Paavali oli kova juoksemaan kilpaa ja painimaan

KristittyJaUrheilu

Paavalin kirjeistä on päätelty, että elämänsä aikana apostoliksikin itseään kutsunut Paavali mahdollisesti harrasti vapaa-aikanaan hellenistä painia ja kilpajuoksua. Itseasiassa, Jerusalem luettiin jo ensimmäisen vuosisadan alussa yhdeksi suurimmista hellenisitä kaupungeista, niin laajalti helleeninen kulttuuri ja filosofia oli levinnyt juutalakstenkin pariin vaikka oman uskontonsa olivatkin onnistuneet säästämään. Mutta mitä Jumala sanoo siihen että raavaat miehet painivat keskenään ilman vaatteita ja juoksevat alasti toisiaan vastaan stadionilla samaan aikaan kun muut miehet katsovat vieressään heidän menoaan?

11

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja missäköhän kohtaa Raamattua sanotaan että Paavali harrasti painia ja kilpajuoksua?

      • KristittyJaUrheilu

        Ei missään sanota niin suoraan, mutta näin on päätelty Paavalin kirjeiden pohjalta. Kirjeissään paavali muumuassa kamppailusta (1. Kor. 15:32 ) ja kilpajuoksusta (1. Kor. 9:24–25). Tosin ei se mikään ihme olisikaan, sillä myös Josefus kertoo farisealaisten olleen aktiivisia kilpajuoksijoita ja painijoita sillä sen ajateltiin kasvattavan kestävyyttä, kun taas saddukealaiset olivat kiinnostuneempia kiekonheitosta ja teatterista siinä määrin rttä pappien temppelipalvelus kärsi.

      • KristittyJaUrheilu kirjoitti:

        Pelkkää spekulaatiota toisin sanoen, ei mitään todisteita.

      • KukaEkanaMaaliin
        Kristitty.net kirjoitti:

        Pelkkää spekulaatiota toisin sanoen, ei mitään todisteita.

        Kilpajuoksija Paavali vapaa-ajallaan ainakin saattoi olla, sillä heppu puhuu kirjeissään usein kilpaa juoksemisesta ja maalin saavuttamisesta.

      • KukaEkanaMaaliin kirjoitti:

        Kilpajuoksija Paavali vapaa-ajallaan ainakin saattoi olla, sillä heppu puhuu kirjeissään usein kilpaa juoksemisesta ja maalin saavuttamisesta.

        Sehän ei kerro yhtään siitä mitä urheilulajeja Paavali harrasti jos mitään.

      • KukaEkanaMaalissa
        Kristitty.net kirjoitti:

        Sehän ei kerro yhtään siitä mitä urheilulajeja Paavali harrasti jos mitään.

        Onko sillä mitään väliä juoksenteliko Paavali nakuna vai eikö juossut.

      • KukaEkanaMaalissa kirjoitti:

        Onko sillä mitään väliä juoksenteliko Paavali nakuna vai eikö juossut.

        On sillä väliä jos omasta päästä keksitään juttuja jotka eivät millään tapaa perustu Raamattuun.

      • KaikkiMiSyntiäOn
        Kristitty.net kirjoitti:

        On sillä väliä jos omasta päästä keksitään juttuja jotka eivät millään tapaa perustu Raamattuun.

        Perustuuko tietokoneesi Raamattuun? Jos perustuu, osoita minulle missä kohtaa Raamatussa kerrotaan tietokoneista. Jos Raamatussa ei sanota sanaakaan, se on syntiä, sillä silloin tietokoneet eivät perustu Raamattuun. Raamatussa sanonataan: "Kaikki mikä ei ole uskosta, on syntiä." Eritoten huomaa sanna "kaikki."

    • KukaEkanaMaalissa

      Ei mikään hullu ajatus aloittajatlta. Fifty fifty, täytyy sanoa.

    • fifty-sixty

      Luultavasti tai oikeastaan mitä todennäköisimmin aloittaja harrastaa kilpapainia ja kilpajuoksua. Näin on oletettu sillä hänhän mainitsee nämä lajit aloituksessaan.

      Sanoisin todenäköisyydeksi vähintään fifty- fifty tai paremminkin ninety-ten sen puolesta että hän äitä harrstaa- mainitsihan hän nämä lajit aloituksessaan niin selvästi.

      Oikeastaan olisin valmis panemaan pääni pantiksi asian puolesta!

    • Seurakunnassamme pidetystä Korinttilaiskirjeen opetussarjasta muistan ajatuksen, että Paavali todennäköisesti näki Korintissa oleillessaan Isthmian kisoja, jotka järjestettiin joka toinen vuosi lähes tuhannen vuoden ajan.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Isthmian_kisat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kotipizza Hyllykallio

      Meniköhän jotain pieleen? Arveletteko, että lisää arvostusta teitä kohtaan?Arveletteko, että ei vaikuta myyntiä vähentäv
      Seinäjoki
      169
      3907
    2. Se ääni ja

      Olemus vaan, kyl teis jotain samaa on ja samoja luonteenpiirteitäkin löytyy vaikka paljon on höpöäkin mukana 😍😂🤭 vaik
      Ikävä
      35
      3538
    3. Mopomiitissä vakava loukkaantuminen

      IMATRAN mopomiitistä lauantai-iltana sairaalaan joutuneet kuljettajat ovat loukkaantuneet vakavasti, Kaakkois-Suomen pol
      Imatra
      222
      2799
    4. Mitä nainen ajattelet?

      Miten viettäisimme iltaa juuri nyt jos olisimme yhdessä?
      Ikävä
      151
      1229
    5. J-miehelle

      Miksi kaikki päättyi näin? Vain sinut olisin halunnut, on ikävä sua. Älä ajaudu väärille teille, olet mulle Rakas.
      Ikävä
      59
      1098
    6. Minulla on poikaystävä!!!

      Uskokaa nyt jo! En halua vanhaa kääkkää!!!
      Ikävä
      145
      1028
    7. Viikonlopun päätteeksi löytäisin

      paikkani sinun kainalossasi. Telkkarissa joku leffa, sarja, ehkä ihan mielenkiintoinenkin tai sitten ei enää jaksaisi ke
      Ikävä
      10
      971
    8. Rupesin oikeasti odottamaan

      Että toteutuuko se meidän pusu ensiviikolla. Olisin niin onnellinen se merkitsisi paljon.
      Ikävä
      55
      900
    9. Niinhän se on nainen että me

      Kaikki vanhetaan ja muututaan toisenlaisiksi, lainatakseni vapaasti yhden vanhan kappaleen sanoitusta
      Ikävä
      42
      764
    10. Olihan sinun

      Kanssa nainen olemassa omanlainen vetovoima ja tietynlainen yhteenkuuluvuuden tunne. Se on helppoa myöntää.
      Ikävä
      40
      757
    Aihe