Jotkut saavat Fazerin suklaasta silmien ja kurkun kutinaa tai iho-oireita. Myös astmaoireet voivat pahentua Fazerin suklaasta. Hyvä uutinen on, etteivät oireet johdu kaakaosta. Vähemmän hyvä uutinen on, että ne johtuvat suklaaseen kulkeutuneista torakan osista.
Fazer ostaa kaakaojauheensa alihankkijoilta, jotka tuottavat kaakaopavut alueilla joissa torakat ovat alituinen vaiva. Torakat elävät ja lisääntyvät kaakaopapujen säilytyslaatikoiden nurkissa, ja niitä päätyy kuivatukseen ja jauhetuksi mukaan kaakaojauheeseen. Suomessa kaakaojauhe käytetään Fazerin suklaiden valmistukseen.
Jokaisessa konvehdissa ja suklaalevyssä on mukana hitunen torakkaa.
Se ei välttämättä aiheuta vaivoja kaikille, mutta torakka-allergiaa tietämättään oireilevia on suomessa osa väestöstä. Heillä jo pienikin määrä Fazerin suklaata aiheuttaa allergisen reaktion torakan jauhettuihin paloihin.
https://cdn.orkin.com/images/cockroaches/cockroaches-on-cardboard_2100x1400.jpg
Nyt jäävät Fazerin joulusuklaat kokonaan ostamatta. Suklaa on muutenkin epäterveellistä ja aiheuttaa painonnousua, verenpainetautia ja diabetesta. Myös yhteyden monenlaisiin syöpäkasvaimiin ja Alzheimerin tautiin on havaittu kasvavan, mikäli suklaan syöminen on viikottaista. Osa näistä vaikutuksista saattaa olla yhteydessä torakoiden syömiseen.
Fazer suklaassa havaittu jäämiä torakoista
43
4527
Vastaukset
- Torakat-vain-suvakeille
Loppujen lopuksi ei taida Kärkkäinen eikä moni muukaan kauppias kaivata jouluksi noita Mielipidevainoaja-Fazerin suklaita. Vanhastaan Fasun suklaakonvehteissa on ollut kuljetuslaatikoissa mukana tulevia torakan kappaleita, niistä kirjoitti Hesari itsekin pari vuotta sitten.
Mutta nyt Fasu meinaa, että jos ei sun ajattelu ja sun mielipiteet kelpaa heille, niin sitten he eivät enää suostu myymään sulle noita torakan irtojalkoja sisältäviä konvehtejansa.
Joku tässä uudessa kaupallisessa kuviossa on nyt mättää ja on outoa, mutta en ole vielä keksinyt että mikä. - 093850384
Voi kuinka latteaa. Eläkkeellä on aikaa potaskaankin, niinkö? Kansa tietää, että Fazer = laatu. Vedämme suklaata naamariin kahta kauheammin ja ai että tekee nannaa. Sitä paitsi, torakkapelote on tehottomin mahdollinen aikana, jolloin hyönteisten kuivattamista ja syömistä opetetaan jo koulussakin.
- Fazer-avoimena
Oliko tuo nyt Fazerin töissä olevalta Some-vastaajalta selkeä tunnustus siitä, että Fazerin suklaissa tosiaan on niitä torakanpalasia?
Perusteena asialle Some-vastaava toteaa että hyönteisistä tehtävä ruoka on nousussa. Siksi Fazeria ei hävetä myöntää myyvänsä hyönteissuklaata 6,90 €/rasia jo tänäkin jouluna. - Anonyymi
Fazer, juu on se heikko laatukin laatu. Kymmeniä vuosia fazerille kelvannut toukkia sisältävät, jota muut eivät huoli.
- Anonyymi
Fazer-avoimena kirjoitti:
Oliko tuo nyt Fazerin töissä olevalta Some-vastaajalta selkeä tunnustus siitä, että Fazerin suklaissa tosiaan on niitä torakanpalasia?
Perusteena asialle Some-vastaava toteaa että hyönteisistä tehtävä ruoka on nousussa. Siksi Fazeria ei hävetä myöntää myyvänsä hyönteissuklaata 6,90 €/rasia jo tänäkin jouluna.Kitiinin nieleminen herkistää kulkutaudeille. Yäk. Siksi ötököitä ei pidä syödä.
- EiköhänMuillakinSama
Ai muissa suklaissako näitä torakan jäämiä ei sitten muka olekaan? - melkoista suomalaisen Fazerin mollaamista!
- Anonyymi
Niin aivan totta: Kaakaojauhe tulee kaikille valmistajille samoilta tuotantoalueilta. Miten olisi edes mahdollista, että torakan osat osuisivat vain ja ainoastaan eriin, jotka ovat tulossa Suomeen Fazerille!?
- joukkohysteriaakai
Mitä hemmetin järkeä on ostaa läjäpäin konvehteja jouluksi?
- Ostan.muuta
Jätän torakkasuklaat kauppaan
- naminaminamina
On vain torakkasuklaata,sun on ostettava ihan muuta kuin suklaata tai kaakaota.
- Fazer_ja_Laatu
Oikeat suklaat ostetaan Belgiasta. Sieltä löytää ihan oikeaa suklaata, jossa on laatu kohdallaan.
Fazerin suklaa on bulkkia, jota massatuotetaan suomalaiselle rahvaalle tuotantokustannuksissa säästellen. Siksi jo raaka-aineessa on jauhettua torakkaa mukana ennen kuin edes saapuu suomeen.
Extrana ovat nuo muut hyönteisenpalat, jotka tulevat mukaan Fazerin omissa tuotantoprosesseissa.
Torakkahan on tarkka-hajuaistinen kannibaali. Saattaa olla, että Fazerin suklaassa torakoita houkuttelee tuo jauhettujen lajitovereiden haju, joka antaa Fazerin suklaalle sille ominaisen maun.
Jotkut syövät hyönteisiä mielellään.
Me muut jätämme Fazerin torakkasuklaat hyllyyn liikkeessä kuin liikkeessä. - kannustaja
Fazer on parhautta.
- PeeJiiPee
En pidä mielipidevainoista ollenkaan
- ftkghw
Lopetin suklaansyönnin vuosi sitten eikä enää edes tee mieli suklaata.
- liköörinamunen
Minä en ole syönyt suklaata koskaan. Noin 50-vuotiaana maistoin joulusuklaata, sellaista, jossa on sisällä likööriä. Niitä hamstraan, jotta riittää koko vuodeksi. Pitempään ne ei säilykkään, mutta ostanpa sitten taas uudet seuraavana jouluna.
Näissä herkuissa on vain ohuen ohut suklaakuorrutus sokerisen päällä. - Karkkilakkoilija
liköörinamunen kirjoitti:
Minä en ole syönyt suklaata koskaan. Noin 50-vuotiaana maistoin joulusuklaata, sellaista, jossa on sisällä likööriä. Niitä hamstraan, jotta riittää koko vuodeksi. Pitempään ne ei säilykkään, mutta ostanpa sitten taas uudet seuraavana jouluna.
Näissä herkuissa on vain ohuen ohut suklaakuorrutus sokerisen päällä.En ole koskaan syönyt suklaata. Olen ollut karkkilakossa koko ikäni. Sama meno jatkuu.
- Xyxy
Kaikessa suklaassa on ötököitä tietty prosentti, joten turhaa mollata Fazeria vain jonkun natsi-Kärkkäisen takia. Kärkkäinen Magneettimedioineen vastustaa juutalaisia, niin en rupea 'nationalisesti' suosimaan häntä.
- Pahuus-yrityksissä
Fazer Oy edustaa yrityselämän pahuutta. Sopivasti markkinoilla ja taloudessa valtaa saanut yritys alkaakin käyttää kertynyttä pääomaansa pahuuden toteuttamiseen. Mielipidevainoon ja kansalaisten vainoamiseen.
Karl Fazer AG edustaa yrityselämän pahuutta, sen kaikkein karuimmassa muodossa. - Kaikessa_suklaassa
on riski hyönteisosuuteen, mutta Fazerin suklaa on tehty niin halvalla hankitusta raaka-aineesta, että jauhetun torakan saaminen ei ole pelkkä mahdollisuus. Se on vallitseva olotila.
Kun syöt FAZER suklaata..
TIEDÄT syöväsi TORAKKAA. - Jokaisessa_suklaassa
on tietynasteinen riski ötökkälisäkkeeseen.
Fazer suklaa valmistetaan mahdollisimman halvalla hankituista raaka-aineista. Juuri niiltä alueilta, joissa torakka-ongelma on merkittävä hävikin aiheuttaja.
Siksi FAZER suklaata syödessä ei tarvitse (epäillä) syövänsä torakkaa.
Sano FAZER, niin TIEDÄT syöväsi torakkaa. - mikäonbotti
Valkopippuri voisi auttaa kaakaon joukossa, ennen piparkakuissa.
- Ei-natsaa-ihan
Valkopippuria kuolleille torakoille?
Toki jos sen laittaa ajoissa.
- naminaminaminami
Kuka ostaa Fazerin palmuöljysuklaata? Firma on niin ahne, ettei varaa edes aitoon kaakaovoihin. Ei todellakaan sula suussa, kuin muovia söisi!
Vertailkaa aidon sveitsiläisen/belgialaisen suklaan kanssa niin tiedätte eron, hinta käytännössä sama. Fazerin muuttuessa ahneeksi tuotteista tuli p*skaa! Säästetään pari euroa ja luullaan ettei asiakkaat huomaa...
En ole syönyt Fazerin muovia viimeiseen viiteen vuoteen, enkä tule syömään!- Anonyymi
Eräs brasilialaispariskunta hiljan ihmetteli sitä, että miksi sveitsiläinen ja belgialainen suklaa ovat maailmankuuluja, suomalainen kun heidän mielestään maistuu paljon paremmalta, (He myös kertoivat, että heidän kotimaassaan Brasiliassa suklaa on todella mautonta, koska siellä vallitsevan kuumuuden takia rasvainen suklaa sulaisi jo ennen suuta,)
- PieniPiruVasempaan
Jaaha onko Jali suklaatehtaasta asialla :D
Kuka muistaa vielä sen jutun, jossa väitettiin, että erään ison hampurilaisketjun pihveissä on matoja?
Tai sitten sen, kun kilpailijat väitte yhden panimon yövahdin tippuneen sammioon?
Huomaa, että on lama, kun jututkin on köyhiä :D - Mv-allergia
Näitä torakoita löytyy vain venäläisten maistamista suklaalevyistä. Mitä tämä kertoo?
- OletkoRussoFobi
Syrjinnästä.
On väärin että venäläisille myydään huonompaa suklaata.
- adlkfÖaldf
Suklaa lihottaa ja vain läskit ostavat Fazerin suklaata.
- asdkjfölajskdföl
Annoin Kärkkäiselle palautetta, että palauttaa torakkaiset suklaakonvehdit Fazerille.
- Torakan-Arvot
Fazer on rasistinen. Kärkkäisen tapaus todistaa sen.
- PieniPiruVasempaan
Siellä myydään myös reilun kaupan tuotteita.
Reilu kauppa on rasistinen ja veli todistaa?
- qweflkjqölwkef
Fazerin suklaassa on myös hämähäkkejä!
https://www.voice.fi/terveys-ja-hyvinvointi/a-78230 - yäkkkkk
Juu en osta enää onhan noista aina juttua aika ajoin mutta unohtuu eikä todellakaan mikään Suomalainen tuote ei ole puhdasta myös Fazerin alkupuuroista oli löytynyt Elävä torakka suosin taas hetken ulkomaisia puhtaaampia tuotteita.
- DDDDDDD-D
Kaikissa kasvisperäisissä, prosessoiduissa ja säilytetyissä elintarvikkeissa on hyönteisjäämiä. Toki saattaa olla myös eläin ja kalatuotteissa, riippuu käsittelystä. Mutta esim. viljassa on aina.
- Anonyymi
Tämä on totta. Elintarvikkeissa ylipäätään on hyönteisjäämiä, koska niiden alkuperä on luonnossa, jossa myös hyönteiset elävät.
- miten.olisi
En ota Fazeriin kantaa, vaan yleisesti suklaasta ja ruoista /juomista. Mikä on sitten se keino, jolla saadaan puhtaampia raaka-aineita suomeen? Pitäisikö olla suomalaisia näytteen otossa maailmalla ja keksimässä ratkaisuja. Eivät hyönteiset ole puhtaita todellakaan, lisäaineet ja torjunta-aineet ovat myös ongelma. Onko ideoita? Entä miten teollisuus parantaa ruokien ja juomien laatua.
- Anonyymi
Luulen, että hyönteisen osanen on paljon harmittomampi kuin torjunta-ainejäämä. Lihaahan se hyönteinen vain on ja kovin vähäinen määrä lihaa. Etenkin kun vertaa siihen määrään, mitä muutamat tunkevat suuhunsa sikaa, nautaa, kanaa, peuraa…
- omavaraistalous
Fatserin leipomuksia en oo ostanut vuosikausiin, haen jauhot tai jyvät suoraan pientuottajalta ja leivon joko itse tai ostan pienleipojilta. Silloin tiedän mitä leipomukseni sisältävät. Nyt elämme jännän edessä, aletaanko jostain muualta tuottamaan suklaatia, maailmassa on aivan varmasti laadukkaita valmistajia ja me saamme pian paljon uusia vaihtoehtoja epäilisin. Kaupoissa on jo nyt parempaa olemassa, niiden hinta on vaan hiukan korkealla, no pysyy hyvänä kun harvemmin ostaa. Toki jos vaikka kärkkäinen alkaisi tätä suosikkisuklaatani myymään edullisemmin, niin jatkuva tilaus lähee sinne nettimyymälään.
Haikeeta luopua suklaasta kun tykkää siitä, olen jo nyt alkanut leipomaan kaikenlaisia hyvyyksiä tilalle ja kyl maar sitä osaa itsekin suklaata tehdä, ostin jo sellaiset lämpömittaritkin joilla voi tarkkailla suklaan lämpötilaa. Joko fatserin jäähyväisketju on alkoitettu, tälläiset suklaariippuvaiset tarvitsevat vertaistukea luopumiseensa. Kyl maar nyt painokin alkaa tippumaan jee ja jatkossa sitten tietää suklaastakin kun itse sen tekee. mitä sisältää.- Anonyymi
Fazerin leipomuksissa onkin huonolaatuinen rasva. Sellaiset, joilla on taipumusta närästykseen, välttävät Fazeria, olen kuullut. Enkä itsekään pidä Fazer-leivonnaisten rasvasta, joka jää kuin kasvoksi kielen pinnalle.
Taas Fazerin suklaasta ei monellekaan tule huono olo, kun taas ulkomaisesta kyllä.
- Anonyymi
Sallittun rajat
Vehnäjauho. 75 hyönteisenpalaa 50 grammaa kohti, 1 tai useampi jyrsijän karva 50 grammaa kohden.
Marjat. 4 toukkaa tai 10 kokonaista hyönteistä 500 grammassa tai vähintään 10 kokonaista hyönteistä tai vastaavaa 500 grammaa kohden
Kaneli (jauhettu) 400 tai enemmän hyönteisen palasia 50 grammaa kohti
Oregano (jauhettu) 1250 tai enemmän hyönteisen palasia 10 grammaa kohti, 5 tai enemmän jyrsijän karvaa 10 grammaa kohti
Jne. - Anonyymi
Halvalla ei saa hyvää, ja kun kansa ei ole valmis maksamaan mistään, pitää myös laadunvalvonnassa oikoa, että saa pilalle sosialisoidun kansan haluamaan hintaan tuotteet kaupan hyllylle.
- Anonyymi
Eipä oo tullu mittää, päivittän popsin.
- Anonyymi
Heinäsirkkojen viulut ei juuri haittaa erittäin hienona jauheena.
t: laihduttajajuhannes
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1211688
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup161372- 61980
Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR329972- 65826
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen75798- 1760
- 46731
Kysyit firman bileissä..
.. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta9671Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin
Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta60653