Keskustan tyyliin "yllättäen ja pyytämättä".
Kp24 ti 24.10.2017 klo 09:30 [päivitetty ti 10:58]
0
Uutuuskirja: Pääministeripuolue varautui Halla-ahoon ajoissa – Loikkareita kyseltiin jo keväällä
Lännen Median politiikan toimittajan Lauri Nurmen uutuuskirjan mukaan pääministeri Juha Sipilä oli hyvin tietoinen perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoamisen vaiheista. Keskusta oli myös selvitellyt perussuomalaisten loikkaushaluja, Nurmi kirjoittaa.
"Nurmen mukaan ainakin Sipilän lähimmän erityisavustajalle Riina Nevamäelle oli kerrottu jo sunnuntaina 11. kesäkuuta, kuinka monta kansanedustajaa oli tuossa vaiheessa ollut valmis eroamaan perussuomalaisista.
Hän kirjoittaa, että pääministeri oli sen verran hyvin tietoinen perustettavasta ryhmästä, ettei hänen tarvinnut toden teolla alkaa käydä hallitustunnusteluja oppositiopuolueiden kanssa.
Porkkanana keskustalle ja kokoomukselle oli, ettei heidän olisi tarvinnut käydä minihallitusneuvotteluja oppositiopuolueiden, kuten RKP:n ja kristillisdemokraattien kanssa.
Vastaavasti maanantaina 12. kesäkuuta Sipilä oli kirjan mukaan ollut jo tietoinen siitä, että perussuomalaisista eroaisi riittävästi kansanedustajia, jotta eroavien edustajien voimin pysyisi hallituksella enemmistö. Tieto oli saatettu Sipilälle iltapäivällä noin kello 13."
"Nurmi kirjoittaa, että keskustassa oli kevään 2017 mittaan valmistauduttu siihen, miten toimia perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen. Keskustan kansanedustajat olisivat systemaattisesti lähestyneet perussuomalaisten kansanedustajia selvitellen näiden loikkaushaluja omaan ryhmäänsä, jos Halla-aho valitaan perussuomalaisten johtoon.
Myös muita hallituspohjia oli Nurmen mukaan pohdittu pääministeripuolueessa. Sipilä on kuitenkin julkisesti kiistänyt tienneensä uuden eduskuntaryhmän perustamiseen johtaneesta operaatiosta, vaikka Nurmi kirjoitti suunnitelmista Lännen Median lehdissä jo ennen perussuomalaisten puoluekokousta (LM 3.6.). "
https://kp24.fi/uutiset/519653/uutuuskirja-paaministeripuolue-varautui-halla-ahoon-ajoissa-loikkareita-kyseltiin-jo-kevaalla
Kp24 ti 24.10.2017 klo 09:30 [päivitetty ti 10:58]
0
Uutuuskirja: Pääministeripuolue varautui Halla-ahoon ajoissa – Loikkareita kyseltiin jo keväällä
Lännen Median politiikan toimittajan Lauri Nurmen uutuuskirjan mukaan pääministeri Juha Sipilä oli hyvin tietoinen perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoamisen vaiheista. Keskusta oli myös selvitellyt perussuomalaisten loikkaushaluja, Nurmi kirjoittaa.
"Nurmen mukaan ainakin Sipilän lähimmän erityisavustajalle Riina Nevamäelle oli kerrottu jo sunnuntaina 11. kesäkuuta, kuinka monta kansanedustajaa oli tuossa vaiheessa ollut valmis eroamaan perussuomalaisista.
Hän kirjoittaa, että pääministeri oli sen verran hyvin tietoinen perustettavasta ryhmästä, ettei hänen tarvinnut toden teolla alkaa käydä hallitustunnusteluja oppositiopuolueiden kanssa.
Porkkanana keskustalle ja kokoomukselle oli, ettei heidän olisi tarvinnut käydä minihallitusneuvotteluja oppositiopuolueiden, kuten RKP:n ja kristillisdemokraattien kanssa.
Vastaavasti maanantaina 12. kesäkuuta Sipilä oli kirjan mukaan ollut jo tietoinen siitä, että perussuomalaisista eroaisi riittävästi kansanedustajia, jotta eroavien edustajien voimin pysyisi hallituksella enemmistö. Tieto oli saatettu Sipilälle iltapäivällä noin kello 13."
"Nurmi kirjoittaa, että keskustassa oli kevään 2017 mittaan valmistauduttu siihen, miten toimia perussuomalaisten puoluekokouksen jälkeen. Keskustan kansanedustajat olisivat systemaattisesti lähestyneet perussuomalaisten kansanedustajia selvitellen näiden loikkaushaluja omaan ryhmäänsä, jos Halla-aho valitaan perussuomalaisten johtoon.
Myös muita hallituspohjia oli Nurmen mukaan pohdittu pääministeripuolueessa. Sipilä on kuitenkin julkisesti kiistänyt tienneensä uuden eduskuntaryhmän perustamiseen johtaneesta operaatiosta, vaikka Nurmi kirjoitti suunnitelmista Lännen Median lehdissä jo ennen perussuomalaisten puoluekokousta (LM 3.6.). "
https://kp24.fi/uutiset/519653/uutuuskirja-paaministeripuolue-varautui-halla-ahoon-ajoissa-loikkareita-kyseltiin-jo-kevaalla
Vastaukset 24
Vanhimmat
Taas tuli esille asia josta käy selville kuinka pääministeri on puhunut "muunnettua totuutta":
"Ulkoministeri Timo Soinin (sin.) valtiosihteeri Samuli Virtanen kertoo, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) pidettiin tiiviisti ajan tasalla perussuomalaisten kesäisen puoluekokouksen käänteistä. Lännen Median toimittajan Lauri Nurmen tänään julkaistussa kirjassa Virtanen nimetään perussuomalaisista irtautuneen ryhmän ja pääministerin väliseksi yhteyshenkilöksi.
Virtasen tehtävä loikkausprojektissa oli tiedottaa Sipilän kabinetille, miten hanke etenee.
Virtanen vahvistaa Lännen Medialle, että hän lähetti Virossa olleelle Sipilälle tietoja jo kesken puoluekokouksen. Hän sanoo välittäneensä "tunnelmia Jyväskylästä" jo lauantaina. Puheenjohtajaäänestyksen selvittyä tunnelmat olivatkin matalalla.
https://kp24.fi/uutiset/519664/soinin-valtiosihteeri-vahvistaa-sipilaa-informoitiin-tiiviisti
ja paljonko käytettiin voitelu rahaa...
Jännää, ettei persujen halla-aholaisilla ollut etukäteen harmaintakaan aavistusta, että terholaiset loikkaavat, jos häviävät puheenjohtajaäänestyksen. Kaikki muut eduskunnassa tiesivät, mitä tulee tapahtumaan.
Tai sitten eivät tienneet, koska kukaan ei tiennyt miten puoluekokouksessa kävisi.
Tai sitten Nurmi tiesi mutta ei kertonut kun halusi tehdä paljastuskirjan aiheesta.
No tiesihän Nurmi ja hän toi sen myös esille, viikko ennen puoluekokusta oli kaikissa Lännen median lehdissä hänen kirjoitus joka toteutui täysin puoluekokouksessa ja puoluekokouksen jälkeisissä tapahtumissa. En usko ollenkaan, että eikö Nurmella ollut kaikki tieto asiasta, ei hän mikään selvännäkijä ole.
"Lännen Median toimittaja Lauri Nurmi kirjoitti 3. kesäkuuta – viikkoa ennen perussuomalaisten puoluekokousta – hallituksen varautuneen Jussi Halla-ahon valintaan. Nurmen mukaan kokoomus oli ilmoittanut, ettei missään tapauksessa suostuisi hallitusyhteistyöhön Halla-ahon johtaman perussuomalaisten kanssa, ja se oli pakottanut pääministeri Sipilän ja sitä myötä hallituksen vakavasti harkitsemaan mahdollisuutta, jossa soinilais-terholaiset eroaisivat puolueestaan ja muodostaisivat oman ryhmän. Myös Nurmen tietojen mukaan irtautujia uskottiin olevan "vähintään 20". Tämä jo yksinään olisi varmistanut enemmistöhallituksen, mutta pääministeri Sipilä voisi halutessaan yrittää vahvistaa asemaansa kristillisdemokraateilla ja RKP:llä. Lännen Median omassa kyselytutkimuksessa Halla-ahon voitto puoluekokouksessa näytti hyvinkin mahdolliselta, mutta kansanedustajista Terhoa kannatti selvä enemmistö, 14 kansanedustajaa ja Halla-ahoa vain 8. Nurmen arvion mukaan Halla-ahon voitto tietäisi Soinin ulkoministeriyden loppua."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Perussuomalaisten_puoluekokous_2017
Varmaan kokoomuslaisella Nurmella oli tietoa kokoomuksen toimista. Tiesikö Nurmi myös nimet vai oliko tuo yksi niistä kymmenistä spekulaatioista joita toimittajat kirjoittavat onkin toinen asia.
Kunhan nämä osanottajien nimet selviävät niin voi arvioida paremmin mitä on ehkä tapahtunut.
Tietysti toimittaja on aina oikeassa siinä mitä hän politiikasta kirjoittaa.
Spekuloinnin ja tiedon välinen ero on usein veteen piirretty viiva. Tuossakaan tapauksessa ei tarvittu varsinaista sisäpiiritietoa sen pohtimiseen, miten soinilais-terholainen siipi reagoi, jos halla-aholaiset voittavat. Spekuloinnin aloittamiseen riitti julkinen tieto, että Halla-aho ilmoitti jo ennen puoluekokousta, että ministeriryhmään tulee vaihdoksia suoranaisella puolueen puhdistusmentaliteetilla. Toisin sanoen kokoomuksen reaktio oli sivuasia. Olennaisempaa oli nähdä ja aistia läheltä, miten osa persuista tulee puhdistukseen suhtautumaan.
Sipilä yritti saada Niinistön mukaan operaatioonsa:
"Nurmen mukaan pääministeri Juha Sipilän (kesk) kesäkuinen lentonäytös tapaamaan tasavallan presidentti Sauli Niinistöä Kultarantaan, oli pelkkää ”poliittista teatteria”.
Presidentti Niinistö kieltäytyi kuitenkin yhteisestä tiedotustilaisuudesta pääministerin kanssa, koska ei halunnut julkisesti ”siunata” Sipilän toimia. "
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201710242200483882_pi.shtml
Erikoiselta kuullostaa koko juttu. Oikeastaan deokratian kannalta arveluttavalta ,joka kyseenalaistaa Sipilän oikeutuksen toiimia pääministerinä ,kunnesa aia on tutkittu perin juurin.
Kun ei tarkkaan tiedä mitä on tapahtunut on vaikea lausua,mutta asia on sikäli demokraattian kannalta vakava asia jos pääministeri miettii hallituskumpanin vaihtamista tai demokratian torppaamista siltäoson kun se ei henkilökohtaisesti tai oman puolueen lähtökohdista mielytä. Kansandemokratia ei ole valinnainen ,vaan kansan tahto ,jota ei ole oikeutusta toisella pulella karsia kuin kuusen okaia pois ja muokata mieleisekseen. Toimitapa vaarantaa koko demokratian jos niin on päässyt tapahtumaan. Tällöin kansan vaalit ja edustasjiston valinta käyvät merkityksettömäksi.
Hallituskokoonpanoa on pääministeri hallitusta kasatessaan joutunut miettimään ja tuo tehdään puolueiden kesken,ei yksilöiden. Mikäli asian voisi hoitaa toisin olisi korruptio mahdollista esim asemaa vastaan vaihtaen mielipiteet tms.. ,joten asia on vakava ja syytä tutkia perinpohjin onko puheissa perää ja mitä on todella tapahtunut.Onko kansan valtaisuus syrjäytetty toimitavoilla?
Eroa SIPILÄ
Kyseenalaiseksi nousee onko hallituksen muodostus kansanvaltaisella pohjalla enää ja onko sillä näin ollen kansan mandaattia toimia.Kyse ei ole pelkästään Sipilästä ,vaan koko hallituksen toimivaltaisuudesta . Toimivallan kun luovuittaa kansa äänstämällä Suomessa,vallan kuuluessa kansalle, kansademokrattisessa valtiossa.
Se kun valtiota ei hoideta samoin kun yritystä ,jossa voi yhtiön yl pielikkö voi vaihtaa kaverin jportaaseen kun portaaseen jos hommat ei mene mielen mukaan. Valtion hallinossa kun tuo ylpäälikön viran valta ei ole omaa ,vaan siinä on jokseenki rengin asemassa käyttämässä valtaa silviisii jotta haltijan tahto tulee toteutetuksi toimissa. Siinä ei voi ruveta toimimaan omin takeisesti ja muokaamaan demokratiaa mieleisekseen .Kertomaan kansalle että te tahdotte tätä ettekä tota ja näin toimitaan,eikä noita teidän edutajia kulla ja piste....ja jollette usko mä hoidan niin ettei ne pääse vaikuttaan...Se on diktatuuria se. Toivoa sopii että niin ei ole tapahtunut.
Suomessa äänestäjät eivät tiedä koskaan ennen eduskuntavaaleja, minkälaisia vaihtoehtoja hallituksen kokoonpanolle on. Näin on ollut jo 111 vuotta.
Tämän+Sipilän+toiminnan+tuloksena+näemme,+että+Suomessa+on+mahdollista+lumedemokratia,+jos+politiikkaa+voidaan+hoitaa+mitä+härskeimmin+keinoin.++Arvatkaapa,+että+moni+on+päättänyt+jättää+äänestämättä+ja+siitä+saamme+esimakua+jo+presidentin+vaaleissa.
Äänestämällä+ei+voikaan+vaikuttaa...mikä+näkyy+siinä,+että+n.+1+%+kannatuksella+saa+viisi+ministeriä+"sopivan+ketkuun"+hallitukseen.
No jo. Tuo taitaa kaikkinensa olle eri juttu. Puolueita äänestetään ja suurimman äänimäärän keränneestä puolueesta tulee perinteisesti pääministeri,joka kasaa hallituksen. Hallituskokoonpanon lähtökohta on suurimmat äänen saneet hallitukseen. Lähtökohta on äänestystuloksen mukainen ja lähtökohtaisesti myös pyritään että äänestys tulos näkyy hallituksen kokoonpanossa selkeästi. Yleesä siinä ei ole ongelmaa.Toisinaan sattaa käydä että aatteet ovat liian erillaiset ja joku jättäytyy pois .Tällöin katsotaan muita mahdollisuuksia joiden kautta kansan mandatilla toimiva hallitus on muodostettavissa.Tuo kokoonpano oli jo tehty.
Puolueet asettavat ehdokkaita ,jotka keräävät kannatus ääniä puolueen ajamia asioita kannattamaan. Suurimmat äänimäärät keränneet ovat puolueissa ,puolueen kannalta potentiaalisia henkilöitä jotka asetetaan jukisuuteen ja näistä yleensä pulue katsoo sopivimmat henkilöt puolueen edustajistoon ja toimimaan ministeripaikoilla,mikäli puolueella on sellaiseen edellytyksiä yhteisen kerätyn äänimäärän puitteissa. Piennimmät kerätyt äänimäärät siityvät näin myös niiden henkilöiden taakse jotka edustavat tehtävissään puoluetta ja ajavat sen ideologiaa eteenpäin ,myös hallituksessa istuessaan. Kansan mandaatti on siis puolueella ei sen yksittäisillä jäsenillä,sillä tokkopa kenenkään yksittäinen äänimäärä edes riittäisi hallituspaikkaan.
Puolue tekee puolueen sisäiset valinnat ,kuten valitsee oman puolueensa hallituksen jäsenet.Sitä ei tee toiset puolueet toisten puolueiden puolesta ,eikä myöskään hallitus ,sillä heillä ei ole toimivaltaa siihen. Eikä pitäisi olla toimivaltaa sen enemää siihenkään ,että itse puolue järjestetettäisiin ulos ,mikäli toisen hallituspuolueen hallituksen kokoonpano ei miellyttäisi. Perustetta sellaiselle ei ole ,sillä hallitusneuvottelut on käyty puolueiden kesken jo hallitusta kokoonpantaessa(huom puolueiden ei yksittäisten henkilöiden) ja sen jäsenistön sisältö on ollut tuolloin jo tiedossa. Asia on siis kokolailla erillainen ,eikä millään muodoin verrattavissa hallitusneuvotteluihin tai sen tulokseen. Kokolailla asian tekee kyseenalaiseksi jo sekin,että kansanmandattia ei ole sininen puolue saanut missään vaiheessa kansanäänestyksen kautta,sillä sllaista puoluetta ei edes ollut äänestettävien listalla, eikä edes kerätty koko puolueelle kannatusta jotta sellaista olis voitu rekisteröidä. Tilanne on enemmän kuin erikoinen, mutta näköjään mahdollista on syrjäyttää varsinainen puolue ja ottaa valta yksittäislle ehdokkaille. Jotensakin tuntuu että kaikki ei ole mennyt ihan by the book.......
Tämä ei pidä alkuunkaan paikkansa. Presidentti Kekkosen valtakaudella oli jokseenkin selvää, että Kokoomus ja SMP eivät tule pääsemään mihinkään hallitukseen osapuoliksi. Lisäksi on ollut tilanteita, joissa jotkut puolueet ovat tehneet ennen vaaleja täysin selväksi, etteivät ne mahdu samaan hallitukseen. Aikaisempina vuosikymmeninä ei voinut kuvitellakaan, että Kokoomus ja SKDL olisivat samassa hallituksessa. Äänestäjät ovat olleet täysin tietoisia näistä valinnoista jo vaaleissa.
Sipilän hallitus on loikkarihallitus. Sipilä kuvasi asiaa hyvin jo hallituksen alkutaipaleella tavoitellassaan näitä loikkia. Kasvuloikan sijaan hän sai lopulta perinnöksi hallituksen, joka on noin 20 loikkarin varassa ilman, että kansalaiset ovat äänestäneet heitä nykyisen loikkaripuolueen edustajina eduskuntaan. Kansalaiset antoivat äänensä perussuomalaisille, jotka jatkavat nyt puolueena oppositiossa. Hallituksessa istuu viiden ministerin voimalla ryhmä, jonka legitimiteetti on kyseenalainen ja moraalisessa mielessä täysin kestämätön.
Kyse on vain siitä, että Sipilä halusi pitää hallituksensa pystyssä keinoista välittämättä. Tämä antaa politiikasta hyvin likaisen kuvan eikä ole ihme, jos kansalaiset saavat tällaisesta taas yhden syyn jättää äänestämättä seuraavissa vaaleissa.
Melko outoa mölinää.
Tottakai ensin katsotaan eduskuntaehdokkaan henkilöä ja mitä arvoja ja asioita hän ajaa. Puolue on selkeästi toisarvoinen asia muille kuin laisillesi punauhreille.
Sipilä poistuu voittajana, vielä ei ole kertaakaan jäänyt hopealle.
Sipilän, Orpon ja Soinin vehkeily tietää hallitukselle vaikeuksia, varsinkin kun hallituksen toimet satavat kokoomuksen laariin.
Olikohan tämä Nurmi itse pitelemässä jalkaa vai kertoileeko hän pelkkiä huhupuheita muokaten niitä mieleisekseen mielikuvituksensa voimalla?
Halla-aho persujen potkaisu takariviin oli toki yhteiskunnan kannalta parasta mahdollista politiikkaa. Hallitukselle kiitos siitä ja jos muistan oikein, oli Sauli Niinistö vähintäänkin joo miehenä tässä operaatiossa.
Puheitahan nuo vielä ovat ,mutta jos osoittautuu että toimi olisi ollut suunnitelmalinen ja hallittu ,toimella olisi käytännössä valta anastettu sen oikealta haltijalta eli itse Perussuomalaisten puolueelta ,jolle valta kuuluu kansan antamien äänien kautta.Ne voi antaa vain rekisteröityneelle puolueelle. Mikäli tilanne osoittautuisi tuonkaltaiseksi toimeksi on vaarassa ,että demokraattinen järjestelmä menettänyt merkityksensä ,eikä äänestämisen kautta ole enää vaikutettavissa. Tuo ei sada kenenkään laariin vaan tekee äänestämisetä merkityksetöntä ja politiikka menettää uskottavuutensa jos valta voidaan junailla pois ja muokata sen vaikutusta mielen mukaan. Olisi se erikoista jos työpaikasta lähtijätkin voisi viedä yrityspääoman mukananaan .
Tuo että puhutaan hallituksen kasassapitämisen vuoksi tehdystä toimesta kuullostaa tässä vaiheessa kovin ontuvalta ,sillä tietääkö kukaan että olisiko esim .ministeripaikoissa tapahtunut muutoksia Perussuomalaisten johdon vaihduttua. Se ei ole ollenkaan selkeää että nin olisi käynyt. Enneminkin epätodennäköistä ,joten kysymys kuuluu ,millä lailla tuo koettiin hallitukselle uhkana?
Hankalaa toki olisi jos ministerit olisi kaikki lähdetty vaihtamaan,mutta joskus saattaa joku ministeri vaihtua kesken kauden eikä siihen koko systeemi kaadu. Vai kokiko vaikkapa Keskusta muutoksen seellaisena että heille se oli vastenmielinen eikä yhteistyöhalua ollut uuden johdon kanssa,vai mistä tuo argumentti on noussut?
Spekuloiden ,yleensä yhteistyöhaluton lähtee itse tai nielee tilanteen. Ksekstalle haluttomuus olisi merkinnyt hallituksesta lähtöä ja Sipilälle pääministeriyden menetystä. Tällöin Perussuomalaiset olisivat ,Kokoomuksen avustuksella ,teoriassa jääneet hallituspohjaksi . Koska valta kuuluu eduskunnalle ei hallitukselle,olisi äänestetty kuka nousee uudeksi pääministeriksi ja uuden päämkiinisterin kautta hallitukseen olisi todennäköisesti nostettu oppositiosta uudet kumppanit ja hallitus olisi ollut toimikykyinen jälleen.Tietty josko tuo ei olisi onnistunut olisi se tietänyt uusia vaaleja. Periaatteessa asia on kuitenkin niin,että hallituspaikka olisi mielestäni kuulunut Perussuomalaisten puolueelle,kunnes hallitus olisi oikeasti hajonnut. Nykytoimitapa on väljähdyttänyt vääjäämättä äänestämisen merkityksen.
Nyt kun ei ole oikeasti edes selvää ,olisiko hallituksessa ollut jotain pelastettavaa,vai onko tuo veruke toimille.
Ilmeisesti aloittajlta jäi aamuteeveeohjelmat katsomatta:
ELOVAARA ja TERHO kiistivät asian.
Hallituksessa on persuloikkareiden lisäksi kepuloisministerit, jotka ovat ostaneet ministerisalkkunsa yhdessä taustavoimiensa kanssa konkurssi kepuloisilta!