Lähdenpä kuseskelemaan Maunon haudalle!

Prkl, voi tätä onnen ja ilon päivää!
21165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kusase samalla sotarikollisten murha-marskin ja risto rytin haudoille myös.
Niin ja kekkosen, oli lahtarien, siis paskakokkareiden ja hurrien puolella tappamassa ja tapattamassa meikäläisiä.
Katui asiaa vasta kuolinvuoteellaan.

Äänestä
  • Kerroppa minkä sotarikoksen Risto Ryti teki? Hän uhrasi maineensa ja terveytensä isänmaansa puolesta

    Äänestä

  • Ketä se marski nyt on murhannut?

    Eihän se edes lähtenyt Nevanlinnaa takaisin valtaamaan vaikka olisi sen voinut tehdä.

    Äänestä

Onneksi oli Nixon-naamari päässäni. Eivät tunnista minua. Poliisi juoksi perässäni, mutta olin varautunut siihen. Heitin pari donitsia sille ja sain tarvittavan etumatkan.

Äänestä

Mauno oli sotaveteraani, joten häpeä aloitustasi!!!

Äänestä
  • SUOMEN PUOLUSTAMISESTA KIELTÄYTYJÄ.

    YKS LYSTI KOIVISTOLLE, kun se kenkkäsi suomen kansan syvään kuiluun, ja monet yrittäjät itsemurhaan.

    Äänestä

  • Sotaveteraani joka otti ohjeita KGB:lta Suomen johtamiseksi.

    Veteraani joka päätti olla pyytämättä sodassa menetettyjä alueita takaisin kun tilaisuus siihen tarjoutui.

    Että semmonen veteraani.

    Äänestä

Olen ladannut jo pari päivää hernerokkaa. Pian lähtee. Toivottavasti ei tule housuun ennen määränpäätä.

Äänestä

Itse ajattelen aina, kun en jostain syystä meinaa saada kustuksi erästä
80-90-luvun aikaista opettajaani. Kun ajattelen, että saisin kusta
hänen naamalleen, ei kusen tuleminen ole enää este.

Äänestä

Halosen haudasta tulee varmasti suosittu kusitolppa.

Äänestä

haloskan haudalle ilmestyy varmaan käytettyjä terveyssiteitä ja paskaisia anustappeja ja muuta skeidaa.

Äänestä

Urmas Heikki kertoo videolla karun totuuden Koivistosta, tulette yllättymään sitten kun ne tulee esille.

Äänestä

Kansalaiset nimeltä suomalainen pitääkin tuhota, että tulee tilaa näille partalapsillemme hyvin valmiiksi rakennetuissa tiloissamme.

Äänestä

Huvittaa kaikki manut ja rytit. Maailmassani muutako kuin menneen ajan poliittiset mulkut?

Äänestä

Entäs Stalin, Hruštšov ja Brežnev?

Äänestä
  • Joopajoo. Kannattaa keskittyä menneeseen, mieluummin yli 50 vuotta sitten tapahtumiin. Tuntee itsensä niin viisaaksi, kun tietää, mitä silloin olisi pitänyt tehdä. Siitä on suuri apu tämän päivän politiikalle ja varsinkin sote-uudistukselle!

    Äänestä

  • Koivisto tuhosi ryssän käskystä Ilmajokisen Vesisepon, joka teki isoja urakoita mm. Irakiin. Firmasta oli tulossa liian iso.

    Äänestä

Asutaan Mönkkösinä Suomessa. Turha väittää kenenkään,että oltaisiin sukunimestä jotain simsalabim juutalaisia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pitkäkusi kirjoitti:

Prkl, voi tätä onnen ja ilon päivää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu