Pohjanmaalla tiedetään Kärkkäinen paskaliikkeeksi

Myy rojua ja aasialaista halpamateriaalia osin tappiolla ja veronmaksajat kustantavat tämän (velkasaneerauksessa ollut firma).
795
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vaikuttaa pätevältä liikemieheltä tuo Kärkkäinen. Alkuvaiheessa firmalla ollut tiukkaa, ja joutunut velkasaneerausmenettelyyn saakka.

Tällainenhan ei ole mikään kummallisuus yrityksilla tai yrittäjälle nykyaikana. Konkurssit vievät laakista, mutta velkasaneerauksessa voi vielä yrittää.

Jos kykeni repimään firmansa kuiville velkasaneerausmenettelystä, niin todella pätevä ja kykenevä yrittäjä on silloin Kärkkäinen. Noista saneerauksista onnistuu palaamaan vain kolmasosa korkeintaan, ja muut vie konkurssipesä hoitoonsa.

Siitä vaan tappeli eteenpäin, ja nyt työllistää jo yli 500 henkeä Ylivieskassa ja Lahdessa.

1Äänestä

Kärkkäinen myy hyväksi havaittuja laatutuotteita. Muut myyvät vain halpaa paskaa ja sekös niitä ketuttaa.

Verottaja yritti kaataa, mutta ei pystynyt kun verot olikin maksettu. Rahoitus yrityksellä pitää olla muualta kuin Suomesta, niin eivät pääse hyppiin silmille.

1Äänestä
  • laatukelloilta, taitaa olla spr ja pakoloisjärjestöt ton paskanluonnin taustalla mutta ei onnistu. Spärrässä odotetaan kauhulla maanantaina tulevaa MOT joksoa jossa yritetään selvittää minne katoaa 500 miljoonaa verovaroja spärrän kautta.

    Äänestä

  • Tuollainen 500 miljoonaa on kadonnut pelkästään Suomen Punaisen Ristin kautta viimeisen 8 vioden aikana. Sveitsiin lähetettävät rahamäärät ovat huikeita.

    Eikä kukaan ota selkoa mitä Punainen Risti Sveitsissä niillä miljardeillaan tekee. Voivat rahoittaa vaikka ansainvälistä asekauppaa. Siitä saa korkeat tuotot pääomalle.

    Äänestä

Kuka ostaa fasistiliikkeestä?

Äänestä

Paljon olen Kärkkäisen verkkokaupasta tilannut, eikä ole laadussa ollut moittimista. Hintakin on kohdallaan verrattuna paikallisiin ALE-liikkeisiin, joissa laatu on sitä sun tätä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


fghdfgh kirjoitti:

Myy rojua ja aasialaista halpamateriaalia osin tappiolla ja veronmaksajat kustantavat tämän (velkasaneerauksessa ollut firma).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu