Ateistit näkevät kaikessa evoluution. Onko se pyttipannussakin vai ainoastaan kaalikäärylekssä? 😳
Onko pyttipannukin evoluutiota?
88
458
Vastaukset
- Kulttuurievolutionisti
Pyttipannu ja kaalikääryleet ovat ruokakulttuuria, joten niiden reseptin synty, idea ja kehittyminen lienee voidaan laskea jollaintapaa kulttuurievoluution piiriin.
Kulttuurievoluutio on sitä kun tietoja ja taitoja kasautuu järjestelmällisesti ja näitä siirretään aktiivisesti sukupolvelta toiselle. Tietämyksen jatkuva kasvu tuottaa kiihtyvää kulttuurievoluutiota, kun tunnettuja asioita, kuten pyörää, ei tarvitse keksiä uudelleen.- Kulttuurievolutionisti
torre12 kirjoitti:
Ainakaan Jumala ei noita ihania ole kehittänyt.
Ei ole ei. Pyttipannu ja kaalikääryleet ovat ihan puhtaasti ihmiskunnan innovaatioita.
Ihanko totta, en ole olenkaan huomannut.. ateistitkaan eivät taida kaikki olla kiinnostuneita samoista asioista.
Jos jätät pyttipannun tai kaalikääryleet pitkäksi aikaa lämpimään, niin voi siinä jotain evoluutiota tapahtua.
Väärin meni, mutta sen voi hihhuleilta odottaa: evoluutio tarkoittaa vain ja ainoastaan elävien lisääntymisessä tapahtuvaa perimän muutosta ja tästä aiheutuvia muutoksia selviytymis todennäköisyydessä.
Tässä pienimuotoinen selostus asiasta ihan selvällä suomen kielellä:
https://areena.yle.fi/1-4259647- kerro.toki
MrMorden_ kirjoitti:
Väärin meni, mutta sen voi hihhuleilta odottaa: evoluutio tarkoittaa vain ja ainoastaan elävien lisääntymisessä tapahtuvaa perimän muutosta ja tästä aiheutuvia muutoksia selviytymis todennäköisyydessä.
Tässä pienimuotoinen selostus asiasta ihan selvällä suomen kielellä:
https://areena.yle.fi/1-4259647Mitä sinulle tarjoiltiin tänään lounaaksi Niuvanniemessä, Räyhís?
MrMorden_ kirjoitti:
Väärin meni, mutta sen voi hihhuleilta odottaa: evoluutio tarkoittaa vain ja ainoastaan elävien lisääntymisessä tapahtuvaa perimän muutosta ja tästä aiheutuvia muutoksia selviytymis todennäköisyydessä.
Tässä pienimuotoinen selostus asiasta ihan selvällä suomen kielellä:
https://areena.yle.fi/1-4259647No voi sentään. Menen nurkkaan häpeämään.
Kuusenjuuret kirjoitti:
No voi sentään. Menen nurkkaan häpeämään.
Täällä tule tarve mennä häpeämään nurkkaan, kun joillakin on suuri tietotaito, että ihan hirvittää :)
Eerikatässämoi kirjoitti:
Täällä tule tarve mennä häpeämään nurkkaan, kun joillakin on suuri tietotaito, että ihan hirvittää :)
Onneksi meillä on nurkat. 😀
Kuusenjuuret kirjoitti:
Onneksi meillä on nurkat. 😀
Niinpä, siitä voi iloita, että on nurkat 😊
- TiedäthänLeikin
Kuusenjuuret kirjoitti:
Onneksi meillä on nurkat. 😀
Nurkassa voi leikkiä Nurkka-Jussia.
- tuttiritarille
Kuusenjuuret kirjoitti:
Millainen leikki se on?
Sinä leikit sitä koko ajan.
- tuttiritarille
Kuusenjuuret kirjoitti:
Eli millainen se leikki on?
Sellainen mitä juuri nyt leikit.
tuttiritarille kirjoitti:
Sellainen mitä juuri nyt leikit.
En leiki mitään, mutta jos et osaa sanoa, millainen se leikki on, niin ei sitten.
- tuttiritarille
Kuusenjuuret kirjoitti:
En leiki mitään, mutta jos et osaa sanoa, millainen se leikki on, niin ei sitten.
Lopetit juuri sen pelaamisen kuten aina.
tuttiritarille kirjoitti:
Lopetit juuri sen pelaamisen kuten aina.
Arvaa mitä? Löysin sen Wikipediasta, joten en tarvitse sinua enää sen selvittämiseen.
- syökää_pettua
Pyttipannu on jo nimen perusteella -- saatika raaka-aineena käytetyn perunan, eli maapäärynän! -- silkkaa tuontihapatusta. Pitkän matkan on peruna tehnyt Atlantin yli tullakseen täällä pilputuksi ja paistetuksi ruotsalaisella nimellä. On siinä jonkin sortin evoluutiota siis havaittavissa.
- mk32
Ja sitä perunaa sanottiin alunperin maaomenaksi, ei päärynäksi. Kertokaapas miten sudesta tuli koira? Onko kissa sukua leijonille? Jääkarhu mustakarhulle?
- etymolo
Kevyellä googlauksella:
Peruna-sanan merkitys vanhimmassa kirjakielessä, esim. Agricolalla on vielä 'päärynä'. Perunan suomenkielinen nimitys juontuukin Kaisa Häkkisen mukaan suomenruotsin murteellisesta sanasta pärun tai peerun, joka on sama sana kuin nykyruotsin päron (päärynä). Ruotsin kielen päron taas pohjautuu latinan päärynää tarkoittavaan sanaan pirum.
Perunakasvi levisi Suomeen vasta 1700-luvulla ja nimettiin siis päärynän mukaan. Päärynän ja perunan erottamiseksi toisistaan perunasta käytettiin alkuun myös nimityksiä maaperuna ja maapäärynä (jordpäron). Nykyisessä merkityksessä peruna-sana esiintyy ensimmäisen kerran Kristfrid Gananderin sanakirjassa Nytt finskt lexicon v. 1787. - PerunanKaruAlkuSuomessa
etymolo kirjoitti:
Kevyellä googlauksella:
Peruna-sanan merkitys vanhimmassa kirjakielessä, esim. Agricolalla on vielä 'päärynä'. Perunan suomenkielinen nimitys juontuukin Kaisa Häkkisen mukaan suomenruotsin murteellisesta sanasta pärun tai peerun, joka on sama sana kuin nykyruotsin päron (päärynä). Ruotsin kielen päron taas pohjautuu latinan päärynää tarkoittavaan sanaan pirum.
Perunakasvi levisi Suomeen vasta 1700-luvulla ja nimettiin siis päärynän mukaan. Päärynän ja perunan erottamiseksi toisistaan perunasta käytettiin alkuun myös nimityksiä maaperuna ja maapäärynä (jordpäron). Nykyisessä merkityksessä peruna-sana esiintyy ensimmäisen kerran Kristfrid Gananderin sanakirjassa Nytt finskt lexicon v. 1787.Kun perunan viljely alkoi yleistyä Suomessa, kirkossa aloitettiin valistus työ siitä mikä osa perunasta kuuluu syödä. Papit olivat nimittäin huomanneet, että ihmisten vatsat olivat tulleet kipeiksi, kun he olivat syöneet perunan marjoja. Suomalaisilta kuitenkin meni 200 vuotta tajuta että perunasta kuuluu syödä ravitsevat juurimukulat eikä myrkyllisiä marjoja, sillä kettän ei pahemmin kiinnostanut kuunella kirkon opetussaarnoja - varsinkaan vatsa kipeänä. Erityisen uraauurtavia peruna valistajia Suomessa olivat Asikkalan kappalainen Axel Laurell ja Tyrvään kirkkoherra Anders Lizelius. Lopulta Suomessa pappien opastus ja kannustus muokkasivat nauriin viljelyyn mieltyneen kansan mielialoja suopeaksi perunan viljelylle ja päästiin eroon perunan marjojen aiheuttamista vatsakivuista.
PerunanKaruAlkuSuomessa kirjoitti:
Kun perunan viljely alkoi yleistyä Suomessa, kirkossa aloitettiin valistus työ siitä mikä osa perunasta kuuluu syödä. Papit olivat nimittäin huomanneet, että ihmisten vatsat olivat tulleet kipeiksi, kun he olivat syöneet perunan marjoja. Suomalaisilta kuitenkin meni 200 vuotta tajuta että perunasta kuuluu syödä ravitsevat juurimukulat eikä myrkyllisiä marjoja, sillä kettän ei pahemmin kiinnostanut kuunella kirkon opetussaarnoja - varsinkaan vatsa kipeänä. Erityisen uraauurtavia peruna valistajia Suomessa olivat Asikkalan kappalainen Axel Laurell ja Tyrvään kirkkoherra Anders Lizelius. Lopulta Suomessa pappien opastus ja kannustus muokkasivat nauriin viljelyyn mieltyneen kansan mielialoja suopeaksi perunan viljelylle ja päästiin eroon perunan marjojen aiheuttamista vatsakivuista.
Eikö ihmisapinat viljelleet perunaa?? 😳
- IhanVaanFaktaa
usko.vainen kirjoitti:
Eikö ihmisapinat viljelleet perunaa?? 😳
Eivät juu viljelleet. Vasta nykyihminen alkoi viljelemään maata noin 10 000 vuotta sitten Lähi-Idässä, siis pitkän aikaa sen jälkeen kun apinaihmiset eli australopithecus -suku oli jo kuollut sukupuuttoon noin 1 700 000 vuotta sitten.
Eurooppalakset löysivät perunnan vasta noin 500 vuotta sitten Perusta ja toivat sen sitten tänne Eurooppaan. Peruna on siis meille eurooppalaisille aika nuori tuttavuus. Ennen eurooppalaisia, perunnaa oli tosin jo viljelty Andeilla noin 8 000 vuoden ajan. IhanVaanFaktaa kirjoitti:
Eivät juu viljelleet. Vasta nykyihminen alkoi viljelemään maata noin 10 000 vuotta sitten Lähi-Idässä, siis pitkän aikaa sen jälkeen kun apinaihmiset eli australopithecus -suku oli jo kuollut sukupuuttoon noin 1 700 000 vuotta sitten.
Eurooppalakset löysivät perunnan vasta noin 500 vuotta sitten Perusta ja toivat sen sitten tänne Eurooppaan. Peruna on siis meille eurooppalaisille aika nuori tuttavuus. Ennen eurooppalaisia, perunnaa oli tosin jo viljelty Andeilla noin 8 000 vuoden ajan.Oliko tuolle sukupuuttoon kuolemiselle 1 700 000 vuotta sitten silminnäkijöitä 😳?
- NälkäAjoiKuolemaan
usko.vainen kirjoitti:
Oliko tuolle sukupuuttoon kuolemiselle 1 700 000 vuotta sitten silminnäkijöitä 😳?
Njaa, no siitä on vain hiiiajoitettuja luulöytöjä että yli 1 700 000 vuotta sitten eli apinaihmisiä. Sukupuuttoon kuolemisen syynä pidetään todennäköisesti ilmastonmuutosta ja kannibalismia. Apinaihmisille tuli nälkä, kun riistaa ei ollut enään entiseenmalliin saalistettavana savanneilla ja keskelle Afrikkaa lisäksi alkoi syntyä valtava aavikko. Sahara onkin aavikoitunut histian aikana useita kertoja.
NälkäAjoiKuolemaan kirjoitti:

Onko luulöydät puhuneet 😳?
- eisepukahda
usko.vainen kirjoitti:
Onko luulöydät puhuneet 😳?
onko jumalasi puhunut jotain todistettavasti? ei.
:-) eisepukahda kirjoitti:
onko jumalasi puhunut jotain todistettavasti? ei.
:-)Toki on. Lue Raamatusta 😉
En kyllä ole tuollaista huomioita tehnyt, mihinhän aloittaja perustaa tuon väitteensä?
- Aloittaja_on_hihu
Aloittaja perustaa sen kreationistiseen "ajatteluun", joka käsittää pelkkiä argumentaatiovirheitä sekä kiihkouskovaiseen mielenlaatuun, joka käsittää pelkkää sekoilua ja lapsellista vittuilua.
