Haastattelut konventeissa

Ajattelin nyt tämänkin kokemuksen jakaa, kun pari kertaa lavalla olin konventissa sen 10v aikana. Millaisia kokemuksia muilla on?

Ensinnäkin. Haastatteluun valmistautuminen on PROJEKTI, vaikka olisi miten lyhyt. Minuutti kaks, ei merkitystä. Ohjelmassa oli sillloin useampi haastateltava ohjelman vetäjällä.

Toiseksi. Et saa ihan tarkkaan sanoa sitä, mitä haluat. Mulla se meni näin: Tästä ja tästä täytyy lyhentää. Lyhennetään vielä tuosta ja tuosta. Miltähän tämä nyt kuullostaa, kokeillaan. Sitten kuivaharjotellaan haastattelu ja kellotetaan. Vähän tiukalle menee, mutta voisko tähän nyt lisätä vielä ajatuksen rukouksesta. No joo kyllä se siihen mahtuu. Jne.

Käväisi kuulkaa mielessä sanoa vanhimmalle, siis ihan oikeasti, että haastattele kuule ittees sitten. Tiedät noin hyvin, mitä pitää sanoa, mihin silloin mua tarttet. No en sanonu. Nielin ja sanoin, mitä käskettiin ohjelmassa.

Kerroin tavoitteesta, etten käyttäisi muistilappua, jotta tulisi tuntuma, että puhun oikeasti sydämestäni. Sanoin, että mua ainakin harmittaa, kun niin monet turvautuu haastattelussa muistiinpanoihin. Siitä katoaa silloin se ihmiselle tyypillinen elo.

Sanat paperilla - Ajatukset sydämessä.... Eivät valitettavasti aina soita samaa biisiä.

Kolmanneksi. Haastattelu lavalla. Jännitys. Mitä enemmän valmistautuu, sitä enemmän jännittää. Uskotteko? Mitä tarkempi sapluuna, sitä suurempi riski erehtyä. Ja ihminenhän ei halua erehtyä. Tämä on se iso juttu, mikä konventtiohjelmissa on pielessä. Valtava määrä valmistautumista tappaa sen aiheen. Puheesta tulee sanoja paperilla. Yleisö alkaa pilkkiä. Hmm..

Pidin ammattikorkeakoulussa päättötyöseminaarin. Työ oli tehty ja siitä kootut pääkohdat powerpointtiin. En kuivaharjoitellut kertaakaan. Mukana ei ollut mitään muuta kuin muistitikku. Hyvä kun aiheen muistin. Ei mitään hajua, mistä aloitan, tai miten seminaari etenee. Yleisö oli jo auditoriossa, arvioivat opettajat eturivissä ja mulla karttakeppi hukassa. Sanoin vaan, että karttakeppi olis kätevä, kun tässä tulee semmosia diagrammeja... Saisin vähän viisata, mistä puhun. Joku opettajista avitti, tuli lavalle, katteltiin karttakeppiä kahdestaan ja löydettiin. Hän otti paikkansa yleisössä.

H hetki lähestyy. Vieläkään en tiedä mistä aloitan. No sitten aloitan. Muistaakseni sanoin, että aihe on ehkä vähän tylsä. Tämä on kyselytutkimus. Yhtään en tiedä kauanko tässä menee, mutta aloitetaan. Meni kolme varttia. Suositus oli n. Tunti tai vähän vajaa.

En muistanut, mitä ekalla powerpoint sivulla tulee. No laitoin sen päälle ja sitten tiesin, mitä näistä kohdista oli tarpeen sanoa. Aihe oli tylsä. Huomasin sen yleisön reaktioista. Alkoivat nyplätä kännykkää, joku väritteli ruutuvihkon ruutuja kuulakärkikynällä, mitä nyt ihmiset tekee kun eivät jaksa kuunnella. Huomasin tämän, voimistin hieman ääntä ja sanoin jotain, että tässä oli nämä tylsät taustatiedot. Mutta katotaas pikkuse näitä tuloksia ja sitte mitä niistä voi päätellä.... Kirjaimellisesti jokainen nosti katseensa. Yleisö heräs. Minä innostuin. Yksikään ei enää väritellyt ruutuja.

Lopuksi, kun opponentti ja opettajat olivat asiansa kyselleet ja tilaisuus oli ohi. Ehkä noin tunti ja vartti ovesta sisään ja ulos. Äidinkielen opettaja ja ohjaava opettaja sanoivat, että aihe oli tylsä, mutta yksi parhaimmista esityksistä, mitä olemme urallamme nähneet. Olin äimän käkenä. Sanoivat, että päättötyön loppuarvosana nousee pykälällä tämän esityksen takia. Nostettais kahdella, mutta kun ei säännöt salli. Olet luonnollinen esiintyjä, sanoi äidinkielen ope.

Tämän saman hengen halusin puhaltaa siihen parin minuutin haastatteluun. En tiedä onnistuinko.

Mistä tulee esiintyjän varmuus, vetoavuus? Ei tule valmistautumisesta! Tulee kokemuksesta! Olet nähnyt. Olet ollut siellä itse. Olet ollut tekemässä juttuja. Ymmärrät sen mistä puhut. Saatko kiinni?

Vika on usein siinä, kun esittäjä on eri tyyppi kuin tekijä. Esittäjä ei ymmärrä pohjia myöten, mitä tekijä on tehnyt. Aihe ei soi. Eikä voikaan, koska esittäjä puhuu sellaisesta, mitä ei itse ymmärrä.

Sanoin salilla monille nuorille veljenaluille, että kuulkaa! Olkaa valmiit tekemään asioita! Vessanpönttöjä pesemällä voit oppia jotain sellaista, että sulla on sanottavaa lavalta. Moni innostui. En tiedä tarkkaan, mitä heille nyt kuuluu.

Niin monet nuoret veljet pyrkii saamaan palvelustehtäviä. Etuja palvella. Miten? Lisäämällä kenttätyötunteja. Kun mennään tiettyjen tuntirajojen yli, vanhimmat voi haluta keskustella palveluksen laajentamisesta, esim. Avustavaksi palvelijaksi. Mulla tämä kenttätuntien määrä oli sen verran vaatimaton, etten sille tasolle ehtinyt. Monet vanhimmat antoivat ymmärtää, että kun kenttätuntien keskiarvosi nousee, puhutaan tästä mahdollisuudesta. Yhden paimennuskäynnin ajatus oli parilla vanhimmalla minulle: älä lyö laimin sinussa olevaa lahjaa. Puhuivat juuri tästä.

Meniköhän vähän reilu vuosi näistä, kun erosin. Yhtäkkiä mitään lahjoja ei ollutkaan. Vain se valtava mörkö, kun olin alkanut epäillä.

End of my story