Stefan Vallin

Dragsvik-kohu. Helmikuussa 2012 Wallinista tehtiin kaksi kantelua oikeuskanslerille liittyen Uudenmaan prikaatin Dragsvikin varuskunnan säilyttämispäätökseen hänen ollessaan puolustusministeri ja prikaatin killan jäsen. Wallin kiisti Dragsvikin suosimisen kielipoliittisin perustein.
8139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Stefan Wallin oli suuren rahan juoksupoika kuten porrrvarit yleensäkin ja hän teki sen, mitä suuri raha käski. Palkkioksi siitä hän sai mm. asunnon helsingin keskustasta lähes ilmaisekisi.
Ja varmasti myös muuta, mistä vaikenee jopa porrvari lehti SEISKAkin.

Äänestä

Sijainniltaan täysin tarpeettoman Dragsvikin varuskunnan säilyttämisen ohella voi hyvin kysyä myös sen turmarataosuuden liikennöinnistä. Kysehän on Hanko-Karjaa välisen 49 km mittaisen, sähöistämättömän radan henkilöliikenteestä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hangon_rata

Esimerkiksi v. 2013 tuolla rataosuudella oli noin 350 matkustajaa päivää kohden. Liikenne on todella pientä, ja täysin tappiollista, ja kustannuksista vastaa Liikenneministeriö. Oikeasti näin pienen henkilömäärän kuljettaisi paljon edullisemmin busseilla.

Koska ollaan kuitenkin RKP:n ja Stefan Wallinin ydinalueilla, ruotsinkielisen Hangon seuduilla, niin kustannuksista ei välitetä mitään. Turma-aamuna, parhaaseen töihinmenoaikaan tällaisessa DM-12 kiskobussissa oli kymmenen (10) matkustajaa.
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/1b/VR_Class_Dm12_4401_Rail_Bus.jpg

Kyseisen Hanko-Karjaa radan sähköistämiseksi on jo rahat varattuna Liikenneministeriössä, noin 49 miljoonaa euroa.
Aivan täysin hukkaan heitettyä rahaa tällainen. Saman liikennemäärän voisi tilata bussifirmoilta paljon edullisemmin.

Äänestä
  • Mahtaakohan tavaraliikenne olla kyseisellä osuudella kuinka suurta? Hangossa taitaa olla kuitenkin jonkunlainen satamakin.

    Äänestä

  • Yli 20 junaa päivässä. Ei junaliikennettä voi poistaa. Valvonta pitsä olla parempaa ja nykyaikaista.

    Äänestä

  • Kirkkonummen-Karjaan välillä on valmis sähköjunarata olemassa, ja matkustajamäärä on ainakin 10-kertainen tuohon Hangon rataan verrattuna. Kuitenkaan noilla asemilla tai väliasemilla eivät enää henkilöliikennejunat kulje, ei ole kuulemma kannattavaa eikä ole varaa.
    http://www.viisykkonen.fi/uutiset/hsl-y-junan-tilalle-tulee-lisävuoroja-k-nummi-hki

    Miten ihmeessä se henkilöjunaliikenne oikein kannatata Hankio-Karjaa rataosuudella?? No ei se kannatakaan, mutta Liikenneministeriön RKP-säkin suu on suurella tässä kohtaa, ja kaikki kustannukset katetaan sieltä.

    Äänestä

Rkp on perseestä.

Äänestä

Jos draqu olisi lakkautettu, kuten muistaakseni Puolustusvoimat ehdotti, niin nämä pojat olisi nyt elossa. RKP kielipoliittiset edut menivät taas järjen edelle.

Äänestä

Sekä Dragsvikin varuskunta, että Karjaa-Hanko sähköjunaliikenne on vain rkp politiikkaa. Kumpaakaan ei tarvita. Varuskunta voidaan helposti muutaa muualle. Junaliikennettä tarvitaan tavaran kuljetukseen. Henkilöliikenne on turhaa. Se voitaisiin hoitaa busseilla, ainakin välillä Tammisaari- Hanko. Muutaman henkilön kuskaaminen junalla on aika tarpeetonta. Tosin voisi olla paikkakunnan intresseissä kehittää toimivaa sähköjunayhteyttä pääkaupunkiseudulle. Mutta sitähän ei sulkeutunut Raasepori halua. Eivät halua elvyttää paikkakuntaa ainkaan niin että seudulle muuttaisi lisää suomenkilisiä. Tärkeintä on säilyttää Ruotsinkielen asema keinolla millä hyvänsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RKPsyyllinen kirjoitti:

Dragsvik-kohu. Helmikuussa 2012 Wallinista tehtiin kaksi kantelua oikeuskanslerille liittyen Uudenmaan prikaatin Dragsvikin varuskunnan säilyttämispäätökseen hänen ollessaan puolustusministeri ja prikaatin killan jäsen. Wallin kiisti Dragsvikin suosimisen kielipoliittisin perustein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu