Kuka olisi Venäjän suosikki Suomen presidentiksi?

Hesari on jo hyvissä ajoin ennen presidentin vaaleja alkanut pelotella kansalaisia Venäjäpeikolla.

"Tehtaankadun uuden suurlähettilään verkostot. Venäjälle myötämielisten poliitikkojen tukeminen. Nato-keskusteluun vaikuttaminen. Hakkerointi ja valheet sosiaalisessa mediassa.

Alkuvuoden 2018 presidentinvaaleihin vaikuttaminen ja erityisesti Venäjän informaatiovaikuttaminen edellyttävät varautumista. Näin arvioi puolustusministeriön yhteydessä toimivan turvallisuuskomitean ennakointiverkosto.

Valtioneuvostoa avustava turvallisuuskomitea on yhteiskunnan ylin kokonaisturvallisuutta tarkasteleva asiantuntijaelin. Se raportoi tasavallan presidentille ja ulko- ja turvallisuuspoliittiselle ministerivaliokunnalle.

Komitean perustama kansallinen asiantuntijaverkosto on arvioinut, millaisia vaikuttamistapoja vaaleihin saattaisi kohdistua, ja mihin niillä pyrittäisiin. Verkostoon kuuluu esimerkiksi tutkijoita, mediaa ja virkamiehiä."

Uutisoinnissaan Hesari on vajonnut jo alimpien natovajakkien kastiin. Presidentinvaalin lopputulokseen voi vaikuttaa vain media, joka kusee kansalaisia silmään, ei naapurivaltiot.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005426871.html
85398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 85

Vanhimmat

"Uutisoinnissaan Hesari on vajonnut jo alimpien natovajakkien kastiin. Presidentinvaalin lopputulokseen voi vaikuttaa vain media, joka kusee kansalaisia silmään, ei naapurivaltiot."

Avaaja on luvattoman naiivi. Nettiaikakaudella on monenlaisia tapoja vaikuttaa vaaleihin maan ulkopuolelta ja tämä on todettu myös USA:ssa.

Tosin meillä on nyt vaaleissa se tilanne, että "yksi on ylitse muiden" eikä hänen kaatamisensa taida onnistua noilla keinoilla!

2Äänestä
  • Kuka on se henkilö, jonka Venäjä haluaisi Suomen presidentiksi?

    Äänestä

  • #Avaaja on luvattoman naiivi. Nettiaikakaudella on monenlaisia tapoja vaikuttaa vaaleihin maan ulkopuolelta ja tämä on todettu myös USA:ssa.#
    Totta helkkarissa on todettu, koska ovat jo pitkään sekaantuneet muiden asioihin...CIA, NSA.

    Äänestä

  • old_profile_102050 kirjoitti:

    #Avaaja on luvattoman naiivi. Nettiaikakaudella on monenlaisia tapoja vaikuttaa vaaleihin maan ulkopuolelta ja tämä on todettu myös USA:ssa.#
    Totta helkkarissa on todettu, koska ovat jo pitkään sekaantuneet muiden asioihin...CIA, NSA.

    Kybernetiikkakeinoissa Venäjä on edelläkävijä!

    1Äänestä

  • Edelläkävijä tai ei, mutta jenkkien sekaantuminen muiden asioihin on miltei itsestäänselvyys. Siksi paljon on paljastunut ja olisi sanomattakin selvää että ne paljastumiset ovat vasta jäävuoren huippuja?

    Äänestä

  • ketä_kuvittelisit kirjoitti:

    Kuka on se henkilö, jonka Venäjä haluaisi Suomen presidentiksi?

    Tietysti Paavo Väyrynen olisi hyvä presidentti sekä Suomelle/Venäjälle sekä molempien maiden elinkeinoelämälle ja teollisuudelle.

    Äänestä

Luultavasti Nilja Janitskin. Onhan se jo ostettu oma mies, viides kolonna.

1Äänestä
  • Niljanne Ivatskinin isäkin on Suomeen mamutettu KGB-agentti/-ilmiantaja.

    1Äänestä

Tarkoitat siis, että Hesari ei saisi uutisoida valtioneuvostoa avustavasta turvallisuuskomiteasta asiantuntijoineen? Haluaisit mieluummin lukea jotain Matti Nykäsestä?

1Äänestä
  • "Tarkoitat siis, että Hesari ei saisi uutisoida valtioneuvostoa avustavasta turvallisuuskomiteasta asiantuntijoineen?"

    Todella hienoa ruudikeksijätiedettä turvallisuuskomedian asiantuntijoilta.
    Tässä on Hesarin mainitsema Venäjän keinovalikoima:

    " 9 tapaa, joilla presidentinvaaleihin voidaan yrittää vaikuttaa

    Sosiaalisen ja perinteisen median operaatiot

    Suomalaisten vaikuttajien hyödyntäminen

    Poliitikkojen tukeminen ja mustamaalaaminen

    Tietomurrot

    Voittajan avustaminen

    Vaalikeskustelun ajaminen vaikuttajaa hyödyttävään tilanteeseen

    Kielteisen julkisuuden lietsominen suomen­ruotsalaisia vastaan

    Äänestystulosten ­kyseenalaistaminen

    Ääritapauksessa salamurha tai terrori-isku"

    Luettelosta puuttu vielä Setä-Leninin sähköaivoaallot, joita hän yrittää lähettää sargofaagiltaan foliohatulla suojaamattomiin suomalaisäänestäjien aivoihin.

    1Äänestä

  • kulmien_kohottelua kirjoitti:

    "Tarkoitat siis, että Hesari ei saisi uutisoida valtioneuvostoa avustavasta turvallisuuskomiteasta asiantuntijoineen?"

    Todella hienoa ruudikeksijätiedettä turvallisuuskomedian asiantuntijoilta.
    Tässä on Hesarin mainitsema Venäjän keinovalikoima:

    " 9 tapaa, joilla presidentinvaaleihin voidaan yrittää vaikuttaa

    Sosiaalisen ja perinteisen median operaatiot

    Suomalaisten vaikuttajien hyödyntäminen

    Poliitikkojen tukeminen ja mustamaalaaminen

    Tietomurrot

    Voittajan avustaminen

    Vaalikeskustelun ajaminen vaikuttajaa hyödyttävään tilanteeseen

    Kielteisen julkisuuden lietsominen suomen­ruotsalaisia vastaan

    Äänestystulosten ­kyseenalaistaminen

    Ääritapauksessa salamurha tai terrori-isku"

    Luettelosta puuttu vielä Setä-Leninin sähköaivoaallot, joita hän yrittää lähettää sargofaagiltaan foliohatulla suojaamattomiin suomalaisäänestäjien aivoihin.

    S ei puutu, koska sitä keinoa venäjä ei vielä ole käyttänyt yrittäessään vaikuttaa vapaisiin demokraattisiin vaaleihin. Muuthan se on jo testannut.

    1Äänestä

  • kulmien_kohottelua kirjoitti:

    "Tarkoitat siis, että Hesari ei saisi uutisoida valtioneuvostoa avustavasta turvallisuuskomiteasta asiantuntijoineen?"

    Todella hienoa ruudikeksijätiedettä turvallisuuskomedian asiantuntijoilta.
    Tässä on Hesarin mainitsema Venäjän keinovalikoima:

    " 9 tapaa, joilla presidentinvaaleihin voidaan yrittää vaikuttaa

    Sosiaalisen ja perinteisen median operaatiot

    Suomalaisten vaikuttajien hyödyntäminen

    Poliitikkojen tukeminen ja mustamaalaaminen

    Tietomurrot

    Voittajan avustaminen

    Vaalikeskustelun ajaminen vaikuttajaa hyödyttävään tilanteeseen

    Kielteisen julkisuuden lietsominen suomen­ruotsalaisia vastaan

    Äänestystulosten ­kyseenalaistaminen

    Ääritapauksessa salamurha tai terrori-isku"

    Luettelosta puuttu vielä Setä-Leninin sähköaivoaallot, joita hän yrittää lähettää sargofaagiltaan foliohatulla suojaamattomiin suomalaisäänestäjien aivoihin.

    Aika ympäripyöreää vaikuttamista?

    Äänestä

  • "Aika ympäripyöreää vaikuttamista?"

    Sinulla ovat suomen sanojen merkitykset vielä hukassa: Monipuolisuus ei tarkoita ympäripyöreää.

    1Äänestä

  • Onhan tuo nyt jo lapsellisuuden huippua, jutut sopivat mihin tahansa yleiseen kommunikointiin?

    Äänestä

  • old_profile_102050 kirjoitti:

    Onhan tuo nyt jo lapsellisuuden huippua, jutut sopivat mihin tahansa yleiseen kommunikointiin?

    Lapsellisuuden huippu on ennemminkin sinun vähättely Venäjän rikollisesta vaikuttamisesta demokraattisten maiden vaaleihin ja yhteiskuntiin.

    1Äänestä

  • Sitten pitäisi antaa uskottavia esimerkkejä, ei asiasta toistelu ainakaan sitä edistä?
    Venäjä ei median välittämistä uhkakuvista huolimatta sekaannu Suomen vaaleihin, pitää olla näytöt ja sellaisia ei ole ilmeentynyt?

    Äänestä

  • old_profile_102050 kirjoitti:

    Sitten pitäisi antaa uskottavia esimerkkejä, ei asiasta toistelu ainakaan sitä edistä?
    Venäjä ei median välittämistä uhkakuvista huolimatta sekaannu Suomen vaaleihin, pitää olla näytöt ja sellaisia ei ole ilmeentynyt?

    "Sitten pitäisi antaa uskottavia esimerkkejä, ei asiasta toistelu ainakaan sitä edistä?"

    Siis mitä? Etkö sinä seuraa tiedotusvälineitä lainkaan? Kaikki nuo esimerkit, joita valtiollisen turvallisuuskomitean analyysissä maintaan ovat peräisin Venäjän nykyhallinnon keinoista, tosin Montenegron pääministerin murha-aikeesta ei kuulema ole todisteita, että Venäjän hallinto siihen olisi sekaantunut, vaikka venäläiset ovatkin. Joka tapauksessa Venäjä suojelee noita rikollisia. Pitäisikö minun siis ryhtyä sinun yksityiseksi tietotoimistoksesi, kun et muka saa samoja asioita luettua lehdistä?

    "Venäjä ei median välittämistä uhkakuvista huolimatta sekaannu Suomen vaaleihin, pitää olla näytöt ja sellaisia ei ole ilmeentynyt?"

    Vaalit ovat vasta edessä ja kyse on varautumisesta, ihmisille kerrotaan millaisia keinoja Venäjä on viime aikoina käyttänyt.

    1Äänestä

Sale voi pärjätä pressanvaalissa vain, jos ei puhu Natosta mitään. Saulin selkeä myönteinen / kielteinen kanta Natoon pudottaa kannatuksen joka tapauksessa.

Äänestä
  • Kaikki tietää, että Sauli Niinistö kannattaa salaa Natoa. Mies on epärehellinen, jos ei uskalla sitä tunnustaa.

    Äänestä

  • salaisen asian?

    Sauli ei kannata Natoa. Se on julkista tietoa, eikä tiltun valeilla muutu miksikään.

    1Äänestä

Olisihan melkoisen outoa, jos Suomessa ei tuosta Venäjän lähes kaissa maissa, joissa vaaleja on ollut viime vuosina, toiminnasta ei hiiskuttaisi yhtikäs mitään. Mikä muka olisi syy, ettei vastaavanlaisen toiminnan riskiä, olisi Suomessakin?

Nyt joiltain kyllä unohtuu, ettei Suomi enää ole suomettunut. Nyt noistakin asioista kyetään vapaasti kirjoittamaan. Artikkelihan oli kaikenlisäksi hyvin neutraali ja asiallinen.

1Äänestä
  • Onko Venäjällä niin korkealaatuista teknologiaa käytössään, että se pystyisi vaikuttamaan USA:n, Ranskan tai Suomen presidentinvaalien tulokseen?

    Venäjää pidetään yleisesti alikehittyneenä maana teknologian suhteen, mutta on sitten muilla mailla vielä huonompi teknologian osaaminen.

    Äänestä

  • Epäilen että Venäjä voi yrittää vaikutaa Suomen vaaleihin siten että Sauli Niinistön pyritään saamaan Suomen presidentiksi. Tämä tulee estää keinoilla millä hyvänsä. Epäilen että kremlin trollitehdas saattaa yrittää jotain kansaa kosiskelevaa läpinäkyvää kampajointia, kuten väittää kokoomuslaista ehdokasta työväen presidentiksi. Onneksi me suomalaiset olemme sen verta fiksuja, että emme niele tälläistä halpaa propagandaa.

    1Äänestä

  • Niinpä, Sale yritti olla myös työväen presidentti?
    Venäjän vaikuttamiset ja niistä uhoaminen on tarkoituksenhakuista mustamaalausta, ei muuta?

    Äänestä

Nimenomaan länsimedia on vuosikymmenet mielipidevaikuttaneet päivittäin. Montako venäläistä tv-sarjaaa mahtaa ylessä pyöriä, kuinka monta uutist päivittäin tulee Venäjästä verrattuna Länsimaihin varsinkaan positiivista, kuinka monta venäläistä asiantuntijaa haastatellaan päivittäin entä länsimaista, haastatellaanko venäläisistä muita kuin opposition edustajia, entä Länsimaista, kerrotaanko venäjästä muuten kuin uhkana, entä Länsimaista, montako kertaa USA esitetty maailman rauhan uhkana. Näitä esimerkkejä on loputtomasti. Suomen valtamedia on länsivaltojen aivopesemä ja peroksidevalkastu sanansaattaja. HS otsikko osoittaa täydellistä asenteellisuutta. "Suomi varautuu Venäjän vaalivaikutatmiseen". Miksei HS varaudu tai ole varautunut Länsimaiden vaalivaikutamiseen, jota on jatkunut vuosikymmenet? Venäjänä puuttuisin HS kirjoitukseen vihanlietsojana.

Äänestä
  • Tämä länsivaikuttaminen, jota ylläolevan "uutisen" paranoia edustaa, on hyvin tehokasta, kun kansalaisten päähän saadaan ajettua tietty ajatus.
    Ja se ajatus on se, että tietynlainen äänestyskäyttäytyminen onkin Venäjän trollausta.
    Joku raja mediallakin pitäisi olla klikkauksia metsästäessään. Tai sitten kyse on puhtaasta propagandasta täällä sananvapauden kärkimaassa.

    Äänestä

  • Venäjä kulkee päivittäin housut nilkoissa jäätyään kiinni milloin mistäkin valhe-, parjaus- ja vaikuttamisoperaatiostaan.

    Se on roistovaltiolle oikein se semmoinen, liian kauan saivatkin häärätä kelmintöissään.

    2Äänestä

  • "Nimenomaan länsimedia on vuosikymmenet mielipidevaikuttaneet päivittäin. "

    Outo väite? ME OLEMME länsimaa ja siksi lehdistömme kertoo länsimaisen näkemyksen asioista! Mutta eipä meillä mielipiteisiin vaikuta juurikaan ulkomaisten lehtien uutiset!

    "Montako venäläistä tv-sarjaaa mahtaa ylessä pyöriä, kuinka monta uutist päivittäin tulee Venäjästä verrattuna Länsimaihin varsinkaan positiivista, kuinka monta venäläistä asiantuntijaa haastatellaan päivittäin entä länsimaista, haastatellaanko venäläisistä muita kuin opposition edustajia, entä Länsimaista, kerrotaanko venäjästä muuten kuin uhkana, entä Länsimaista, montako kertaa USA esitetty maailman rauhan uhkana."

    Venäläisiä tv-sarjoja esitetään yhtttä usein kuin vaikkapa Bulgarian tv-sarjoa ei ei juuri laisinkaan! On aika hullua rinnastaa Venäjän TV Lännen TV-sarjoihin! Venäjä on yksi ainoa maa ja länsimaita on kymmeniä! Kun tekee kiinnostavaa ohjelmaa niin silloin sillä on parempi mahdollisuus tulla ostetuksi!

    " Näitä esimerkkejä on loputtomasti. Suomen valtamedia on länsivaltojen aivopesemä ja peroksidevalkastu sanansaattaja. "

    Vain piinkovan stallarin mielestä!

    "HS otsikko osoittaa täydellistä asenteellisuutta. "Suomi varautuu Venäjän vaalivaikutatmiseen". "

    Koska Venäjä on huomattavan pitkällä nettivaikutuksen ja kybertekniikan käytössä ja sekaantui myös USA:n presidentinvaaleihin!

    "Miksei HS varaudu tai ole varautunut Länsimaiden vaalivaikutamiseen, jota on jatkunut vuosikymmenet? "

    Jatkunut ja ilmennyt miten? Ei länttä juurikaan kiinnosta kenestä tulee Suomessa presidentti! Sen sijaan juuri Venäjällä on asiassa "vuosikymmenien perinteet"! Olet ehkä niin nuori, ettet muista 70-luvun suomettuneisuuskauden parhaita paloja?

    "Venäjänä puuttuisin HS kirjoitukseen vihanlietsojana."

    Kun stallarin pintaa hieman raaputtaa putkahtaa esiin sotahullu fasisti? MITEN Venäjän pitäisi voida vaikuttaa länsimaisen lehdistön uuttisointiin? Uhkailemalla? Miehityksellä? Venäjän mediat eivät käsittele omasta puolestaan länttä mitenkään silkkihansikkain, mutta se on itsenäöisen valtion oikeus!

    1Äänestä

Niinistön valintaan eivät voi kovin paljoa vaikuttamaan, mutta tietysti ne tykkää Huhtasaaresta, Väyrysestä ja muista vastaavista häiriköistä, kun ne aiheuttaa eniten sekaannusta ja hämminkiä.

1Äänestä
  • Millätavoin Huhtasaari ja Väyrynen olisi häirikkö?????
    Mielestäni molemmat ovat hyvin asiallisia sillä erolla, että Paavo on jo kokenut konkari ja Laura edustaa nuorta osaamista. Molemmat hyviä vaihtoehtoja, ei suinkaan häirikköjä.

    Äänestä

  • old_profile_102050 kirjoitti:

    Millätavoin Huhtasaari ja Väyrynen olisi häirikkö?????
    Mielestäni molemmat ovat hyvin asiallisia sillä erolla, että Paavo on jo kokenut konkari ja Laura edustaa nuorta osaamista. Molemmat hyviä vaihtoehtoja, ei suinkaan häirikköjä.

    Ihminen, joka väittää maailman putkahtaneen olemaan noin 6000 vuotta sitten aavikkobeduiinien "jumalan" päähänpistosta, kuten Huhtasaari väittää, ei ole hyvä vaihtoehto yhtään millekään. Piere vaikka verta, maan enemmistö on tätä mieltä.

    1Äänestä

r...än mieliset yrittää tietenkin äänestää patea ja iljaa jos pääsee ehdolle. mutta muista ei ole Saulin haastajaksi. Sauli on ylivoimainen ja voittaa varmasti jo ekalla kieroksella.

1Äänestä

Kyllä Venäjällä on taitavat hakkerit ja mielipiteen manipuloijat, jos läntisen maailman uutisiin on luottaminen. Sieltä vaan rekrytoimaan väkeä Suomeenkin!

Titityy, titityy...

Äänestä
  • Venäjän satakieli visertel.

    Syö kaaliva, lanttuva..

    1Äänestä

Vuosikymmeniä pestyjen länsitrolliena, jopa syntymä pestyjien trollien, on vaikea ymmärtää, että ovat itse vaan peroksidilla valkastuja ja butaksilla täytettyjä pellejä. No kukapa sitä haluais myöntä, että omat ajatukset eivt oliskaan omia vaan valemedian syöttämiä "totuuksia". Peleliltä on onnistuttu pyyhkimään jopa itsekritiikki. Näkevät vain uhkia ja savuavia aseita yöllä ja päivällä samalla kun piilotetlevat sitä oman sängyn alla. Venäjän suosikki presidentiksi on tietenkin Haavisto, sopuisa suvakki, joka tuskin on uhkaa Putinille edes älykkyydessä.

Äänestä
  • Joskus jopa epäilyttää että trollitoimistosta yksinäinen kaveri operoi Nato palstalla?

    Äänestä

  • Niinpä. On todella vaikeata mieltää, että stallari sepittää muille omasta päästään mielipiteen ja uskomukset ja on itse vakuuttunut puhuvansa totta!

    Ei kukaan piiloittele sängyn alla, mutta tuo Tiltumainen sinisilmäisyys vaikuttaa hupaiselle!

    1Äänestä

Pietari+on+aia+halunnut+pettää+itseään?+Se+ilmenee+siten,+että:-+hän+haluaa+nähdä+oman+0,3+%:n+kannatuksensa+lukuna+99,7+%-+hän+haluaa+uskoa,+että+palstalla+häntä+vastassa+on+vain+yksi+(1)+keskustelija

1Äänestä
  • Sanotaan sitten niin, että eläkeukon lisäksi yksi manipuloi suoraan trollitoimistosta käsin?
    Loput kirjoittelijat ovat sitten heposti erottuvia, niin mielipiteiltään kuin tyyliltäänkin?

    Äänestä

Taitaa olla nato trolliella totuudet ja faktat hakusissa. kun noin epätoivoisia heittoja heittelevät. Nato taitaa olla ainoastaan kupla kupata ja kuten epäilen, peittää omat pelkonsa.

Äänestä
  • Taitaa aas Tiltuilla kolahtaa pahasti omaan nilkkaan kun perusteluja ei oleminkäänlaisia!

    Tiltujen asiaa kun on vaikeaapuolustaa!

    1Äänestä

Rouva Antonio Haavisto sekä Pekka Haavisto.Se on venäjän toive.Hahahahahahahahahaha,kaksi keharia vetämässä linnanjuhlia!

Äänestä

Ryssän suosikkihan olisi kai Janitskin tai Väyrynen siinä tapauksessa ettei Janitskinia kukaan ota vakavissan yhtään missään, kuten asia onkin. Tosin eihän Väyrystäkään oteta.

1Äänestä
  • Vanhasen taustalla on Geopoliittisen seuran putinistit Volanen ja Talvitie. Huhtasaaren takana Putinin palkollinen Bäckman. Väyrynen taas tunnetaan vuosikymmenen ajalta Venäjäkortin käytöstä.

    1Äänestä

  • Ja kaikki 3 kerrassaan luokattoman huonoja vaihtoehtoja. EI JATKOON!!!.

    IMHO.

    Äänestä

Näillä natotrolleilla ei tunnu olevan faktaa, ei historian tuntemusta, ei realisminkäsitystä , ei edes omien media kuraattorien kanustamien lja uomien harhakuvitelmien tuomaa taitoa kertoa vakuuttavasti kuinka nato olisi hyväksi Suomelle. Jos tuolla vuosilymmenien satsauksella ja peloitelulla ei saada tulosta, olisiko aika miettiä. missä on vika.: tuotteessa, mainostajissa, sanan saatajissa, mediassa, päättäjissä vai jopa kuluttajissa eli kansatajussa? Nato trollit ovat syvältä pimeydestä, elävät pelossa ja uhka kuvilla näkemättä hyvä, mikä ympäröi ja on elämän edellytys. Sääli heitä.

Äänestä
  • Varmasti ihan totta. Tosin sama pätee ryssätrolleihinkin. Jos pitäisi väkisin kahdesta umpipaskasta valita, niin mieluummin Nato kuin ryssä. Tosin kaikken mieluisinta olisi ilman kumpaakaan.

    1Äänestä

  • Ja niin. Älä ota enää. Kännääminen alkaa näkyä tekstissäsi.

    Äänestä

  • Ei Nato trolli voi perustella mitenkään liittymiseen sisältyviä hyviä puolia, kun niitä ei yksinkertaisesti ole?
    Jos meillä tosiaan olisi uhkaava naapuri rajan takana, asiassa olisi helppo edetä?
    Nyt media ja nämä trollitoimistot yrittävät väkisin sitä, mitä ei luonnollisesti voi saada?

    Äänestä

  • "Jos meillä tosiaan olisi uhkaava naapuri rajan takana, asiassa olisi helppo edetä?"

    Onhan meillä! Siitä kerttoo tarkemmin toinen toveri eli sinullekin tuttu toveri SBOSS:

    "Mikäli Suomi jatkaa Nato-intoiluaan ja neutralisoimatta suhteitaan Yhdysvaltoihin ja palaamaan puolueettomuus politiikkaan, johon kuuluisi ystävälliset ja rakentavat suhteet Venäjän kanssa; Venäjä joutuu muodostamaan puskurivyöhykkeen, joka tulisi katkaisemaan Suomen Oulun korkeudelta poikki. Tästä kyseessä oleva alue ulottuisi aina Jäämerelle saakka, mukaan lukien Pohjois-Norjan. Siten Venäjä varjelisi Naton uhan kohdistumista pitkälle Suomen vastaiselle rajavyöhykkeelle. Tämä tulisi tapahtumaan, joko sotilastoimin tai neuvottelemalla."

    Selkeä uhka, vai mittä?

    1Äänestä

  • Sinun pääsi on seonnut lopullisesti, päätellen siitä ettet pysty olemaan realisti edes kaikkein yksinkertasimmissa asioissa....eläkeukon dementiaako??

    Äänestä

  • old_profile_102050 kirjoitti:

    Ei Nato trolli voi perustella mitenkään liittymiseen sisältyviä hyviä puolia, kun niitä ei yksinkertaisesti ole?
    Jos meillä tosiaan olisi uhkaava naapuri rajan takana, asiassa olisi helppo edetä?
    Nyt media ja nämä trollitoimistot yrittävät väkisin sitä, mitä ei luonnollisesti voi saada?

    Natotrolleista en tiedä, mutta natojäsenyyden hyviä puolia Suomen kannalta on lapsellisen helppo löytää. Ja niitähän on täällä esitelty jatkuvasti ja hyvin perustellen.
    Sen sijaan natojäsenyyden vastaisia argumentteja, joissa Suomen etu on lähtökohtana saa hakemalla hakea.

    Onhan käytännössä lähes kaikki Eurooppalaiset valtiot natomaita ja varsinkin Naton hyvät puolet tulee selkeästi esille Venäjän naapurimaiden, niiden entisten Varsovan liiton maiden, natojäsenyyksissä. Se on niin kiistämätöntä, ettei edes putintrollit kykene niitä kumoamaan mitenkään. Ja jos vielä vertaa niihin kahteen entiseen Varsivan liiton maahan eli Valjo-Venäjään ja Ukrainaan, jotka eivät liittyneet Natoon vapauduttuaan, niin entistäkin selvemmin Naton merkitys itsenäisyyden turvaajana ja rauhan ylläpitäjänä korostuu.

    1Äänestä

  • old_profile_102050 kirjoitti:

    Sinun pääsi on seonnut lopullisesti, päätellen siitä ettet pysty olemaan realisti edes kaikkein yksinkertasimmissa asioissa....eläkeukon dementiaako??

    "Sinun pääsi on seonnut lopullisesti, päätellen siitä ettet pysty olemaan realisti edes kaikkein yksinkertasimmissa asioissa....eläkeukon dementiaako??"

    Omituista? Minä levittän sinun lausumaasi ilosanomaa ttulevasta miehityksestä ja nyt ei enää oma lausumasi kelpaa ja alat nimitellä!

    Yhdessä me tuemme toisamme ja tuomme todellisen uhkan esille! Kadutko muka sitä?

    1Äänestä

Jos ajatellaan Jenkkilän presidentinvaalikanditaatteja, niin eiköhän demokraattien Bernie Sanders olisi ollut Putinille mieluisin presidentti. Kyllä siinä sähköpostivuodossa taisi olla perää, koska se paljasti, että Sandersia kustiin silmään oman puolueen johdon taholta.

Äänestä
  • Olihan siinä perää, Wikileaks sen toi julki kaikkialle, mutta lähde on ymmärrettävistä syistä vaiettu?

    Äänestä

Tietysti Huhtasaari on Putinin suosikki.
Sehän sopii sille kuin nenä silmään.

1Äänestä

IL "Turvallisuusneuvoston pääsihteeri Vesa Valtonen korostaa, että analyysi koostuu asiantuntijoiden mielipiteistä.

9. Ääritapauksessa salamurha tai terrori-isku."

Voihan hörhäjen hörhöt, mitä asiantuntijaporukkaa tämän maan johto kuuntelee. Nyt vaan odotetaan kuka tai mikä on kohde, kun syyllinenkin on jo ennalta tiedossa. Juuri USA'ssa julkaistiin Kennedyn murhan salasia papereita ja siellä suurin epäilty on oma salainen poliisi CIA/FBI. Eikä Kennedy(t) tainut jäädä ainoaksi uhriksi. On kyllä suuri ihmettelyn aihe, että miten tuollaista roskaa saa ja viitsitään julkaista. Noin hörhöjen "asiantuntijoiden" nimet on syytä julkaista vastaisen varalta ideoineen, että tiedetään minkä tason hörhöjä on liikkeellä.

Äänestä
  • Muistahan, että venäläiset aikoivat salamurhata Montenegron pääministerin estääkseen Montenegron liittymisen NATO:on. Vaikka todisteita Venäjän hallinnon osallisuudesta tuohon salamurhaliittoon ei ole, tuo hallinto nyt kuitenkin suojelee noita rikollisia, mistä voi vetää omat johtopäätökset.

    1Äänestä

  • venäjä EI KAIHDA MITÄÄN KEINOJA, päämääränsä saavuttamikseksi ... Se on historian toteennäyttämä FAK-TA!.

    IMHO.

    Äänestä

  • Kumpihan valtio USA vai Venäjä on viimeisen 10 v aikana päästänyt päiviltä enemmän valtionpäämiehiä. USA moninkertaisesti kuten Saddam, Kaddafi, tähtäimessä Assad. Mitenkähän Suomi reagoisi ja kenen helmasta panelisi turvaa hakemaan, jos Venäjällä turvallisuus komitea julkaisisi lehdessä, että Suomi suunnitelee Venäjä presidenttivallien alla jopa terroristi-iskua ja salamurhia sadakseen mieluisan presidentin. Nato-kiimaiset ovat yksinkertaisesti päästään vialla. Jos ko lehden toimitajia ei kiihotuksesta kansanryhmää ja jopa itsenäsitä valtiota vastaan saada tuomiolle niin ei sitten mistään.

    Äänestä

  • USA on vanginnut vain Saddamin, jonka oma kansa teloitti.

    Hesari vain kaavailee asioita, joita ei toivo tapahtuvan. Sekin on median tehtävä.

    Puolustusministeriön turvallisuuskomitea meni kyllä metsään todella ryminällä.

    1Äänestä

  • Funlandiankansalainen kirjoitti:

    Kumpihan valtio USA vai Venäjä on viimeisen 10 v aikana päästänyt päiviltä enemmän valtionpäämiehiä. USA moninkertaisesti kuten Saddam, Kaddafi, tähtäimessä Assad. Mitenkähän Suomi reagoisi ja kenen helmasta panelisi turvaa hakemaan, jos Venäjällä turvallisuus komitea julkaisisi lehdessä, että Suomi suunnitelee Venäjä presidenttivallien alla jopa terroristi-iskua ja salamurhia sadakseen mieluisan presidentin. Nato-kiimaiset ovat yksinkertaisesti päästään vialla. Jos ko lehden toimitajia ei kiihotuksesta kansanryhmää ja jopa itsenäsitä valtiota vastaan saada tuomiolle niin ei sitten mistään.

    "Kumpihan valtio USA vai Venäjä on viimeisen 10 v aikana päästänyt päiviltä enemmän valtionpäämiehiä. USA moninkertaisesti kuten Saddam, Kaddafi, tähtäimessä Assad."

    USA ei ole päästänyt päiviltä ketään noista, omat kansalaiset tuomitsivat saddamin kuolemaan ja Gaddafinkin tappoivat libyalaiset itse.

    "Mitenkähän Suomi reagoisi ja kenen helmasta panelisi turvaa hakemaan, jos Venäjällä turvallisuus komitea julkaisisi lehdessä, että Suomi suunnitelee Venäjä presidenttivallien alla jopa terroristi-iskua ja salamurhia sadakseen mieluisan presidentin."

    Pitäisimme totuudenmukaisesti sitä vihamielisenä kirjoituksena, koska Suomen keinovalikoimaan eivät nuo kuulu. Sen sijaan Venäjän nykyhallinnon toimenkuvaan näyttäisivät kuuluvan: tämän päivän Iltasanomissa oli taas tietoa Litvinenkon salamurhasta, joka toteutettiin Poloniumilla, joka on sellainen aine, että sitä on Venäjälläkin vain valtion hallussa. Terrori-iskuihin verrattavia toimia, kuten kyberiskuja infrastruktuuriin Venäjää on tehnyt mm. Ukrainassa.

    "Nato-kiimaiset ovat yksinkertaisesti päästään vialla. Jos ko lehden toimitajia ei kiihotuksesta kansanryhmää ja jopa itsenäsitä valtiota vastaan saada tuomiolle niin ei sitten mistään."

    Kun toimittaja kertoo, mitä turvallisuuskomitea näkee uhkana presidentinvaaleihimme listaamalla venäjän hallinnon viimeaikaisia toimia liittyen vaikuttamisiin demokraattisiin vaaleihin ja yhteiskuntiin, niin miksi siitä pitäisi syyte saati sitten tuomio saada?

    1Äänestä

  • Funlandiankansalainen kirjoitti:

    Kumpihan valtio USA vai Venäjä on viimeisen 10 v aikana päästänyt päiviltä enemmän valtionpäämiehiä. USA moninkertaisesti kuten Saddam, Kaddafi, tähtäimessä Assad. Mitenkähän Suomi reagoisi ja kenen helmasta panelisi turvaa hakemaan, jos Venäjällä turvallisuus komitea julkaisisi lehdessä, että Suomi suunnitelee Venäjä presidenttivallien alla jopa terroristi-iskua ja salamurhia sadakseen mieluisan presidentin. Nato-kiimaiset ovat yksinkertaisesti päästään vialla. Jos ko lehden toimitajia ei kiihotuksesta kansanryhmää ja jopa itsenäsitä valtiota vastaan saada tuomiolle niin ei sitten mistään.

    Miksi USA on niin munaton, ettei se ole päästänyt hengiltä suurinta rikollista, Putinia.

    Äänestä

  • Jospa Venäjän miehille kasvaisi munat. Ei ole vielä ollut merkkiä mousesta.

    1Äänestä

  • Gtrotter kirjoitti:

    Miksi USA on niin munaton, ettei se ole päästänyt hengiltä suurinta rikollista, Putinia.

    Yksinkertaisesti+ja+todistetuksi+siksi,+että+Putinilla+on+munat+ja+munaa+käyttää+samoja+keinoja+kuin+Pentagonin+punkkeripojilla.+Nuo+viimeksimainitut+eivät+uskalla+tulla+edes+esiin+vaan+pimeistä+luolista+ohjaavat+murhalennokkejaan.+Katsoit+varmaan+ohjelman+USA'sta,+joka+kertoi+miten+sotateknologiaa+sovlletaan+jo+poliileille+ja+siviilien+valvontaan.+Siellä+jo+jotkut+älykääpiöt+luokittelevat+ihmisiä+sen+mukaan,+kuinka+joku+tulee+50%+tappamaan+tulevaisuudessa++ja+kuka+ei.+Älykääpiö+punkeripojat+leikkivät+jo+jumalaa.

    Äänestä

  • Käyt kaiken aikaa sekavammaksi! Hyökkäilet ensin USA:n lennokkien käyttöä vastaan ja sitten ylistät, että Putte-possulla "on munaa" tehdä samaa?

    Jos keino on ttuomittttava lännessä niin se sinun objekttiivisen näkemyksesi mukaan
    muuttuukin hyväksytttäväksi KUN Putella "on munaa" tehdä samaa?

    1Äänestä

Voisiko joku Naton edustaja nyt kakaista ulos, kenet Putin haluaa presidentiksi.

Äänestä
  • Emme tiedä. Saattaa haluta Niinistön, mutta jos osasit lukea nuo uutioinnit turvallisuuskomitean analyysistä, niin pelkkä halutun ehdokkaan voitto ei välttämättä ole lainkaan ainoa päämäärä.

    1Äänestä

Sauli Niinistö on Putinin sylikoira. Venäjä voittaa aina.

Äänestä
  • Ensin romahti suuri ja mahtava Neuvostoliitto. Seuraavana hieman pienempi Venäjä!

    1Äänestä

No.ei ainakaan tämä Pekka of Finland ole Venäjän suosikki .

Äänestä
  • Venäjän suosikki on Medvedjevin kanssa pikkurilli pstyssä teetä siemaileva Vladimir Paidaton.

    1Äänestä

Kyllä se Matti Vanhanen olisi ,hänet saa vaikka "lautakasalla" ostettua.

1Äänestä
  • LOLz .......... . ;-)

    Äänestä

Hesari jutullaan tekee Niinistön valinnasta kyseenalaisen, miksi, miksi tuollaiseen kampanjaan hesari lähti?
Tuollaisen sonnan jälkeen kansa kuvittelee Venäjän valinneen Suomelle pressan, olipa hän sitten kuka tahansa. Eipä ihme että Niinistö toppuuttelee näitä russofobeja.

Laittakaas nyt hyvät ihmiset jäitä hattuun.

Äänestä

"Komitean perustama kansallinen asiantuntijaverkosto on arvioinut, millaisia vaikuttamistapoja vaaleihin saattaisi kohdistua, ja mihin niillä pyrittäisiin. Verkostoon kuuluu esimerkiksi tutkijoita, mediaa ja virkamiehiä. "

Lopputulemasta päätellen verkostoon kuuluu pelkkiä ikinatseja. Lista ko asiantuntijaverkoston jäsenistää olisi julkaistava. Kansalla on oikeus tietää, missä todellinen uhka piilee.

Äänestä
  • Hupiveikkoa traas kuumentaa se, että veli venäläisen aina ah niin jaloja tekoja uskalletaan epäillä!

    1Äänestä

Kylläpä nyt nato-kiimaiset lirauttivat pahasti omille ja kaverien lahkeille. A-studiossa oli pari toopea tänään. Eivät raukat ymmärtäneet oleellista selonteossa eli sitä, että syyttävät yksistään avoimesti Venäjää trollauksesta, kun suurin trolli on USA ja länsimedia valemedioineen. Ko pari oli niin aivopesty, että eivät tajunneet edes omissa asenteisensa pahaa vinkahdusta. Näkivät ja toistivat ainostaan Venäjän keksityn uhan ja vaikuttamisyrititykset vaaleihin. USA on avoimesti kehuskellut ja kertonut, että kyberhyökkää parhaillaan mm Pohjois-Koreaan. Selonteon tehneiden toopein varaan ei Suomen varautumista uhkiin pidä jättää..

Äänestä
  • Ja kumpikin A-Studiossa Kirsi Heikelin vieraana ollut henkilö on TASAN VARMASTI arvostetumpi ja pätevämpi keskustelemaan ko. asioista, kuin tuollainen stnan toistaitoinen änkyräkomukka, joka joutaa m***un pohjalle ... reilusti etuajassa.

    IMHO.

    Äänestä

  • "Selonteon tehneiden toopein varaan ei Suomen varautumista uhkiin pidä jättää.."

    Hupiveikko haluaa nähdä itsensä Suomen pelastajana ja johdattelijana ohi USA:n muodostamien jättikarikoiden?

    1Äänestä

  • 44.Div kirjoitti:

    Ja kumpikin A-Studiossa Kirsi Heikelin vieraana ollut henkilö on TASAN VARMASTI arvostetumpi ja pätevämpi keskustelemaan ko. asioista, kuin tuollainen stnan toistaitoinen änkyräkomukka, joka joutaa m***un pohjalle ... reilusti etuajassa.

    IMHO.

    Nuohan olivat aitoja nato-trolleja, trollanneet ikänsä ja ovat todella asiantuntijoita asiassaan. Ainoa vika siinä on vaan se, että eivät hyväksy muita mielipiteitä kuin Pentagonin punkkeripoikien. Muistivatko kertoa, että Pakistankin on nyt pahanakselilla kun eivät suostuneet nöyristelemään USA ulkoministerille. Nato-trollit ovat jotenkin vajakkeja, ehkä syntymä selallaisia, joten pitää jaksaa ymmärtää vaan.

    Äänestä

  • "Nato-trollit ovat jotenkin vajakkeja, ehkä syntymä selallaisia, joten pitää jaksaa ymmärtää vaan."

    Tyypillistä Tiltu-väitttelyä! Kun taidot loppuu niin alkaa haistttattelu?

    1Äänestä

Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen uskoo, että Venäjän vaikuttamisyritykset Suomen presidentinvaaleihin ovat jo alkaneet.

– Sanoisin, että se on selvää. Esimerkiksi tämä tietyllä tapaa kuuma kysymys Suomen suhteista Natoon. Sehän on näkynyt monissa lausunnoissa jo useamman vuoden ajan, Himanen totesi Ylen aamu-tv:ssä.

Himasen mukaan ihmiset ovat vaalien aikaan hyvin herkkiä poliittisille sanomille ja tuolloin heidän mielipiteisiin voidaan vaikuttaa tehokkaasti sopivilla ja taitavilla keinoilla.

Venäjän informaatiovaikuttaminen nousi jälleen puheenaiheeksi, kun

vuoti julkisuuteen viime viikolla. Siinä listattiin Venäjän mahdollisia tavoitteita ja tapoja vaikuttaa Suomen presidentinvaaleihin.

Tasavallan

närkästyi osasta esiin nostetuista keinoista, kuten salamurhasta.

Venäjän turvallisuuspolitiikan apulaisprofessorin Katri Pynnöniemen mukaan informaatiovaikuttaminen on olennainen ja tärkeä osa Venäjän ulkopolitiikkaa.

– Tämä sanotaan hyvin suoraan Venäjän strategisissa dokumenteissa, kuten viime vuonna hyväksytyssä ulkopoliittisessa doktriinissa. Siinä todetaan, että Venäjän pitää pyrkiä tehokkaasti vaikuttamaan ulkomaiden yleiseen mielipiteeseen hyödyntäen nykyaikaista informaatioteknologiaa.

Tavoitteena on, että Venäjän ääni kuuluu maailmalla, sanoo Pynnöniemi.

– Tällä tuetaan Venäjän kansainvälisiä aloitteita eri keinoin perinteisestä diplomatiasta aina median kautta vaikuttamiseen.

Himanen huomauttaa, että infovaikuttaminen on olennainen osa myös Venäjän sotilasoppia.

– Venäjä pyrkii vakuuttamaan suomalaisia ja ruotsalaisia ja eräiden muiden maiden kansalaisia siitä, että heidän ei pitäisi liittyä Natoon.

Venäjä viestii, että jos näin tapahtuisi, sillä olisi seurauksia.

– Venäjä tavallaan pidättää itselleen oikeuden reagoida. Tämä on pitkäjänteistä ja johdonmukaista vaikuttamispyrkimystä, korostaa Himanen.

1Äänestä

Ilja Janitskin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kekkoheh kirjoitti:

Hesari on jo hyvissä ajoin ennen presidentin vaaleja alkanut pelotella kansalaisia Venäjäpeikolla.

"Tehtaankadun uuden suurlähettilään verkostot. Venäjälle myötämielisten poliitikkojen tukeminen. Nato-keskusteluun vaikuttaminen. Hakkerointi ja valheet sosiaalisessa mediassa.

Alkuvuoden 2018 presidentinvaaleihin vaikuttaminen ja erityisesti Venäjän informaatiovaikuttaminen edellyttävät varautumista. Näin arvioi puolustusministeriön yhteydessä toimivan turvallisuuskomitean ennakointiverkosto.

Valtioneuvostoa avustava turvallisuuskomitea on yhteiskunnan ylin kokonaisturvallisuutta tarkasteleva asiantuntijaelin. Se raportoi tasavallan presidentille ja ulko- ja turvallisuuspoliittiselle ministerivaliokunnalle.

Komitean perustama kansallinen asiantuntijaverkosto on arvioinut, millaisia vaikuttamistapoja vaaleihin saattaisi kohdistua, ja mihin niillä pyrittäisiin. Verkostoon kuuluu esimerkiksi tutkijoita, mediaa ja virkamiehiä."

Uutisoinnissaan Hesari on vajonnut jo alimpien natovajakkien kastiin. Presidentinvaalin lopputulokseen voi vaikuttaa vain media, joka kusee kansalaisia silmään, ei naapurivaltiot.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005426871.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu