SPR ylimielisen vaisu Rohingya murhenäytelmässä

Keräyskamppanjat vaisuja tuskin ollenkaan.
Rohingya-lapset joutuvat kohtaamaan ”helvetin maan päällä”
340 000 lasta asuu olosuhteissa, joissa ei ole tarjolla tarpeeksi ruokaa, puhdasta vettä ja terveydenhuoltoa
Tappavat taudit uhkaavat
Likaisissa ja alkeellisissa oloissa eläviä lapsia uhkaa nälänhädän lisäksi myös jopa tappavat sairaudet.
– On hyvin suuri riski, että saastuneesta vedestä leviävät taudit, ripuli ja mahdollinen kolera puhkeaa, Ingram sanoo.
Unicef tarjoaa puhdasta vettä, huolehtii paikalle vessoja ja rokottaa lapsia tuhkarokkoa ja koleraa vastaan.
– Julmuudet lapsia kohtaan on lopetettava. Emme voi olla hiljaa, Ingram sanoo.

https://yle.fi/uutiset/3-9892636

Tosin SPR,n maine on mennytkin Matujen kanssa ja väärinkäytöksissä.
Tiedän paljon henkilöitä ketkä suorastaan yökkivät kun tulee puhetta SPR,n toiminnasta.
Olisiko mitään toista keräyksen järjästäjää Rohingya murhenäytelmän helpottaiseksi.
63409
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Unicef: Linkissä. Vaikuttaisi muutenkin hiukan järkiperäisemin toimivalta järjästöltä, kuin SPR:

1Äänestä
  • Mikä siinä vaikuttaa järkiperäisemmältä? Eihän tuossa kerrota järjestön toiminnasta juuri mitään.

    1Äänestä

  • Järkiperäisempää kirjoitti:

    Mikä siinä vaikuttaa järkiperäisemmältä? Eihän tuossa kerrota järjestön toiminnasta juuri mitään.

    on järkiperäisempää ette Unicef ei nyhdä suomalaisilta verovaroista eikä tuo maahan afrikkalaisia kuten spr.

    1Äänestä

  • Suomi maksaa YKlle, eli Unicefille jäsenkuluja.

    1Äänestä

Oliskohan ollut tarpeellisenpi ottaa näit lapsia tänne kuin lapsia , joilla on jo parta.

Nämä lapset, joilla ei ole vanhempia enää, olisivat kotoutuneet ajan kanssa tänne.

Äänestä
  • Asiaa.... ja jokin muu kuin SPR välittäjänä. Miespuolisten turistipakolaiset saaminen ilman mitään hätää kummaksuttaa. Rohingya ihmisten hätä on aputarvitsevien hätää. Toivottavasti saadaan edes jonkilainen keräys ilman SPR aikaiseksi.

    Äänestä

  • SPR järjesti somalit Suomeen. Kun somalimiehet saapuivat Neuvostoliitosta junilla ja laivoilla Helsinkiin oli usealla kädessään salkku, missä englanniksi teksti, Suomeen projekti. SPR:n henkilöstö oli aina vastaanottamassa linja-autojen kanssa.
    Ihmetystä herättää, etteivät rohingyat SPR:ää kiinnosta.

    1Äänestä

  • ahistaa kirjoitti:

    SPR järjesti somalit Suomeen. Kun somalimiehet saapuivat Neuvostoliitosta junilla ja laivoilla Helsinkiin oli usealla kädessään salkku, missä englanniksi teksti, Suomeen projekti. SPR:n henkilöstö oli aina vastaanottamassa linja-autojen kanssa.
    Ihmetystä herättää, etteivät rohingyat SPR:ää kiinnosta.

    SPR ei järjestänyt suomeen Ketään. Rautatieasemalle mentiin vastaan koska se oli tiedossa, että Suomeen jokatapauksessa tulee somalipakolaisia joita on autettava. Ne somalit Suomeen järjesti Neuvostoliitto, ei suinkaan Punainen Risti. Kyse oli Neuvostoliiton ja Suomen yhteisestä projektista somaleiden auttamiseksi.
    SPR auttaa rohinguaväestöä monin tavoin mm. kenttäsairaalan, kriisiavun ja pakolaisten vastaanoton järjestämisen keinoin, mutta siitä ei neuvotella teidän isänmaallisten kanssa, ei myöskään avustuskampanjan näkyvyydestä. Teiltä ei yksinkertaisesti kysytä yhtään mitään, SPR päättää toimintansa laajuudesta, medianäkyvyydestä ja prioriteeteista itsenäisesti Suomen kansalta mitään kysymättä. Ulkomaantoiminnan linjat sitäpaitsi päättää kansainvälinen Punainen Risti jonka osa SPR on.

    Äänestä

  • totuustässä kirjoitti:

    SPR ei järjestänyt suomeen Ketään. Rautatieasemalle mentiin vastaan koska se oli tiedossa, että Suomeen jokatapauksessa tulee somalipakolaisia joita on autettava. Ne somalit Suomeen järjesti Neuvostoliitto, ei suinkaan Punainen Risti. Kyse oli Neuvostoliiton ja Suomen yhteisestä projektista somaleiden auttamiseksi.
    SPR auttaa rohinguaväestöä monin tavoin mm. kenttäsairaalan, kriisiavun ja pakolaisten vastaanoton järjestämisen keinoin, mutta siitä ei neuvotella teidän isänmaallisten kanssa, ei myöskään avustuskampanjan näkyvyydestä. Teiltä ei yksinkertaisesti kysytä yhtään mitään, SPR päättää toimintansa laajuudesta, medianäkyvyydestä ja prioriteeteista itsenäisesti Suomen kansalta mitään kysymättä. Ulkomaantoiminnan linjat sitäpaitsi päättää kansainvälinen Punainen Risti jonka osa SPR on.

    juuri SPR oli pääosassa kun somppuja alettiin rahtaamaan turvallisesta Neuvostoliitosta Suomeen.

    1Äänestä

  • totuustässä kirjoitti:

    SPR ei järjestänyt suomeen Ketään. Rautatieasemalle mentiin vastaan koska se oli tiedossa, että Suomeen jokatapauksessa tulee somalipakolaisia joita on autettava. Ne somalit Suomeen järjesti Neuvostoliitto, ei suinkaan Punainen Risti. Kyse oli Neuvostoliiton ja Suomen yhteisestä projektista somaleiden auttamiseksi.
    SPR auttaa rohinguaväestöä monin tavoin mm. kenttäsairaalan, kriisiavun ja pakolaisten vastaanoton järjestämisen keinoin, mutta siitä ei neuvotella teidän isänmaallisten kanssa, ei myöskään avustuskampanjan näkyvyydestä. Teiltä ei yksinkertaisesti kysytä yhtään mitään, SPR päättää toimintansa laajuudesta, medianäkyvyydestä ja prioriteeteista itsenäisesti Suomen kansalta mitään kysymättä. Ulkomaantoiminnan linjat sitäpaitsi päättää kansainvälinen Punainen Risti jonka osa SPR on.

    spr oli pääosissa kun somppuja alkoi tulla Suomeen ja spr järjesteli niille ahneuksissaan kaiken mahdollisen että niitä tulisi enemmän kasvattamaan spr:n tiliä. Spr jopa haki niitä takaisin Moskovasta kun lähtivät karkuun spärrän kiimaisia_narttuja.

    1Äänestä

  • eikä.leluRamia kirjoitti:

    Asiaa.... ja jokin muu kuin SPR välittäjänä. Miespuolisten turistipakolaiset saaminen ilman mitään hätää kummaksuttaa. Rohingya ihmisten hätä on aputarvitsevien hätää. Toivottavasti saadaan edes jonkilainen keräys ilman SPR aikaiseksi.

    Henkilökohtaisesti olisin valmiimpi ottamaan Rohingya pakolaisia suomeen, tv,n perusteella näyttäisi olevan tarvetta apuun. Terveet miehet roudataan maahamme, vanhukset ja lapset ei kiinnosta, kuolkoot. Terveisin SPR

    Äänestä

SPR kustantaa katastrofirahastostaan Bangladeshiin kenttäsairaalan ja muuta katastrofiapua myanmarilaisille pakolaisille.
SPR ei ole pelkästään keräysavun varassa, vaan voi toimia nopeasti rahastonsa turvin. Keräyksiä tehdään tarvittavissa määrin pitkin vuotta. Eihän mitään pikaista apua voitaisi järjestääkään, ellei siihen olisi ennalta valmiuksia.
SPR toimii samojen periaatteiden mukaisesti kuin UNICEF.

1Äänestä

No mutta kun spr tarvitsee naisilleen apua. He ovat niin kauan kärsineet puutteessa. Siksi suomeen ehdottomasti miehiä, ja toimintakykyisiä ainakin yhdestä kohdasta.
Rohingyan murhenäytelmä on oikea murhenäytelmä, ei heitä siksi voi tänne ottaa, heitä pitäisi oikeasti auttaa.

1Äänestä

Pitää taas laittaa pieni summa SPR:n tilille. Kelan rahat kun menevät natseine elättämiseen.

Äänestä
  • Ketä ne natseinet on?

    Äänestä

Päinvastoin. Kun rohingyamuslimit tappoivat buddhalaisia lapsia, ei SPR reagoinut mitenkään, Kun hallinto alkoi rangaista murhaajia, lähetti SPR heti hoitajia sinne ja alkoi vaatia muslimien tuontia Suomeen.

1Äänestä
  • Tuskinpa vaan kaikki rohingyat tappoivat budhalaisia, varsinkaan lapset. Nyt kuitenkin kaikkia vainotaan eli kyllä kyseessä on etninen puhdistus.

    1Äänestä

  • Missä SPR on vaatinut "muslimien tuontia"?

    1Äänestä

  • Entä somalit Neuvostoliitosta Suomeen, ilman passeja ja viisumeja ja aina SPR:n henkilökunta valmiina asemalla vastassa ? Ei somaleitten tulo silloin voinut olla spontaania, koska oltiin asemalla vastassa.

    Äänestä

  • Ai_vaatia kirjoitti:

    Missä SPR on vaatinut "muslimien tuontia"?

    No mistäs sitten johtuu että spr on ollut aina vastassa, melkein kumiveneistä jo nostamassa ja juniin neuvomassa ruotsissa että tuonne tuonne, sieltä saa hölmöläisiltä rahaa, ja paljon.
    Kukahan hullu vielä spr:lle rahaa laittaa keräyksiin.
    Luulisi jokaisen laittavan vaikka itselleen säästöön tulevaisuutensa turvatakseen.

    Äänestä

  • enää.en.usko.siihen kirjoitti:

    No mistäs sitten johtuu että spr on ollut aina vastassa, melkein kumiveneistä jo nostamassa ja juniin neuvomassa ruotsissa että tuonne tuonne, sieltä saa hölmöläisiltä rahaa, ja paljon.
    Kukahan hullu vielä spr:lle rahaa laittaa keräyksiin.
    Luulisi jokaisen laittavan vaikka itselleen säästöön tulevaisuutensa turvatakseen.

    yläpuolella nimimerkki "kunnon.ihminen" joka sanoo laittavansa spärrälle rahaa, todellisuudessa se taitaa olla spärrällä saamapuolella eikä varmasti laita sinne yhtään mitään eikä se spärrän rahoittaminen kenestäkään mitään kunnon ihmistä tee koska spärrä tuo maahan ongelmajätteitä jotka aiheuttavat vakavia ongelmia.

    Äänestä

No eiköhän tuonkin murhenäytelmän syy ole väestön liikakasvu ? Että silleen.

1Äänestä

SPR:,n keräyskampanjat eivät kuulu aloittajalle millään tavalla. Keräyksiä järjestetään tarpeen mukaan maailmalla vallitsevan tilanteen mukaisesti. Lisäksi SPR:llä on olemassa valmiiksi kerätty katastrofirahasto (se johon rahansiirtoja isänmaallistet vastustavat), josta kustannetaan mm Bangladeshin kenttäsairaala sekä välitöntä kriisiapua Myanmarin pakolaisille. Mitään apua ei voitaisi aloittaa ellei valmis katastrofirahasto olisi olemassa jo Suomen verottajan ulottumattomissa. Punainen Risti toimii samojen pääperiaatteiden mukaan kuin YK:n alaiset järjestöt ja priorisoi hätätilan mukaan avun. Suomi ei kuulu millään tavoin avunantamisen kärkimaihin kiireellisyydessä eikä SPR toimi isänmaallisten huutoäänestyksen mukaan. Myanmarin pakolaisten auttamisjärjestys ei kuulu isänmaallisille millään tavoin eikä siitä neuvotella ulkopuolisten kanssa. SPR:n linja rasismiin ja ääri-isänmaallisuuteen Suomessa on ehdottoman torjuva.

