Siunaus johtajien alaisuudessa

Miksi.palvelutehtäviä.on

Opettaako Raamattu, että jotkut voivat jäädä olemaan järjestäytyneen seurakuntayhteyden ulkopuolella ilman vanhimmiston valvontaa?
Miksi siinä tapauksessa Pyhä Henki ollenkaan opettaisi näin:

"Mutta me pyydämme teitä, veljet, antamaan tunnustuksenne niille, jotka tekevät työtä teidän keskuudessanne ja ovat teidän johtajanne Herrassa ja neuvovat teitä, sekä pitämään heitä erinomaisen rakkaina heidän työnsä tähden." 1 Tessal. 5:12,13.

"Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät. Sillä Raamattu sanoo: "Älä sido puivan härän suuta", ja: "Työmies on palkkansa ansainnut." Älä ota huomioosi syytettä vanhinta vastaan, ellei ole kahta tai kolmea todistajaa." 1 Timot. 5:17-19.

"Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä." Hebr. 13:17. 1 Piet. 5.

Miksi Jeesus antoi seurakuntavirat? Efes. 4:11-16.

78

576

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Etsin.etsin.löydänkö

      Pistit pahan. Mistä löydän johtajani?

    • eiollaihmistenalamaisia

      'Hyvin hoitavat'. Tämä on tärkeä kohta.

      1 Piet 5:
      1 Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä:
      2 kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta,
      3 ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina,

    • JeesusonHerraaina

      Jeesukselle ollaan alamaisia, ei ihmisille.

      • jaikaliii91

        Jeesukselle alamaisuus on alamaisuutta Jumalan kirjoitetulle Sanalle.
        Et voi olla Jeesukselle alamainen jos et tottele Hänen Sanaansa jonka
        Hän on antanut Raamatussa. Raamatussa on seurakunta joka on uskovien
        yhteys. Jumala on antanut uskovien yhteyteen paimenet ja opettajat
        tehdäkseen pyhät kykeneviksi palvelemaan Herraa niissä tehtävissä
        jotka Herra meille itse kullekin on tarkoittanut ja antanut.

        Huomaa, että yleensä (ei aina) harhaoppinen ihminen on seurakunnaton
        kriitikko joka näkee kaikissa seurakunnissa vain vikoja ja kaikissa
        Jumalan palvelijoissa vikoja joita hän sitten mielellään nostaa esille.
        Näin hän painaa seurakuntia ja uskovia nostaen itseään heidän yläpuolelle.

        Tällaisia seurakunnattomia kriitikkoja tulee varoa. Ei kuitenkaan kaikkia
        ilman poikkeusta sillä, kaikki seurakunnattomat uskovat eivät ole eksyneitä.
        Joku uskova voi joutua tahtomattaan elämään ilman uskovien yhteyttä. Häntä
        ei voi sen tähden tuomita eksyneeksi ja harhaoppiseksi.

        Mutta Jumala on tarkoittanut jokaisen uskovan elämään ja toimimaan
        uskovien yhteydessä toisille siunaukseksi. Ja tässä tulevat seurakuntavirat
        näyttämölle. Seurakuntaviran haltija ei voi tehdä työtään Jumalan tahtomalla
        ja tarkoittamalla tavalla mikäli hänellä ei ole kuuliaista laumaa, mikäli uskovat
        eivät kuuntele ja tottele häntä. Ja Jumala vaikuttaa ja puhuu ja opettaa
        omiaan näiden palveluvirkojen kautta kun uskovat kunnioittavat niitä.

        Seurakuntavirat ovat Jumalasta ja Jumalan lahja uskovien yhteyteen.
        Niin myös näiden virkojen haltijat ovat Jumalasta. Silloin Jumala toimii
        heissä ja heidän kauttansa uskoville siunaukseksi.


      • capiche

        Arvostan kyllä paimenia ja opettajia. Mutta henkilökohtaiseen elämääni kysyn neuvoa yksin Jumalalta. Sain joskus nuoruudessani uskovilta hyvää tarkoittavia neuvoja, mutta ne olivat usein vääriä juuri minulle. Sillä Jumalan suunnitelmat varalleni olivat ihmeellisemmät kuin mihin oma mielikuvitukseni tuossa vaiheessa riitti. Näin jälkikäteen olen erittäin kiitollinen ja iloinen siitä, että opin aikanaan kuuntelemaan enemmän Jumalaa kuin ihmisiä. Ihmisillä on taipumus ajatella asioita omista lähtökohdistaan kun taas Jumala näkee isomman kuvan.


    • Raamatun.opetus.kunniaan

      Opettaako Raamattu esimerkiksi 1 Pietarin 5. luvussa, että Jeesuksen antamat johtajat jätetään sivuun?
      Jotkut luulevat olevansa kovinkin hurskaita väittäessään, että Jeesus on heidän Herransa, vaikka todellisuudessa he eivät kunnioita Jeesuksen opetuksia, jota sanovat siis valheellisesti Herrakseen.
      "Miksi te huudatte minulle: "Herra, Herra", ettekäå tee, mitä minä sanon?" Luuk. 6:46.

      Jos joku ei toimi järjestäytyneen seurakunnan yhteydessä, ei hän ole oikeutettu sanomaan Jeesusta Herrakseen, koska on ristiriidassa Hänen opetustensa kanssa.

      • HajotettuLaumaEiPaimenta

        Jos seurakunta on eksynyt kuuliaisuudesta Raamatun Jeesuksen Sanalle (ei rväännös92), ei seurakunta voi sanoa Jeesusta Herrakseen!


    • rr77äqa

      Ongelma on siinä, että tälläkin paikkakunnalla, missä minä asun, on ainakin luterilainen seurakunta, ortodoksinen seurakunta, helluntaiseurakunta, vapaakirkko, babtistiseurakunta ja joukko muita epämääräisiä seurakuntia. Millekä seurakunnalle minun pitäisi olla alamainen.

      Minua ärsyttää sellaiset seurakunnat, jotka kuvittelevat olevansa jotenkin esimiesasemassa minuun nähden. Mitä minä teen sellaisella öykkäriseurakunnalla.

      Sellaiseen seurakuntaa, jossa olisi tasa-arvoisia veljiä ja sisaria, olisi kyllä kiva mennä.

      Paavalin aikana jokaisella paikkakunnalla oli vain yksi seurakunta.

      • markku.lievonen

        Niin, tai toimiiko ihminen JUMALAN tahdon vastaisesti, jos eroaa Luterilaisesta kirkosta.

        "Älkää jättäkö omaa seurakuntakokoustanne,niinkuin muutamilla on tapana."

        Kun/ jos Raamatun ilmoituksia kohdentaa näihin uskonnollisiin puolueisiin, niin juuri ilmoituksien avulla ihmisiä hallitaan = sidotaan uskonnollisuuteen.


      • capiche
        markku.lievonen kirjoitti:

        Niin, tai toimiiko ihminen JUMALAN tahdon vastaisesti, jos eroaa Luterilaisesta kirkosta.

        "Älkää jättäkö omaa seurakuntakokoustanne,niinkuin muutamilla on tapana."

        Kun/ jos Raamatun ilmoituksia kohdentaa näihin uskonnollisiin puolueisiin, niin juuri ilmoituksien avulla ihmisiä hallitaan = sidotaan uskonnollisuuteen.

        Minulta on pudonnut nimilappu otsasta jo kauan sitten. Jumalan tahto seurakunnan suhteen voi vaihdella elämän varrella. Riippuen siitä mitä on kulloinkin tarve oppia. Joskus voi olla tarve oppia vaikka erilaisuuden sietokykyä.

        Kun muutan uudelle paikkakunnalle, rukoilen aina Jumalan johdatusta seurakunnan suhteen. Minua johdatettu hyvin erilaisiin yhteisöihin, joita kaikkia en ehkä itse olisi edes valinnut. Myönnän, että joskus on tullut kysyttyä, että miksi ihmeessä tänne? Mutta yleensä se on vähän ajan kuluttua selvinnyt.

        Sellainen käsitys minulla on, että Jumala on johtaa aina avarammalle. En kuitenkaan näe mitään syytä mollata esim. nuoruuden seurakuntaani, jossa opin kristinuskon perusasiat.


      • laukkuryssä

        Viktor Klimenko määritteli aikoinaan erinomaisen osuvasti kotiseurakunnan sijainnin tälviisteen, että minkä seurakunnan oven uskova kulloinkin avaa ja menee ovesta sisälle, niin hän on tullut kotiseurakuntaansa, vaikka ei henkilökohtaisesti kuuluisi kyseiseen seurakuntaan rekisteröitynä jäsenenä.

        Tässähän pidetään arvossa sitä omaa seurakunnan kokousta, josta Raamatun Kirjoitukset puhuvat.


    • Seurakunta kun ei kokoonnu kuin taivasalla , ei missään liitereissä mihin ihminen on saanut itseään liiaksikin .

      • Liitereissä käydään väittelemässä eikä suinkaan jäädä asumaan.


    • hurmanvastustaja

      Olipa hassu aloitus. Ja välilläkin oli vallan ylimielistä alotuksen säestystä.
      Myökää Raamattunne. Olkaa 40 vuotta ilman. sitten vähitellen ja valikoiden taas voitte alkaa lueskella jos jotain alkaa avautua, verraten elettyyn menneeseen.

    • markku.lievonen

      Niin, harmillista kuin se onkin, niin aloittajalla on mennyt vellit ja puurot sekaisin.

      Kun Raamatussa käsitellään vanhimpia ja seurakuntaa ja tähän liittyviä asioita, niin ilmoitukset eivät missään tapauksessa kohdennut uskonnollisiin puolueisiin esim. helluntaipuolueeseen.

      Raamatun ilmoitukset on JUMALA kohdentanut pauikallisseurakuntaan, johon Hengellä kastamisen kautta liittyvät KAIKKI paikkakunnan sisaret ja veljet. Näihin kohdistuu KAIKKI ilmoitukset.

    • Sivusta.seurailija

      Usein näyttää olevan niin, että Raamatusta löydetään kyllä ne kohdat, joissa kehoitetaan olemaan alamaisia johtajille. Kummasti kuitenkin ne kohdat, joissa puhutaan johtajien velvollisuuksista ja annetaan esimerkit, kuinka johtajien tulee toimia, niin nämä kohdat sivuutetaan.

      Koska näemme aloituksen, jossa otetaan esille seurakunnan johtajien (paimenten ja vanhimmiston) tehtävät ja velvollisuudet ja nostetaan esimerkit, kuinka heidän tulee toimia? Kyllähän se vaan on niin, että kunnioitus ja arvostus ansaitaan.

      • egnneg

        Nimim. "Sivusta.seurailija", asia on juuri kuten kirjoitit. Amen.

        Meillä esim. srk:n johtajat ovat tehneet päätöksiä, jotka eivät todellakaan ole olleet viisaita. Kun sitten on käynyt ilmi, että on tehty virhe ja virheitä.....syvä hiljaisuus.
        Päätöksiä, jotka ovat kirjoitusten vastaisia. Ja sitten pitäisi olla alamainen ja olla vain hiljaa.

        Kyllä kritiikkiä saa esittää, kuuluukin. Se on aivan eri asia, kuin vikojen etsiminen.


    • rrrrrrrrrrrrrrrrrr

      Sairas on sellainen seurakunta, jossa on (suuria) johtajia ja muut ovat heidän alaisiaan.

      Raamatun mukaan seurakunnassa on veljiä ja sisaria ja vanhemmat veljet ja sisaret opettavat nuorempia mutta ne nuoremmat eivät ole mitään alaisia.

      • RaamatunMuk1938

        Jeesus (Sana) sanookin, että: "olkaa Jumalalle alamaiset JA vastustakaa perrkelettä, NIIN se teistä pakenee."


    • capiche

      Aloitus on hiukan outo, koska siinä puhutaan seurakunnan viranhaltijoista valvojina ja huolena on, että kaikki kristityt eivät ole valvonnassa. Onko ihmisiä vahdittava, koska ei luoteta, että Jumala pitää heidät tiellä?

      Tuollaista ajattelua oli joskus nuoruudessani ja se sai joskus surkuhupaisiakin ilmenemismuotoja. Raamatun mukaan seurakunnan tehtävissä olevien pitäisi olla palvelijoita ja esikuvia, ei "hallitsevia herroja". Ja koska ei ole herroja, ei ole alamaisiakaan. Seurakuntalaisen tehtävä on ottaa vastaan opetusta, mutta samalla arvioida sen raamatullisuutta.

      Kulteissa valvotaan ihmisiä. Mutta seurakunnan pitäisi tarjota opiltaan ja käytännöiltään raitis kasvualusta, jossa eri kehitysvaiheessa olevat uskovat saavat kasvaa omaan tahtiinsa.

    • Olen.kuuliainen

      Kiitos jaikalii91 selvennyksestä.

      Seurakunnan hajoittajat eivät hyväksy Raamatun opetuksia, vaan toimivat ylpeämielisyydessään linjalla: "minua ei kukaan saa neuvoa". He eivät suostu nöyrtymään ja ymmärtämään raamatullisesti, että Jumala johdattaa omiaan vain seurakuntayhteydessä:
      "Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä." Hebr. 13:17.

    • Ilmoittanut

      Jumala on säätänyt seurakunnan, jonka yhteydessä selvietään uskovien väliset riitakysymykset. Sen tähden saeurakunnan tulee olla järjestäytynyt, jolle voi ilmoittaa.

      "Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi. Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla.' Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani." Matt. 18:15-17.

      • markku.lievonen

        Kerroppa näkemyksesi. Miksi apostolit eivät ymmärtäneet tätä järjestäytyneen seurakunnan välttämättömyyttä? Miksi he luottivat JUMALAN ilmoitukseen hajallaan olevasta paikallisseurakunnasta.
        Niin, eikö tuon ajan uskovat ymmärtäneet tätä asiaa?


      • Usko.Toivonen

        Ei seurakunnan tarkoitus ole olla hajallaan. Ei!

        Joku saattaa ehkä itseään vakuutellakseen ottaa Raamatusta kohdan, jolla voi ikään kuin perustella itselleen, miksi ei ole seurakuntayhteyttä.

        Mutta se ei totuudenmukaista, eikä rehellistä, vaan itsensä pettämistä.

        Apostolisena aikana seurakunnan hajaantuminen ympäröiville uusille seuduille sai aikaan Pelastuksen Evankeliumin Herrasta Jeesuksesta leviämään yhä kauemmas ja kauemmas Jerusalemista.

        19. Ne, jotka olivat hajaantuneet sen ahdingon vuoksi, joka oli syntynyt Stefanuksen tähden, vaelsivat ympäri hamaan Foinikiaan ja Kyproon ja Antiokiaan saakka, mutta eivät puhuneet sanaa muille kuin ainoastaan juutalaisille.
        20. Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
        21. Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
        ( Apt. 11. )

        Uusille paikkakunnille muodostui oma seurakuntansa, missä avuksi huudettiin Herran Jeesuksen nimeä.


      • usko.eiusko
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Ei seurakunnan tarkoitus ole olla hajallaan. Ei!

        Joku saattaa ehkä itseään vakuutellakseen ottaa Raamatusta kohdan, jolla voi ikään kuin perustella itselleen, miksi ei ole seurakuntayhteyttä.

        Mutta se ei totuudenmukaista, eikä rehellistä, vaan itsensä pettämistä.

        Apostolisena aikana seurakunnan hajaantuminen ympäröiville uusille seuduille sai aikaan Pelastuksen Evankeliumin Herrasta Jeesuksesta leviämään yhä kauemmas ja kauemmas Jerusalemista.

        19. Ne, jotka olivat hajaantuneet sen ahdingon vuoksi, joka oli syntynyt Stefanuksen tähden, vaelsivat ympäri hamaan Foinikiaan ja Kyproon ja Antiokiaan saakka, mutta eivät puhuneet sanaa muille kuin ainoastaan juutalaisille.
        20. Heidän joukossaan oli kuitenkin muutamia kyprolaisia ja kyreneläisiä miehiä, jotka, tultuaan Antiokiaan, puhuivat kreikkalaisillekin ja julistivat evankeliumia Herrasta Jeesuksesta.
        21. Ja Herran käsi oli heidän kanssansa, ja suuri oli se joukko, joka uskoi ja kääntyi Herran puoleen.
        ( Apt. 11. )

        Uusille paikkakunnille muodostui oma seurakuntansa, missä avuksi huudettiin Herran Jeesuksen nimeä.

        1 Pietari 1 luku:
        1. Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, valituille muukalaisille, jotka asuvat hajallaan Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa,
        2. ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.
        3. Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
        4. turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,
        5. jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.


      • Usko.Toivonen

        Omalla nimellä?

        Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostolin kiertokirjeen avaussanat nykyisen Turkin alueella sijaitseville seurakunnille.

        Kirjettä luettiin ko. seurakunnissa.


      • usko.eiusko
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Omalla nimellä?

        Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostolin kiertokirjeen avaussanat nykyisen Turkin alueella sijaitseville seurakunnille.

        Kirjettä luettiin ko. seurakunnissa.

        Oliko valitut muukalaiset hajallaan vai ei??????????????????


      • Usko.Toivonen

        Pietari kirjoitti eri paikkakunnilla asuville seurakunnille, eivät ne seurakunnat olleet asuinpaikkakunnillaan hajallaan olevia seurakuntia.

        Jokaisella paikkakunnalla seurakunta toimi järjestäytyneesti.

        Kuten tuostakin Pietarin kirjeestä voit lukea.

        1. Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä:
        2. kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta,
        ( 1. Piet. 5. )


      • usko.eiusko
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Pietari kirjoitti eri paikkakunnilla asuville seurakunnille, eivät ne seurakunnat olleet asuinpaikkakunnillaan hajallaan olevia seurakuntia.

        Jokaisella paikkakunnalla seurakunta toimi järjestäytyneesti.

        Kuten tuostakin Pietarin kirjeestä voit lukea.

        1. Vanhimpia teidän joukossanne minä siis kehoitan, minä, joka myös olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja ja osallinen myös siihen kirkkauteen, joka vastedes on ilmestyvä:
        2. kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta,
        ( 1. Piet. 5. )

        Yksikään apostolien asettama paikallisseurakunta ei ollut rekisteröitynyt millään paikkakunnalla, vaan hajallaan kuten raamattu opettaa.
        Olet täysin ulkona seurakunnan näkemisestä


      • Usko.Toivonen

        Hankalahan se vanhimpien olisi pitää huolta laumasta, jos paimennettavista ei ole edes tietoa.

        Seurakunta on seurakunta, joka kokoontuu yhteen harrastamaan ...

        22. .. harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.
        ( 2. Tim. 2. )


    • Jabin

      Itse olen sitä mieltä, ettei lampaiden tarvitse etsiä paimenia.

    • ulkoistetaan.perinnäis

      Kun ja jos seurakunnalta kysytään raamatullisesti kirjoitusten sisältöä, niin epäraamatullisesta seurakunnasta ulkoistetaan henkilö ulos.
      Silloin ei ole vaikeaa jättää sen seurakunnan kokousta ja harhaisten vanhimmiston ihmisoppijärjestöä perinnäissääntöineen.
      He ajavat ulos Herran omat.
      He ulkoistavat perinteittensä tähden, kun seurataan Katolisen kirkon ja muotouskonnollisen vaikkapa helluntalaisuden opin muotoa. Sieltä joutuu väkisinkin pois. He eivät kestä kuulla tervettä oppia. Laittomuus on saanut vallan.

    • neuvot.ja.ohjeet

      Mutta, jos seurakunnassa pitäydytään Sanaan ja Apostoliseen oppiin, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan ilmoitukseen, sanotaan kysyjälle Amen! Niin sellaista seurakuntaa ei kannata jättää.
      Siellä on Sapatin Herra, Luoja Jumala, sekä Uuden taivaan ja maan näky armon kansalaisien silmien edessä. Sijaisuhri on leivänmurrossa, ja Herra palvelee kansaansa.

      • markku.lievonen

        Niin, ja aloitukseen palaten. Jos todella on taitava opettaja opetuksessaan, niin yksikään uskova ei halua etääntyä hänestä. Siis opettaja, joka avaa Raamatun ilmoitusten kautta asioita, jotka ilmentyvät ihmisen arjessa / vaelluksessa.

        Ihminenhän etääntyy tämän päivän opettajista,- koska heillä ei aikuisen oikeesti ole mitään uutta annettavaa. Ainutta antamista on pidätellä ihmisryhmää ympärillään,- jopa keinoja kaihtamatta.

        Taas miksi JUMALA ei laske viisautta paimenten sydämiin liittyy juuri tähän puoluehapatukseen. Uskonnollisten puolueiden johtajat ovat ajautuneet tilamnteeseen, jossa JUMALAN tulisi toimia kuin tulevissa presidentin vaaleissa eli antaa jollekkin puolueelle puolueellisesti jotain ratkaisevan hyvää, jotta puolue menestyisi vaaleissa.

        Uskon. Paimenen / seurakunnan kaitsijan tehtävään valittuu henkilö saa viisautta ja ymmärryksen laajentumista vasta parannuksen tekemisen jälkeen,- joka tulee tehdä sydämen tasolla,- josta kumpuaa myös hedelmä. Näin kaitsija on astunut paikkakunnallaan apostolien opettamaan seurakuntaan.


    • gggggggggggggggg

      1 Kor12:27 Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.
      12:28 Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
      12:29 Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja?
      12:30 Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?
      12:31 Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista. Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien.

      Nykyaikana seurakunnissa seurakunnan viranhaltijat eivät useinkaan ole saaneet armovirkaa Jumalalta. Nykyaikana seurakuntien virkoja hoitavat jopa uudestisyntymättömät ihmiset.

    • Seurakunta.järjestykseen

      Uuden liiton Kirjoitukset osoittavat selvästi, ettei yksikään uskoon tullut jäänyt kastamattomaksi ja siten järjestäytyneen seurakuntayhteyden ulkopuolelle. Apt. 2:41,42.

      Kaikille paikkakunnille valittiin vanhimmat. Apt. 14:23. 20:17. / Tiit. 1:5.

      • markku.lievonen

        Totta. Jokainen JUMALASTA /uudestisyntynyt ihminen on kastettu ja siten sisällä seurakunnassa.
        Mutta,- tämän päivän hapatus ja ongelma on juuri tämä rekisteröidyt / järjestäytyneet uskonnolliset puolueet,- jotka ovat hajoittaneet uskovien yhteyden.

        Kaikilla paikkakunnilla apostollisen aikana oli ainoastaan yksi lauma / seurakunta ja tähän oli Hengellä kastaen liitetty uskovat ja edelleen liitettiin myöhemmin uskoon tulleet.

        Todella paikkakunnalle uskovien keskuuteen valittiin vanhimmat ja muu seurakunta toimintaan liittyvät asiat.
        Punainen lanka on olla yhtä paikallisseurakunnassa. Samalla tavalla kuin Jeesus on yhtä JUMALANSA kanssa. Niin, jota Jeesus rukoili. Nyt Jeesuksen rukoukselle irvaillaan ja taistellaan vastaan ja tietoisesti pidetään puolueita seurakuntina,- joka on JUMALAN pilkaamista.


      • Usko.Toivonen

        Kerropa "ml", kuinka olet tällä palstalla toiminut seurakunnan rakentumiseksi.

        Olethan toiminut ns. meidän puolueessa ja osaltasi ollut jakamassa kirjoittajia "meihin" ja "teihin", erään vanhemman vaarin johdossa.

        Kirjoitat puolueista, mutta kuitenkin toimit puolueesta käsin, eli olet puolueellinen.

        Puhut myös Jeesuksen rukouksesta, että he olisivat yhtä, mutta kuitenkin hyväksyt vain ne, jotka ovat samaa mieltä opistasi.

        Mitä Jeesus sanoi puolta olemisesta?

        38. Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä".
        39. Mutta Jeesus sanoi: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa.
        40. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.
        ( Mark. 9. )

        "joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme".

        Mieti ketä vastaan pohjimmiltaan toimit, kun olet jakamassa ihmisiä "meihin" ja "teihin".

        Kuinka suhtaudut Jeesusta Herranaan avukseen huutaviin, eli Jeesuksen pyhiin?


      • markku.lievonen
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Kerropa "ml", kuinka olet tällä palstalla toiminut seurakunnan rakentumiseksi.

        Olethan toiminut ns. meidän puolueessa ja osaltasi ollut jakamassa kirjoittajia "meihin" ja "teihin", erään vanhemman vaarin johdossa.

        Kirjoitat puolueista, mutta kuitenkin toimit puolueesta käsin, eli olet puolueellinen.

        Puhut myös Jeesuksen rukouksesta, että he olisivat yhtä, mutta kuitenkin hyväksyt vain ne, jotka ovat samaa mieltä opistasi.

        Mitä Jeesus sanoi puolta olemisesta?

        38. Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä".
        39. Mutta Jeesus sanoi: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa.
        40. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme.
        ( Mark. 9. )

        "joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme".

        Mieti ketä vastaan pohjimmiltaan toimit, kun olet jakamassa ihmisiä "meihin" ja "teihin".

        Kuinka suhtaudut Jeesusta Herranaan avukseen huutaviin, eli Jeesuksen pyhiin?

        >>Kerropa "ml", kuinka olet tällä palstalla toiminut seurakunnan rakentumiseksi.<<

        Kuten tiedämme todellisuudesta, niin sinun kanssasi saisi riidellä vaikka maailman tappiin saakka ja Jeesukseen uskon saaneena,- rakentumiseksi,- en laske pohdintoja riidan asteelle.
        Riidat vätetään vain ja ainoastaan sillä, miten toinen lopettaa keskustelun ja tässä tapauksessa olkoon se minä.
        Kyseessähän ei ole edes yhteinen usko ja siten uskontojen harjoittajien kanssa pidän maltillista linjaa juuri ettei tilanne ohjautuisi riitelyksi.

        18. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa.


      • Usko.Toivonen

        >> 18. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. >>

        Raamatun ohjeet ovat hyviä. Tuo ohje sopii myös seurakuntaelämään.

        Eli kuten huomaat, seurakunnan jakaminen "meihin" ja "teihin", ei ole tuon ohjeen mukaista toimintaa.

        Kuten Herra Jeesuskin sanoo: "joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme".

        Jako "meihin" ja "teihin" on puoluetoimintaa.


    • Hes.33.ja.34

      Mistä tunnistat sanan mukaisen johtajan? Raamatun mukaan paimenen tehtävä on etsiä yhteydestä kadonneita lampaita ja tuoda heidät takaisin laumaan.

      • Sivusta.seurailija

        Juuri näin! Missä ovat ne paimenet (myös vanhemmiston jäsenet ovat paimenia), jotka pitävät yhteyttä niihi, jotka eivät enää syystä tai toisesta käy seurakunnassa. Ja missä ovat ne paimenet, jotka tulevat vierelle, kun elämässä sattuu todella ikäviä asoita?


      • kelvotontapaus

        Helluntaiseurakunta on kylmin ja hirvein seurakunta, minkä olen elämässäni kohdannut. En koskaan sen ovea avaa. Onneksi se ei ole tie taivaaseen.


    • väärätpaimenet

      Niin ensin pitäisi selvittaa ja tutkia se, että ketkä ovat oikeita paimenia ?

      Hyväksikäyttäjiä nykyään riittää määrättömiin !

      Hes 34

      1 Minulle tuli tämä Herran sana:
      2 "Ihmislapsi, ennusta Israelin paimenia vastaan, ennusta ja sano heille-paimenille: Näin sanoo Herra, Herra: Voi Israelin paimenia, jotka ovat itseänsä kainneet! Eikö paimenten ole kaittava lampaita?
      3 Te olette syöneet rasvat, pukeneet päällenne villat, teurastaneet lihavat; mutta ette ole kainneet laumaa,
      4 ette ole vahvistaneet heikkoja, ette ole parantaneet sairaita, sitoneet haavoittuneita, tuoneet takaisin eksyneitä, etsineet kadonneita, vaan te olette vallinneet niitä tylysti ja väkivaltaisesti.
      5 Ja niin ne ovat hajaantuneet paimenta vailla ja joutuneet kaikkien metsän petojen syötäviksi-hajaantuneet ne ovat.
      6 Minun lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kaikilla korkeilla kukkuloilla; pitkin koko maata ovat minun lampaani hajallaan, eikä kenkään niistä välitä eikä niitä etsi.
      7 Sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana:
      8 Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, totisesti, koska minun lampaani ovat ryöstettävinä ja koska minun lampaani ovat kaikkien metsän petojen syötävinä, kun paimenta ei ole ja kun minun paimeneni eivät välitä minun lampaistani, vaan minun paimeneni kaitsevat itseänsä, eivätkä kaitse minun lampaitani,
      9 sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana:
      10 Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn paimenten kimppuun, vaadin lampaani heidän kädestänsä ja teen lopun heidän lammasten-kaitsennastaan, eivätkä paimenet saa enää kaita itseänsä. Minä pelastan lampaani heidän kidastansa, eivätkä ne sitten enää ole heidän syötävinänsä.
      11 Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen.
      12 Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä.
      13 Minä vien ne pois kansojen seasta ja kokoan ne muista maista, tuon ne omaan maahansa ja kaitsen niitä Israelin vuorilla, puronotkoissa ja kaikissa maan asuttavissa paikoissa.
      14 Hyvillä ruokamailla minä niitä kaitsen, ja Israelin korkeilla vuorilla on niillä oleva laitumensa. Siellä ne saavat levätä hyvällä laitumella, ja lihava ruokamaa niillä on oleva Israelin vuorilla.
      15 Minä itse kaitsen lampaani ja vien itse ne lepäämään, sanoo Herra, Herra.
      16 Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa; mutta lihavat ja väkevät minä hävitän. Minä kaitsen niitä niin, kuin oikein on.
      17 Mutta te, minun lampaani! Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä tahdon tuomita lampaan ja lampaan, oinasten ja vuohipukkien välillä.
      18 Eikö teille riitä, että olette hyvällä laitumella, kun vielä tallaatte jaloillanne loput laitumestanne, ja että saatte juoda kirkasta vettä, kun vielä hämmennätte jaloillanne loput?
      19 Ja onko minun lampaitteni oltava laitumella siinä, mitä jalkanne ovat tallanneet, ja juotava sitä, mitä jalkanne ovat hämmentäneet?
      20 Sentähden sanoo Herra, Herra niille näin: Katso, minä, minä tuomitsen lihavan lampaan ja laihan lampaan välillä.
      21 Koska te olette kylki-ja niskavoimalla sysineet ja sarvillanne puskeneet kaikkia heikkoja, kunnes olette saaneet ne ajetuiksi ulos ja hajallensa,
      22 niin minä tahdon vapauttaa lampaani, etteivät ne enää jää ryöstettäviksi; ja minä tahdon tuomita lampaan ja lampaan välillä.
      23 Ja minä herätän heille yhden paimenen heitä kaitsemaan, palvelijani Daavidin; hän on kaitseva heitä ja oleva heidän paimenensa.
      24 Ja minä, Herra, olen heidän Jumalansa, ja minun palvelijani Daavid on ruhtinas heidän keskellänsä. Minä, Herra, olen puhunut.
      25 Ja minä teen heidän kanssansa rauhan liiton; minä lopetan maasta pahat eläimet, niin että he asuvat turvallisesti erämaassa ja nukkuvat metsiköissä;
      26 ja minä teen siunatuiksi heidät ja kaiken, mitä minun kukkulani ympärillä on, ja vuodatan sateen ajallansa-ne ovat siunauksen sateita.
      27 Ja kedon puut kantavat hedelmänsä, ja maa antaa satonsa, ja he saavat olla turvassa maassansa. Ja he tulevat tietämään, että minä olen Herra, kun minä särjen heidän ikeensä puut ja pelastan heidät heidän orjuuttajainsa käsistä.
      28 Eivätkä he enää ole pakanain ryöstettävinä, eivätkä metsän pedot heitä syö, vaan he asuvat turvassa, kenenkään peloittelematta.
      29 Ja minä annan nousta heille istutuksen, joka on oleva kunniaksi, niin ettei heidän tarvitse siinä maassa menehtyä nälkään eikä enää kärsiä pakanain pilkkaa.
      30 Ja he tulevat tietämään, että minä, Herra, heidän Jumalansa, olen heidän kanssansa ja että he, Israelin heimo, ovat minun kansani, sanoo Herra, Herra.
      31 Niin, te olette minun lampaani, minun laitumeni lampaat, te ihmiset; minä olen teidän Jumalanne, sanoo Herra, Herra."

    • Sarveton.man

      Hesekiel 34 on kyllä puhuttelevaa sanaa paimenille, mutta myös meille kaikille. Tässä osa siitä meille lampaille:

      "Mutta te, minun lampaani! Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä tahdon tuomita lampaan ja lampaan, oinasten ja vuohipukkien välillä. Eikö teille riitä, että olette hyvällä laitumella, kun vielä tallaatte jaloillanne loput laitumestanne, ja että saatte juoda kirkasta vettä, kun vielä hämmennätte jaloillanne loput? Ja onko minun lampaitteni oltava laitumella siinä, mitä jalkanne ovat tallanneet, ja juotava sitä, mitä jalkanne ovat hämmentäneet? Sen tähden sanoo Herra, Herra niille näin: Katso, minä, minä tuomitsen lihavan lampaan ja laihan lampaan välillä. Koska te olette kylki-ja niskavoimalla sysineet ja sarvillanne puskeneet kaikkia heikkoja, kunnes olette saaneet ne ajetuiksi ulos ja hajallensa, niin minä tahdon vapauttaa lampaani, etteivät ne enää jää ryöstettäviksi." 17-22.

      Paimenet tekevät parhaansa saadakseen riitaisuuden pois seurakunnasta, mutta lampaat sysivät toisiaan, ja siinä sivussa tönivät paimeniaankin.

      • adffbfb

        "Paimenet tekevät parhaansa saadakseen riitaisuuden pois seurakunnasta, mutta lampaat sysivät toisiaan, ja siinä sivussa tönivät paimeniaankin. "

        Viemällä seurakunnan helluntaikirkkoon, ja tekemällä kahden kerroksen väkeä???


    • Kohta.paimen

      Lampaillekin siis on velvollisuuksia. Ja onhan selvää, että lampaiden tulee kunnioittaa paimeniaan.

      • dddddddddddd

        Kaikkien uskovaisten tulee kunnioittaa toisiaan. On jopa sanottu, että pitäisi rakastaa.


    • tietotuusjaelämä

      Järjestäytyneet seurakuntayhteydet ovat yleensä uskonnollispoliittisia järjestöjä, ei niillä ole mitään tekemistä Jeesuksen seurakunnan kanssa. Hän on itse valinnut valittunsa siihen, kaikki muu on ihmisten tekemää.

    • rgbbbbb

      Roomalaiskirje:
      12:10 Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne.
      Tässä se on sanottu.

    • tietotuusjaelämä

      On sanottu, mutta tuo lausuttiin 2000 vuotta sitten Jeesuksen seurakunnassa. Ei se ollut helluntai/jehova/evl-/lesta/adventisti/mormooni/rauhansana ym uskonnollispoliittinen järjestö.

    • Yhteen.tullaan

      Uskonnollispoliittiset järjestelmät voitte jättää ja unohtaa. Niitä ei raamattu sano seurakunniksi. Raamatullisesti järjestäytynyt seurakunta on parempi. Efessol. 4:11-16.

    • Alamainen.johtajille

      Aloitus on tarpeellinen herättäjä uskoville palaamaan auktoriteettien kunnioittamiseen. Miksi on niin vaikeaa nöyrtyä kunnioittamaan johtajia?

      • Usko.Toivonen

        Olisiko vastaus tässä tekstikohdassa.

        1. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
        2. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
        3. rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
        4. pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
        5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
        ( 2. Tim. 3. )

        Ajan henki.


      • tietotuusjaelämä
        Usko.Toivonen kirjoitti:

        Olisiko vastaus tässä tekstikohdassa.

        1. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
        2. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
        3. rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
        4. pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
        5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
        ( 2. Tim. 3. )

        Ajan henki.

        Ainakin helluntaijärjestö on rahanahne ja omahyväinen. Sai vuonna 2016 valtiolta yleisavustusta 82 528 euroa.

        Kun Jeesus lähetti opetuslapsensa julistamaan sanaa Hän sanoi:

        Mark. 6:8
        Ja hän sääti heille, etteivät saaneet ottaa matkalle muuta kuin ainoastaan sauvan; ei leipää, ei laukkua, ei rahaa vyöhönsä.


      • Usko.Toivonen

        >> Mark. 6:8
        Ja hän sääti heille, etteivät saaneet ottaa matkalle muuta kuin ainoastaan sauvan; ei leipää, ei laukkua, ei rahaa vyöhönsä. >>

        Tämä on juuri ollut evankelistojen toimintaperiaate.
        Kulkivat kylästä kylään jalkaisinkin ja kun tulivat taloon, kysyivät saako pitää kokouksen talossa, jos talo oli arvollinen, niin lupa tuli.
        Ylöspitoa vastaan evankelistat tekivät talon töitä, eivät halunneet olla edes rasitteena.

        Eli juurikin tuon esille ottamasi tekstikohdan mukaan.

        9. Älkää varustako itsellenne kultaa, älkää hopeata älkääkä vaskea vyöhönne,
        10. älkää laukkua matkalle, älkää kahta ihokasta, älkää kenkiä, älkääkä sauvaa; sillä työmies on ruokansa ansainnut.
        11. Ja mihin kaupunkiin tai kylään te tulettekin, tiedustelkaa, kuka siellä on arvollinen, ja jääkää hänen luokseen, kunnes sieltä lähdette.
        12. Ja tullessanne taloon tervehtikää sitä.
        13. Ja jos talo on arvollinen, tulkoon sille teidän rauhanne; mutta jos se ei ole arvollinen, palatkoon teidän rauhanne teille takaisin.
        14. Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne.
        ( Matt. 10. )

        Ja varmaankin tiedät "tte", että esim. helluntailiikkeesä toiminta on ollut mahdollista uskovien omin varoin.


    • Hyvä.näin

      On osuva opetus, Usko Toivonen, 2 Tim. 3.
      Olen kokenut, että Jumala siunaa ollessani alamainen vanhimmistolle.

      • Jerzypoppoo

        Sittenhän tuo toimii mormonikirkossa ja jehova todistajien yhteiskunnassa.


      • Usko.Toivonen

        "Hyvä.näin"

        >> Olen kokenut, että Jumala siunaa ollessani alamainen vanhimmistolle. >>

        Todellakin hyvä näin.
        Seurakuntaelämässähän on kysymys toimia Kristuksen palvelijoina, kukin omalla tärkeäälä paikaallaan.

        Seurakuntaelämä ei ole oman kunnianhimon toteuttamista, vaan alistumista seurakunnan Herran palvelukseen.

        18. Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut.
        19. Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten ruumis olisi?
        20. Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan yksi ruumis.
        21. Silmä ei saata sanoa kädelle: "En tarvitse sinua", eikä myöskään pää jaloille: "En tarvitse teitä".
        22. Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan heikompia, ovat välttämättömiä;
        ( 1. Kor. 12. )

        Sinä olet tärkeä omalla paikallasi Seurakuntaruumiissa, niin kuin jokainen, joka on Jumalan antanut asettaa itsensä juuri siihen paikkaan, mikä on hyväksi seurakunnan rakentumiselle.

        Sinua siunata tahdon!


    • dccc

      Jos johtajat ovat saaneet Jumalalta kutsun tehtäväänsä ja jos seurakuntalaisten parissa on vallinnut suuri yksimielisyys johtajia valitessa, silloin johtaja saa myös kunnioitusta osakseen. Mutta jos seurakuntalaisten parissa syntyy epäilys, että kaikki ei ole kohdallaan tuon johtajan kohdalla, silloin ei kunnioitusta synny.

      • adffbfb

        Aloittaja oli itse hakenut Sanan kohtia, huomioiko hän seuraavaa:

        "....jotka Herrassa johtavat..." sekä "Vanhimpia, jotka hyvin johtavat..."

        Katsos, kun on niitäkin vanhimpia, jotka eivät välitä seurakuntalaisista pätkääkään.
        Puhumattakaan, että suosivat Sanalle vieraita opetuksia, ja haalivat epäraittiita opettajia puhumaan. Heitäkö pitäisi kunnioittaa??? Ja mennä mukaan eksytykseen, itse eksyen ja eksyttäen?

        Ei. Vanhemman elämästä ja opetuksesta pitää/kuuluu näkyä Kristus.


      • markku.lievonen

        JUMALAN mielen mukainen johtaja saa aina kunnioituksen osakseen. Aina. Aivan samanlainen mielikuva, miten hyvä yritysessä oleva toimitusjohtaja osaa luotsata alaisiaan ja toimitusjohtaja saa luonnostaan alaisiltaan kunnioituksen.
        Tai miten molemmat voivat käytöksellaan ja teoillaan pilata johtajuutensa ja siten eivät saa alaisiltaan kunnioitusta,- kuin pakottamalla / pelon avulla.


    • Kapitullius

      Kaikista varminta on kun ei liity mihinkään poppooseen nimellänsä. Joutuu pian vanhimmistoon ja edellytettyihin tehtäviin.

    • markku.lievonen

      Niin, todellisuus on, miten näissä uskonnollisissa puolueissa on johtajia,- joiden läsnäolo / sanaton viestintä - käyttäytyminen sairastuttaa herkästi reagoivia ihmisiä.

      Eli johtaja todella voi tuoda siunauksen,- mutta toisessa tapauksessa myös ahdistuksen / kirouksen ihisten arkeen.
      Kuten usein olen tuonut esille ja painottanut, niin Raamatun ilmoitukset ja kehoityukset tulee kohdistaa oikein. Esim. uskonnolliseen puolueeseen on järkyttävän väärin kohdistaa Raamatun ilmoituksia seurakunnasta ja samoin on väärin kodistaa Raamatun ilmoituksia seurakunnan paimenen / johtajasta puolueen johtajaan.

      Tai yleensä laajemmin ajatellen on täysin väärin ajatella Raamatun ilmoitusta iloita yhteisestä uskosta kaikkien uskontojen harjoittajien ihmisten kanssa. Niin, Raamatun lukijan tulee omata ymmärrys keneen ja mihin asiaan jokin ilmoitus on JUMALA kohdentanut.

    • Puolueista.irti

      Oikeita Jumalan kutsumia seurakunnan johtajia tulee kunnioittaa. Sen ehkä kaikki tunnustavat? Mutta harvoin niitä löytyy uskontopuolueista.

    • tietotuusjaelämä

      Parasta on pysyä erossa visusti kaikista uskonnollispoliittisista järjestöistä. Mikään ihmisten perustama uskonnollinen "seurakunta" ei ole Jumalasta vaan ihmisistä. Se joka haluaa kuulua siihen yhteen ainoaan oikeaan Jeesuksen seurakuntaan ei käy eikä kuulu yhteenkään kirkkoon taikka uskonnolliseen järjestöön. Siellä asuvat eksyttäjät, johtajat ovat oppeineen juuri pahimmasta päästä.
      Kuten Nikaiassa Konstantinus teetti "poliittisen" päätöksen kolminaisuudesta, samalla tavalla nykyään levitetään harhaoppeja ja kerätään rahat pois.

    • Kah.iseva

      Seinäjoella kuulemma traktorin kauhakuormaajalla.

    • Isä.teidän

      Olkaa minulle alamaiset, sanoo ISÄ.

    • Ajanviettäjä

      Aloittajan kysymykseen "Miksi Jeesus antoi seurakuntavirat?": ei ainakaan seurakuntalaisten v a l v o n ta a varten sellaisessa ahdistavassa mielessä kuin aloituksessa. Oikean johtajan alaisuudessa on hyvä olla. Jos joku ei ole löytänyt sellaista, miksi syyttää sitä ihmistä?

    • nhhh

      Raamattu puhuu seurakunnan vanhimmista ja niin puhuu aloittajakin mutta jotenkin tuntuu, että hän haluaa korostaa nimenomaan pastoreiden arvovaltaa seurakunnassa. Siitä Raamattu ei puhu mitään. Oikeastaan Raamattu ei puhu pastoreista tai papeista yhtään mitään uuden liiton kristillisissä seurakunnissa. Pappeja oli vain vanhan liiton seurakunnissa.

      Niin hassulta kun se ehkä kuulostaakin niin Jeesus ei ole koskaan asettanut pastoreita mihinkään seurakuntaan. Jos joku väittää, että pastorin virka on hänelle kutsumusvirka niin silloin hän valehtelee, Jumala ei ainakaan ole kutsunut ketään koskaan sellaiseen virkaan.

    • g9999999999999999

      Pastorin virka on syntynyt alkuaan nikolaiittain opin seurauksena ja viime aikoina teologiset tiedekunnat ovat pitäneet yllä vaatimusta omien kasvattiensa asettamiseksi seurakunnan johtoon.

      Jeesus vihaa nikolaiittain oppia eikä Jeesus ole koskaan perustanut teologisia tiedekuntia.

      Minäkin olen "livenä" kuullut tai kirjoista lukenut, kuinka sadat eri pastorit ovat todistaneet, että Jumala on muka kutsunut heidät sellaiseen ammattiin. He ovat kaikki valehdelleet.

    • Sisällä.srk.ssa

      Toivottavasti et nosta ja seuraa, kuules aloittaja, sellaisia johtajia kuin Mattila , Suonto, Norolampi .
      Muuten olen kanssasi samaa mieltä, koska raamattu opettaa olemaan alamainen vanhimmille.
      Pastorit ovat eri juttu. Sellaisia ei seurakunnassa ole. Niitä on kirkoissa.

      • dffff5

        Helluntaikirkko vilisee suorastaan pastoreita.


      • 5fffd
        dffff5 kirjoitti:

        Helluntaikirkko vilisee suorastaan pastoreita.

        no niin vilisee, naispastoreista puhumattakaan.


    • En.ole.johtajaehdokas

      Oikeat johtajat valitaan seurakunnassa, kunhan ensin saadaan pystyyn seurakunta, joka on raamatun mukainen.

    • Ovelahkon.päämies

      Mihin perustamme uutuuslahkon? Ehdota paikka, niin annan nimen uudelle Ovelahkolle.

    • vaikeitaasioita

      Suurin ongelma lienee vanhimmiston valinnassa lienee se, että me emme tunnista Jumalan valitsemia vanhimpia, emmekä aseta heitä vanhimmiksi, vaan vanhimmiksi asetetaan ihmisille mieluiset ... tai vielä pahempaa.. seurakunnan todelliselle 'päällikölle' mieluiset ..

      Minä olen kuulunut eri seurakuntiin paikkakuntien vaihtumisen myötä, kun on työn perässä pitänyt muuttaa, mutta olen todennut, että jos minulta kysyttäisiin, että ketkä Jumala on valinnut, en todellakaan osaisi sanoa .. en oikein mitenkään ole tunnistanut heitä .. miksi siis Jumalan Pyhä Henki ei ole minulle voinut kertoa, ketkä Hän on valinnut ja tahtoo.. olenko siis alaikäinen, jolle Pyhä Henki ei ilmoita tuollaisia asioita .. kun itse ajattelen, että koko seurakunnan pitäisi tunnistaa Jumalan valitsemat ...
      Ihmisten valitsemia siis on valittu kaikissa niissä seurakunnissa, missä olen ollut .. enkä minä tiedä, miksi on niin vaikeaa tunnistaa, ketä Jumala ehdottaa ..

      Niin miksi? Onkos jollain vastauksia - minulla ei ole.

      Minua itseänikin on kahdessa seurakunnassa ehdotettu vanhimmaksi, mutta en ole saanut siihen Jumalan vahvistusta sydämeeni, joten olen kieltäytynyt kummassakin tapauksessa..

      Onhan seurakunnassa oltava vastuulliset, se on selvää.. jos Jumalan ääntä ei kuule, silloin kai ei voi muuta, kuin valita ihmisiä, jotka nyt edes suostuvat tehtävään.. vai kuinka se menee..

      Minun kokemukseni mukaan nämä asiat on aika vaikeita ja pitäisi oikeasti koko seurakunnan yhdessä paljon rukoilla näiden asioiden puolesta .. paljon rukoilla .. niin kauan, että Jumala vastaa ... 'asettakaa nämä ..', näin minä asian näen .. ei varata aikaa rukoukselle, ei rukoilla Jumalalta vanhimpia, ei odoteta vastausta .. hätäillään .. varmaan se nyt on sitten tämä ja tämä .. kun ei saada vastausta oman hätäilyn tähden ..

      Pitäisi edes oppia rehellisyyttä ja tunnustaa seurakunnan edessä, että emme ole saaneet vastausta vielä .. jatketaan rukousta .. tällaista rehellisyyttä ei taida kyllä löytyä .. eikä tämä ole Jumalan vika.

      Nämä olivat vain minun mietteitäni, enkä minä vielä paljoa näistä asioista ymmärrä kun olen niin vähän aikaa tätä matkaa tehnyt.. vasta 1976 tulin uskoon, joten ei tässä näin lyhyessä ajassa ehdi paljon Kristuksen salaisuuksia käsittää ..

    • Siunaan.heitä

      Oikeinpa kirjoitat "vaikeitaasioita".
      Kävin Turussa matkallani ja siellä pienessä seurakuntayhteydessä, missä etsivät ja rukoilevat vanhimmistoveljiä, koska heidän paimenensa kuoli kesällä. Siellä on yksi johtajaveli, mutta hän ilmoitti olevansa vain viransijaisena kunnes löytyy parempia vanhimmistoveljiä. Muuta sinne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe