Petri Paavolan oikean raamatullisen uskon mukaan joulun vietto on väärin. Joulu on pakanallinen juhla joka pitää lopettaa. Raamattu ei puhu joulusta ja joulun symbolit kuten kuusi tontut yhdessäolo ystävällisyys toisen muistaminen ja vanhusten ilahduttamaan on pakanallinen perinne ja ehkä synti. Paavola ei vietä joulua ja vaimokin taipui tähän. Appivanhemmat ensin ihmetteli mutta luopuivat joulusta. Suoraa puhetta. Ja kohta alkaa taas tämä joulun lopetus. Viettävät löytyy helluntailaiset joulus
Joulu kielletty
Joulutonnnnn
30357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Joulun vietto ei tuo kyllä iloisuutta ihmisten mieliin,- vaan päinvastaisen olotilan. Joulu on kyllä ihmeellistä aikaa.
Ihminen,- joka kärsii yksinäisyyden tunteesta, niin joulun aika juuri aktivoi tätä tunnetta voimakkaampaan tasoon. Liittynee varmaan siihen, miten ympärillä olevat ihmiset meuhkaavat keskenään voimakkaammin jouluna siellä ja täällä ja hulina on melkoinen ja siten yksinäisyys korostuu entisestään. Jos ei olsi meuhkaamista, niin yksinäisyyden tunne olisi alhaisemmalla tasolla.
Samoin joulun ajankohtaan liitty ,- jopa stressin kohoaminen ihmisellä.Niin, ja vielä se ylensyönti.
No, todellisesti kulttuurissa vietetyllä joululla ei ole mitään kosketuspintaa Nasaretin Jeesuksen kanssa. Todellisuus on. Yksikään jumalaton ihminen / maailma ei usko koko JUMALAN olemassaoloon ja hänen puhuneen ja toimineen juuri tämän Nasaretin Jeesuksen kautta.
Eli siihense kupla puhkeaakin.
Sinänsä ei ole ihme että Petri Paavola vastustaa joulua, koska orjuuttamalla kannattajiaa hän saa heidät uskollisiksi itselleen. Näin toimii jokainen menestynyt oman lahkonsa julistaja.
Mutta,- ettei ihminen synkkyyteen vaipuisi, niin jouluun kyllä liittyy tiedollisuutta ja tiedottamisuus. Uskonnollisuus puhuu jopa Jeesuksesta vapahtajana ja tämä tiedottaminen pitää totuuden sisällään eli jotain hyvääkin löytyy joulusta.
Niin, JUMALA aivoitti pelastaa ihmisen / maailman Pojan kautta ja jokainen ihmislajin edustaja,- elitpä tämän elämän muslimina tai helluntalaisena tai luterilaisena tai ateistina, niin aivan lopussa KAIKKI JUMALAN luodut ovat tunnustaneet Jeesuksen Herraksi eli ovat valistetut ja omaavat JUMALAN tekemän uskon syntiensä sovituksesta Jeesuksen sovitustyön kautta.
Tästä mielikuvasta on vahva todiste Raamatussa;
Siis on JUMALAN valitut kaikista kielistä ja kansoista ja kansanheimoista jne.... jotka ovat tiedottajia JUMALAN aivoituksista ja mitä tulee aikanaan toteutumaan;
9. ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista
10. ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä".
11. Ja minä näin, ja minä kuulin monien enkelien äänen valtaistuimen ja olentojen ja vanhinten ympäriltä, ja heidän lukunsa oli kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat,
12. ja he sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen".
13. JA KAIKKKIEN LUOTUJEN, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"
>>Niin, JUMALA aivoitti pelastaa ihmisen / maailman Pojan kautta ja jokainen ihmislajin edustaja,- elitpä tämän elämän muslimina tai helluntalaisena tai luterilaisena tai ateistina, niin aivan lopussa KAIKKI JUMALAN luodut ovat tunnustaneet Jeesuksen Herraksi eli ovat valistetut ja omaavat JUMALAN tekemän uskon syntiensä sovituksesta Jeesuksen sovitustyön kautta.
Tästä mielikuvasta on vahva todiste Raamatussa;
9. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
10. niin että KAIKKIEN polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
11. ja JOKAISEN kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.
Kaikki ihmiset ovat syntisiä ja ovat sen vuoksi erossa Jumalasta.
Herra Jeesus tuli pelastamaan syntisiä, mistä tuo Fil .2. kertoo:
5. Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
6. joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
7. vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
8. hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
Jokaisesta ihmisestä on maksettu korkein mahdollinen hinta, Herra Jeesus on omalla verellänsä ansainnut itselleen Jumalan seurakunnan.
28. Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut. ( Apt. 20. )
Ja nytkin Hän pyytää palvelijoittensa kautta ( 1. Kor 5:20-21 ja 2. Kor. 6:1 )
20. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
21. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
1. Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
Ihmisen tarvitsee vain vastata Jumalan käden ojennukseen, antaa sovittaa itsensä Jeesuksen Pyhässä Veressä, tässä ajassa, eli eläessään.
Uskovan tunniste juuri on, että hän on kääntynyt Herran puoleen sovitettavaksi.
13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
Sillä, jokainen joka avuksensa huutaa Herran nimeä pelastuu.
( Room. 10:13 ).
Eikö niitä toisia voisi ilahduttaa vuoden jokaisena päivänä
Ihmiselle on annettu vapaus elää ja juhlia mitä haluaa. Voi juhlia lapsensa syntymää, koulun päättymistä, uutta työpaikkaa, sitä kun talo on mennyt kaupaksi ym. Miksei voi muistella ja juhlia Jeesuksen syntymää? Eiköhän tähänkin ihmisellä ole vapaus. Jos vedotaan siihen että joulu on pakanallinen juhla, niin kyllä maailmassa on paljon asioita jotka voivat olla myös pakanallisia, esim kuorolaulu tai runonlausunta.
Meille ei Raamatussa ole annettu mitään lupaa ja vapautta juhlia mitä päiviä ikinä keksimmekään omasta päästämme. Jumala on Raamatussa asettanut hänen pyhät juhlat, joita meidän tulee viettää. Missään kohtaa Raamattua ei meille anneta lupaa keksiä omasta päästä juhlapyhiä.
Mikä tekee juhlimisesta niin pyhän asian, että se on kielletty? Siihen taas ei laiteta mitään rajaa kuinka Jumalaa palvellaan. Erikoista. On mitä erikoisempia Jumalanpalvelustapoja, torontolaisesta toiseen ääripäähän ja kaikenlaisia ministryjä ja parantamishoitoloita jotka on aina perustajansa mukaan suoria näkyjä Jumalalta.
Koska Jumala on sanassaan antanut meille hänen asettamansa juhlapyhät. Jos me näiden Jumalan juhlapyhien sijaan vietämme omasta päästämme keksimiä juhlapyhiä, se tekee Jumalan varmasti surulliseksi. Raamatussa ei meille anneta mitään lupaa keksiä omasta päästä juhlapyhiä. Näin teki esimerkiksi Jerobeam, eikä Jumala katsonut sitä hyvällä. Jumala ei ole siunannut ja pyhittänyt joulua, siksi joulu ei ole mikään pyhä juhla, vaan se on pelkkä ihmisten omasta päästään keksimä täysin turha juhla. Raamatussa ilmoitetut juhlapyhät, happamattoman leivän juhla, pääsiäinen, helluntai, pasuunansoiton juhla, suuri sovituspäivä ja lehtimajanjuhla ovat Jumalan siunaamia ja pyhittämiä juhlia, ne ovat pyhiä. Jumala ei halua, että me näiden juhlien sijaan vietämme omasta päästä keksimiämme juhlia. Danielin kirjassa sanotaan, että antikristus muutta juhlat ja ajat. Näin onkin käynyt kristillisessä kirkossamme. Jumala ei ole siitä iloinen.
Raamatussa Jumala on antanut meille hänen juhlapyhät, joita tulee viettää. Missään kohtaa Raamattua ei anneta meille lupaa omasta päästä keksiä juhlapyhiä, joita sitten vietämme pyhinä. Erilaisten merkkipäivien viettäminen on täysin eri asia, kukaan ei luule että ne ovat pyhiä. Mutta joulua väitetään pyhäksi. Tämä on väärin. Raamatussa ei ole mitään käskyä viettää joulua. Raamatussa ei käsketä viettää Jeesuksen syntymäpäivää. Raamatussa ainoastaan pakanat Faarao ja Herodes viettävät syntymäpäiviään, ja molempien bileet päättyvät veren vuodatukseen. Jos Jumala olisi halunnut että viettäisimme Jeesuksen syntymäpäivää, Raamatussa kerrottaisiin meille Jeesuksen syntymän ajankohta. Mutta Raamattu ei kerro meille milloin Jeesus syntyi, siksi on selvää, ettei meidän tule viettää Jeesuksen syntymäpäivää.
1. Kun 12:
32. Ja Jerobeam laittoi juhlan kahdeksannessa kuussa, kuukauden viidentenätoista päivänä, sen juhlan kaltaisen, jota vietetään Juudassa, ja nousi silloin itse alttarille; niin hän teki Beetelissä ja uhrasi niille vasikoille, jotka hän oli teettänyt. Ja tekemiänsä uhrikukkulapappeja hän asetti virkaan Beeteliin.
33. Hän nousi sille alttarille, jonka oli teettänyt Beeteliin, viidentenätoista päivänä kahdeksatta kuuta, jonka kuukauden hän oli omasta päästään keksinyt. Hän laittoi silloin juhlan israelilaisille ja nousi alttarille polttamaan uhreja.
Jerobeam keksi omasta päästään juhlan, eikä Jumala katsonut sitä hyvällä.
Joulu on alunperin egyptiläisen auringonjumalan palvomispäivä = saturnalia. Tuskin Jeesus haluaa sellaista syntymäpäivää joka on materialistinen, väkivaltainen ja joulupukkijumalan juhla.
Joulu on alunperin kelttiläis-germaaninen keskitalven juhla. Siitä juhlan nimikin, Yule. Baltiassa talvipäivän seisausta eli vuoden pimeintä päivää juhlittiin polttamalla aurinkopyörää, puinen vanne ripustettiin alunperin kuusen latvaan ja koko kuusi sytytettiin tuleen jotta aurinko nousisi taas jälleen ensivuonna.
Paavolan Petskun tekstiä joulusta ->
Minusta hyvä nyrkkisääntö on se kun ja jos ymmärtää ja tietää sydämessään ettei Jeesus ole syntynyt joulukuun 25. päivänä, niin silloin ei sydämessään vietä sitä päivää Jeesuksen syntymäpäivänä, koska Jeesus ei ole syntynyt silloin. Meillä uskovilla on oikeus ja lupa muistella Jeesuksen syntymää, vaikka joka päivä vuodessa myös joulukuun 25. päivä, kunhan tekee sen erotuksen ettei joulukuun 25. päivä ole Jeesuksen syntymäpäivä. Tämä on minusta hyvä lähtökohta tälle asialle ja sitten kun muistaa sen ettei lyö totuudella ketään, vaan rakkauden kautta tuo esiin totuuden ja antaa muille aikaa tutkia ja käsitellä totuutta, sillä usein perinteistä pois oppiminen on aikaa vievä prosessi, joka kestää toisella pitemmän ja toisella lyhyemmän ajan.
Raamattu puhuu enemmän Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta kuin Hänen syntymästään. Jeesuksen syntymä on tärkeä asia ja siitäkin tulee puhua ja sitä saa muistella, mutta enemmän tulee kuten Raamattukin tekee puhua ja muistella Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta.
Kerron lyhyesti sen kuinka meidän perheessä joulu ja siihen liittyvät asiat alkoivat avautumaan. Minulle Herra alkoi puhumaan joulusta jo vuonna 1993-94. Aluksi koin puhetta sydämessäni jouluun liittyen ja hylkäsin sen viettämisen. En siitä kuitenkaan julkisesti puhunut, vaan se oli henkilökohtainen oma päätökseni. Vuosina 1995-96 sain Keijo Lindemanin kirjan käsiini nimeltään Apostolinen seurakunta ja antikristuksen eksytys, jonka seurauksena aloin tutkimaan joulu asiaa vielä enemmän.
Kun silloin vuosina 1993-94 minulle alkoi asia avautumaan, niin sanoin vaimolleni etten enää vietä joulua, mutta hän on vapaa tekemään asiassa miten itse kokee. Vaimoni vietti joulua kuten ennenkin. Tästä meni aikaa muistaakseni vuosi tai kaksi kun vaimoni ripusteli joulukoristeita seinällä roikkumaan. Siinä oli monenlaista koristetta osa perinteisiä joulukoristeita ja osa neutraaleja. Sinä jouluna perinteiset joulukoristukset tippuivat koko ajan seinältä lattialle, vaikka vaimo laittoi ne yhä uudestaan takaisin, mutta neutraalit koristeet pysyivät koko ajan seinällä.
Sitten koin sydämessäni sanoa vaimolleni, että nyt Jumala puhuu sinullekin joulusta ja vielä aika voimallisella tavalla. Vaimoni tunnusti, että niin taitaa puhua. Sen joulun jälkeen vaimoni alkoi irrottautumaan joulusta. Vaimoni on ollut todella kova joulu-ihminen ja tällaiset juhlat ja perinteet ovat olleet hänelle todella tärkeitä. Jumalalla oli kuitenkin keinonsa puhua vaimolleni ja nyt saamme olla siten joulusta vapaita ettei meillä ole joulupukkeja, tonttuja, joulukuusta eikä kukaan meidän perheestä usko Jeesuksen syntyneen joulukuun 25. päivä, emmekä vietä sitä Jeesuksen syntymäpäivänä, vaan joulu on meille valtion määräämä virallinen vapaapäivä, jota pidämme vapaapäivänä, emme joulujuhlana.
Koin sen todella tärkeäksi, että nimenomaan Jumala puhuisi asiasta vaimolleni ja siksi en yrittänyt ohjeistaa häntä asiassa, joka on usein todella vaikea, sillä perinteet ovat todella syvällä ihmisissä ja niistä pois oppiminen on omanlaisensa prosessi. Me voimme tehdä paljon hallaa, jos lyömme ihmisiä totuudella, sillä vain sellainen totuus saa aikaan muutoksen, joka vaikuttaa Jumalan rakkauden kautta.
Vaimoni vanhemmat ovat usein pyytäneet meitä kylään joulun aikaan ja me olemme käyneet heillä useana jouluna. Olemme kertoneet oman kantamme asiaan ja miksi emme enää vietä joulua (Jeesuksen syntymäjuhla, joulukuuset, pukit ja tontut). Se oli aluksi heille vaikeaa, mutta he ovat oppineet hyväksymään meidän kantamme jouluun. Mekin olemme kunnioittaneet heitä emmekä ole kieltäneet heiltä joulun viettoa emmekä käskeneet hävittämään joulukuusta jne. Olemme usein yhdessä joulun aikana, he viettävät joulua ja me valtion virallista vapaapäivää, eikä asiassa ole ollut enää vuosiin minkäänlaisia jännitteitä. Aluksi oli, mutta nekin ovat sulaneet pois hyväksymisen ja rakastamisen kautta, eli kun kohtaamme heidät rakkaina lähimmäisinämme ja kunnioitamme heitä, vaikka emme ole kaikesta samaa mieltä, niin sovimme yhteen joulun aikana, vaikka heille ja meille joulu merkitsee ihan eri asioita.
Joulu koskettaa meitä jokaista jollakin tavalla, emmekä pääse sitä pakoon, mutta tärkeää on ettei sydämessään anna joululle sellaista arvoa mitä sillä ei ole Raamatun sanan totuuden mukaan. Koska Jeesus ei ole syntynyt joulukuun 25. päivä, niin minulle joulukuun 25. päivä on valtion määräämä virallinen vapaapäivä, eikä mitään muuta. Jos joku viettää joulukuun 25. päivää Jeesuksen syntymäjuhlana, niin hän viettäköön sitä siten, mutta itse en niin tee, koska se ei ole Jeesuksen syntymäpäivä. Minulle joulu lakkasi olemasta joulu kun ymmärsin ettei Jeesus ole syntynyt joulukuun 25. päivä. Voin sanoa ja käyttää sanaa joulu, niin kuin olen tehnyt tässäkin kirjoituksessa, mutta se on minulle vain suomenkielinen sana, jolla ei ole enää Jeesuksen syntymäpäivän arvoa, johon olen joskus itsekin uskonut.
Olipas hyvä kirjoitus!
Itse olen jo vuosia toivonut, että ei tavitsisi sitä kuusta kotiin laittaan, se on niin vastenmielistä koristella.
Lapset tykkäävät, ja onhan se valo mukavaa, mutta sisimmässä tunne on jatkuvasti, että en halua tuota puuta, koska se edustaa sellaista, joka on kielletty jo 1. liiton alusta saakka.
Mutta siinäpä on ristiriita, koska vaikka kuinka yrittää lapsille selittää, että mitä se kuusi edustaa, niin silti ei haluaisi viedä heiltä koristelun iloa. Kaikki koulussa, kerhoissa jne liittyy aina tonttuihin, joulupukkiin ja siinä sivussa Jeesus-lapseen.
Ja tietenkin ollaan kerrottu, että joululla ei ole mitään tekemistä Jeshuan syntymän kanssa, mutta siinäpä saa sitten tosissaan opettaa, koska koulussa ja muualla hoetaan vain Jeesuksen syntymäjuhlaa. Jeesus, joka näissä piireissä jää vain ikuiseksi vauvaksi.
SIinä on koululaiset ihmetelleet, miksi opetetaan jotain sellaista, joka ei ole totta. Niinpä, miksi?
Olipas hyvä kirjoitus!
Itse olen jo vuosia toivonut, että ei tavitsisi sitä kuusta kotiin laittaan, se on niin vastenmielistä koristella.
Lapset tykkäävät, ja onhan se valo mukavaa, mutta sisimmässä tunne on jatkuvasti, että en halua tuota puuta, koska se edustaa sellaista, joka on kielletty jo 1. liiton alusta saakka.
Mutta siinäpä on ristiriita, koska vaikka kuinka yrittää lapsille selittää, että mitä se kuusi edustaa, niin silti ei haluaisi viedä heiltä koristelun iloa. Kaikki koulussa, kerhoissa jne liittyy aina tonttuihin, joulupukkiin ja siinä sivussa Jeesus-lapseen.
Ja tietenkin ollaan kerrottu, että joululla ei ole mitään tekemistä Jeshuan syntymän kanssa, mutta siinäpä saa sitten tosissaan opettaa, koska koulussa ja muualla hoetaan vain Jeesuksen syntymäjuhlaa. Jeesus, joka näissä piireissä jää vain ikuiseksi vauvaksi.
SIinä on koululaiset ihmetelleet, miksi opetetaan jotain sellaista, joka ei ole totta. Niinpä, miksi?
>>Tämä on väärin. >>
On tapahtunut rikos. Ota yhteyttä poliisiin.
Trump moitti "Happy Holidays" -sanan käyttämistä "Merry Christmas" sijasta.
"He eivät käytä sanaa joulu, koska siitä on tullut poliittisesti epäkorrektia", Trump huomautti ja jatkoi:
"No, arvatkaapa mitä? Aiomme sanoa jälleen Hyvää joulua!"
Hän lupasi tehdä kaikkensa suojellakseen uskonnonvapautta. Trumpin mukaan vanhemmat - ei hallitus ja lainsäätäjät - tietävät parhaiten, kuinka kasvattaa lapsia ja luoda vahvat ja rakastavat yhteisöt...
- Oikea Media
Ikävää Paavolan ja muiden kannalta: Trump ei suunnittele vainoja katolisia vastaan.
Paavolan ja Melania Trumpin välinen etäisyys 6 800 km. Ja Valkoisessa Talossa kohtalaisen hyvä vartiointi. Onneksi.
Minä olen kattonut näitä lain-alaisia vuosikymmeniä ja ne on aina valmiita sitomaan viattomatkin ihmiset ja asiat.Me olemme vapaita myös joulun viettoon, ihan suomalaisina ihmisinä ja kristittyinä.
Missä kohtaa Raamattua sanotaan, että meidän ei tule viettää Jumalan asettamia juhlapyhiä, vaan saamme omasta päästä keksiä omia juhlia niiden tilalle?
Lain alla olijat ovat muuten juutalaisia, jotka eivät suostuneet ottamaan vastaan Jeesusta Messiaana. Sitä se lain alla oleminen tarkoittaa. Armon alla olijoiden tulee myös noudattaa lakia, kuten Paavali opetti.
Petri Paavola korostaa sapatin merkitystä ja moittii joulua, kuten tuleekin. Mutta se on vain Paavolan omaa tekopyhyyttä. Toisissa artikkeleissa hän väittää, että uuden liiton aikaa laki on muuttunut ja sitä ei tarvitse noudattaa. Laki on voimassa uuden liiton aikana ja sen takia joulua ei saa viettää
Nythän paavola kieltää joulun vietin. Simlin on myyös kielletty kaikki joululahjat jjoukukukat vanhuksille. Jos joku lapsiperhe haluaa joulutukea voi sanoa ettei voi valitettavasti antaa. Joulua ei ole eikä mitään muistamista. Pasvolan oikean uskon mukann😈
Joulu on pakanallinen juhla mutta mikäs silti estää viettämästä sitä. Ei mikään.
Paavi Julius I määräsi vuonna 337 että Jeesuksen syntymäpäivä on 25. joulukuuta. Miksi?
Koska samana päivänä vietettiin roomalaisten Brumalia juhlaa Bakkuksen kunniaksi.
Eli alunperin pakanajuhla on paavin yksipuolisella määräyksellä julistettu Jeesuksen syntymäpäiväksi.
Joululauluja veisaavat kaikki hartaana. Pyydäpä heitä laulamaan vaikka Sä olet Jeesus kallein aarteheeni. Ei taida taipua, koska se on hengellistä musiikkia eikä sielullista. Tässäkin eräs syvälle noituuteen mennyt laulaja laulaa kauniisti:
https://youtu.be/rtHadOpRmj8
"he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole" (Juudas jae 19).
Mikä estää meitä viettämästä joulua, joka on alkujaan täysin pakanallinen juhla? Miten olisi Jumalan sana? Raamatussa Jumala on ilmoittanut meille juhlapyhät, joita meidän tulee viettää. Meille ei Raamatussa annettu mitään lupaa keksiä omia juhlia omasta päästä. Eikö se ole Jumalan juhlapyhien halveksumista, jos kuvittelemme että niissä ei ole meille tarpeeksi juhlimista?
Vietätkö sinä kaikkia juutalaisten juhlapyhiä?
Ne eivät ole mitään juutalaisten juhlapyhiä, vaan Jumalan juhlapyhiä. Mutta vietän niitä tottakai. Raamatussa meidän käsketään viettää niitä. Ne ovat Jumalan pyhittämiä juhlia, siis todellisia juhlia, koska Jumala on ne pyhittänyt. Jumala ei ole pyhittänyt joulua, siksi joulun viettämisessä ei ole mitään siunausta.
Eikö saa viettää edes Lokakuun vallankumouksen muistojuhlaa? Entä jos ajattelee että se oli uusi Puurim?
Ihmisarvo punnitaan joululahjoin. Köyhä perheenisä on allapäin. Riistäjä isä naureskelee ostoskori täynnä lahjapaketteja omille saastapennuilleen, jotka ahneen avovaimon kanssa ovat tuottaneet. Akkansa tuumii onnex tuo ukko on rahakas ja testamentannut kaiken mulle niin rahat saatuani levitän jalkajani jollekin toiselle.
en tiennytkään en ole lukenut että jeeuksken kaltaisuuteen täytyy oppiskella luentomiasesti kaikki harhat on kuin jehovien yliopistoluennnot elämä puuttuu