On se vaan aika tylsää tällaisena juhkavuotena katsella harmaata kivipatsasta lokin paskasta valkoinen karvalakki päässään. Jotain eloa ja historiallista ulottuvuutta tähän pitäisi saada.
Ehdotan, että Mannerheimin patsas moottorisoidaan. Näinhän on tehyt ratsuväelle jo kaikkialla muualla maailmassa. Patsaan alle voitaisiin rakentaa kahdeksikon muotoiset kiskot, jotia pitkin patsas liikkuisi koko ajan, samaan aikaan kun kaiuttimesta kuuluisi kavioiden kopsetta. Lisäksi patsas voisi heiluttaa sapelia ja toisella kädellä kohentaa nenälaseja aika ajoin.
Suomen itsenäisyys on koko kansan asia ja näin suvaitsevaisena EU-jäsenyyden aikana myös totta kai muiden kuin suomalaisten asia. Niinpä voitaisiin työllistää jatkuvaan ja elinikäiseen työharjoitteluun Suomessa asuvia venäläisiä. He voisivat juosta puna-armeijan piippalakkiin ja mantteliin pukeutuneina, huopatossut jalassa, patsaan edellä pakoon ja heilutella samalla kädessään Terijoen hallituksen itsenäisyysjulistusta. Voisivat siinä juostessaan pulista jotain ihan aidolla venäjän kielellä. Varsinkin kuumalla kesähelteellä se olisi huomiota herättävä näky ja saisi nuoremmat sukupolvetkin ymmärtämään paremmin Suomen historiaa.
Ajattelin tehdä tästä kansalaisaloitteen, ja hakea ensimmäiset allekirjoitukset Suoemssa asuvilta ukrainalaisilta ja Krimin tataareilta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.