Varo iltasanomien "ohjeita" renkaiden vaihdosta

OikeaAmmattilainen

16

211

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RMB54

      Aloittaja oikeassa. Iltasanomissa on ohjeistus momenttiin vääntämisestä on virheellinen.
      Kaveri olisi pitänyt löysätä pultti ennen kiristämistä vaikka 45 astetta ja kiristää siitä.
      Vaikka pultti olisikin ollut esimerkiksi 1 kpm:n liian löysällä, ei se olisi kiristynyt tuosta enää, koska vääntäessä pitää voittaa ensin liikekitka.
      Pulttien kierteet tulisi aina puhdistaa ja voidella ennen paikalleen asentamista. Iltasanoman esimerkissä ei tehty näitä tärkeitä toimenpiteitä. Kun pultin kierteet ovat kuivat ja likaiset, ei saavutettu momentti ole oikea.
      Tästä syystä myös ohjeistavat kiristään pultit 100 km päästä uudelleen. Vastuu kiristyksestä siirretään asiakkaalle.
      Itseasiassa pultteja ei kiristetä, vaan tarkastetaan oikea kireys.
      Kun kiristää uudelleen, tulee joka pultti erikseen löysytettävä ja vääntää momenttiin.
      Rahan ahneus pilaa hyvän bisneksen.
      Pulttien kiristyksestä pitäisi jokin instanssi kertoa oikea ohjeistus ihmisille. Ei ole kiva kun takarengas "ajaa edelle".

      Toinen markkinarako on rengashotellin pitäjällä. Hänellä voi olla sadankin eri asiakkaan renkaat varastossa. Hän voisi myydä huonojen renkaiden tilalle uudet. Puoli vuotta olisi kuitenkin aikaa tehdä bisnestä. Uuden sesongin jälkeen myynti alkaa uudelleen. Asiakkaallakin on puolivuotta aikaa tienata rengassarja kasaan. Ei tule sitten vaihtoaikana yllätyksenä.
      Asiakkaallekin tulee hyvä mieli siitä, kun hänen autonsa renkaiden kunnosta ja samalle hänen turvallisuudesta huolehditaan.
      Hyvä palvelu kiirii kauas.

      • kusettajille.luu.käteen

        "Hänellä voi olla sadankin eri asiakkaan renkaat varastossa. Hän voisi myydä huonojen renkaiden tilalle uudet. "

        Onhan näitä yrittäjiä ollut. Olen pari kertaa saanut soiton rengashotellista ja sieltä on ystävällisesti kerrottu että näyttäisi olevan renkaat aika loppu ja nyt olisi hyvä tarjous uusista. Kun kysyin että paljonko mittasitte että on pintaa jäljellä niin sitten alkoi änkytys.
        Ne ei olleet edes käyneet katsomassa mun renkaita vaan soittelivat asiakkaita läpi ja etsivät typeryksiä joille menee mikä tahansa kusetus läpi.
        Tottakai olin katsonut renkaani läpi ennen kuin vein ne vaihdettavaksi ja tiesin tasan tarkkaan että niissä oli vielä kilometrejä jäljellä.


      • RMB54

        On myös otettava huomioon kulutuspinnan lisäksi renkaan ikä. Kumiseos kovenee iän mukana. Talvirenkaiden pito, varsinkin kitkarenkaissa, perustuu suureksi osaksi renkaan elastisuuteen.
        Vaikka renkailla ei paljon ole ajettu, on hyvä katsoa DOT-merkintä renkaan kyljestä. esim. 257 tarkoittaa renkaan iäksi yli 10 vuotta. Renkaan pito jäällä on puolittunut.
        Ammatikseen työskentelevä rengasmyyjä kyllä osaa argumentit renkaita myydessä.


      • helppoheikit
        RMB54 kirjoitti:

        On myös otettava huomioon kulutuspinnan lisäksi renkaan ikä. Kumiseos kovenee iän mukana. Talvirenkaiden pito, varsinkin kitkarenkaissa, perustuu suureksi osaksi renkaan elastisuuteen.
        Vaikka renkailla ei paljon ole ajettu, on hyvä katsoa DOT-merkintä renkaan kyljestä. esim. 257 tarkoittaa renkaan iäksi yli 10 vuotta. Renkaan pito jäällä on puolittunut.
        Ammatikseen työskentelevä rengasmyyjä kyllä osaa argumentit renkaita myydessä.

        Jos olisikin ollut oikeita argumentteja, mutta ilmiselvästi mun renkaita ei ollut edes katsottu koska ei osannut vastata paljon kulutuspintaa on jäljellä. Soittelevat asiakkaita läpi ja kokeilevat kuka menee halpaan.


      • Anonyymi

        Ilaåtasanomiin kirjoita oj å hjei a uusavut y omat maistoimitajat


    • TI-renkaanvaihtaja

      Ihanko oikeesti joku itse renkaansa vaihtava tavis kiristää mutterit/pultit momenttiavaimella? Olen autoillut n. 30 v. Itse vaihdan renkaat edelleen ja edelleen näppituntumalla kiristän mutterit, ilman ongelmia. Rengasliikkeen jäljiltä olen joskus joutunut käyttään ristikkoavaimessa jatkovartta kun on pulttipyssyllä väännetty tosi piukkaan. Tuskin on ollut oikeasta momentista tietoakaan.

      • 103Nm

        Jotkut meistä tekevät ByTheBook, kuten minäkin.


      • 10kpm
        103Nm kirjoitti:

        Jotkut meistä tekevät ByTheBook, kuten minäkin.

        Joku meistä on milliville, toiset taas osaa homman jo näppituntumalla.


      • E220_CDI

        En tiedä olenko tavis, mutta en käytä renkaanvaihdossa yhtään auton valmistajan työkalua. Auto ylös kunnon hallitunkilla, pultit auki pulttipyssyllä ilman momenttivartta, takaisin 90 Nm momenttivarrella ja loput momenttiavaimella käsin kiristäen.

        Silti en ole löytänyt vahvaa perustetta muuttaa valmistajan ilmoittamaa kiristystiukkuutta joksikin muuksi. Jos jonkun mielestä joku muu kiristysmomentti on parempi, sitten kannattaa käyttää sitä.


    • Joopasta_joo

      Haistakaa diletantit vittu!
      Kyllä osaavalla renkaanvaihtajalla on momentti käsivarressa ja järki mukana renkaanvaihdossakin. Normaali terve järki sanoo koska pultti tai mutteri on riittävän tiukalla. Tiukkus pitää muutenkin tarkastaa kun autolla on ajettu renkaanvaihdon jälkeen.

      • Vanhakin_oppii

        Yli 40 vuotta olen minäkin renkaita vaihtanut, mutta käyttänyt viime vuodet momenttiavainta. Siitä lähtien kun peltivanteet jäivät historiaan. Pitkällä varrella on vielä ristikkoa kevyempää vääntää pultit oikeaan momenttiin.


      • RMB54

        Rauhoitu "joopasta joo".
        Kyllä tasaisella kiristysmomentilla luodaan renkaan kiinnipysyminen.
        Peltivanteessa kiinnityspultin reikä ei aivan pohjaa, vaan kohta jää vähän ilmaan. Kun pultti vedetään momenttiin, tulee kiinnityskohtaan sopiva jännitys.
        Kun mutterikoneella kiinnittää, pultit menevät eri syvyyteen. Tästä voi seurata renkaan pintaheittoa ja tärinää ajettaessa 80 - 100 km/h.
        Esimerkkinä ei kansipulttejakaan mutterikoneella kiristetä, vaan kiristy suoritetaan kolmessa erissä vaiheessa. Näin saadaan tasainen kiristys koko kannen pinnan alueella.
        Älä vain sano ettei voida verrata toisiinsa. Kyllä voidaan!


      • E220_CDI

        Älä viitsi rähjätä, etenkään kun et selvästikään ole miettinyt asian kaikkia puolia.

        Nimimerkki RMB54 tuossa yllä jo perustelikin teknisen syyn sille, miksi saman pyörän eri pulttien kireydet pitää olla suunnilleen tasan. Ei yhden Nm heitto mitään kieroon vedä, mutta suunnilleen. Saa ne käsinkin riittävän tasan, kun ymmärtää tasaisen ristiin kiristämisen periaatteen.

        Et sinä silti saa kourakaupalla niitä pultteja vedetyksi oikein, joten vedät ne tasaisesti kaikki joko vähän tai vähän enemmän yli säädetyn tiukkuuden, että varmasti pysyy, ja hyvä niin. Ei se pieni ylitys vielä mitään riko, ja tämähän sinulle riittääkin.

        Meille muille, joiden elämässä on täysipäisiä ja aikaansaavia, mutta hentokätisiä naisia, on tilanne vähän toinen. Vaimo kyllä tarvittaessa vaihtaa renkaan itsekin, kunhan pultteja ei tussaroida kiinni valmistajan suunnitteleman kiristysmomentin sijasta itse keksittyyn renkaanvaihtajalle sopivaan tiukkuuteen. Tämän tietäen minulla on mukavampi mieli vaimon liikkuessa autollaan, ja häntä itseään asia selvästikin vähän arvelutti, koska hän halusi aikanaan renkaanvaihdon yhteydessä kokeilla riittävätkö hänen hartiansa renkaanvaihtoon autossa mukana kulkevilla välineillä. Oli muuten molenttiavaimenkin jäljiltä niin rajatapaus, että hankin hänen autoonsa pitkävartisemman vääntimen tämän vuoksi.

        Mutta tämän näkökulman varmaan jo otitkin huomioon meille muille haistatellessasi? Vaihda omaan autoosi ihan kuten parhaaksi näet, mutta anna toki myös muiden tehdä samoin. Turha tästä on pulttia ottaa.


      • Anonyymi

        Kun kiristää momenttiavaimella, niin mitään jälkikiristystä ei tarvita ! Tee sinä miten haluat, tarkistele kireyksiä vaikka joka viikko.


    • VähänAsianSivusta

      "ByTheBook" Tuosta tuli mieleen miten auton huolto kuitenkin on aika yksinkertaista ja ti-korjauskin vielä hyväksytään.

      Automiehenä sitä ihmettelee miten taloja nykyisin huolletaan ja korjataan.

      Esim. pesuhuoneremontti. 1) Isännöitsijä ja hallituksen pj. kävivät silmäilemässä (asiaa oli puitu jo useammassa kokouksessa) 2) Tuli tekninen isännöitsijä 3) Tuli kosteuskartoittaja, jolta tuli raportti, että kosteutta on muovimattojen alla ja suositteli remonttia 4) Tuli taas isännöitsijä ja tekninen isännöitsijä, ottivat kuvia ja mittoja kuulemma tarjouspyyntöjä varten 5) Sitten tuli asbestikartoittaja 6) Sitten tuli pari urakoitsijaa, isännöitsijä ja tekninenisännöitsijä (x 2) 6) Sitten tuli remppafirman miehet valvojan kanssa, joka oli ulkopuolinen konsultti ja kävi vissiin useampaan kertaan ja taisi siellä vielä käydä kosteusmittaajakin + isännöitsijä jne... 7) Lopputarkastuksessa oli porukkaa kun pipoo.

      Nyt mulla on takuulla hyvä pesuhuone ;)

      Eikö tätä samaa kaavaa kannattais käyttää autoremonteissa. Tulis meinaan hyvä.

      Vielä tuosta ph-rempasta. Sokee Reettakin olis nähnyt vaikka 3:lla silmällään, että remppaa tuo vaatii. Saumat repsotti ja yhdessä paikassa lattiaa oli selvästi vettä maton alla. Että tämmöstä.

    • kylläseon

      LEPOkitka mikä on voitettava.
      Kierteet ja kartiopinta on öljyttävä.
      Vaiheittain ristiin kiristäen.
      Aluvanteet etenkin.
      Löysäämällä pulttia/mutteria ensin,saavutetaan sitten naksahtavalla momenttiavaimella oikea tiukkuus.
      Ristikkoavaimella ylittyy helpostikin ohjearvo.
      Käsittämätöntä,rengasliikkeiden,mm.sesonkiapulaisten "hakkaamista" materiaalit kestävät,ihme kyllä.
      Mutta riski on olemassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      282
      18097
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5749
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      138
      2674
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2213
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      340
      1813
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1070
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      981
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      969
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      964
    Aihe