Nyt Hesarin toimittaja tivasi lähes 40-miljoonaista Puolan kansaa edustavalta Puolan presidentiltä, että miksi ei Puola hyväksy " eurooppalaisia arvoja ? "
Mitkä ovat nämä "eurooppalaiset arvot " , kun länsimaissa jo lähes 500 miljoonaa ihmistä edustavat kansat ovat hylänneet ulkopuolisten väkisin suoritettavan mamutuspolitiikan ?
Ei ihme että Puolan presidentti närkästyi ja piti asiaa Puolan sisäisiin asioihin sekaantumisena.
Uskon ja toivon , että koko EU tulee pian tiensä päähän. Jos ei mitään muuta saada aikaan kuin pelkkää pahaa ja sekaannusta, niin koko EU joutaa mennä kaikkinen rahaliittoineen.
Tulen mielelläni avuksi lastaamaan toimittajien muuttokuormia laittomien mamujen lähtiessä.
Mitkä ovat nämä "eurooppalaiset arvot " , kun länsimaissa jo lähes 500 miljoonaa ihmistä edustavat kansat ovat hylänneet ulkopuolisten väkisin suoritettavan mamutuspolitiikan ?
Ei ihme että Puolan presidentti närkästyi ja piti asiaa Puolan sisäisiin asioihin sekaantumisena.
Uskon ja toivon , että koko EU tulee pian tiensä päähän. Jos ei mitään muuta saada aikaan kuin pelkkää pahaa ja sekaannusta, niin koko EU joutaa mennä kaikkinen rahaliittoineen.
Tulen mielelläni avuksi lastaamaan toimittajien muuttokuormia laittomien mamujen lähtiessä.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Ei euroopaassa ole mitään yhtä arvoa se on eu eliitin keksimä lause ja heidän ajamat arvot. Mutta ymmärrän kyllä että heille kelpaa vain yksi heidän arvot sellaista se on kun diktaatuuria luodaan ei sinne eri arvoja mahdukkaan vain yksi johdon kertoma totuus.
Julistaako Hesari nyt Puolan boikottiin?
Eu eliitin arvot on kultakortti Brysselissä , korkealla tasolla palkalla.
”Ei euroopaassa ole mitään yhtä arvoa...”
Älkääs nyt pojat kouhottako tyhjää, kun taaskaan ette asiasta mitään tiedä.
http://www.europarl.europa.eu/atyourservice/fi/displayFtu.html?ftuId=FTU_2.1.2.html
Liittymällä Euroopan yhteisöön jäsenvaltio sitoituu noudattamaan EU:n yhteisiä arvoja, näin lupasi myös Puola. Yhteisiä arvoja ovat myös demokratia, jonka eräs keskeisimmistä periaatteista on riiippumaton tuomioistuinlaitos. Tätä periaatetta Puola nyt jyrsii ja saanee vastaansa EU:n sanktiot.
Ei ole Puolan sisäinen asia – ei ainakaan niin kauan kuin Puola on EU:n jäsen – että demokraattisen valtion rakenteita yritetään purkaa Puolassa.
Ei kahta hyvää, luvata ja täyttää. Näin kuuluu sanonta. Oikeasti sopimukset pitäisi pitää. Mutta on mielestäni poikkeus. Se poikkeus on että jos kansakunnan turvallisuus on vakavasti uhattuna, silloin sopimukset voi vetää vessanpytystä alas. Tämä on yhteiskuntavastuullista politiikkaa. Vai onko tarkoitus tuhota kansallisvaltiot sulattamalla ne eu-kolhoosiin/diktatuuriin jossa länsimaiset arvotkin mokutuksen johdosta alkavat olla historiaa? Tätäkin jotkut haikailevat.
Ei tarvitse välttämättä olla suoraan turvallisuudesta kyse, kun sopimukset voi vetäistä pystystä alas. Jos kansakunnat talous kärsii selvästi siitä kun kuulutaan samaan liemeen, niin silloin minkään maan ole pakko sellaista politiikkaa noudattaa. Siis yleinen kansakunnan etu jos vaatii sopimuksista luopumista, niin siitä vaan. Eikö asia ole niin että valtioiden johdon toimista pitäisi kansan hyötyä, eikä kärsiä? Kansan palvelijoitahan näiden herranketkujen pitäisi olla. Nytkin Suomi kärsii Venäjäpakotteista, ja herrojemme olisi pitänyt vaan sanoa että ei käy, tästä on meille haittaa paljonkin idänkaupassa. Mutta eihän se meidän lampaille mene jakeluun. Mitä väliä vaikka kansa kuinka kärsii, kunhan saamme olla "ytimissä". Tämä tuhon politiikka tulee vielä tosiaan tuntumaan kansan luissa ja ytimissä hyytävänä viimana.
Kansakunnan talous, piti sanoa.
Puolalaiset jos ketkä, tietävät mitä on olla alistettuja. Vähäisimpänä ahdistajana ei ollut Neuvostoliitto, ja saksalaisetkin tekivät tuhojaan ihan tarpeeksi siellä. Nykyään alistajana toimii eu. Nyt puolalaiset sanovat, kiitos tämä alistaminen riittää jo. Tällaista on näkyvissä Itä-Euroopan maissa muissakin ja hyvä niin.
EU:n yhteiset arvot pohjautuvat niihin peruskirjan sopimuksiin loiden varaan EU politiikka piti rakentaman.
Kuinkas sitten kävikään, Lähes kaikkia yhteisesti sovittuja sopimuksia on rikottiin
.
-Pankkeja tuettiin Kreikan kriisin aikaan, valtioiden budjettien sääntely ei pitänyt. Valtiot saavat velkaantua hillittömästi kuten mm Suomi velkaantunut
,
-Dublin sopimuksella pyyhittiin persettä, ketään ei kiinnostanut kun EU alueelle työntyi sotarikollisia, tavallisia raiskaajia ja rikollisia ja terroristeja. Mitään rekisteriä ei saatu aikaiseksi,
-Shengen ei päde koska Dublin sopimuksesta luovuttaessa valtiot ovat nyt pakotettuja saamaan tolkkua ketä Euroopan sisällä liikku. Rajojaan valvovat Unkari Puola, Itävalta, Ranska Saksa, Hollanti, Espanja, Belgia, Tanska, Ruotsi ja yhteismarkkina-alueeseen kuuluva Norja.
-Lisäksi useat em. maat tarkisttavat ihmisten henkilöllisyyksiä sisäisesti esim. kaupungeissa ja liikenteen solmukohdissa unohtamatta sitä kansalliskaartien ja sotilaiden laumaa jotka turvaavat julkisia tiloja ja alueita.
Vain Sipilä on niin saatanan tollo ettei saa aikaan rajavalvontaa. Jos olisi valvottu Turun Rotsista tullut terrorisi-kaulankatkoja olisi todennäköisesti voitu pidättää. Mutta ei, Sipilän tukkoiset keuhkot eivät ruoki hänen herneen kokoisia aivojaan riittävällä happi määrällä.
Mikä vittu noiden pölvästien päissä on vikana kun eivät uskalla edes sen vertaa kuin muut EU-maiden poliitikot. Crister Pettersonille olisi jälleen töitä.
Älä unohda Puolan jakoja 1700 luvulla! Puolalaiset eivät ole unohtaneet.
Puola pilkottiin kolmessa vaiheessa ja viimeisessä paloittelussa katosi Puolasta viimeinenkin tynkä.
En minä historiaa tunne erityisesti.
Ketään ei voi pakottaa "taakanjakoon". Eurooppaan tulo on nykyisellään täysin villiä, pakolaiseksi ilmoittautuminen myös. On väärin, että maan veronmaksajat joutuvat ruokkimaan, hoitamaan terveiksi ja maksamaan oikeudenkäyntikulut vieraille ihmisille, joiden henkilöllisyydestä eikä aina edes kotimaasta saada selvyyttä. Sitten heille joudutaan keksimään tekemistä, etteivät he rupea väkivaltaisiksi. Oman maan työttömät jäävät toiseksi.
Luulisi poliitikkojen jo käsittävän, etteivät länsieurooppalaisetkaan hyväksy tätä "arvoa". Monen maan vaaleissa se on nähty.
Sota on lähialueella vain Syyriassa - ja Ukrainassa. Muut, Somalia, Irak, Pakistan ovat sekaisin mutta eivät sodassa. Puhumattakaan Marokosta, Tunisiasta tai Uzbekistanista, joista kadulla kävelevien ihmisten murhamiehiä on tullut.
Pitäkää puolenne Puola ja muut! Olette oikeassa.
Oikein Puola ja muut pitäkää puolianne! Saksa, Ranska, Ruotsi joitakin mainitakseni ovat jo menettäneet pelin maahan tunkijoiden suhteen joidenka kulttuuri ja uskonto eivät ainakaan tule oloja parantamaan. Siksipä ne ovatkin keksineet sisäisen ns "taakanjaon" jolla terrori- ja väkivalta kulttuuri saataisiin vietyä mahdollisimman moneen EU maahan ja oman tilanteen toivotaan siten helpottuvan. Suomikin on sitoutunut tähän "taakanjakoon" ja seurauksia on jo nähty.
Näyttääkin siltä että maissa missä tuota tulijoiden kulttuuria on ollut jo vuosituhansiakin niin siellä ei ole rauhaa ja sopuisaa eloa ollut milloinkaan!
Älkääpä nyt pojat kiemurrelko taas. Puhutte asian vierestä.
Presidentti Dudalta kysyttiin, miksi Puolan on vaikea noudattaa eurooppalaisia arvoja. Kysymys liittyy EU:n demokratiakäsitteeseen, jossa lainsäädäntövallan pidetään erillään tuomiovallasta eli suojella oikeuslaitoksen itsenäisyyttä. Puolan Laki ja Oikeus -puolue ajaa hampaat irvissä muutosta, jossa parlamentti nimittäisi tuomarit ts. oikeuslaitos tulisi puolueiden kontrolliin.
Eiköhän Puolan johtajalla ole vaadittava pätevyys hoitamaan maansa asioita.Ainakin verrattuna johonkin maailmanmattiin.
Ei muuta kuin HESARI boikottiin.
Hesarin toimittajilla ei ole päässä muuta kuin homehtunutta kusta.
Puolassa taas ei kela goldia ja sen seitsemällä henkilöllisyydellä nostetaan tukia ja tuossa tuokiossa lähes jokaisella sitten ökybemari alla jota kebulan tsupparina paljjon hankita.
Puolahan nimenomaan puolustaa Eurooppalaisia arvoja suhtautumalla penseästi ns. haittamaahanmuuttoon, eli väkivaltaisen ja kauheita tapoja sisältävän suuntauksen torjuminen.
Kuinka kukaan täysipäinen joka tututuu noihin kauheiseen tapoihin ja arvomaailmaan, voi haluta sitä lisää Eurooppaan.
Kyllähän se tosiasiassa on mamutuspolitiikan vastustaminen joka kiihkomamuttajia ja EU - herroja kyrsii.
Kun Katainen sanoi Suomen tarvitsevan lähes kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa , EU- herrat hykertelivät ja heti löytyi isopalkkainen palkkiovirka Brysselistä.
Sama juttu Stubbin kanssa, ja nyt Orpo yrittää nuoleskellen vimmatusti päästä samaan.
Ei siinä maan etu mitään paina, kun oma etu on etusijalla.
Just näin.
No... ne todellakin ovat eurooppalaisia arvoja NIIN KAUAN kuin te äänestätte noita federalisteja tai maailmansyleilijöitä valtaan!! Kepuja, kokoomuksia, vihreitä ynnä muuta paskaa.
Niin kauan kuin rahoitatte hesarin ja aamulehden kaltaista intersektionaalifeministi-paskaa niin yhtä kauan saatte nauttia niiden propagandan hedelmistä!
Olin kesällä Puolassa ja se on hieno maa samaten sen asukkaat. Siellä en todellakaan tavannut yhtään afrikkalaista paskavarvasta pyörimässä.
EU:sta on tullut jo nyt ryhdittömän arvoton ja pahempaa seuraa väestöräjähtäjien toimesta.
Puolan pressa muuten vastauksessaan vittuili Suomelle ja ihan aiheesta:D
Hän sanoi:
"- Meillä Puolassa ei ole sellaista tilannetta, jossa media ei voisi lähettää tai julkaista informaatiota, mikä sattuu muuten olemaan tilanne joissain muissa maissa, hän vakuutti."
Suomihan on maa, jossa media saa julkaista vain yhtä sallittua informaatiota ja muunlaisen julkaisijaa vainotaan ulkomaita myöten.
Eikö poistetut kommentit löydy jostain cachesta?
Kiinnostaisi nähdä edes omat poistetut että mitkähän oli poiston mahdollinen syy :)
Joku tietty sana vai mikä...
Sensuuri poistaa mielipiteesi, mikäli et toista sitä yltiömamutusta edistävää jargonia, jota kaikki toimittajat päättäjien mahtikäskyillä toteuttavat.
Hyvinpä oli Puolan presidentti selvillä Suomen median tilasta , jossa vain yhden aatesuunnan mamutusmielipiteet hyväksytään , ja minkäänlaista toisinajattelua ei suvaita; se sensuroidaan tai poistetaan kokonaan !
Kyllä täällä muutkin kuin Hallalahon erauspersut ja MV-uloste ( = Maksettu Venäjältä) saavat onneksi jossain määrin julkisuutta.
Todista tuo Venäjän maksu. Se on täyttä valhetta, täällä on valheiden puhuminen kielletty ! Tuo on vain hybridi-huuhaaporukan tekaistu valhe, jot tyhmänä toistelet.
Eu on pelkkä mafia. Komissaarit työntää soroksen kolmelle matujen tuontijärjestölle miljoonia, suoraan EUn kassasta. Niinpä EUn oma tilinpäätös ei ole hyväksytty 20 vuoteen. Kassasta on aina varstettu n. 6 miljardia vuosittain Kukaan ei tarkasta näitä roistoja.
onko todisteita tuosta kassan tyhjentämisestä.
Nokiassakin sitä on kai nyt tehty. Kun ei enää ollut suom. käsissä?
Eikö löydy maailmasta vastavoimaa tuolle Sorokselle? Neljä perillistäkin näkyy tehtailleen, joten ellei näille toimille saada loppua, pahuus maailmassa jatkuu ja lisääntyy.
Unkarihan tosin yrittää jotain saada aikaan. Saas nähdä milloin se mafian käsi ulottuu sinne toden teolla.
Ihmettelen sitä, kuinka jotkut tahot voivat mennä mukaan toimintaan, joka johtaa heidän omaan tuhoonsa...ja jälkipolvien tuhoon hamaan ikuisuuteen saakka.
Niin.Mitä liikkuu HS toimittajilla kun tällaisen julkaisivat?
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005427698.html
Aika avoimesti .