Perussuomalaiset kokevat, että yhdenvertaisuusvaltuutetusta on tullut poliittisen pelin valvova osapuoli, joka tukahduttaa sananvapautta.
– On melko käsittämätöntä, että vuonna 2017 meillä on Suomessa valtion virasto, joka lähettelee puolueille nootteja, jos näiden jäsenet sanovat valtuutetun mielestä jotain epäsopivaa. Sanomatta lienee selvää, että kaikki monikulttuurisuuden ja maahanmuuton arvostelu on joutunut syyniin, kansanedustaja Olli Immonen (ps.) sanoo.
– Yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtäviin kuuluu puuttua muun muassa poliittiseen syrjintään. Hänhän itse syyllistyy siihen puuttumalla mielipiteisiin, joista hän itse ei vain pidä. Olemme yhdessä tulleet tulokseen, että valtuutetun toiminta on ollut omiaan heikentämään suomalaista demokratiakäsitystä ja sananvapautta, Immonen sanoo.
Perhana, jätkähän puhuu asiaa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Liittykää ryhmään ja jakakaa linkkiä eteenpäin:https://www.facebook.com/groups/549943658487030/
Olemme jossain DDR,n ja P-korean välimaastossa.
Kaikki kyttäävät toisiaan.
Lopettakaa se naurettava virka!