Uskominen syvemmin

Mitä uskomiseen haet? Sitäkö, että uskomisessa pitäisi uskoa maailman olevan hyvän, sen pahuudenkin suhteuttamisen itseensä, tekoineen ja himoineen?

Vai uskomiseen siihen, että maailmassa ei ole sellaista tavoiteltavaa, että voisi uskoa muuhunkin, ehkä haet ajatusta raamatun Jumalaan.

Aivan, näinhän se on. Ensin sana Jumala. Käsitehän on mitassaan se, johon meidän tartunnat eivät saavuta. Siis Hän on Jumala. Kuis mittaat ja kuis mittailisit?

Nyt asetetaan mittaamattoman vierelle "jakkara". Jakkarallahan istutaan, eikös vain.
Ja kun jakkaralla istutaan, siinä on istuja.

Tuossa ideaalissahan IsoKirja mittaa meille, hieman sokeille, kuuroille ja jopa pimeydessä hapuileville kuvaajaa, jolla voitaisiin mieliimme luoda katsantoa.
Siis verrataan sokeaa. Hän ei näe jakkaralla istujaa, ellei hänelle kerrota.
Olemme sokeita. Siksi tarvitaan Sana - joka viestii ymmärrykseemme tietoa ja nyt puhutaan siitä - uskotaanko kertojaan.

Kertojia on monia. Asian ideoita tarinoissa on monia. Yksi on tässä, kenen tahdosta ja voimasta ollaan tässä ja nyt hetkessä.
Minä uskon Luojaan, eli syyhyn olla täällä. Sitähän jotkut tieteenäärellä viisautta esittävät myös kertovat, että olevaisen syy on oltava jonkun käsialaa. Sattuma ei voi hallita tämän matemaattisen lainalaisuuden maailmaa.
Eli on syy ja sen perusteella olemassaolo.

Minulla se oli se Luoja. Siihen uskon. Uskon siihen, että tuo käsittää Vallan luomaansa.
Kun on Valta - on Valtakunta ja silllä on lainalaisuus.

Ja nyt tulee nämä jakkara-asiat esiin, kenet me laitamme siihen Luojan viereen jakkaralle istumaan.

Sana POIKA - Tämä käsitteenä saa mieleemme tartuntaa, isänä - minulla on poika, oma poika, joka on lihaani ja sukuni perintöä.
Hän istuu vierelläni välillä cafeella, kuten aamulla piipahti. Hän on minun jälkeläiseni.

Luojalla on POIKA - eli se Sana - jolla Hän lähestyy meitä. Hän tuli - siis tuonpuoleisesta lihaksi - kirkastaakseen Isän.
Todella Hän kirkasti Isän, ja kun Poika kirkasti Isän, minulla on Luoja - Jumala.
Ja näin minulla on Jumalan oikealla puolen Valta - Pojan kautta Isään.

Asia olisi pitkä, mutta kiteytin sen tuohon. Siihen uskon. Se on uskoni kohde.

Tuota jakkaraa on havitellut ja käytän sanaa Vastustaja - sille on annettu sana Perkele - siis kyse on suuresta vartija Kerubista. Piti olla suojaava jne. jne. jne.
Hän halusi tuolle Jumalan rinnalle siihen jakkaralle istumaan. Siis Vallan oikealle puolen.
Tuota persoonaa katsellen ja purkaen hänen persoonaansa, enempiä kirjoittelematta, päästään sisälle siihen minuuteen, mitä meille tyrkytetään "Hyvän ja Pahantiedon puun kautta, mikä ei alistu Jumalan tahtoon. Kyse on rakkaus suhteesta, mitä jakkaraa rakastetaan ja mitä hallintaa, sekä kellä on elämä hallussaan.

Näin päästään näkemään se, millä maailma lepää. Mitä hedelmiä täällä nautitaan, mihin uskotaan ja mitä rakastetaan. Kenen edessä on valta ja voima, meidän mielestämme.

Ei tämä usko tämän vaikeampaa ole. se on joko tuo, tai tämä. Toisessa on iankaikkisen elämän sanat ja toisessa ei.
Toisessa on se rakkauden olemus, ja toisessa ei. Toinen sanoi - ristiinnaulitse, toisessa näkyy se uhri - joka kertoo meidän rakkautemme ja sen, halutaanko parannusta, vai ei.

Kyse on uskosta. Eikös vain?

No jos nuo ovat vaihtoehdot niin sitten ihan muuten vain. Toki uskomisen vuoksi uskominen voi lähteä osittain myös samoista lähtökohdista kuin ihan muuten vain uskominen. Jos on saanut oikein vahvan kokemuksen uskomisesta ja on vakuuttunut uskomisensa oikeudesta, voi uskoa ihan muuten vain mutta samoista lähtökohdista voi myös uskoa ihan uskomisen vuoksi. Jos on vaikka sitä mieltä, että uskominen on vaikkapa perusarvo, voi uskoa joko muuten vain taikka uskomisen vuoksi.

Joku fundamentalisti-uskoja todennäköisesti uskoo ihan uskomisen vuoksi.

Uskomiseen uskomisen ei tarvitse olla tarkoitushakuista. Voi uskoa uskomiseen ihan kokemuksien perusteella ja siihen keskittymättä. Niin minä ainakin teen. Ihan muuten vain uskominenkin voi tosin käydä työstä sekin.

Raamatusta löytyy kokemukselleni selitys . Ensin tuli kokemus ja sitten sanan kautta ymmärrys.