3-4 Suomalaisista haluaisi natoon. Tutkimustulos

Jopa n. 70% Suomalaisista olisi halukkaita liittymään natoon. Tulos on kirjattu kun kysely on suoritettu koko maan kattavasti. Nykyiset " tutkimustulokset" on saatu aikaan kohdennettuina, jolloin aluevalinnalla on ollut kohtuuton vaikutus tuloksiin.

Tarkoitushakuisuutta siis !
755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Joo, tää oli se Storyvillen baaritiskiin nojaileville tehdyn kohdennetun kyselyn tulos. 4. ääni oli jo niin huonossa kunnossa, ettei vastauksesta saanut selvää, mutta merkattiin varmuuden vuoksi pro-natoksi tilaisuuden luonteesta johtuen.

Äänestä

Pikku korjaus; yksittäiset kansalaiset eivät voi liittyä natoon vaikka joillain yksittäisillä suomalaisilla olisi kuin kyty pyllyn alla liittyä. Eiks niin? Mutta kytyhaluisille olisi kiva
ehdotus; kun sitä natopainetta kerran esiintyy, niin reippaasti laskemaan natokaasua il-
moille ja sytkärillä kipinää aatteen paloksi. Rakovalkea on aina suomalaisten suosiossa.

Äänestä

Sanottakoon vielä tuohon Storyville-iltaan pieni tarkennus, että tämä ip-lehtien lööppien mukaan onnellista perhetapahtumaa odotteleva nuorukainen ei ollut tämä baarijakkaralla keikkunut huonokuntoinen seurueen jäsen.

Äänestä

Höpö höpö.

Äänestä

Minun laskujeni mukaan NATOooon haluavia on vain kaksi.TITITYY-resonaattori ja Osasto 44.D:n potilas.

Äänestä

Venäjään ja tappamiskiimaan ei kukaan halua liittyä.

Äänestä

Natoon

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Antananarivo kirjoitti:

Jopa n. 70% Suomalaisista olisi halukkaita liittymään natoon. Tulos on kirjattu kun kysely on suoritettu koko maan kattavasti. Nykyiset " tutkimustulokset" on saatu aikaan kohdennettuina, jolloin aluevalinnalla on ollut kohtuuton vaikutus tuloksiin.

Tarkoitushakuisuutta siis !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu