Vai onko hänellä omat suojelusenkelit epädemokraattisessa mediassa !?
Sauli ottanut enkelinsiivet ,valehtelun jälkeen
Abrahamm
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
s. 24. elokuuta 1948 - ja silti saamassa lapsen vuoden 2018 aikana.
Millaisen esimerkin annamme tässä saudeille ?
Menee kuitenkin Suomen kansaan (josta aikoinaan niinkin erilaiset henkilöt kuin Paasikivi ja Stalin olivat täsmälleen yhtä mieltä: uskomattoman tyhmiä ovat poliittisesti) kuin häkä, menee sen päähän kuin ilmainen viina... Surullisin tosiasia on se, että suomalaiset ansaitsevat Niinistönsä (myös Jussin ja Villen).
Verratonta Väyrystä emme toistaiseksi ole nähneet edes ehdokkaiden julkisissa vaaliväittelyissä. Vaalin toiselle kierrokselle hän tuskin pääsee nytkään, vaikka saisi kannattajakorttinsa kokoon. Mikä nautinto olisi nähdä, miten Väyrynen ristiinnaulitsisi Niinistön tv-kameroiden edessä kasvoista kasvoihin! Sitä emme valitettavasti pääse seuraamaan, ellei ihmeitä tapahdu. Suomi alkaa maana ja valtiona -- ja kansakuntana -- olla menetetty tapaus.