Aloittaja_on_hihu kirjoitti:
Aloittaja perustaa sen kreationistiseen "ajatteluun", joka käsittää pelkkiä argumentaatiovirheitä sekä kiihkouskovaiseen mielenlaatuun, joka käsittää pelkkää sekoilua ja lapsellista vittuilua.
Sitä sanotaan älykkäksi sarkasmiksi 😂
- pasko.valle
usko.vainen kirjoitti:
Sitä sanotaan älykkäksi sarkasmiksi 😂
Sinä nyt et älykkyyttä tai liion sarkasmiakaan tunnistaisi, vaikka ne versoaisivat perseestäsi.
- Aloittaja_on_hihu
usko.vainen kirjoitti:
Sitä sanotaan älykkäksi sarkasmiksi 😂
On koominen mutta oiva osoitus kreationistisen "ajattelun" harhaisuudesta, että pidät argumentointivirheitäsi älykkäänä sarkasmina.
pasko.valle kirjoitti:
Sinä nyt et älykkyyttä tai liion sarkasmiakaan tunnistaisi, vaikka ne versoaisivat perseestäsi.
Oikein hyvin se näyttää sinunkin tehoavan 😂😂😂
Aloittaja_on_hihu kirjoitti:
On koominen mutta oiva osoitus kreationistisen "ajattelun" harhaisuudesta, että pidät argumentointivirheitäsi älykkäänä sarkasmina.
Juu, sinun mielstäsi olen hihu ja ylpeä sitä 🤗🤗🤗
Nimim. Qwrty todisti pätevästi evoluutio-uskomuksen todeksi:
"kala oli pudonnut viemäriveteen, menettänyt värinsä ja selvisi hengissä!"
Eläköön! Qwerty sen lopulta ratkaisi!Huumoria ;););) hyvää huumoria:):):)
- uskis.fani
Jep :D
Kulttuurievolutionisti: "Tietämyksen jatkuva kasvu tuottaa kiihtyvää kulttuurievoluutiota, kun tunnettuja asioita, kuten pyörää, ei tarvitse keksiä uudelleen."
Siksi fundamentalistit eivät olekaan mitään ruudinkeksijöitä. Ei tarvi olla, kun ruuti on jo keksitty! Vissiin heidän mielestään jumala loi senkin.- Heinrichh
Hihhulointi = vähämielinen ja huonosaattoinen jankuttaja mm. kuvittelee itsensä suureksi humoristiksi.
- Heinrichh
usko.vainen kirjoitti:
Ei tarvitse kuvitella 😂Sinunkin reaktiosi todistaa sen 😉
Onneksi tiede on mahdollistanut hihhulille mm. hymiöt - pelkällä rukouksen voimalla ei tämäkään turo voisi toteuttaa itseään.
- Mdmdm
Heinrichh kirjoitti:
Onneksi tiede on mahdollistanut hihhulille mm. hymiöt - pelkällä rukouksen voimalla ei tämäkään turo voisi toteuttaa itseään.
Onneksi Jumala on mahdollistanut sinullekin tietsikan. Mutta sivistys on jäänyt antamatta.
Heinrichh kirjoitti:
Onneksi tiede on mahdollistanut hihhulille mm. hymiöt - pelkällä rukouksen voimalla ei tämäkään turo voisi toteuttaa itseään.
Eikö sinun koneellasi ole hymiöitä, Aki ? 😳
Mdmdm kirjoitti:
Onneksi Jumala on mahdollistanut sinullekin tietsikan. Mutta sivistys on jäänyt antamatta.
Niin, Jumala antaa päivän paistaa niin hyville kuin pahoillekim 😉
- Heinrichh
Mdmdm kirjoitti:
Onneksi Jumala on mahdollistanut sinullekin tietsikan. Mutta sivistys on jäänyt antamatta.
Mistä muuten erottaa hihhulin ja lehmän? No tietysti lehmän älykkäästä katseesta 🤣🤣🤣
Heinrichh kirjoitti:
Mistä muuten erottaa hihhulin ja lehmän? No tietysti lehmän älykkäästä katseesta 🤣🤣🤣
Et yhtään vanhempaa vitsiä sitten keksinyt 😉
- Heinrichh
usko.vainen kirjoitti:
Et yhtään vanhempaa vitsiä sitten keksinyt 😉
Mitä hihhulimies teki hääyönään? Istui sängynlaidalla ja odotti, että kamala turvotus menee ohi 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Heinrichh kirjoitti:
Mitä hihhulimies teki hääyönään? Istui sängynlaidalla ja odotti, että kamala turvotus menee ohi 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣
Eipä yhtään parantunut 😏
Kerros muuten mikä sinulla on meitä uskovia vastaan.- Heinrichh
usko.vainen kirjoitti:
Eipä yhtään parantunut 😏
Kerros muuten mikä sinulla on meitä uskovia vastaan.Ei vaan, vammaisten ja vähäväkisten potkiminen on lopultakin tylsää ja kamalan epäeettistä tietysti niin että heipä hei! 😀😀😀 P. S. Muistakaa hihhulit, että Saatana on Valheen Isä 😈
Heinrichh kirjoitti:
Ei vaan, vammaisten ja vähäväkisten potkiminen on lopultakin tylsää ja kamalan epäeettistä tietysti niin että heipä hei! 😀😀😀 P. S. Muistakaa hihhulit, että Saatana on Valheen Isä 😈
Sinulla on ilmeisesti psyykkisiä ongelmia😳
- satunnainen.nimimerkki
" Onko pyttipannukin evoluutiota? "
Ei vaan pyttipannu on ihmisen keksimä sekasotku, kuten kreationismikin. - Yksinkertaista
Uskovat saavat uskoa mihin haluavat mutta evoluutiota eivät pysty kumoamaan.
- voi_pientä
usko.vainen kirjoitti:
Miten kumota jotain mitä ei ole todistettukaan 😂
ja siten onnistuit vetämään luomiskertomuksen vessanpytystä ...
voi_pientä kirjoitti:
ja siten onnistuit vetämään luomiskertomuksen vessanpytystä ...
Luomiskertomus onkin u s k o n asia. Vesaanpönttöön meni vain evohumppa 🤗
- Yksinkertaista
usko.vainen kirjoitti:
Miten kumota jotain mitä ei ole todistettukaan 😂
Uskovaiset kuten katollinen kirkkokin myöntää evoluution, mitä se haittaa, 500 v sitten kirkko tuomitsi kuolemaan jos väitti ettei maapallo ole kaikkeuden keskipiste, joillakin uskovilla on vaikea hyväksyä tosiasioita. Kivikautinen usko on yhtä höttöä.
Yksinkertaista kirjoitti:

Kirkot voivat myöntää ihan mitä vain.
Raamatussa on totuus 🤓- Yksinkertaista
usko.vainen kirjoitti:
Kirkot voivat myöntää ihan mitä vain.
Raamatussa on totuus 🤓Sinun mielestä ei minun mielestä kivikautinen raamattu ymmärrä kuin höttöä.
Yksinkertaista kirjoitti:
Sinun mielestä ei minun mielestä kivikautinen raamattu ymmärrä kuin höttöä.
Se on ihan keplo mielipide ateistilta 🤗
- Jo.vain
Ateisti ymmärtää ettei ilman evoluutiota olisi elämää, nykyään ymmäretään paljon muutakin kuin mitä vuohipaimen tuumaili tuhansia vuosia sitten siinain aavikolla " ompa tämä tulen teko hankalaa ilman sytkäriä "
- Ootte.tyhmiä
Voi että, milloinka jumala on puhunut... Nyt meni satuiluksi myös sanonta että raamattu on muka jumalan sanaa, voi vittu uskovat kuvittelee joinenkin frofeettojen kautta olisi hänen korketensa puhunut niikai, palavava pansaskin jutteli. Kohta uskotte aku-ankkaakin.
Todellakin siihen aikaan kun Raamatun tekstit kirjoitettiin, niin tähdet oli viikunan kokoisia ja muutenkin kirjoittajien maailmankuva oli viikunan kokoinen.
Ootte.tyhmiä kirjoitti:
Voi että, milloinka jumala on puhunut... Nyt meni satuiluksi myös sanonta että raamattu on muka jumalan sanaa, voi vittu uskovat kuvittelee joinenkin frofeettojen kautta olisi hänen korketensa puhunut niikai, palavava pansaskin jutteli. Kohta uskotte aku-ankkaakin.
Jumalalle kaikki on mahdollista. Ja Jumala nikeomaan puhuu ihmisille. Lue vaikka kolme ensimmäistä Raamatun jaetta.
Mitä muuten luulet, uskooko muurahainen, että ihminen puhuu 😳?- murhanainen
usko.vainen kirjoitti:
Jumalalle kaikki on mahdollista. Ja Jumala nikeomaan puhuu ihmisille. Lue vaikka kolme ensimmäistä Raamatun jaetta.
Mitä muuten luulet, uskooko muurahainen, että ihminen puhuu 😳?Hyvä vertaus.
usko.vainen kirjoitti:
Vuohipaimenen ei tarvinnut keksiä evosatuja kun Jumala puhui hänelle ihan suoraan.
Taisi olla vuohipaimenen limbisessä järjestelmässä vähän klimppejä!
Aberkios kirjoitti:
Taisi olla vuohipaimenen limbisessä järjestelmässä vähän klimppejä!
Hänellä ei ollut tarvetta kieltää Jumalaa 😳
usko.vainen kirjoitti:
Hänellä ei ollut tarvetta kieltää Jumalaa 😳
Silloin kun limbinen järjestelmä "ylikuumenee", niin aivot katkovat yhteyksiä aivojen järkeviin osiin. Tästä seuraa, että ihminen jää tavallaan oman limbisen järjestelmänsä "uhriksi" lillumaan uskonnollisiin tuntemuksiinsa, joita erehtyy myös toivuttuaan pitämään todellisina kokemuksina. Ohimolohkon epilepsia voi myös antaa "todellisia" uskonnollisia kokemuksia. Saa siinä tarkkana olla, muutkin kuin vuohipaimenet!

Taidat olla monisairas, sitäkö yrität sanoa 😳.
usko.vainen kirjoitti:
Taidat olla monisairas, sitäkö yrität sanoa 😳.
Olen jo jonkin aikaa epäillyt ymmärtämisen kykyäsi, nyt sain vahvistuksen siihen. Kiitos!
Aberkios kirjoitti:
Olen jo jonkin aikaa epäillyt ymmärtämisen kykyäsi, nyt sain vahvistuksen siihen. Kiitos!
Lisäksi siis paranoia.... 😞
usko.vainen kirjoitti:
Lisäksi siis paranoia.... 😞
On vai? No, sekin vielä! Onpa ikävää. Oletko saanut siihen hoitoa?
Aberkios kirjoitti:
On vai? No, sekin vielä! Onpa ikävää. Oletko saanut siihen hoitoa?
Ei se sitten ihme ole, että olet noin myrtsinä.
Aberkios kirjoitti:
Ei se sitten ihme ole, että olet noin myrtsinä.
Osoitin empatiaa sinulle kaikkine murheinesi 😎
usko.vainen kirjoitti:
Osoitin empatiaa sinulle kaikkine murheinesi 😎
Ei minulla mitään murheita ole. Kyllähän nuo sinun riipaisevat sairautesi koskettavat, mutta ei niistä nyt varsinaisia murheita aiheudu!
Aberkios kirjoitti:
Ei minulla mitään murheita ole. Kyllähän nuo sinun riipaisevat sairautesi koskettavat, mutta ei niistä nyt varsinaisia murheita aiheudu!
No, hyvä sitten 😉
Miltähän se pyttipannu mahtaa maistua tekoälyn suussa?
- hauskaaaa
This is hjumor!
- lkjdfbn
hyvää huumoria!
"Ateistit näkevät kaikessa evoluution. Onko se pyttipannussakin vai ainoastaan kaalikäärylekssä? "
Ainakin kun olemme täällä suomenruotsalaisuuden mekassa, eli Suomessa, on myös perunakulttuuri kehittynyt ja rodullisesti puhdas.Koskaha siitä pyttipannusta alkaa muotoutua kaalikääryle, vai olisikohan seuraava ruokalaji tässä evoluution lajin muodostuksessa, vaikka perunalaatikko.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi684541Uskotko yliluonnolliseen?
Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D1004028- 523542
Mitä kuuluu?
Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul362842Keilahalli
Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!262593Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa602512- 482399
- 391927
- 471908
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2271663