Äänestä
  • Laita sana isänmaallinen lainausmerkkeihin. Eivät nämä ole oikeasti isänmaallisia.

    1Äänestä

  • Mene nyt spr vapepatrolli hourulaan.Että jaksatkin tumputtaa.

    1Äänestä

  • Maksettu.trolli kirjoitti:

    Mene nyt spr vapepatrolli hourulaan.Että jaksatkin tumputtaa.

    harmittaako kun SPR ilmaisee suoraan vastustavansa isänmaallisten rasismia ja ihmisvihamielisyyttä. Punainen Risti vastustaa isänmaallisten rasismia kaikissa oloissa eikä neuvottele isänmaallisten kanssa mistään asiasta:

    https://www.eirasismille.fi

    Rasistinen ajattelu on selkeässä ristiriidassa Punaisen Ristin periaatteiden kanssa, jotka korostavat inhimillisyyttä ja tasapuolisuutta. Etnisen syrjinnän ehkäiseminen on osa Punaisen Ristin perustoimintaa.

    Äänestä

  • Kerro nimesi niin tehdään käytöksestäsi aiheellinen reklamaatio SPR : lle.Ala-arvoista öyhötystä kirjoitelmasi.

    Äänestä

  • Feikki.sprtrolli kirjoitti:

    Kerro nimesi niin tehdään käytöksestäsi aiheellinen reklamaatio SPR : lle.Ala-arvoista öyhötystä kirjoitelmasi.

    Ei aito SPR- jäsen hauku isänmaallisia rasistisiksi.Tuo on vanha nettitrolli joka fasistisesti käyttäytyy täällä.Tuskin edes on missään tekemisissä ko. järjestön kanssa.Ilmiselvä provoagitaattori huudattamassa suomalaisia.

    Äänestä

Hyvää tarkoittavat järjestöt saavat pahaa aikaan maailmassa. Väestön valtaisa liikakasvu on täysin kehitysavun ansiota ja väestönräjähdys on jo suurempi ongelma kuin ilmastonmuutos. Liikakansoitus on kehitysmaiden suurin ongelma ja siihen ei puututa.
Suomessa oli lähes kaksisataa vuotta sitten nälkä, lapsia kuoli kun kärpäsiä, meillä oli oma sisällissotamme sata vuotta sitten. Ehkä kaikki tämä koettelemus tarvitaan, jotta kansasta kasvaa yhtenäinen ja ymmärtää demokratian. Demokratia syntyy aina alhaalta päin, sitä ei voi tuoda mihinkään maahan ulkopäin. Samoin kaikki apu, minkä eteen ei joudu ponnistelemaan, ei juurru, ei opeta mitään. Jokainen maa kehittyköön omaa tahtiaan, jokaisella maalla on omat ongelmansa, joista itse kasvetaan ulos.

1Äänestä
  • Tässä on kyse terrorista oman maan kansalaisia kohtaan. Ei mistään väestön liikakasvusta.

    Äänestä

  • Noiden hurskatelijoiden ja maailmanhaalajien oin liian vaikeaa käsittää maapallonkin olevan rajattu tila jossa pitää olla sopivassa suhteessa ihmisiä ja ruuantuotantoalueita. Että silleen.

    1Äänestä

  • Ei_kyse_siitä kirjoitti:

    Tässä on kyse terrorista oman maan kansalaisia kohtaan. Ei mistään väestön liikakasvusta.

    Terrorismi johtuu juuri siitä elintilan ja elinmahdollisuuksien puuteesta. Että silleen.

    1Äänestä

  • höpöhöpö kirjoitti:

    Terrorismi johtuu juuri siitä elintilan ja elinmahdollisuuksien puuteesta. Että silleen.

    Olisiko syytä luopua natseista niin saataisiin kunnon ihmisille tilaa.

    Äänestä

  • Fakta.on kirjoitti:

    Olisiko syytä luopua natseista niin saataisiin kunnon ihmisille tilaa.

    Ja jos kommunismi poistettaisiin viimeinkin maailmasta, jäljelle jäisi vasta silloin oikeat kunnon ihmiset.
    Jos tarkemmin seuraatte maailmantilannetta, niin huomaatte, että kommunistivaltiot ovat ne, joista kaikki ongelmat ovat lähtöisin.
    Suomessakin ovat aina yrittäneet tehdä myyräntyötä, ja näyttävät jatkavan sitä edelleen.

    1Äänestä

Miksi kristittyjen täytyisi KORJATA AINA MUSLIMITERRORISTIEN jälkeensä jättämä kurjuus?

Eikö näillä rikollisilla ole oma velvollisuus auttaa naisiaan ja lapsiaan, eikä kylvää kuolemaa ja tuskaa.

1Äänestä

Noista muslimeista ei tuolla tykätä yleisesti. Ovat ilmeisesti syyllistyneet ties mihin. Sitä paitsi ovat lähtöisin Bangladeshistä, eli sinne vaan takas omien joukkoon.

1Äänestä

Mitähän pahaa olemme taas tehneet me valtaväestön edustajat, että olemme saaneet tälläisen firman kuin SPR.

1Äänestä
  • Minkä hintaluokan edustusauto mahtaa olla kyseessä.

    1Äänestä

  • Et kuulu valtaväestöön, kuulut minimaaliseen vähemmistöön. Vähemmistön pitää sopeutua.

    Äänestä

Sieltä ei voi saada nuoria miehiä tänne pantavaksi, miksi lapsia ja vanhuksia pitäis auttaa. Ne ovat vain vaivoina ja tarvitsevat erilaista hoitoa, ei kiitos.

1Äänestä

Paljonko SPR on saanut veronmaksajien rahoja tässä massiivisessa matu prokkiksessa. Tuskin kukaan kansanedustaja tiedoittaa summia. Miljaridia meni mutta kenen taskuun ja lisää menee koko ajan. Salataan, piitetään vaan, mutta verorahoja viekää lahjoitukset onkin sitten jokaisen oma asia.

Äänestä
  • Vapaamuurarit ja SPR varmaan yhtämielellään ilmoittelee tekemisiään. Kysykää umpirehelliseltä mieheltä varmaankinSPR,n työntekijöiden esikuvasta LeluRamilta.

    Äänestä

Sekasorron vallassa uusittiin kaikkea Vokkeihin kovalla rahalla, kaikki järkiperäinen pikakorjaus oli kiellettyä. Rahaa paloi, nyt jo osa Vokeista tyhjillään. Kävi suorastaan sääliksi, kun tiesi rahat olevan keräysvaroja mitä suorastaan poltettiin.

Äänestä
  • Ei ne kauaa ole tyhjillään, lisää pukkaa pian kun alkavat jakaa afrikasta tulleita italiasta. Sieltä tulee suomelle, ruotsille, saksalle. Muut ei ota. Hyvä olla kunnostetut vokit valmiina.

    Äänestä

  • Asunnottomat suomalaisethan voisi majoittaa väliaikaiseksi Vokkeihin väliaikaiseksi, sitten pihalle kun afrikkalaiset saapuuisi-majoittuisi. Asunnottomathan voisi kunnostaa, rempata valmiiksi afrikkaaisille sopivaksi, tiedä vaikka olisi jotain kulttuuri eroja.

    Äänestä

  • afrikkalaiset.ensinliike kirjoitti:

    Asunnottomat suomalaisethan voisi majoittaa väliaikaiseksi Vokkeihin väliaikaiseksi, sitten pihalle kun afrikkalaiset saapuuisi-majoittuisi. Asunnottomathan voisi kunnostaa, rempata valmiiksi afrikkaaisille sopivaksi, tiedä vaikka olisi jotain kulttuuri eroja.

    Suomalaisille ne paikat eivät kelpaa asumiseen. Viranomaiset eivät anna lupaa muuttaa tiloja asuinkäyttöön. Pakolaiset voivat käyttää niitä tiloja asumiseen väliaikaisesti.

    Äänestä

Miksei SPR auta Somalian kiusattuja bantuja.

Äänestä

Myös Myanmarin kansa on huomannut, että muslimien kanssa on mahdotonta elää. Heillä on tismalleen samat kokemukset muslimeista kuin Eurooppalaisillakin. Arvaamattomia, väkivaltaisia ja äänekkäitä.

Äänestä

SPR ja "meillä on unelma "kiima ajoi artistit suohon, sekä SPR,n todella pirulliseen asemaan, siis homma kusi ja päin vittua toimivat. Mamut, matut on nyt SPR,n ja kirkkojen vaivona, rahaa kuluu toivottavasti veroeurojen lahjoittaminen on loppu.
Ymmärrän avaajan huolen Rohingya murhenäytelmässä, tuntuu vaan, että kiinnostus on kovin vähäinen, ei ole media seksikästä, kun lapset kuolee janoon.

Äänestä

MOT : Punaisen Ristin pohjaton lipas

Yle TV1 Maanantai 30.10. klo 20:00

Turvapaikanhakijoiden vyöry Suomeen toi Suomen punaiselle ristille lähes puolen miljardin euron rahavirran. Sen yhteistyökumppanit takoivat avokätisesti tehtyjen sopimusten avulla suuria voittoja. Toimittajana Lauri Miettinen. Kuulovammaisille tarkoitettu tekstitys: suomi. Äänitekstitys: suomi. Sallittu kaiken ikäisille.
Tämähän on jo tiedetyn toistoa.

Äänestä

Lapsi on terve, kun sillä on parta. Parraton lapsuus on kuin kammaton parturuus.

Äänestä

"SPR ylimielisen vaisu Rohingya murhenäytelmässä", sori ei ole mediaseksikästä, rahat Vokkeihin mieluummin.

Äänestä

Rohingat (maahantunkeutujat) aloittivat sodan ja saavat nyt vähän enemmänkin, kuin ansaitsevat. Islam on sairas uskonto, ja osaa se rauhaarakastava buddhistikin näyttää närhen värkit kun aikansa ärsytetään.

Äänestä

Uskonsotaa taas kerran. Tuossa maailmankolkassa on lämmin, ei tarvita telttaa kummempaa, sateensuojaa vain. Näiden ihmisten on pystyttävä sopimaan uskonnolliset riitansa keskenään. Järjettömiä riitapukareita. Väestön kasvu olisi pysäytettävä.

Äänestä

suomessa näistä rohinamuslimeista on varsin yksipuolista. Tarinan konna ja viaton uhri on valittu jo etukäteen, ja uutisointi noudattaa ennalta määrättyä agendaa. Asiat jotka eivät tue agendaa, jätetään kertomatta.

Näin monille saattaa syntyä vaikutelma, että rohinamuslimeja on vain pahuuttaan päätetty vainota, kun todellisuudessa alueen väkivaltaisuuksissa rohinat ovat olleet pitkään yksipuolisesti riitapukareita, kunnes muun väestön pinna on kulunut loppuun ja väkivalta muuttunut molemminpuoliseksi.

Äänestä

Rohingya-lapset joutuvat kohtaamaan ”helvetin maan päällä”

Tottakai, koska ovat syntyneet muslimiperheisiin, islam on helvetti maan päällä.

Äänestä

SPR on auttanut Rohingya-pakolaisia ihan mallikkaasti mm kenttäsairaalan ja sen norjalais-suomalaisen miehityksen avulla sekä muulla humanitäärisellä materiaaliavulla. Se mitä SPR ei ole tehnyt, niin asiasta ei ole juurikaan huudeltu julkisuuteen johtavien sanomalehtien artikkeleita enempää. Julkisuutta auttamiselle on annettu enempi sosiaalisen median puolella jakamalla tiedotteita Bangladeshista somessa. SPR ei muutenkaan tee pääasiallista medianäkyvyystyötä lehdistön kanssa vaan nimenomaisesti nopeasti päivittyvässä somen maailmassa. Lehdistössä tänään tehty juttu julkaistaan vasta huomenna, somessa heti.

Äänestä
  • tv1 MOT klo 20 maanatai, eli tänään kertoo lisää SPR,n erinomaisuudesta, rosvoilusta.

    Äänestä

Kyse on yhdestä parhaimmista viime aikoina tulleista tv-dokumenteista, vaikka aihe on maantieteellisesti ja kulttuurisesti monelle suomalaiselle vieras. Huolimatta siitä, että ohjelman ideologisena katsojalähtökohtana on länsimainen ihmisoikeuspuhe, se paljastaa tahtomattaan millaisia kammottavia seurauksia on kontrolloimattomasta väestönkasvusta, muslimi-invaasiosta ja pakotetusta monikulttuurisuudesta.

On jokseekin irvokasta, että ihmisoikeususkonnon pillipiiparikultin kuten Human Rights Watchin länsimaalainen "pappi" yrittää tehdä rohingya-heimon muslimeista yksinomaisia uhreja, vaikka taustalla on pitkään jatkunut holtiton väestönkasvu ja muslimi-invaasio Bangladeshista Myanmariin (ent. Burmaan). Myanmarin valtion mukaan rohingyat polveutuvat Chittagongin alueelta nykyisestä Bangladeshista tulleista siirtolaisista, joita muutti nykyisille alueilleen Iso-Britannian vallattua Rakhinen alueen vuosina 1824–1826. Tämän vuoksi heitä ei viranomaisten mukaan voida pitää aitona myanmarilaisena etnisenä ryhmänä. Rohingyoiden oman version mukaan he polveutuvat alueelle 800-luvulta lähtien muuttaneista arabeista, joten heitä ei voi tässäkään tapauksessa pitää myanmarilaisina vaan historiallisina muslimi-tunkeutujina.

Kun islamilaisen uskon ja kulttuurin taustat tietää, ohjelman agendaksi näyttää muodostuvan tyypillinen eurooppalaisen liberaalin tapa valkopyykätä valloitushaluista islamia. Länsimaisella liberaaleilla on kummallinen taipumus asettaa sympatiansa mitä barbaarisimmalle ihmisryhmälle kuten islamilaisille, luultavasti siksi, että sellaiselle alistuminen tuntuu heistä erityisen nautinnolliselta. Lempeydestä ja filosofisesta syvyydestään tunnettu buddhalaisuus ei sovi liberaalien Tukholman-syndrooma -kuvioon, jonka vuoksi heidät esitetään ohjelmassa mielikuvituksellisiin Hollywood-natseihin verrattavina sydämettöminä julmureina. Ilmeisesti buddhalaisuus ei edusta voitokkaan maskuliinisuutensa menettäneelle länsimaiselle eetokselle tarpeeksi "jännää" Toiseutta toisin kuin karkean miehekäs islam.

Vaikka dokumentissa muslimeista yritetään tehdä etnisen konfliktin uhreja, tervejärkisen katsojan sympatiat asettuvat melko nopeastii buddhalaisten nationalistien puolella. Buddhalaisliike 969:n johtaja Ashin Wirathu vaikuttaa syvästi oppineelta ja sympaattiselta mieheltä, joka puolustaa vain kansaansa islamilaista invaasiota vastaan, koska vatliolla ei näytä olevan siihen rohkeutta ja halua (tuttu tilanne myös EU-Euroopassa). Hän puhui myös valkoisten eurooppalaisten puolesta muslimi-invaasiota vastaan ja sanoi, että pitää Saksan liittokansleri Angela Merkeliä roistona, koska tämä ei toteuta kansan tahtoa muukalaiskysymyksessä. Liberaalin nikottelua lisää myös se, että Wirathu sanoi vanhassa haastattelussa Trumpin olevan Amerikan kansalle parempi vaihtoehto kuin Clinton.

Pahinta liberaalien ohjelmantekijöiden mielestä oli Wirathun puheet kansojen oikeudesta puolustaa rotuaan ja uskontoaan. Ylen ohjelmatiedoissa kysytään retorisesti "mihin Wirathu perustaa ihmisvihansa ja rasistiset puheensa?" Koska Ylen kansallismasokistit pitävät oman maansa ja uniikin rotunsa puolustamista vihana, niin tällöin kotimaan jättäminen vihollisen armoille ja siten tuhoon edustaa ilmeisesti sen vastakohtaa eli rakkautta? Tämähän on pahempaa hulluutta kuin kulttuurivallankumouksen maolaisten vaatima itsekritiikki!

Wirathun näkemykset kansasta ja sen oikeudesta itsesäilytykseen ovat universaaleja totuuksia, jonka vuoksi dokumentin tekijöiden esittämät irralliset lainaukset buddhalaisuuden "rajattomasta rakkaudesta" on otettu irti kontekstista. Edes Gautama Buddha ei opettanut sen puolesta, että rakkauden nimissä on antauduttava tunkeutujalle ja kuoltava. Kuten kaikissa uskonnoissa, myös buddhalaisuudessa on ristiririitaisia ohjeita, kun ne irrotetaan asiayhteydestä ja asetetaan rinnakkain.

Äänestä
  • Ei edes buddhalaiset tule toimeen muslimien kanssa. Ja buddhalaisuutta nyt kuitenkin on pidetty kautta aikojen ihan oikeana suvaitsevaisena rauhanuskontona.

    1Äänestä

  • Piti etsiä kauan ennenkuin löytyi sanatarkka lainaus unkarilaisen Imre Kerteszin kirjoittamasta tekstistä, jonka halusin välittää palstalle kirjoituksesi innoittamana:

    "Sivilisaatio saavuttaa sellaisen kehityksen tason, jolla se ei ainoastaan ole kyvytön puolustamaan itseään, vaan jolla se täysin käsittämättömästi näyttää palvovan omaa vihollistaan".

    Voiko sen enää paremmin ilmaista?

    Lainauksen loppuosa on luettavissa osoitteessa http://beta.oikeamedia.com/o1-26772

    Kiitos valaisevasta kirjoituksestasi.

    Äänestä

Katsottuani dokumentin Myanmarista, tulin siihen tulokseen ettei Suomi yhtään kaipaa monikulttuurisuuden nimissä tänne buddhalaisia eikä muslimeja. Impivaaralaisuus on aivan loistava valinta näihin verrattuna!

1Äänestä

Mikä kumma vimma ajaa suomalaisiakin tahtomaan tänne sellaisia alkukantaisia kulttuureja ja uskontoja kehitysmaista, että jo pienelläkin järjenkäytöllä oivaltaisi tästä seuraavan valtiollemme pahoja asioita?
Varmaan on pantu merkille, miten monet 1960-70-lukujen nimekkäät taistolaiskommunistit ovat kiitollisia siitä, ettei heidän markkinoimansa vallankumous toteutunut Suomessa. Ihan ovat mediassa kiitelleet, kuten nyt vaikka Satu Hassi ja rkp:n presidenttiehdokas. Taitaa Nallukka Wahlrooskin olla kiitollinen, vaikka vaikeneekin visusti tästä elämänsä punikkivaiheesta?
Jos me jatkamme nyt valitulla tiellä ja otamme tänne enenevästi nopeasti sikiävää kehitysmaaväkeä Afrikasta ja Lähi-idästä, niin viimeistään 30 vuoden kuluttua jopa tämän päivän mokumyönteisinkin suvaitsevainen joutuu toteamaan, että pieleen on mennyt, miksi ei kuunneltu järjen ääntä!

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Korruptioko.spr.syöverei kirjoitti:

Keräyskamppanjat vaisuja tuskin ollenkaan.
Rohingya-lapset joutuvat kohtaamaan ”helvetin maan päällä”
340 000 lasta asuu olosuhteissa, joissa ei ole tarjolla tarpeeksi ruokaa, puhdasta vettä ja terveydenhuoltoa
Tappavat taudit uhkaavat
Likaisissa ja alkeellisissa oloissa eläviä lapsia uhkaa nälänhädän lisäksi myös jopa tappavat sairaudet.
– On hyvin suuri riski, että saastuneesta vedestä leviävät taudit, ripuli ja mahdollinen kolera puhkeaa, Ingram sanoo.
Unicef tarjoaa puhdasta vettä, huolehtii paikalle vessoja ja rokottaa lapsia tuhkarokkoa ja koleraa vastaan.
– Julmuudet lapsia kohtaan on lopetettava. Emme voi olla hiljaa, Ingram sanoo.

https://yle.fi/uutiset/3-9892636

Tosin SPR,n maine on mennytkin Matujen kanssa ja väärinkäytöksissä.
Tiedän paljon henkilöitä ketkä suorastaan yökkivät kun tulee puhetta SPR,n toiminnasta.
Olisiko mitään toista keräyksen järjästäjää Rohingya murhenäytelmän helpottaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu