Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Oliko Saarnaaja oikeassa?

Hortus

Tekniikan maailma-lehti on julkaissut kirjoituksen vuodelta 1957, jossa ihmetellään Raamatussakin esiintyvistä selittämättömistä asioista. Näistähän on tehty valtava määrä myös dokumentteja, joita esitetään paljon kaapelikanavilla. Tekniikan maailman kirjoittaja ihmettelee: "Luettuani pitkiä rivejä profeettain kirjoituksia ja mietiskeltyäni tätä aihetta monia vuosia, olen tullut siihen käsitykseen, että profeettain näyt eivät olleet mielikuvitusta eikä tulevaisuudennäkemyksiä vaan muistikuvia tapahtumista, jotka he joko itse olivat kokeneet tai jotka toiset olivat kokeneet ennen heitä ja kuvanneet kirjoituksissa, jotka nyt ovat hävinneet. Uskon ihmisten eräinä ajanjaksoina muinaisuudessa, pitkälti ennen ajanlaskumme alkua, saavuttaneen tekniikan, joka on verrattavissa omaamme tai ehkä ylittääkin sen.

Tämä ajatus saa myös tukea monista vanhoista muistomerkeistä ja rakennelmista, joita tuskin olisi voinut saada aikaan ilman monia teknillisiä apuneuvoja, mitkä myöhemmin häipyivät unohduksiin tai ”hukattiin”. Muistelkaamme muutamia näistä ihmeellisistä luomuksista."

Itse olen myös aina joskus ihmetellyt mitä Saarnaa (ehkä kuningas Salomon) tarkoittaa todetessaan, että ...

"9 Mitä on ollut, sitä vastakin on; ja mitä on tapahtunut, sitä vastakin tapahtuu. Ei ole mitään uutta auringon alla.
10 Jos jotakin on, josta sanotaan: "Katso, tämä on uutta", niin on sitä kuitenkin ollut jo ennen, ammoisina aikoina, jotka ovat olleet ennen meitä.
11 Ei jää muistoa esi-isistä; eikä jälkeläisistäkään, jotka tulevat, jää muistoa niille, jotka heidän jälkeensä tulevat."

Jae 10 on dramaattinen! Siinähän tuodaan esiin, että mitä tahansa onkin keksitty, niin sitä on joskus aikaisemminkin ollut. Jakeessa 11 todistetaan, että emme vaan enää muista mitä muinaisina aikoina on ollut - vain epäsuoria todisteita on jäänyt, joita sitten ihmetellään näissä "ufodokkareissa" ja esitellään joskus tosi kiusallisia kysymyksiä.

Täytyy muistaa että nykyinen teknologinen kehitys on vain kolmensadan vuoden ajanjakson tuote.

Myös erään toisen asian tämä Saarnaajan kohta tuottaa. Nimittäin siinähän selvästi luodaan skenaariota tieskuinka kaukaiseen menneisyyteen. Aikoihin joista ei ole enää muistoa jäänyt. Muistohan on jäänyt Adamin aikaan saakka, mutta mitä on voinut olla ennen Adamin luomista, niin siitä meillä ei ole dokumentaarista muistoa edes Raamatussa. Onko kuitenkin, että jonkinlainen elämä on ollut maapallolla ennen nykyihmisen eli Adamin luomista?

5

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jobinpostia

      Sananl.8:22 Jumala loi, taikka teki itsensä. Toinen esikoinen Job.40:14.

    • obh123

      Jos etsitään vanhin nuolenpää tai kivikirves, löytyy muinaisen maailman tekniikan huippua. Jos muinoin olisi ollut nykyisenkaltaista tekniikkaa ja se olisi hävinnyt esim. vedenpaisumuksessa, olisi siitä yhtä hyvin jäänteitä. Luulen että saarnaaja viittaa yleiseen elämänmenoon, joka on hänen mukaansa varsin turhaa.

      1. Minä sanoin sydämessäni: Tule, minä tahdon koetella sinua ilolla, nauti hyvää. Mutta katso, sekin oli turhuutta. -Saarn. 2:1

      • jäännöslöytyi

        Eräs jäänne muinaisuudesta löytyi. Mekaaninen kellolaite, joka näytti planeettojen paikat taivaalla. Tämä oli maannut meren pohjassa ja sen verran oli säilynyt, että voitiin rekunstruoida uudestaan. Ongelmaksi vain jäi miten muinaiset ihmiset tiesivät miten planeetat kiertää aurinkoa, koska nen löydettiin vasta muutama sata vuotta sitten.


    • ennen_oli_ennen

      Ihan sivistykellisenä nippelitietona, opin vähän aikaa sitten että Euroopan vanhin neoliittinen kylä löytyy Skotlannin pohjoispuolelta Orkneyn saarilta. Skara Brae-nimistä paikkaa asutettiin jo yli 5000 vuotta sitten, eli aikana ennen Kheopsin pyramideja.. Oli sisävessaa ja viemäröintiä, salvattuja ovia, vaikka mitä. Ja melko erikoisessa paikassa kaiken lisäksi, maan ääressä niin sanotusti. Kannattaa tsekata ainakin kuvahaku tuosta Skara Brae:sta.

    • Ja mistä voi tietää, että maa on kiekko ellei käy avaruudessa katsomassa? Maahan voisi olla vaikka neliö, jossa neljä pääilmansuuntaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2288
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1984
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      88
      1812
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1628
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1542
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      25
      1422
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1382
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      40
      1375
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1341
    Aihe