selitys vaikka kuinka löytyisi todisteita.
Minun teksteissä esiintyy paljon kirjoitusvirheitä.
Syynä on se,että käytän notepadia.
Kirjoitan aivan tajuttoman nopeasti.
Ongelmana on se,että minulla on "hankittu lukihäiriö"=eräs lukihäiriöinen ystäväni lähettää minulle jopa 15 sivun viestejä,joiden teksti on kamalaa lukea. Olen lukenut tekstejä niin paljon,että en enää "näe" kirjoitusvirheitä ennekuin joku ne minulle osoittaa.
Aivoni "paikkaavat ZEN-tapaan" "ennen kuin tajuan" tekstin. Lisäksi kirjoitusvirheiden löytämistä haittaa se,että olen itse tuottanut oman tekstini:esim. epäloogiset lauseyhteydet tuntuvat helposti ihan loogisilta koska "juuri noinhan minä juuri ajattelin".
Toivon,että argumentaatiota ei kierrettäisi tähän tekijään,vaan argumentaatio kohdistuisi enemmän tekstin sisältämiin argumentteihin.
Tämä paikka kun eu tietääkseni ole "äidinkieli" tai "oikeinkrjoitus" vaan "evoluutio ja kreationismi". Jos olen väärässä,niin oikaiskaa minut kellokoskelle ladattavaksi.
Kiitos.
Magneettikentän heikkenemisväite on vanha ja piintynyt virhe. Eikä lopu ikinä.
Toinen on se kuuluisa termodynamiikan toiseen pääsääntöön liittyvä jutska..
...että ymmärrät kyseessä olevan vain teorioita.
ymmärrän itsekkin hyvin, että A:n ja B:n välillä voi nähdä yhteyden, mutta niin kauan kuin niiden välillä on se väli niin yhteyksiä on mahdollista olla enemmänkin, mikä minusta on tärkeätä muistaa.
Ja on hienoa jos tämän ymmärrät, vaikka todennäköisyydet olisivatkin huonoja.
"Eli miksei esim. Late ota tämän tyylisiä tapauksia esille?"
Riemuidiootin älyllinen(?) epärehellisyys?
Listaan voisi lisätä myös Ica-kivet. :)
http://skepdic.com/icastones.html
Missähän ystävämme Late viipyy?
Missähän ne muut kreatit on?
>>
Missähän ystävämme Late viipyy?
>>
Kokeillaan houkutella sitä vähän... PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN!
Ihme on tapahtunut? Kiitos Herralle!
Siis kertakaikkiaan uskomaton rukousvastaus?
Nimittäin olen rukoillut arovaraanille huumorintajua
ties kuinka kauan ja nyt jo Herra vastasi aivan uskomattomaan asiaan ja kunnolla.
Olin jo aivan huolestunut, kun hän oli vaipunut evouskossaan totaaliseen huumorintajuttomuuteen ja
tiukkapipoiseen piltdownin henkeen, joka ei hyvin voi päättyä. Hallelujaa!
Katsokaa vaikka itse tästä alhaalta, kuinka on löytynyt maailman vaikeimmin löydettävää arvovaraani-huumoria! :) Ja HUOM! lainaukset ovat kahdesta eri avauksesta. :)
Hii!
">Turhaan kainostelet, kaikkihan me tiedämme että tarkoitat Latea, palstan ikiomaa kaappi-YEC:tä :)-------"
Kyllon valtavaa, kiitos Herralle!
Ja Hii Hii!
"> >>
Missähän ystävämme Late viipyy?
>>
Kokeillaan houkutella sitä vähän... PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN!-----------------"
Mikään ei todellakaan ole mahdotonta rukouksia kuulevalle Jumalalle! Hallelujaa!
Ps.Minulla on oikeastaan joskus hieman "syntinen"
olo, kun saan huumorikiksejä niin pienistä asioista, kuin esim. tänä aamuna lukemalla tähtitiede sivulta (mikähän se..? no ensimmäinen rekisteröity nimimerkki ylhäältä)maailmankaikkeuden tulimuurirajasta?
Tulin heti tosi hyvälle tuulelle ja työt alkoivat maittamaan.
Salamanterinpalvoja pyrkii johdattamaan keskustelua pois itselle kiusallisesta aiheesta :].
Puhutte evolutionistien epärehellisyydestä kritisoidessanne evolutionistien löytöjä, mutta ette huomio jos omassa pesässä on Täysin vastaavia tapauksia paljon ..thh..
Tekisi mieleni jo sanoa samaa mitä Kimnice, eli Late yrittää siirtää keskustelua sivuraiteille, mutta taidankin jättää asian mainitsematta.
>>
Ihme on tapahtunut? Kiitos Herralle!
Siis kertakaikkiaan uskomaton rukousvastaus?
Nimittäin olen rukoillut arovaraanille huumorintajua
ties kuinka kauan ja nyt jo Herra vastasi aivan uskomattomaan asiaan ja kunnolla.
Olin jo aivan huolestunut, kun hän oli vaipunut evouskossaan totaaliseen huumorintajuttomuuteen ja
tiukkapipoiseen piltdownin henkeen, joka ei hyvin voi päättyä. Hallelujaa!
Katsokaa vaikka itse tästä alhaalta, kuinka on löytynyt maailman vaikeimmin löydettävää arvovaraani-huumoria! :) Ja HUOM! lainaukset ovat kahdesta eri avauksesta. :)
>>
Kyllä minä käsittääkseni viljelen silloin tällöin häilyvää, kenties vaikeaselkoistakin huumoria viesteissäni. Eri asia huomaatko sinä (tai edes muut) sitä, mutta pääasiahan on että minulla itselläni on hauskaa.
>>
Hii!
">Turhaan kainostelet, kaikkihan me tiedämme että tarkoitat Latea, palstan ikiomaa kaappi-YEC:tä :)-------"
Kyllon valtavaa, kiitos Herralle!
Ja Hii Hii!
"> >>
Missähän ystävämme Late viipyy?
>>
Kokeillaan houkutella sitä vähän... PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN! PILTDOWN!-----------------"
Mikään ei todellakaan ole mahdotonta rukouksia kuulevalle Jumalalle! Hallelujaa!
>>
Hämmentävää (tai rehellisesti sanottuna, ei). Viestistäsi nimittäin voisi melkein saada kuvan että loukkaannuit tästä huumoristani, jota käytin poikkeuksellisen alleviivattuna. Ainahan on kivaa pilkata toista, mutta takaisin saadessa joillakin tuntuu huumorintaju olevan koetuksella...
>>
Mikään ei todellakaan ole mahdotonta rukouksia kuulevalle Jumalalle! Hallelujaa!
Ps.Minulla on oikeastaan joskus hieman "syntinen"
olo, kun saan huumorikiksejä niin pienistä asioista, kuin esim. tänä aamuna lukemalla tähtitiede sivulta (mikähän se..? no ensimmäinen rekisteröity nimimerkki ylhäältä)maailmankaikkeuden tulimuurirajasta?
Tulin heti tosi hyvälle tuulelle ja työt alkoivat maittamaan.
>>
Mahdollisesti mieltä järkyttävien asioiden huumoriksi kääntäminen on myös eräs ihmismielen keino selviytyä niistä.
ja jos lasketaan se, kuinka monta huijausta tiede vs kreationismi on paljastanut, niin tulos on 6-0. Tiede on yksinään vastuussa sekä tieteen, että kreationismin piireissä tehtyjen huijausten paljastamisesta. Luotettavuus pisteet siis tieteelle
Tosi.
Mitä taas tulee valheiden levittelyyn ja keksimiseen, kreationismi pesee tieteen 6-0.
Yhdestä Reinikaisen tai Pälikön kirjasta löytyy enemmän valheita kuin koko tiedemaailmasta. :)
Hovindin, aina yhtä huvittavat, luentomatskut uppoavat samaan kastiin. 'Billions and billions year ago' :D
http://www.biblebelievers.com/hovind/
Kritiikki alkuräjähdyksestä on mielestäni hauskinta Hovindia. Planeetat pyörivät eri suuntiin -> alkuräjähdys ei voi olla totta.
Tosin saattaapi olla, että oma huumorintajuni vain on omituinen...
Minä olen Jumalasta seuraava ja saan vankkumattomat tietoni suoraan Häneltä. Te paskaiset piikkisiat saatte "tietonne" tyhmyydestänne ja isältänne perkeleestä.
">Täälläkin palstalla yksi riemuidiootti jaksaa kokoajan puhua Piltdownista ja jaksaa kaivaa kaikki yksittäistapaukset, missä on voinut tapahtua jokin virhe; ilmeisesti tuo oikeasti kuvittelee, että osoittamalla moisia yksittäistapauksia hän muka osoittaisi, että tämä tieteensuunta olisi epäluotettava.------------------------"
Heh? riemuidiootti? Kuka muka? :)
Jospa tuo riemuidiootti puhuukin epäluotettavasta
"tieteensuunnasta", joka on pukeutunut tieteensuunnan valhekaapuun ja joka muodostuu aivan nössönenäisistä helposti huijatuksi tulleista evouskountuvikoista aina härskeihin
rikollis evouskoviin, jotka ovat antaneet sielunsa
Piltdown-hengen alttarille ja ovat siksi toiminnassaan saatanallisen edesvastuuttomia. :)
">Miksei hän tuo ollenkaan esille esim. tapauksia "Homo Divulis Testis" tai "Humanus Daviddii"? Nämä molemmat olivat kreationistisia löydöksiä. -----------"
Jospa tuo riemuidiootti ei ole kuullutkaan moisista ilmestyksistä?
">Lisäksi voisi mainita vielä muutaman kreaattihuijausyrityksen:
Lisäksi voisi mainita vielä muutaman kreaattihuijausyrityksen:
-Calaverasin kallo (yritettiin osoittaa, että ihmisiä olisi elänyt liian kauan aikaa sitten)
-Moabin läheltä löydetyt luurangot (sama homma kuin edellä)
-Malachiten luurangot (edelleen sama yritys..)
Eli miksei esim. Late ota tämän tyylisiä tapauksia esille? (yritettiin osoittaa, että ihmisiä olisi elänyt liian kauan aikaa sitten)
-Moabin läheltä löydetyt luurangot (sama homma kuin edellä)
-Malachiten luurangot (edelleen sama yritys..)
Eli miksei esim. Late ota tämän tyylisiä tapauksia esille?--------------------"
Kas kas, tulihan sieltä oikein Latellekin kysymys?
Ja nyt sitten aion oikein tosissani paheksua noita
valtavia vääryyksiä, joita niiden uskon tietenkin olevan, vaikken kovin hyvin tapauksia tiedäkkään.
Mutta luotan Kimnicen arvostelukykyyn ja paheksun
oiken voimaperäisesti tapauksia!
-Calaverasin kallo HYI HYI kreationistit!
-Moabin läheltä löydetyt luurangot HYI olkoon!
-Malachiten luurangot HYI HYI HYYYYI! Kertakaikkiaan Yäk kreationistit!
Ja vielä jos viitsit vähän jelppiä tarkempia osoitteita mihin paheksutaan, niin kyllä kirpaisee oikein kunnolla.Siis niinkuin minäkin olen lähettänyt paheksuntani aina piltdown-henkisten evouskovien osoitteeseen, niin olisi nytkin hyvä, kun tietäisi mitä viiteryhmää tarkastiottaen paheksuu?
SIIS!
Onko muslimi-kreationisti,jehova-kreationisti,adventisti
kreationisti vai bisnes-kreationisti jne, niin saisi oikein kunnon osuman! ;)
Vielä extraa olisi tietenkin, kun noistakin on ilmeisesti kirjoitettu satoja tiedepohjaisia esseitä, niin antaisit hieman määriä. Jookosta? :)
Nyt kyllä annetaan oikein yhdessä kretskuille pyyhkeitä, niin että tyrät rytkyy! HYI,HYI,HYI! ;)
"Jospa tuo riemuidiootti ei ole kuullutkaan moisista ilmestyksistä?"
Niin, koska riemuidiootin käyttämät kreaattisivut pysyvät näistä hiljaa ja evolutionististen sivujen mielestä nämä eivät ole oleellisia.
Kun kreationistinen sivu yrittää todistaa, että evolutionistit ovat epärehellisiä, niin olisi perin tyhmää valistaa ihmisiä siitä, että täysin vastaavia löytyy omasta leiristä kasoittain.
Tästä pääsemme tuttuun kreaattityyliin: Kerrotaan vain se osa, mikä sopii omiin väittämiin..
"Jospa tuo riemuidiootti puhuukin epäluotettavasta
"tieteensuunnasta", joka on pukeutunut tieteensuunnan valhekaapuun ja joka muodostuu aivan nössönenäisistä helposti huijatuksi tulleista evouskountuvikoista aina härskeihin
rikollis evouskoviin, jotka ovat antaneet sielunsa
Piltdown-hengen alttarille ja ovat siksi toiminnassaan saatanallisen edesvastuuttomia. :)"
Jospa otat ne lääkkeet..
"Ja nyt sitten aion oikein tosissani paheksua noita valtavia vääryyksiä, joita niiden uskon tietenkin olevan, vaikken kovin hyvin tapauksia tiedäkkään. Mutta luotan Kimnicen arvostelukykyyn ja paheksun oiken voimaperäisesti tapauksia! "
Sentään. Saammeko jatkossa nimittää sinua salamanterin nimeen rukoilevaksi tai kalanhampaan palvojaksi jne. ? Yhtä vähän oikeutettua kuin Piltdown-puheesi..
"Ja vielä jos viitsit vähän jelppiä tarkempia osoitteita mihin paheksutaan, niin kyllä kirpaisee oikein kunnolla.Siis niinkuin minäkin olen lähettänyt paheksuntani aina piltdown-henkisten evouskovien osoitteeseen, niin olisi nytkin hyvä, kun tietäisi mitä viiteryhmää tarkastiottaen paheksuu? "
Mistä muuten löydät Piltdown-henkisiä vieläkin? Evolutionistien joukossa ei esiinny tuota, että vuosikymmeniä sitten vääriksi todettuja väitteitä esitettäisiin uudelleen ja uudelleen (kuten Pälikkö tekee kreaattipuolella..esim.)
"Vielä extraa olisi tietenkin, kun noistakin on ilmeisesti kirjoitettu satoja tiedepohjaisia esseitä, niin antaisit hieman määriä. Jookosta? :)"
Niin, se etu oli, että kyseiset löydöt tehtiin aikana jolloin menetelmät olivat parempia ja saatiin helposti selville huijaukset. Nykyään jos tulisi Piltdownin kaltaiset tapaukset paljastuisi hetkessä, Piltdownin virheellisyys paljastui n.10 vuodessa, vaikka vasta 1953 saatiin laajempipohjainen todistus.
Toisaalta kreaattien kannalta tuon olisi suonut jäädä todelliseksi löydöksi, nimittäin tuo kyllä viimeaikoina nimenomaan ongelma evoluutioteorian kannalta! Ei sopinut mihinkään väliin kehityshistoriaa ja alkoi olla osoitus kreationismin puolesta!
Kannattaisiko Kimnice tonkia vähän tarkemmin vaikka sitä -77 Uuden-Seelannin lähettyviltä nostetun "plesiosauruksen" raadon tapausta.
Vaikka joku japanilainen proffa sitä aluksi arveli plesiosaurukseksi, niin eivätkös(Muistaakseni, sillä en ole perehtynyt kovin tarkkaan.) kudosnäytteillä osoitettu se melko nopeasti hain raadoksi.
Silti kreaatit huusivat siitäkin vuosikymmeniä ja syyttivät evolutionisteja valheista ja asian peittelystä.
Esimerkiksi näin tekee vielä Reinikainenkin UG:n -94-painoksessa, jonka hän on koonnut amerikkalaisten kreajärjestöjen väitteiden pohjalta.
Tosin niin Reinikainen kuin nämä kreajärjestöt sanoutuvat siitä nykyään irti, mutta olisi silti mielenkiintoista tietää, että miksi he käyttivät sitä tapausta yli 15 vuotta.
Ottaisitko tästä projektin ja tonkisit tapauksen historian läpi?
että miksi kreaatit käyttivät sitä niinkin kauan.
Ei taida olla heillä puhtaita jauhoja pussissa tässäkään asiassa.
http://personal.inet.fi/koti/kimnice/alku.htm
Olen saattanut nimenomaan kirja-arvostelu-osiossa mainita plesiosauruksesta, mutta en noin pitemmän päälle.
Vieläkin löytyy todentotta plesiorauksen nimeen vannovia YEC-uskovaisia. Esim. juuri surullisen kuuluisa Pälikkö.
Jos jokin evolutionistinen väite onnistutaan kumoamaan -> se väite unohdetaan kuten pitääkin.
Jos kreationistinen väite onnistutaan kumoamaan niin
a) Joskus saatetaan unohtaa
b) Joskus ollaan hetki hiljaa asiasta ja sitten esitetään väite sellaisenaan uudestaan
c) Ei välitetä todistuksesta vaan väitetään/kysytään yhä
jopa kreationistien keskuudessa, sillä eihän sillä ole edes minkäänlaista koulutusta kun vertaa vaikka Leisolaan tai Reinikaiseen.
Mutta nämä "vakavamminkin" otettavat kreaatit ratsastivat tuolla "plesiosauruksella" kauan.
Aivan liian kauan siihen nähden mitä siitä tiedettiin.
Olisi kiva tietää tämän touhun historia, eli:
1)Milloin se raato osoitettiin hain raadoksi.
2)Miksi kreaatit eivät uskoneet tätä.
3)Kuinka kauan he sitä käyttivät.
4)Milloin ja miksi he siitä luopuivat.
Voihan tuonkin ottaa projektiksi. Arvaappa kuka täällä foorumilla tukeutuu pahasti Pälikön teksteihin ;)..
Ei Latesta kannata välittää.
Mutta ottaisi se muitakin kreationisteja pannuun lukea tämän plesiosaurus-sekoilun historia.
Yksikin kreaatti sanoi asiaa kaunistellen siitä kysyttäessä, että kreationistit olivat sen kanssa "liian innokkaita".
heh
Kiinnostais tietää edelleenkin, että milloin ja miten tuo "plesiosaurus" on luokiteltu hain ruhoksi. Kyllä se kuvissa ainakin enemmän joltain dinolta näyttää kuin hailta....
Jos valitaan sopivasti hajonnut ruho ja laitetaan se sopivaan asentoon niin ei ole ihmekään.
"-- The horny fibers sampled from the carcass were rigid, needle-like structures that tapered toward both ends and had a translucent light-brown color (Kimura, Fujii, and others 1978). Such features are characteristic of ceratotrichia, the cartilaginous fibers of shark fin rays. Abe (1978) found that the carcass fibers and known ceratotrichia from a basking shark "resembled each other remarkably."
-- Gross amino acid analysis of the carcass samples gave results that closely matched elastoidin from a known basking shark. Elastoidin is a collagenous protein known only from sharks and rays (not reptiles or even other fish). The match was especially impressive when known basking shark elastoidin was treated with an antiseptic sodium hypochlorite (NaClO) solution, as were the Zuiyo-maru samples (Obata and Tomoda 1978, p 52; Omura, Mochizuki, and Kamiya 1978, p 58). The correspondence was virtually identical on all 20 amino acids tested (Table 1). In discussing this "striking similarity," Kimura, Fujii, and others (1978, p 72) noted that a statistical test called the "difference index (DI)" gave the extremely low value of .95 indicating a tight match. They also noted that the high tryosine content (43 and 41 residues for the samples) is especially characteristic of shark elastoidin as compared with other collagens, which typically have 5 or less residues. ceratotrichia. "
http://paleo.cc/paluxy/plesios.htm
Vaikka leikittäisiin, että tuo on plesiosaurus, niin tuo ei kumoaisi evoluutioteoriaa millään tavalla. Ovathan hait pysyneet melko muuttumattomana kauan; ajalta ennen plesiosauruksia nykypäivään.
(nykyään)tämän.
Mene niiden sivuja tutkimaan, niin näet.
>>
Heh? riemuidiootti? Kuka muka? :)
Jospa tuo riemuidiootti puhuukin epäluotettavasta
"tieteensuunnasta", joka on pukeutunut tieteensuunnan valhekaapuun ja joka muodostuu aivan nössönenäisistä helposti huijatuksi tulleista evouskountuvikoista aina härskeihin
rikollis evouskoviin, jotka ovat antaneet sielunsa
Piltdown-hengen alttarille ja ovat siksi toiminnassaan saatanallisen edesvastuuttomia. :)
>>
Sanahelinää vailla oikeaa sisältöä.
Mikä tekee kyseessä olevasta tieteensuunnasta epäluotettavan? Ne muutamat erillistapaukset joihin tämä riemuidiootti jaksaa takertua yhä uudelleen ja uudelleen? Vai todisteet makroevoluution puolesta, joita tämä riemuidiootti ei suostu uskonnollisista syistään hyväksymään, eikä missään nimessä varsinkaan keskustelemaan aiheesta? Näin tarkemmin vaikkapa välimuotofossiilit, jotka tuntuvat olevan Lat^H^H^Hriemuidiootille erityisen kiperä juttu kun hän on aktiivisesti kieltäytynyt keskustelemasta niistä.
>>
Jospa tuo riemuidiootti ei ole kuullutkaan moisista ilmestyksistä?
>>
Veikkaan että riemuidiootti ei edes välitä kreationistien tekemistä omista tunaroinneista, vaikka näennäisesti vähän toruu heitä.
>>
Kas kas, tulihan sieltä oikein Latellekin kysymys?
Ja nyt sitten aion oikein tosissani paheksua noita
valtavia vääryyksiä, joita niiden uskon tietenkin olevan, vaikken kovin hyvin tapauksia tiedäkkään.
Mutta luotan Kimnicen arvostelukykyyn ja paheksun
oiken voimaperäisesti tapauksia!
-Calaverasin kallo HYI HYI kreationistit!
-Moabin läheltä löydetyt luurangot HYI olkoon!
-Malachiten luurangot HYI HYI HYYYYI! Kertakaikkiaan Yäk kreationistit!
>>
Entäpä tekaistu tarina Darwinin kääntymisestä tai kuupöly, molemmat joita viljellään yhä kreationistien keskuudessa? Tai Ambulocetuksen puuttuvat lonkan luut, jotka eivät sitten puuttuneetkaan? Tai miltei järjestelmälliseltä toiminnalta vaikuttava ns. lainauslouhinta (quote mining)?
>>
Ja vielä jos viitsit vähän jelppiä tarkempia osoitteita mihin paheksutaan, niin kyllä kirpaisee oikein kunnolla.Siis niinkuin minäkin olen lähettänyt paheksuntani aina piltdown-henkisten evouskovien osoitteeseen, niin olisi nytkin hyvä, kun tietäisi mitä viiteryhmää tarkastiottaen paheksuu?
SIIS!
Onko muslimi-kreationisti,jehova-kreationisti,adventisti
kreationisti vai bisnes-kreationisti jne, niin saisi oikein kunnon osuman! ;)
>>
Ikävä kyllä et ole koskaan selkeästi määritellyt, mitä "piltdown-henkinen evouskova" tarkoittaa. Niinpä tämä viiteryhmien erittelysi ei ole muuta kuin pelkkää teatteria jolla yrität kääntää kreationistien tunaroinnin jonkin erillisen ryhmän syyksi.
Ja tämä oli osoitettu kaikille plesiosauruksen ja kalan hampaan hengessä kirjoitteleville kreationisteille...
>>
Vielä extraa olisi tietenkin, kun noistakin on ilmeisesti kirjoitettu satoja tiedepohjaisia esseitä, niin antaisit hieman määriä. Jookosta? :)
>>
No ei tietenkään sellaisia esseitä löydy, koska kreationismi ei ole tiedettä. Löydätkö muuten enää esim. modernia tieteellistä kirjallisuutta, tai edes oppikirjaa jossa Piltdownin miestä edelleenkin pidettäisiin yhtenä ihmisen esi-isistä? Sehän tässä on asian ydin, eikä kirjoitettujen artikkeleiden määrä. Kun näitä esseitä aikanaan kirjoitettiin, löydön todellista luontoa ei vielä tiedetty. Tieteellisten artikkeleiden, joissa Piltdownia käsiteltiin aitona lajina, julkaisu loppui väärennöksen paljastuttua.