Isänpäivä korvataan päiväkodeissa

ArtoTTTT

Sukupuolineutraali hullutus pahenee yhteiskunnassamme, nyt muutetaan isäinpäivä.

Otteita iltalehden uutisesta

"Isänpäivä korvataan neutraalimmalla läheisenpäivällä osassa Helsingin päiväkodeista - ”Päiväkodin johtaja päättää”"

"Helsingissä osa päiväkodeista luopuu isänpäivän vietosta. Tilalle tulee neutraalimpi läheisenpäivä."

"Perinteikäs isänpäivä korvataan läheisenpäivällä ainakin Yliskylän ja Kulosaaren päiväkodeissa, apulaispormestari Pia Pakarisen (kok) erityisavustaja Pirre Seppänen vahvistaa Iltalehdelle."

"Pakarinen myöntää, että tapauskohtaisesti perinteistä luopuminen voi liittyä sukupuolineutraaliin ajatteluun tai uusiin perhemuotoihin."

274

1841

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä nyt hullutuksiin mennään. Ei isyys mihinkään katoa, vaikka kuinka mennään sukupuolineutralimpaan suuntaan. Isät eivät häviä minnekään ja ovat päivänsä ansainneet.
      Määritelkööt sukupuolineutraaleille oma juhlapäivänsä jos he sitä haluavat.

      • Lisäys; Ainahan on ollut juhlapäiviä eri aikaan ja eri tilanteisiin. Eihän syntymäpäivääkään kaikki vietä samaan aikaan, jos joku lapsi loukkaantuu siitä, että häntä ei juhlitakkaan.

      • Ehkä tässäkin pitäisi katsoa myös lapsen näkökulmaa. Vaikka tätä ei katsoisi mitenkään sukupuolineutraalilla silmälaseilla, niin monen lapsen heteroisä on kadonnut lapsen elämästä.

      • aaltovaasi kirjoitti:

        Ehkä tässäkin pitäisi katsoa myös lapsen näkökulmaa. Vaikka tätä ei katsoisi mitenkään sukupuolineutraalilla silmälaseilla, niin monen lapsen heteroisä on kadonnut lapsen elämästä.

        Eihän se tarkoita, että kaikkien pitää juhlia juuri omaa isää. Onhan useilla lapsilla kuitenkin ukki tai pappa, miksi lapsi häntä kutsuukin, ja voihan adoptiolapsi juhlia ottoisää. Turha tästä on tehdä kovin suurta ongelmaa lapselle, jos hänellä oma isä loistaa poissaolollaan.

      • evita- kirjoitti:

        Sillähän se ongelma lapselle poistuu, jos sinä toteat ettei siitä kannata tehdä kovin suurta ongelmaa.....

      • aaltovaasi kirjoitti:

        Sillähän se ongelma lapselle poistuu, jos sinä toteat ettei siitä kannata tehdä kovin suurta ongelmaa.....

        Kyllä se on enemmänkin aikuisen tekemä ongelma lapselle. Lapsi osaa kyllä suhtautua asioihin paljon luontevammin. Riippuu siitä miten aikuiset lapselle asiasta puhuvat.

        Miksi homot ja lesbot eivät mieti ajoissa minkälaisia ongelmia he lapsilleen aiheuttavat kahden isän ja kahden äidin liitoillaan?
        Miksi viedä suurelta enemmistöltä ilo juhlia omaa rakasta isäänsä taas vain pienen vähemmistön itse aiheuttamiensa ongelmien takia?

      • aaltovaasi.eikirj
        evita- kirjoitti:

        Kyllä se on enemmänkin aikuisen tekemä ongelma lapselle. Lapsi osaa kyllä suhtautua asioihin paljon luontevammin. Riippuu siitä miten aikuiset lapselle asiasta puhuvat.

        Toivottavasti muistat kirjoittamasi myös silloin, kun puhutaan yleensä sateenkaariperheiden lapsista.

      • aaltovaasi.eikirj kirjoitti:

        Niin, on sääli, että noissa kombinaatioissa on lapsia.

      • aaltovaasi.eikirj kirjoitti:

        Toivottavasti muistat kirjoittamasi myös silloin, kun puhutaan yleensä sateenkaariperheiden lapsista.

        Kyllähän kaikilla lapsilla isä on poissaolevanakin. Riippuu täysin vanhemmista kuinka he asian lapselleen ilmaisevat.

      • evita- kirjoitti:

        Kyllähän kaikilla lapsilla isä on poissaolevanakin. Riippuu täysin vanhemmista kuinka he asian lapselleen ilmaisevat.

        Tässähän on kyse siitä, että päiväkoteihin ja kouluihinkin lasten isiä aamukahville. Jos se isä on näistäkin tilaisuuksissa poissaoleva, niin kyllä se voi lapsesta tuntua kurjalta. Miksei siis tilaisuuteen voisi osallistua myös joku muu lapselle läheinen ja tärkeä ihminen?

        siis kutsutaan aamukahville

        Pitäisikö kaikki mikä jollekin lapselle on traumatisoivaa kieltää kaikilta lapsilta?

      • fdjsaklfjdksal

        nämä molemmat on vasta alle 100v sitten keksimällä keksittyjä "juhla"päiviä jotka kehitettiin piristämään kauppojen myyntiä. erikoista jos niitä pitää jotenkin suomalaiseen perinteeseen liittyvänä. taitaapi olla niin että ko. päivillä ei teikäläisillekään ole käytännössä mitään merkitystä muuten kun että voitte käytää taas näitä lyömaseina seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

      • gfjdskgjfdksl
        usko.vainen kirjoitti:

        Miksi homot ja lesbot eivät mieti ajoissa minkälaisia ongelmia he lapsilleen aiheuttavat kahden isän ja kahden äidin liitoillaan?
        Miksi viedä suurelta enemmistöltä ilo juhlia omaa rakasta isäänsä taas vain pienen vähemmistön itse aiheuttamiensa ongelmien takia?

        nämä molemmat on vasta alle 100v sitten keksimällä keksittyjä "juhla"päiviä jotka kehitettiin piristämään kauppojen myyntiä. erikoista jos niitä pitää jotenkin suomalaiseen perinteeseen liittyvänä. taitaapi olla niin että ko. päivillä ei teikäläisillekään ole käytännössä mitään merkitystä muuten kun että voitte käytää taas näitä lyömaseina seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

      • gfjdskgjfdksl kirjoitti:

        Eikö seksuaalivähemmistöjen edustajila ole isää ja äitiä?

      • fjdksljfkdlsjfkdlsa
        usko.vainen kirjoitti:

        Eikö seksuaalivähemmistöjen edustajila ole isää ja äitiä?

        vahenmmat on.

      • fjdksljfkdlsjfkdlsa kirjoitti:

        vahenmmat on.

        Niin, myös seksuaalivähemmistöillä on isä ja äiti :D

      • Lars.Kuusela
        usko.vainen kirjoitti:

        Miksi homot ja lesbot eivät mieti ajoissa minkälaisia ongelmia he lapsilleen aiheuttavat kahden isän ja kahden äidin liitoillaan?
        Miksi viedä suurelta enemmistöltä ilo juhlia omaa rakasta isäänsä taas vain pienen vähemmistön itse aiheuttamiensa ongelmien takia?

        >>Miksi viedä suurelta enemmistöltä ilo juhlia omaa rakasta isäänsä taas vain pienen vähemmistön itse aiheuttamiensa ongelmien takia?<<

        Miksei isää voi juhlia läheisen tai vanhemman päivänä? Onko itselläsi isä tiedossa/tunnustanut?

      • Lars.Kuusela kirjoitti:

        >>Miksi viedä suurelta enemmistöltä ilo juhlia omaa rakasta isäänsä taas vain pienen vähemmistön itse aiheuttamiensa ongelmien takia?<<

        Miksei isää voi juhlia läheisen tai vanhemman päivänä? Onko itselläsi isä tiedossa/tunnustanut?

        Minulla on isä joka on minut myös kasvattanut yhdessä äitini kanssa:D
        Entä sinulla?

      • Lapsi.aina.toisena
        aaltovaasi kirjoitti:

        Ehkä tässäkin pitäisi katsoa myös lapsen näkökulmaa. Vaikka tätä ei katsoisi mitenkään sukupuolineutraalilla silmälaseilla, niin monen lapsen heteroisä on kadonnut lapsen elämästä.

        Nyt ollaan taas ikuisuuskysymyksen äärellä. JOKAISELLA lapsella on isä ja äiti. Katsokaapa avioerotilastoja, ottakaa selvää, paljonko on yksinhuoltajia. Onko jokaisella lapsella kotona isä?
        Moni lapsi hämmentyy, kun pitäisi tehdä isänpäiväkortti.

        Lapselta pitäisi kysyä, kenelle hän haluaa kortin tehdä. Isälle vai jollekin muulle. Lapsi ei ehkä näe ikinä isäänsä, mutta tekee nöyränä korttia koska se kuuluu tehdä. Lapsi tuntee itsensä kehnoksi ja nöyryytetyksi, jos isä puuttuu hänen elämästään. Opettaja ei ota isätöntä huomioon. Mitä se hänelle kuuluu, jos isä on lähtenyt läiskimän lapsen elämästä.

        Ketjun aikuiset osallistujat huutavat kuinka asiatonta on olla SUKUPUOLINEUTRAALI tällaisessakin asiassa, mutta menkää lapsen asemaan. Jos hänellä ei ole isähahmoa, jolle kortin laatisi, niin onko se lapsen vika? Jos on, perustelkaa se nyt heti seuraavassa puheenvuorossanne. Lapsella voi olla monta hyvää aikuista lähellä, ja se on lapsen kehitykselle tärkeä asia. Ei lapsi arvostele.

        Aikuiset kyllä arvostelevat. MIstä voitte tietää, kuinka suuri merkitys poissaolevalla perheenjäsenellä olisi? Saattaa olla kaikkien onneksi, että hän ei ole kuvioissa. Tai sitten käännetään veistä lapsen haavassa, kun pitää tehdä kortti isälle, joka ei koskaan tule.
        Kortin tekeminen saattaa olla hyvin tärkeä asia pienelle esikoululaiselle.

        Mutta aikuisilla on oikeus nöyryyttää lasta, kun itse ovat asiansa sotkeneet, häivyttäneet lapsen isän tietymättömiin ja jättäneet lapsen muunlaiseen perheeseen, sateenkaariperheeseen, yh-perheeseen, isovanhempien perheeseen, sijaisperheeseen, huostaan, lastenkotiin.... Näitä lapsia on jokaisessa päiväkodissa. Vanhemmat eroavat, ovat avoliitoissa, lähtevät ja tulevat. Tee siinä sitten onnittelukortti!

        Ei kysymys ole lapsen edusta, vaan aikuisten oikeudesta esittää vaatimuksia muiden perheiden lapsien elämästä. Oikeassa olevat tietävät, mikä lapselle on parasta.

        Tästä ei sitten puhuta enempää, kynä käteen, ja
        PIIRRÄ KORTTI!

      • EroperheenAikuinenlapsi

        Miksi eroperheen lapsella ei muka enään ole laikaan enään äitiä tai isää? Toisen vanhemman kieltäminen on pahintariitelevien vanhempien välimiehenä olemisen ja toisen vanhemman mustamaalaamisen jälkeen mitä eroperheen lapsi voi kokea. Itse olen lapsena kokenut kaikki nämä kolme ja voin sanoa että se oli huomattavasti paljon traumaattisempaa kuin se että kuolussa joutui piirtämään ja askartelemaan.

      • TAitaa olla enemmän kyse siitä, ettei kaikki lapset ole isien kanssa tekemisissä? Isät ovat joko tuntemattomia, lähteneet lätkimään tai kuolleet.

      • mummohuori
        mummomuori kirjoitti:

        TAitaa olla enemmän kyse siitä, ettei kaikki lapset ole isien kanssa tekemisissä? Isät ovat joko tuntemattomia, lähteneet lätkimään tai kuolleet.

        Miksi sen pitäisi olla normi ja määrittää isänpäivän viettoa?

      • voivit

        Juuri noin tämä on mennyt liian pitkälle. Rauhoitetaan maanantai pierupäiväksi ja nimetään se pierupieruksi.

      • niin.neutraalia
        aaltovaasi kirjoitti:

        Tässähän on kyse siitä, että päiväkoteihin ja kouluihinkin lasten isiä aamukahville. Jos se isä on näistäkin tilaisuuksissa poissaoleva, niin kyllä se voi lapsesta tuntua kurjalta. Miksei siis tilaisuuteen voisi osallistua myös joku muu lapselle läheinen ja tärkeä ihminen?

        Voi tietenkin. Miksi päivän nimi pitää sitä varten muuttaa?

      • mummohuori kirjoitti:

        Miksi sen pitäisi olla normi ja määrittää isänpäivän viettoa?

        No, ehkä on vain haluttu noissa parissa päiväkodissa ottaa heidätkin huomioon?

      • mummomuori kirjoitti:

        Tai paremminkin heidän ehdoillaan. Ei huomata sitä, että siinä samalla loukataan päivänsankareita ja heitä ketkä haluavat juuri isänpäivää juhlistaa isänpäivänä.

        Voihan näille muutamalle ilman sen kummempaa esiin nostamista. (Luulenpa, etteivät he itsekkään halua, että heidät näin nostetaan tikun nokkaan toisten ilon pilaajina) ,että he saavat piirtää kortin jollekin muulle ja kutsua jonkun muun. Tarvitseeko siitä asiasta niin suurta numeroa tehdä. Minusta hienotunteisuus on paikallaan.

        Ja ne aamukahvit, joihon kutsutaan, voisivat olla vapaaehtoisia. Ettei sinne olisi pakko tulla ja tuoda ketään.

        No, ihan kummasta suunnasta tuota katsoo. Tosin näinhän viisaat opettajat ovat aina tehneet, antaneet niiden joilla ei toista vanhempaa syystä tai toisesta ole, tehdä jollekin läheiselle. Tai paikalle on saantu tulla sellainen. Samalla ovat kertoneet, ettei kaikilla ole isää tai äitiä juuri nyt.

    • neuvokasta

      Luopukaamme sitten ensi vuodesta lähtien myös äitienpäivästä! Sitten voimme viettää läheisenpäivää kahdesti vuodessa!

      • Siis tuohon on selvä tasa-arvo rikkomus jos noin ei tehdä!

      • jdfskaljfdksla
        ArtoTTT kirjoitti:

        Siis tuohon on selvä tasa-arvo rikkomus jos noin ei tehdä!

        isänpäivän ja äitienpäivän alkuperäinen tarkoitus on lisätä kauppojen myyyntiä joten vanhenpainpäivä joka laajentaa juhlinnan kohteina olevia sopii siis mainiosti päivien alkuperäiseen tarkoitukseen.

      • jdfskaljfdksla kirjoitti:

        isänpäivän ja äitienpäivän alkuperäinen tarkoitus on lisätä kauppojen myyyntiä joten vanhenpainpäivä joka laajentaa juhlinnan kohteina olevia sopii siis mainiosti päivien alkuperäiseen tarkoitukseen.

        Lahjat kuuluvat juhliin niissä ei ole mitään pahaa. Ja jos sinä et halua ostaa niin aina voit itsekin lahjoja tehdä :D

      • jfdsklajfdklsa
        usko.vainen kirjoitti:

        Lahjat kuuluvat juhliin niissä ei ole mitään pahaa. Ja jos sinä et halua ostaa niin aina voit itsekin lahjoja tehdä :D

        ja nimenmuutos tukisi alkuperäistä tarkoitusta.

      • jfdsklajfdklsa kirjoitti:

        Isänpäivänä juhlitaan sisiä joten se on isänpäivä :D

      • jfdsklajfdklsa kirjoitti:

        ja nimenmuutos tukisi alkuperäistä tarkoitusta.

        Isänpäivänä juhlitaan isiä joten se on isänpäivä :D

      • Lars.Heikkilä
        usko.vainen kirjoitti:

        Isänpäivänä juhlitaan isiä joten se on isänpäivä :D

        Kirjoita kerralla viestisi kuntoon. Viestejäsi on täällä muutenkin kohtuuttoman paljon, saatikka että joka toisesta tarvitaan/tarvittaisiin lisäksi korjattu versio, kun ensimmäinen on jotain älämölöä.

      • Lars.Heikkilä kirjoitti:

        Kirjoita kerralla viestisi kuntoon. Viestejäsi on täällä muutenkin kohtuuttoman paljon, saatikka että joka toisesta tarvitaan/tarvittaisiin lisäksi korjattu versio, kun ensimmäinen on jotain älämölöä.

        Mitä et ole ymmärtänyt? 🤗

      • myynnin
        jdfskaljfdksla kirjoitti:

        isänpäivän ja äitienpäivän alkuperäinen tarkoitus on lisätä kauppojen myyyntiä joten vanhenpainpäivä joka laajentaa juhlinnan kohteina olevia sopii siis mainiosti päivien alkuperäiseen tarkoitukseen.

        varmasti isä ja äitikin ovat olemassa samasta syystä kaikkihan olemme täällä kauppojen takia ja niin myynnin takia

      • myynnin kirjoitti:

        varmasti isä ja äitikin ovat olemassa samasta syystä kaikkihan olemme täällä kauppojen takia ja niin myynnin takia

        Totta on että kaupallisuus on vallannut nämä eri juhlapäivät. Minun puolesta voidaan juhlia vaikka mitä, sillä aina juhlat ovat mukava asia.

    • Markkinat02112017

      Ihan sama. Sekä isänpäivä että äitienpäivä ovat amerikkalaisten markkinamiesten (vai -henkilöiden?) tyrkyttämiä pakkopullia, joiden alkuperäinen tarkoitus on lisätä kauppaa hiljaisina aikoina. Samaa sarjaa on ystävänpäivä ja markkinatalouden messiaan tähdittämä kaupallinen joulu.

      P.S. Tylsä nimimerkki tulee siitä että kaikki mahdolliset sanayhdistelmät näyttävät olevan jo käytössä.

      • Tämäkö-on-tarkoitus

        Lopetetaan kaikki valkoisen rodun juhlapäivät ja käydään viettämään paastoa ym. Kuraanin mukaan.
        Isänpäivän lopetus on hyökkäys valkoista heteromiestä kohtaan. Olen itse ollut miehenä yksihuoltaja eikä lapselle ollut mikään ongelma äitienpäivä.

    • Eropiikki

      Monet nyky-äidit ovat niin itsenäisiä, etteivät he miestä tarvitse oikein mihinkään
      sen yhden homman jälkeen ja elatusmaksut tietysti pitää hoitaa, mutta muuten nainen pärjää aivan hyvin ilman miestä. Isänpäivän voisikin muuttaa maksajan päiväksi.

    • sairasta.touhua

      Sairasta! Isä ja äiti ovatkin sitten lapselle se kaiksta pahin asia!
      Eikö vihervasemmistö ja sukupuolivähemmisöt voisi alkaa ajaa suoraan kaikkia päiviä valtion päiväksi niin kukaan ei tuntisi itseään traumaattiseksi!

      • fdjksalfjdsklajfksdla

        nämä molemmat on vasta alle 100v sitten keksimällä keksittyjä "juhla"päiviä jotka kehitettiin piristämään kauppojen myyntiä. erikoista jos niitä pitää jotenkin suomalaiseen perinteeseen liittyvänä. taitaapi olla niin että ko. päivillä ei teikäläisillekään ole käytännössä mitään merkitystä muuten kun että voitte käytää taas näitä lyömaseina seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

      • fdjksalfjdsklajfksdla kirjoitti:

        >taitaapi olla niin että ko. päivillä ei teikäläisillekään ole käytännössä mitään merkitystä muuten kun että voitte käytää taas näitä lyömaseina seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

        Taisitpa osua suoraan hermoon.

      • Ei.luotu.Eikirj
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Meidän perheessä ei ainakaan mitenkään erikseen vietetä kumpaakaan päivää. Meillä kaikkina päivinä rakastetaan toisia, eikä siihen tarvita mitään erillistä kaupallista juhlapäivää.

        Tuntuu että joillekkin vain näinä kahtena päivänä saisi osoittaa tunteitaa vanhempiaan kohtaa.

      • EN-ALISTU-
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >taitaapi olla niin että ko. päivillä ei teikäläisillekään ole käytännössä mitään merkitystä muuten kun että voitte käytää taas näitä lyömaseina seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

        Taisitpa osua suoraan hermoon.

        Siis "lyömäaseena" käytetään sitä että nykyisen käytännön muuttamista vastustetaan? Muutokset pitää selittää ei pysyvyyttä.
        Ihmetyttää tämän pienen joukon ( 1-5% västöstä) eli seksuaalivähemmistöjen itsekeskeisyys. Tosin kulttuurimarxismin keskeisin vaatimus on vähemmistöjen erityisoikeudet enemmistön kustannuksella.
        Ei ole oleellista milloin ja mistä syystä isäinpäivä on otettu käyttöön. Eikö ajatuksena ole hyvä että isää muistetaan? Suurin osa perheistä on heteroperheitä joissa on isä ja äiti ja jotka rakastavat toisiaan ja lapsiaan. Hinttarit , lesbot ym. Häiriintyneet yrittävät jokaisella elämänaluueella tuhota normaalin perhekuvion.
        https://www.youtube.com/watch?v=a9exZcvsSJI

      • EN-ALISTU- kirjoitti:

        >Eikö ajatuksena ole hyvä että isää muistetaan?

        On, ja jopa niin hyvä, että sen voi tehdä jollain lailla vaikka joka päivä!

        Jos jonkun perhekuvio tästä tuhoutuu, se oli varmasti kelvoton jo valmiiksi.

    • Msss77

      Olen koko lapsuuteni elänyt lastenkodissa joten kaikki ns perhejuhlat ym olivat vaikeita mutta siitä huolimatta ei tulisi mieleenkään evätä niiltä lapsilta iloa askarrella omalle isälleen lahja joilla sellanen on. Ja enemmistöllä on. Taas mennään pienen vähemmistön vaatimusten mukaan. Kaikki te jotka edustatte millään tavalla jotain vähemmistöä, mikä saa teidät kuvittelemaan että teillä on oikeus vaatia oman oikeutenne nojalla jotain otettavaksi toisilta pois? Koska myös sillä enemmistöön kuuluvalla on oikeus siihen mitä sinä olet vaatimassa muutettavaksi.

      • ArtoTTTT

        Homouden alttari on taas saanut uuden uhrin, lasten isänpäivän, tämä ei kuitenkaan riitä vaan lisää vaatimuksia seuraa, muistettiinko eduskunnan äänestyksessä myös kertoa että tämäkin seuraa avioliittolain muuttamisesta.

      • fsakljfdklsjfklsad
        ArtoTTTT kirjoitti:

        markkinamisten kauppaa lisäväksi kehittämä päivä on nyt mielestäsi uhri? vanhempienpäivähän lisää oikeastaan myyntiä kun sitä rajata isänpäiväksi, eli alkuperäinen tarkoitus on entistä paremmin toteutunut nyt.

      • fsakljfdklsjfklsad kirjoitti:

        markkinamisten kauppaa lisäväksi kehittämä päivä on nyt mielestäsi uhri? vanhempienpäivähän lisää oikeastaan myyntiä kun sitä rajata isänpäiväksi, eli alkuperäinen tarkoitus on entistä paremmin toteutunut nyt.

        Jokainen toteuttaa isänpäivänsä kuten muutkin juhlasa miten haluaa.
        Mutta lahjat ovat osa juhlia ja niitä halutaan antaa.

      • fjdksaljfdksal
        usko.vainen kirjoitti:

        Jokainen toteuttaa isänpäivänsä kuten muutkin juhlasa miten haluaa.
        Mutta lahjat ovat osa juhlia ja niitä halutaan antaa.

        no sittenhän on ihan ok juhlia vanhempainpäivää jos sinusta saa toetuttaa juhlansa miten haluaa. alkuperäistä tarkoitusta laajennettu juhla palvelee hyvin.

      • fjdksaljfdksal kirjoitti:

        no sittenhän on ihan ok juhlia vanhempainpäivää jos sinusta saa toetuttaa juhlansa miten haluaa. alkuperäistä tarkoitusta laajennettu juhla palvelee hyvin.

        Jokainen tehköön kokotaan mitä lystää mutta enemmistö päättää mitä tehdään verovaroin ylläpidettävissä laitoksissa. Siellä ei seta määrää :D

      • jfdkslfjdskaljfdkasö
        usko.vainen kirjoitti:

        Jokainen tehköön kokotaan mitä lystää mutta enemmistö päättää mitä tehdään verovaroin ylläpidettävissä laitoksissa. Siellä ei seta määrää :D

        eli kun enemmistö on päättänyt uudesta opetussuunitelmassa niin sen mukaan sitten toimitaan verovaroin ylläpidetyissä kouluissa.

      • jfdkslfjdskaljfdkasö kirjoitti:

        eli kun enemmistö on päättänyt uudesta opetussuunitelmassa niin sen mukaan sitten toimitaan verovaroin ylläpidetyissä kouluissa.

        Onko? Laita faktaa jos niin väitit :D

      • >Kaikki te jotka edustatte millään tavalla jotain vähemmistöä

        Miten niin "te"? Sinäkin edustat aivan varmasti useita vähemmistöjä. Yksin "vapaa" uskonnollinen suuntasi on – arvatenkin – vain pienehkön vähemmistön kannattama.

        Vain enemmistön vähemmistö kokee yleensä vähemmistöjen tarpeet ongelmaksi, joskin toki on myös erivapausvaatimuksia (yleensä uskonnollisilta vähemmistöiltä kuten muslimeilta) joita en voi pitää länsimaisesta näkökulmasta hyväksyttävinä.

      • Msss77
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Kaikki te jotka edustatte millään tavalla jotain vähemmistöä

        Miten niin "te"? Sinäkin edustat aivan varmasti useita vähemmistöjä. Yksin "vapaa" uskonnollinen suuntasi on – arvatenkin – vain pienehkön vähemmistön kannattama.

        Vain enemmistön vähemmistö kokee yleensä vähemmistöjen tarpeet ongelmaksi, joskin toki on myös erivapausvaatimuksia (yleensä uskonnollisilta vähemmistöiltä kuten muslimeilta) joita en voi pitää länsimaisesta näkökulmasta hyväksyttävinä.

        En väittänytkään etten kuuluisi johonkin vähemmistöön. Se oli kysymys niille vähemmistön edustajille jotka ovat omien vaatimusten siivellä poistamassa enemmistöltä jotain. Ja tämä ei ole oikein. Omia etuja ja oikeuksia kannattaa ja pitää puolustaa mutta se ei tuo oikeutta vaatia toiselta samoja asioita poistettavaksi. Kuten tässä tapauksessa. Isättömän lapsen vanhempi voi ajaa asiaa että isättömät lapset eivät osallistuisi tarhassa isänpäivän viettoon tai osallistuvat jollain muulla tavalla mutta he eivät voi vaatia että se enemmistö lapsista joilla on isä, eivät myöskään saa tarhassa viettää isänpäivää. Ymmärrät pointtini?

      • Msss77 kirjoitti:

        Ymmärrän, mutta mistäs sinä tiedät, että enemmistö lapsista viettäisi mieluummin isän kuin läheisen tai vanhemman päivää? Tai että edes enemmistö heidän vanhemmistaan kokisi, että tässä nyt jotain ollaan heiltä poistamassa vähemmistön hyväksi?

        Minun pointtini on, että isää voi mainiosti juhlia laajemmin nimettynä päivänä, mutta muita kuin isiä ei kovin loogisesti voi juhlia isä(i)npäivänä – ja niitä muita läheisiä on jo paljon.

        Kun tiedetään monien lasten(kin) viehättävä taipumus etsiä toisista heikkoja kohtia joihin iskeä, on aina hyvä jos niitä ei erikseen heille tarjoilla osoittamalla nokittavaksi lapsia joiden elämässä ei iskää ole.

        Ja jos nyt perinteitä yhtään arvostetaan, koko päivä joutaisi poistoon, niin nuorta sen vietto on. En kuitenkaan usko että niin tapahtuu, kun koko liike-elämä vetäisi hirveät herneet ja uhkailisi työpaikkojen menetyksellä kuten sen tapoihin kuuluu.

      • EN-ALISTU-
        fsakljfdklsjfklsad kirjoitti:

        markkinamisten kauppaa lisäväksi kehittämä päivä on nyt mielestäsi uhri? vanhempienpäivähän lisää oikeastaan myyntiä kun sitä rajata isänpäiväksi, eli alkuperäinen tarkoitus on entistä paremmin toteutunut nyt.

        "vanhempienpäivähän lisää oikeastaan myyntiä kun sitä rajata isänpäiväksi"

        Olisiko oikein että keväällä on sitten toinen "vanhempainpäivä"? Ei voi olla äitienpäivää jos isänpäivä muutetaan vanhempainpäiväksi. Miten olisi jos otettaisiin käyttöön vielä yksi päivä näiden lisäksi: Hinttareiden ja lesbojen lapsien päivä?

      • ArtoTTTT kirjoitti:

        Homouden alttari on taas saanut uuden uhrin, lasten isänpäivän, tämä ei kuitenkaan riitä vaan lisää vaatimuksia seuraa, muistettiinko eduskunnan äänestyksessä myös kertoa että tämäkin seuraa avioliittolain muuttamisesta.

        Millä tavalla se avioliittolain muuttamisesta seurasi? Kaikenlaisia vanhemmuuksia oli Suomessa tuhansittain jo ennen äänestystä, eikä avioliittolaki muuttanut tältä osin mitään.

        Jos yhä kuitenkin olet sitä mieltä että asioilla on yhteys, voit lähettää pehmeää pakettia uutta lakia innokkaimmin vastustaneille (silloisten) persujen ja kristillisten kansanedustajille sekä valiokunnissa kuulluille asiantuntijoille, jotka eivät tosiaan tainneet muistaa haastella isänpäivän kohtalosta mitään.

      • EN-ALISTU- kirjoitti:

        "vanhempienpäivähän lisää oikeastaan myyntiä kun sitä rajata isänpäiväksi"

        Olisiko oikein että keväällä on sitten toinen "vanhempainpäivä"? Ei voi olla äitienpäivää jos isänpäivä muutetaan vanhempainpäiväksi. Miten olisi jos otettaisiin käyttöön vielä yksi päivä näiden lisäksi: Hinttareiden ja lesbojen lapsien päivä?

        >Miten olisi jos otettaisiin käyttöön vielä yksi päivä näiden lisäksi: Hinttareiden ja lesbojen lapsien päivä?

        Tällaiset ihmisvihamieliset kommentit kääntävät aina monta epäröivää päätä myönteiseksi muutokselle. Toivottavasti julistat ja evankelioit mahdollisimman monella suunnalla. Kiitos.

    • qåaäzm

      Sairasta tämä lopunajan touhu, ja sairaammaksi menee.

      • zxzdf

        Joulupukki pitää kieltää sillä nimi selvästi viittaa urokseen. Uusi nimi voisi olla Joululähimmäinen.

      • zxzdf kirjoitti:

        Joulupukki pitää kieltää sillä nimi selvästi viittaa urokseen. Uusi nimi voisi olla Joululähimmäinen.

        Joulu pitää kieltää koska sillä on kristilliset perinteet!
        Henkilö pitää kietää koska kaikkii eivät ole henkilöitä!

      • qåaäzm
        zxzdf kirjoitti:

        Juuri mietin joulupukin nimeä. Toisessa ketjussa joku ehdotti jouluvuohi. Eikö aikuiset ihmiset tajua kuinka sairasta touhua tämä on?

      • qåaäzm
        qåaäzm kirjoitti:

        Juuri mietin joulupukin nimeä. Toisessa ketjussa joku ehdotti jouluvuohi. Eikö aikuiset ihmiset tajua kuinka sairasta touhua tämä on?

        Millä he perustelevat tätä hapatusta?

      • fjdksalfjfjdksaljf
        zxzdf kirjoitti:

        Joulupukki pitää kieltää sillä nimi selvästi viittaa urokseen. Uusi nimi voisi olla Joululähimmäinen.

        santa claus, tai pyhä nikolaus on oikeampi termi kun joulupukki joka viittaa pakanalliseen perinteeseen (nuuuttipukki, kekripukki, pakanallisessa Suomessa nuuttipukki oli mies, joka pukeutui hedelmällisyysriitin hahmoksi) eli nykyisen joulun kanssa pukilla ei ole paljoakaan tekemistä.

      • fjdksalfjakls
        usko.vainen kirjoitti:

        Joulu pitää kieltää koska sillä on kristilliset perinteet!
        Henkilö pitää kietää koska kaikkii eivät ole henkilöitä!

        hienoa että kristillisten perinteiden sijaan tuet pakanallisia pukkipernteitä.

      • fjdksalfjakls kirjoitti:

        hienoa että kristillisten perinteiden sijaan tuet pakanallisia pukkipernteitä.

        Voit varmaan kertoa missä niin teen?

      • fjdksaljfdksalfjaö
        usko.vainen kirjoitti:

        Voit varmaan kertoa missä niin teen?

        pitäisikö joulupukin nimi muuttaa?

      • qåaäzm kirjoitti:

        Juuri mietin joulupukin nimeä. Toisessa ketjussa joku ehdotti jouluvuohi. Eikö aikuiset ihmiset tajua kuinka sairasta touhua tämä on?

        >Toisessa ketjussa joku ehdotti jouluvuohi. Eikö aikuiset ihmiset tajua kuinka sairasta touhua tämä on?

        Aikuiset ihmiset tajuaa, että huumori on terveimpiä asioita mitä ihmiskunnalla on hallussaan. Ja jopa eläinkunnalla, sillä älykkäimmät lemmikit ovat huumorintajuisempia kuin tiukkapipoisin osa ihmisistä. Luultavasti meidän koira ja kissa peittoavat sinut tässä lajissa. 😊

      • kui2

        juu joulupukki on pakanallista perinnettä nuuttipukista yms, on ollut tallitonttuja ja kotititonttuja ja kaikenmaailman maahisia hieman samaan kastiin verrattavia, kuinkas sellanen ny käy? ai jaa, niin joo- nehän ovat niin vanhoja juttuja jo ettei niistä tiiäkään mikä niitten pukkien alkupuperä on ja kun seurakunnassakaan ei "kirota" sellaisia niin so what, varmasti ollaan turvallisilla vesillä, vai mitä? Niinhän se tuppa menemään.

        Kyl vanhempien päivä on vaarallisempi koskapa se kekataan ja äkätään NYT?? Kaikki uusi siis mikä on uutta NYT onkin vaaaaarallista? - Voi hyvänen aika sentään, siis missä se ajatuksen virta on?

      • Aika.erikoista

        Jännää tuo keskustelu, tässä asiayhteydessä, joulupukista ja satuolennoista. Isästä ilmeisesti halutaan sateenkaariaatteessa luoda eräänlainen taruolento, joka ei lasten hartaasta toiveesta piittaamatta näyttäydy edes jouluna eikä isänpäivänä kahden äidin taloudessa. Toisaalta nähtävissä on myös tiettyä sanamagiaa, jos itse sanakin pitää poistaa käytöstä.

    • fjdskalfjdskal

      nämä molemmat on vasta alle 100v sitten keksimällä keksittyjä "juhla"päiviä jotka kehitettiin piristämään kauppojen myyntiä. erikoista jos niitä pitää jotenkin suomalaiseen perinteeseen liittyvänä. taitaapi olla niin että ko. päivillä ei teikäläisillekään ole käytännössä mitään merkitystä muuten kun että voitte käytää taas näitä lyömaseina seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

      • Taitaa paremminkin olla niin että joku käyttää niitä nyt muiden oikeuksien vähentämiseen.

      • fjdskaljfdkal
        ArtoTTT kirjoitti:

        Taitaa paremminkin olla niin että joku käyttää niitä nyt muiden oikeuksien vähentämiseen.

        kenen oikeuksia vähennetään? eikö isä ole vanhempi? pikemminkin laajennetaan oikeasti.

      • fjdskaljfdkal kirjoitti:

        kenen oikeuksia vähennetään? eikö isä ole vanhempi? pikemminkin laajennetaan oikeasti.

        Niin minustakin. Ehdottomasti.

    • Kristillisessä maassa kaikki isättömät voivat tehdä isänpäiväkortin Taivaan Isälle!

      • fjdkslajfdkaslj

        mikä on mielestäsi kristillinen maa? sellainen jonka väestöstä suurin osa on kristittyjä? millainen ihminen on mielestäsi kristitty?

      • fjdkslajfdkaslj kirjoitti:

        mikä on mielestäsi kristillinen maa? sellainen jonka väestöstä suurin osa on kristittyjä? millainen ihminen on mielestäsi kristitty?

        Kristitty maa on sellainen maa missä kristiunusko on valtauskontona.
        Muslimimaa taas on sellainen maa missä islaminusko on valtauskonto.

        On nimikristittyjä ja uudestisyntyneitä kristittyjä.

      • jfdskaljfkdsaöl
        usko.vainen kirjoitti:

        Kristitty maa on sellainen maa missä kristiunusko on valtauskontona.
        Muslimimaa taas on sellainen maa missä islaminusko on valtauskonto.

        On nimikristittyjä ja uudestisyntyneitä kristittyjä.

        miten määrittelet krisitinuskon? ketkä ovat krisittyjä?

      • fjdksalfjdksal
        usko.vainen kirjoitti:

        Kristitty maa on sellainen maa missä kristiunusko on valtauskontona.
        Muslimimaa taas on sellainen maa missä islaminusko on valtauskonto.

        On nimikristittyjä ja uudestisyntyneitä kristittyjä.

        onko nimikristitty sellainen jota pidät krisittitynä?

      • jfdsaklfjdsakl

        suurin osa luterilaiseen kirkkoon luukuvista ei usko raamatun jumalaan siten kun kirkko opettaa joten onko noiden ihmisten muodostama kirkko enää kristinuskoinen?

      • jfdsaklfjdsakl kirjoitti:

        suurin osa luterilaiseen kirkkoon luukuvista ei usko raamatun jumalaan siten kun kirkko opettaa joten onko noiden ihmisten muodostama kirkko enää kristinuskoinen?

        On nimikristittyjä ja uudestisyntyneitä kristittyjä.

      • fjdksaljfdklaöfjaklö
        usko.vainen kirjoitti:

        On nimikristittyjä ja uudestisyntyneitä kristittyjä.

        eli suomi ei ole kristitty valtio vaan ainoastaan nimikristitty valitio?

      • fjdksaljfdklaöfjaklö kirjoitti:

        eli suomi ei ole kristitty valtio vaan ainoastaan nimikristitty valitio?

        Mitään muuta uskontoa ei Suomessa ole enempää kuin kristinuskoa, eli Suomi on kristitty valtio.

      • fjdkslajfdksaljfdaö
        usko.vainen kirjoitti:

        Mitään muuta uskontoa ei Suomessa ole enempää kuin kristinuskoa, eli Suomi on kristitty valtio.

        kuinka paljon kristinuskoisia siis niitä ketä sinä pidät kristinuskoisina suomessa on? enemmistönä taitaa olla ne ketä sinä pidät ateisiteina joten suomi on uskonnoton maa.

      • fjdkslajfdksaljfdaö kirjoitti:

        Jos yli 4 milj. Suomalaista kuuluu johonkin kirkko-ja seurakuntaan niin he ovat äänestäneet :D

      • Ei.luotu.Eikirj
        usko.vainen kirjoitti:

        Jos yli 4 milj. Suomalaista kuuluu johonkin kirkko-ja seurakuntaan niin he ovat äänestäneet :D

        Eli ei ole mitään väliä ettei suurin osa heistä usko kristilliseen jumalaan?

      • Lars.Laakso

        >>Kristillisessä maassa kaikki isättömät voivat tehdä isänpäiväkortin Taivaan Isälle!<<

        Lapsoselle on traumaattinen pettymys, jos hän tekee kauniin kortin eikä saaja reagoi millään tavalla. Parempi tehdä kortti vaikka Hesarin jakajalle.

      • fjdkslajfdksaljfdaö kirjoitti:

        kuinka paljon kristinuskoisia siis niitä ketä sinä pidät kristinuskoisina suomessa on? enemmistönä taitaa olla ne ketä sinä pidät ateisiteina joten suomi on uskonnoton maa.

        >enemmistönä taitaa olla ne ketä sinä pidät ateisteina joten suomi on uskonnoton maa.

        Älä unohda Räyhiksen kaksoisstandardia, jossa kristityiksi lasketaan tarpeen mukaan myös kaikki kirkkoon kuuluvat tai sitten vain Patmosta lähelle sijoittuvat pikkuryhmät. Asiayhteys ratkaisee noudatettavan standardin.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Emme unohda sinun kaksoisstandardiasi, Repeliini Räuhäliini :D

      • Lapsi.aina.toisena
        fjdksalfjdksal kirjoitti:

        onko nimikristitty sellainen jota pidät krisittitynä?

        Onko isäin kristillinen juhlapäivä? Vain uskovaisetko näitä päiviä viettävät?

        Äitienpäivän aloitti eräs amerikkalainen nainen, joka halusi muistaa kuollutta äitiään gardenian kukalla ja kutsui muitakin äitinsä menettäneitä kampanjaansa.
        Vähitellen äitien muistopäivä muuttui nykyisenlaiseksi äitienpäiväksi, jota on vietetty jopa kirkollisenakin juhlana 1900-luvun alusta..
        Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten äitienpäivänä lahjotettiin äidille purkkiruusu. Omakotitalojen pihoilla näitä äitienpäiväruusuja sitten kasvoi rivissä ikkunanaluspenkissä.

        Vasta myöhemmin kauppiaat hoksasivat bisneksen, ja nyt kilpaillaan siitä, kuka kalliimman lahjan äidille ostaa.
        Isänpäivän taas keksi nimenomaan kauppa. Se tuli Suomessakin yleiseksi joskus 60-70-luvuilla, mutta kauppa ei ainakaan toistaiseksi ole kovin suurta. Etupäässä ostetaan kirjoja ja kravaatteja isukille. Monet isät tyytyvät itse tehtyyn korttiin.

        Minusta niin äitienpäivä kuin isäinpäiväkin ovat itsekehun päiviä. Uskonto niistä on kaukana. Pitää ihan kiittää ja lahjoilla muistaa äitiä tai isää, joka on perheenjäsen siinä kuin muutkin. Lapsienpäivää ei vietetä, vaikka viattomien lasten päivä kuuluu joulun pyhäpäiviin. Lapsia ei silloin erityisesti muisteta.
        Aikuisten asia ei ole kiittää lapsiaan mistään. He ovat puoli-ihmisiä, kasvatettavia, ja heille tietenkin järjestetään syntymäpäivät ja joulut, koska se kuuluu asiaan, mutta kiittäisimmekö me lasta hänen olemassaolostaan liputuksin ja kortein! Rajansa kaikella.

        Jos lapsen kotielämä ei ole standardin mukainen, niin totisesti totisesti se on Raamatun vastainen ja katso, koko sakki on kaltevalla pinnalla. Oikein vaan, että sellainen lapsi joutuu tekemään isänpäiväkortin, vaikka ei tietäisi koko miehestä mitään, Sittenpähän oppii, että on epäilyttävässä perheessä,

    • Kannattaa perehtyä olisiko jossain kristillisiä päiväkoteja, kouluja yms joissa ei käsittääkseni ole tuommoista saatanan masinoimaa sukupuolineutraalia hullutusta

      • Jossain? Meinaatko että joku "uskova" lähtisi joka aamu viemään penskaansa sadan kilsan päässä sijaitsevaan päikkyyn vain siksi että hänen piponsa ei millään löysty senttiäkään? Ja joka ilta hakemaan sieltä? Ei taida edes teidän fanaatikkoporukoista löytyä näin älyttömään rumbaan ryhtyjiä.

    • juhlista.pahin

      Olen seurannut erästå perhettä, josta heteroisä päätti muuttaa satojen km:ien päähän uuden naisen luo. Lapset odottivat ja odottivat, että tapaisivat isäänsä, mutta toistuvasti jätti tulematta sovittuihin tapaamisiin. Näille lapsille isänpäivä oli (on) käsittääkseni vuoden surullisin "juhla".

      • Ketä tästä syytät? Isänpäivää vai tuota kelvotonta isää?

      • Tässä tapauksessa, joka ei varmasti ole harvinainen, läheisen päivä korjaa asiaa aika tavalla. Jos asia on helposti nuutettavissa ja paha mieli poistettavissa, miksi niin ei tehtäisi?
        Isän päivähän ei taida olla edes kovin vanha perinne...

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Tässä tapauksessa, joka ei varmasti ole harvinainen, läheisen päivä korjaa asiaa aika tavalla. Jos asia on helposti nuutettavissa ja paha mieli poistettavissa, miksi niin ei tehtäisi?

        Mutta isyys on ikivanha tosiasia :D

      • TotuusSattuuQXQX
        usko.vainen kirjoitti:

        Mutta isyys on ikivanha tosiasia :D

        "Mutta isyys on ikivanha tosiasia :D"

        Isänpäivä taas ei ole ikivanha tosiasia. Ja naurut päälle kuten sinullakin on tapana.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Mutta isyys on ikivanha tosiasia :D

        Ja se joidenkin isien puuttuminen lapsen elämästä on myös ikivanha juttu, korkea aika tehdä asialle jotain...

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Ja se joidenkin isien puuttuminen lapsen elämästä on myös ikivanha juttu, korkea aika tehdä asialle jotain...

        Puutui tai ei mutta jokaisella lapsella on isä :O
        Älä yleistä omaa elämääsi.

      • TotuusSattuuQXQX
        usko.vainen kirjoitti:

        Puutui tai ei mutta jokaisella lapsella on isä :O
        Älä yleistä omaa elämääsi.

        "Puutui tai ei mutta jokaisella lapsella on isä :O"

        Juuri siksi sen puute lapsen elämässä voi olla joillekin lapsille varsin suuri ikävän aiheuttajan.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Tässä tapauksessa, joka ei varmasti ole harvinainen, läheisen päivä korjaa asiaa aika tavalla. Jos asia on helposti nuutettavissa ja paha mieli poistettavissa, miksi niin ei tehtäisi?
        Isän päivähän ei taida olla edes kovin vanha perinne...

        >Isän päivähän ei taida olla edes kovin vanha perinne...

        1980-luvulla vakiintui. Ja kauppiaitten keksimä se todellakin on.

      • TotuusSattuuQXQX kirjoitti:

        "Puutui tai ei mutta jokaisella lapsella on isä :O"

        Juuri siksi sen puute lapsen elämässä voi olla joillekin lapsille varsin suuri ikävän aiheuttajan.

        Miten isänpäivän viettämättömyys sitä ikävää tyydyttäsi?

      • TotuusSattuuQXQX
        usko.vainen kirjoitti:

        Miten isänpäivän viettämättömyys sitä ikävää tyydyttäsi?

        "Miten isänpäivän viettämättömyys sitä ikävää tyydyttäsi?"

        Ikävää asiaa ei tarvitse ihan tarkoituksella hieroa päin naamaa sellaiselle jolle asia on kenties kipeä. Mutta sinähän et edes halua ymmärtää mitä muut tarkoittavat joten turha tässä on mitään edes selittää.

      • Aikukaisä
        usko.vainen kirjoitti:

        Ketä tästä syytät? Isänpäivää vai tuota kelvotonta isää?

        Tuostakin näkyy aikuisen ihmisen ylemmyys. Lapsi kärsiköön. Siitäpähän oppii, että kuuluu vääränlaiseen perheeseen. Jokaisella kunnon lapsella on kotona isä ja äiti. Kortit heille.

        Ei lapsilla sen puoleen mitään tunteita ole. Lapsi unohtaa. Ei se muista isää, jos ei isä ole kuvioissa. Kaikki viisaat aikuiset sen tietävät.

      • Aikukaisä kirjoitti:

        Lastako nyt syytät? 🤗

      • HYI-SAATANAA
        usko.vainen kirjoitti:

        Miten isänpäivän viettämättömyys sitä ikävää tyydyttäsi?

        Kysymyshän on isossa kuviossa siitä että telaketju-lesbo-feministit jotka ovat hankkineet keinosiemennyksellä lapsensa haluavat miehet pois kokonaan elämästään. Tähän heidän inhoonsa miehiä kohtaan täytyy koko muun yhteiskunnan tulla mukaan! Vaikka nyt ensin isäinpäivän lopetuksella.
        Tunnen erään tälläisen pariskunnan ja "heidän" poikansa kasvatetaan väkisin homoksi! Kuulin leikkikentällä kuinka toinen"äiti" raivosi 5-vuotiaalle pojalle kun tämä leikki pyssyleikkejä!

      • HYI-SAATANAA kirjoitti:

        Tiukka kannanotto mutta varmaan tottakin siinä on 😉

      • Isätön.isänpäivä
        TotuusSattuuQXQX kirjoitti:

        "Miten isänpäivän viettämättömyys sitä ikävää tyydyttäsi?"

        Ikävää asiaa ei tarvitse ihan tarkoituksella hieroa päin naamaa sellaiselle jolle asia on kenties kipeä. Mutta sinähän et edes halua ymmärtää mitä muut tarkoittavat joten turha tässä on mitään edes selittää.

        Mahdatkohan sinä tässä tunnustaa sen tosiasian, että kaksi naista päättäessään tehdä lapsen lahjoitussiittiöillä juridisesti isättömäksi, tekevät lapselle varsin ikävän tempun. Siksi tämä isänpäiväkin pitää siivota pois päiväjärjestyksestä, ettei asiaa hierottaisi näiden aikuisten naamalle, jotka tahallaan ja harkitusti tekevät lapselle ikävän tempun jolla riistetään hänen lapsen oikeuksiin perustuva identittioikeutensa. Aloite isänpäivän uudelleennimeämisestä on tullut spn-"avioliittoa" ja "äitiyslakia" kannattavalta taholta eli suoraan sylttytehtaalta.

        Luomulapset Suomessa ovat kyllä isättömistä ja äidittömistä isäin- ja äitienpäivistä selvinneet, koska heillä on tieto isän ja/tai äidin heniklöllisyydestä vaikka vanhemmat olisivatkin eronneet. Harvemmin sen yksinhuoltajan lapsen isyys on selvittämättä jäänyt, koska elatusmaksut.

    • On mielenkiintoista, että esim.tässä asiassa nähdään jokin hullutus. Muutokset lähtevät aina tarpeesta, ei niitä tehdä niin, että yhtenä aamuna joku päättää, että nyt loppu.
      Läheisen päivä on loistava keksintö. Kaksi kertaa vuodessa läheisen päivä, kannatan.
      Kyllähän tässä taitaa kuitenkin olla kyse muustakin kuin jonkun vähemmistön asiasta. Jos meillä puolet avioliitoista päätyy eroon, aika moni vanhempi katoaa lapsen elämästä. Niin ei saisi olla, mutta taitaa kuitenkin käydä niin.
      Kun lapsi askartelee jotain mukavaa isälle, jota ei ole, tai äidille, jota ei ole, saattaa se paha mieli siitä tulla. Mutta jos päivä on nimeltään läheisen päivä, voi kortin sujauttaa vaikka ukille, mummolle, tädille , sedälle..kenelle vaan ,joka on lapselle läheinen.
      Aikuisten vastuulla tietenkin on se, onko lapsella muuta kuin lähivanhempi ja oliskin oikeastaan mielenkiintoista nähdä tilastoa siitä kuinka monella lapsella ei ole ketään, jolle sen isänpäiväaskartelun antaa?
      Isyys ja äitiys eivät ole katoava luonnonvara. Ne ovat aina olemassa, mutta jokaisen lapsen elämässä eivät ole, syystä tai toisesta.
      Onko kuitenkin niin, että tässäkin muutolsessa aikuiset ovat he, jotka eivät muutosta kestä, osa aikuisista siis? Sukupuolineutraalius ei ole isyyden tai äitiyden kieltämistä ja häivyttämistä. Sukupuolineurtaaliuden voi myös nähdä siitä näkökulmasta, että se helpottaa niissä kohdin, joissa jokin on kovin sukupuoleen sidottu ja sisältää arvilatauksia ja lisää kärsimystä heillä, joilla esim.se isä puuttuu siitä arjesta.
      Isän puuttuminen ei ole vain lapselle kipeä asia, se on sitä myös lähivanhemmalle, kun joka vuosi ollaan sen tosiasian edessä, ettei ole ketään, jolle sen isänpäivälahjan antaa. Tai äitienpäivän...
      Lapselle ei voi ketoa aikuisten asioita ja esim.isän myönteisen kuvan ylläpitäminen lapselle ei ole ihan helppoa, jos oma kuva lapsen isästä...tai siitä äidistä...ei ole kovin myönteinen.
      Kaikkiin muutoksiin liittyy aina muutosvastarintaa ja muutos nähdään uhkana. Ja näissä asioissa näköjään nähdään helposti se, että ollaan viemässä isyys ja äitiys, mieheys ja naiseus. Ja ne ominaisuudethan eivät koskaa katoa millään toimenpiteillä. Näkökulmaa voi silti laajentaa ja miettiä asioita olemassa olevan todellisuuden kautta ja se huomioon ottaen.

      • Eikö se ole parempi, että vapautetaan heidät juhlimasta, ketkä eivät siihen pysty.
        Miksi pitää kieltää kaikilta Isän päivän juhlinta, jos haluavat juhlia.
        Toisaalta, eikö silloin tarvitsekkaan iloita iloitsevien kanssa, jos itsellä ei ole syytä juhlaan.

      • Ja eiköhän tuo asia ole huomioitu vuosien saatossa jo aikoja sitten, onhan ennenkin kortin voinut tehdä jollekin muulle, esim isoisälle. Myös avioero tapauksissa se lapsen isä saattaa odottaa sitä korttia paljon enemmän kuin kotona asuessaan. Onhan monissa erotapauksissa se isä edelleen olemassa ja tavattavissa toivottavasti ja lapsen yhteys myös biologiseen isään on tärkeä asia.

      • evita- kirjoitti:

        Eikö se ole parempi, että vapautetaan heidät juhlimasta, ketkä eivät siihen pysty.
        Miksi pitää kieltää kaikilta Isän päivän juhlinta, jos haluavat juhlia.
        Toisaalta, eikö silloin tarvitsekkaan iloita iloitsevien kanssa, jos itsellä ei ole syytä juhlaan.

        Hei, me puhutaan nyt lapsista ja heidän kokemuksistaan ja tunteistaan, kun muut juhlivat jotain, mitä itsellä ei ehkä ole omassa elämässä läsnä.

        Jokainen voi omassa kodissaan juhlia tätäkin juhlapäivää ihan miten kukin haluaa, mutta tässä tapauksessa puhutaan yhteiskunnan instituutioissa pidettävästä juhlasta, joka saataa aiheuttaa pahaa mieltä joillekin lapsille. Pahaa mieltäkö haluamme aiheuttaa? Tässä keskustelussa on joissaan määrin niin aikuisten näkökulma.

        Toiseksikin, tässä on kyse siitä, että tätä juhlaa voi viettää toisinkin, jos päiväkodissa nähdään tälläiselle tarvetta. Siis voi myös viettää isänpäivää.

      • aaltovaasi kirjoitti:

        Hei, me puhutaan nyt lapsista ja heidän kokemuksistaan ja tunteistaan, kun muut juhlivat jotain, mitä itsellä ei ehkä ole omassa elämässä läsnä.

        Jokainen voi omassa kodissaan juhlia tätäkin juhlapäivää ihan miten kukin haluaa, mutta tässä tapauksessa puhutaan yhteiskunnan instituutioissa pidettävästä juhlasta, joka saataa aiheuttaa pahaa mieltä joillekin lapsille. Pahaa mieltäkö haluamme aiheuttaa? Tässä keskustelussa on joissaan määrin niin aikuisten näkökulma.

        Toiseksikin, tässä on kyse siitä, että tätä juhlaa voi viettää toisinkin, jos päiväkodissa nähdään tälläiselle tarvetta. Siis voi myös viettää isänpäivää.

        Miksi homot ja lesbot eivät mieti ajoissa minkälaisia ongelmia he lapsilleen aiheuttavat kahden isän ja kahden äidin liitoillaan?
        Miksi viedä suurelta enemmistöltä ilo juhlia omaa rakasta isäänsä taas vain pienen vähemmistön itse aiheuttamiensa ongelmien takia?

      • evita- kirjoitti:

        Eikö se ole parempi, että vapautetaan heidät juhlimasta, ketkä eivät siihen pysty.
        Miksi pitää kieltää kaikilta Isän päivän juhlinta, jos haluavat juhlia.
        Toisaalta, eikö silloin tarvitsekkaan iloita iloitsevien kanssa, jos itsellä ei ole syytä juhlaan.

        Aaltovaasi on kyllä niin ytimessä tässä asiassa.
        Miltä se mahtaa lapsesta tuntua, kun hän istuu vaikka käytävällä , kun toiset askartelevat isälle korttia? Kysehän on siitä eriarvoistamisesta. Ei korosteta turhaan sitä, että jollakin lapsella ei ole sitä mitä muilla on. Jos päivä on läheisen päivä, on asia ratkaistu.
        Olipa lapsella isä tai ei, ei sen asian korostaminen helpota ketään.
        Minusta on silmien sulkemista se, jos ei nähdä sitä, että se etävanhempi ei aina ole sen lapsen elämässä .
        Perheiden monimuotoisuuden huomioon ottaminen tässäkin asiassa on minusta hyvä asia. Miksi turhaan aiheuttaa mielipahaa, jos sen voi välttää. Päiväkodeissä ja kouluissa, työpaikoilla ja muualla yhteiskunnassamme tulisi aiheuttaa mielipahaa ja eriarvoisuutta kaikkialla, missä se on mahdollista. Kun tulee uusia tilanteita, tulisi yhyeiskunnan vastata niihin ja olla valmis muuttumaan, jos siihen on tarve.
        Isien ja äitien päiviä voi viettää kotona, kuten Aaltovaasi sanoi, yhteisissä juhlissa on hyvä ottaa huomioon kaikkia asianosaisia.
        Minä luulen, että jos seuraa yksinhuoltajien tai elatusvelvollisten järjestöjen keskusteluja , huomaa, etteivät aikuiset aina onnistu kovin hyvin säilyttämään lapsella kahta läsnäolevaa vanhempaa.

        Mielensäpahoittajalle tiedoksi, että kyllä sen kortin onnenkin jollekin muulle voinut tehdä. Eikä siinä mitään ongelmaa.

        Niin, minäkin ihmettelen, että tästä tehdään jokin vain sateenkaariperheiden asia, vaikka varmaan koskettaa enemmänkin yksinhuoltajaperheitä ja heteroperheitä. Ja tässä juhlassa ei ole kyse vain kortista tai lahjan tekemisestä, vaan ainakin Helsingissä siitä, että isät/äidit tulevat lasten kanssa yhteiselle aamiaiselle. Voi olla niinkin ettei vanhempi pääse paikalle vaikkapa työasioiden takia. Voi olla kurja tunne lapselle ettei oma vanhempi ole paikalla ja kavereiden on.

        Eikös homo- ja lesboperheiden lapsillakin ole isät :O?

      • TotuusSattuuQXQX
        Daavidintähti kirjoitti:

        Eikös homo- ja lesboperheiden lapsillakin ole isät :O?

        "Eikös homo- ja lesboperheiden lapsillakin ole isät :O?"

        No voi olla tai olla olemattaa. Osassa tapuksissa se isä on vain sukusolujen luovuttaja eli ei millään tavalla lapsen elämässä mukana oleva isä kuten ei ole kenelläkään lahjasoluilla alkunsa saaneella lapsella.

      • aaltovaasi kirjoitti:

        Niin, minäkin ihmettelen, että tästä tehdään jokin vain sateenkaariperheiden asia, vaikka varmaan koskettaa enemmänkin yksinhuoltajaperheitä ja heteroperheitä. Ja tässä juhlassa ei ole kyse vain kortista tai lahjan tekemisestä, vaan ainakin Helsingissä siitä, että isät/äidit tulevat lasten kanssa yhteiselle aamiaiselle. Voi olla niinkin ettei vanhempi pääse paikalle vaikkapa työasioiden takia. Voi olla kurja tunne lapselle ettei oma vanhempi ole paikalla ja kavereiden on.

        Pelkäätkö, että lesboparien lapset saattavat syyllistää äitejään?

        Jokainen tietää, että tässä on takana vai isyyden ja äitiyden häivyttäminen. Sehän kuuluu gender-agendaa, eiks niin?

      • aaltovaasi kirjoitti:

        Hei, me puhutaan nyt lapsista ja heidän kokemuksistaan ja tunteistaan, kun muut juhlivat jotain, mitä itsellä ei ehkä ole omassa elämässä läsnä.

        Jokainen voi omassa kodissaan juhlia tätäkin juhlapäivää ihan miten kukin haluaa, mutta tässä tapauksessa puhutaan yhteiskunnan instituutioissa pidettävästä juhlasta, joka saataa aiheuttaa pahaa mieltä joillekin lapsille. Pahaa mieltäkö haluamme aiheuttaa? Tässä keskustelussa on joissaan määrin niin aikuisten näkökulma.

        Toiseksikin, tässä on kyse siitä, että tätä juhlaa voi viettää toisinkin, jos päiväkodissa nähdään tälläiselle tarvetta. Siis voi myös viettää isänpäivää.

        Niin, vietettäköön ja juhlittakoon sitä läheisen päivää muuna aikana. Nyt on isänpäivän aika ja ja lasten isien juhla.
        Suotakoon se heille.

      • TotuusSattuuQXQX
        usko.vainen kirjoitti:

        Miksi homot ja lesbot eivät mieti ajoissa minkälaisia ongelmia he lapsilleen aiheuttavat kahden isän ja kahden äidin liitoillaan?
        Miksi viedä suurelta enemmistöltä ilo juhlia omaa rakasta isäänsä taas vain pienen vähemmistön itse aiheuttamiensa ongelmien takia?

        "Miksi homot ja lesbot eivät mieti ajoissa minkälaisia ongelmia he lapsilleen aiheuttavat kahden isän ja kahden äidin liitoillaan?"

        Väittäisin että nuo normista poikkeavat vanhemmat miettivät huomattavasti keskivertoa enemmän sitä millainen heidän lapsensa elämä tulee olemaan ja miten sitä voitaisiin auttaa mahdollisimman paljon. '
        Harkitsematta ja vahingossa alkunsa saaneita lapsia tulee lähinnä heteroiden suhteissa.

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Mielensäpahoittajalle tiedoksi, että kyllä sen kortin onnenkin jollekin muulle voinut tehdä. Eikä siinä mitään ongelmaa.

        Jos tarkoitat, että minä olen mielensäpahoittaja, niin kiitos luonnehdinnasta. Asiakeskustelussa on aina mielenkiintoista henkilökohtaisuuksiin meneminen.
        Varmasti lapsi voi tehdä kortin vaikka sosiaalityöntekijälleen, siitä ei nyt tainnut ollakaan kyse.

      • evita- kirjoitti:

        Niin, vietettäköön ja juhlittakoon sitä läheisen päivää muuna aikana. Nyt on isänpäivän aika ja ja lasten isien juhla.
        Suotakoon se heille.

        Niinpä niin, mitäs siitä, että joillekin lapsille tulee kurja olo, kunhan me aikuiset saamme pitää kiinni noin 30 vuotta vanhasta perinteestä.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Aaltovaasi on kyllä niin ytimessä tässä asiassa.
        Miltä se mahtaa lapsesta tuntua, kun hän istuu vaikka käytävällä , kun toiset askartelevat isälle korttia? Kysehän on siitä eriarvoistamisesta. Ei korosteta turhaan sitä, että jollakin lapsella ei ole sitä mitä muilla on. Jos päivä on läheisen päivä, on asia ratkaistu.
        Olipa lapsella isä tai ei, ei sen asian korostaminen helpota ketään.
        Minusta on silmien sulkemista se, jos ei nähdä sitä, että se etävanhempi ei aina ole sen lapsen elämässä .
        Perheiden monimuotoisuuden huomioon ottaminen tässäkin asiassa on minusta hyvä asia. Miksi turhaan aiheuttaa mielipahaa, jos sen voi välttää. Päiväkodeissä ja kouluissa, työpaikoilla ja muualla yhteiskunnassamme tulisi aiheuttaa mielipahaa ja eriarvoisuutta kaikkialla, missä se on mahdollista. Kun tulee uusia tilanteita, tulisi yhyeiskunnan vastata niihin ja olla valmis muuttumaan, jos siihen on tarve.
        Isien ja äitien päiviä voi viettää kotona, kuten Aaltovaasi sanoi, yhteisissä juhlissa on hyvä ottaa huomioon kaikkia asianosaisia.
        Minä luulen, että jos seuraa yksinhuoltajien tai elatusvelvollisten järjestöjen keskusteluja , huomaa, etteivät aikuiset aina onnistu kovin hyvin säilyttämään lapsella kahta läsnäolevaa vanhempaa.

        Eikö sitten aiheuteta mielipahaa niille lapsille, jotka ovat valmistautuneet viettämään isänpäivää. Isä kun on kuitenkin lapselle läheinen ja tärkeä henkilö.

      • TotuusSattuuQXQX
        evita- kirjoitti:

        Eikö sitten aiheuteta mielipahaa niille lapsille, jotka ovat valmistautuneet viettämään isänpäivää. Isä kun on kuitenkin lapselle läheinen ja tärkeä henkilö.

        "Eikö sitten aiheuteta mielipahaa niille lapsille, jotka ovat valmistautuneet viettämään isänpäivää. Isä kun on kuitenkin lapselle läheinen ja tärkeä henkilö."

        Heitä ei käsittääkseni mitenkään estetä tai kielletä muistamasta isää tai tekemästä hänelle korttia. Jos lapsi on erikseen valmistautunut viettämään isänpäivää niin hän varmasti tekee sen kortin sitten isälleen.

        Eikä ketään voi estää kieltäytymästä kortin teosta :D

      • usko.vainen kirjoitti:

        Pelkäätkö, että lesboparien lapset saattavat syyllistää äitejään?

        Jokainen tietää, että tässä on takana vai isyyden ja äitiyden häivyttäminen. Sehän kuuluu gender-agendaa, eiks niin?

        Jokainen tietää, ettei tässä ole kyse isyyden ja äitiyden hävittämisestä. Ja lssään vielä, että jokainen täysijärkinen tietää, että tässä ei ole kyse isyyden tai äitiyden hävittämisestä, koska se ei ole mihinkään agendaan..

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Jokainen tietää, ettei tässä ole kyse isyyden ja äitiyden hävittämisestä. Ja lssään vielä, että jokainen täysijärkinen tietää, että tässä ei ole kyse isyyden tai äitiyden hävittämisestä, koska se ei ole mihinkään agendaan..

        Jokainen tietää, että siitä tässä juuri on kysymys!

      • Onhan se Isienkin päivä. Voihan se isäkin mielensä pahoittaa kun hänen juhlapäivää muutetaan aivan muuksi kuin on tarkoitettu. Kyllä minä tässä muutoksen vimmassa haluan pitää isienkin puolta.

      • evita- kirjoitti:

        Onhan se Isienkin päivä. Voihan se isäkin mielensä pahoittaa kun hänen juhlapäivää muutetaan aivan muuksi kuin on tarkoitettu. Kyllä minä tässä muutoksen vimmassa haluan pitää isienkin puolta.

        Isän juhlistaminen ei ole katoamassa yhtään minnekään. Toisaalta aikuinen kestää pettymyksi pikkusen paremmin kuin lapsi. Isän päivää on juhlittu hyvinlyhyen ajan ja sitä voidaan julkia edelleen , mutta toki tarpeetonta eriarvoistumista yhteiskunnassamme on syytä välttää, jos se on mahdollista. Kotien juhliin sillä ei ole mitään vaikutusta, millä nimellä päiväkodissa askarteluja tehdään.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Jokainen tietää, että siitä tässä juuri on kysymys!

        Jokainen täysijärkinen tietää, että ei ole kyse isyyden ja äitiyden hävittämisestä.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Jokainen täysijärkinen tietää, että ei ole kyse isyyden ja äitiyden hävittämisestä.

        Kyllä se siitä juuri on kysymys! Setan gender-agendaa :O

      • usko.vainen kirjoitti:

        Kyllä se siitä juuri on kysymys! Setan gender-agendaa :O

        Jokainen täysijärkinen, omilla aivoilla ajatteleva, keskivertoa älykkäämpi ,sisälukutaitoinen ja lukemaansa ymmärtävä ihminen tajuaa , ettei tässä ole kyse Setan gender-agendasta.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Jokainen täysijärkinen, omilla aivoilla ajatteleva, keskivertoa älykkäämpi ,sisälukutaitoinen ja lukemaansa ymmärtävä ihminen tajuaa , ettei tässä ole kyse Setan gender-agendasta.

        Nimenomaan Setan gender-agendasta on kysymys!

      • usko.vainen kirjoitti:

        Nimenomaan Setan gender-agendasta on kysymys!

        Jokainen ajattelemaan kykenevä, järjissään oleva ihminen käsittää, että ei ole kyse Setan agendasta!

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Jokainen ajattelemaan kykenevä, järjissään oleva ihminen käsittää, että ei ole kyse Setan agendasta!

        Älä yritä selittää. Kukaan muu ei ole gender-asialla kuin Seta!

      • usko.vainen kirjoitti:

        Älä yritä selittää. Kukaan muu ei ole gender-asialla kuin Seta!

        Ei tässä ole mitään selittämistä. Jokainen ajattelemaan kykenevä ymmärtää, ettei tässä ole kyse Setan agendasta.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Ei tässä ole mitään selittämistä. Jokainen ajattelemaan kykenevä ymmärtää, ettei tässä ole kyse Setan agendasta.

        Kovasti vaan yrität selittää :D
        Tämä kuuluu Setan ajamaan gender-agendaan jonka on joa aikaisemmin kyseenalsitanut avioliiton ja sukupoulet sekä isyyden ja äitiyden ja perheen.
        Sinä olet yksi joka ajaa näitä luonnottomuksia muuttaa kaikki käsiteet ja nyt rajoittaa jopa isänpäivän viettoa.

        Minä en yritä selittää selvää asiaa, jonka tajuavat kaikki ajattelemaan kykenevät ihmiset, jotka omaavat sisälukutaidon ja luetun ymmärtämisen taidon.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Minä en yritä selittää selvää asiaa, jonka tajuavat kaikki ajattelemaan kykenevät ihmiset, jotka omaavat sisälukutaidon ja luetun ymmärtämisen taidon.

        Kyllä sinä selität gander-agendaa :D

      • TotuusSattuuQXQX
        usko.vainen kirjoitti:

        Eikä ketään voi estää kieltäytymästä kortin teosta :D

        "Eikä ketään voi estää kieltäytymästä kortin teosta :D"

        Oletko enää itse itsesikään kanssa samaa mieltä vai kenties päinvastoin? :D

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        Minä en yritä selittää selvää asiaa, jonka tajuavat kaikki ajattelemaan kykenevät ihmiset, jotka omaavat sisälukutaidon ja luetun ymmärtämisen taidon.

        Kyllä sinä selität gender-agendaa :D

      • usko.vainen kirjoitti:

        Kyllä sinä selität gender-agendaa :D

        En selitä ja sen luulisi ymmärtävän jokaisen lukemaan kykenevän , järkeään käyttävän ihmisen.

      • Eerikatässämoi kirjoitti:

        En selitä ja sen luulisi ymmärtävän jokaisen lukemaan kykenevän , järkeään käyttävän ihmisen.

        Toki jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että isä on päivänsä ansainnut :D

      • usko.vainen kirjoitti:

        Toki jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että isä on päivänsä ansainnut :D

        Ja jokainen järkevä ihminen ymmärtää, ettei siitä ole tässä kysymys. Jokainen järkevä, omilla aivoilla ajatteleva ihminen ymmärtää, että kaikilla lapsilla isä ei syystä tai toisesta ole korttia vastaanottamassa....tai halua korttia, senkin jokainen järkevä ihminen ymmärtää.

      • älä.homota
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        Kukaan ei pakota ketään tekemään kortteja.

      • evita- kirjoitti:

        Eikö se ole parempi, että vapautetaan heidät juhlimasta, ketkä eivät siihen pysty.
        Miksi pitää kieltää kaikilta Isän päivän juhlinta, jos haluavat juhlia.
        Toisaalta, eikö silloin tarvitsekkaan iloita iloitsevien kanssa, jos itsellä ei ole syytä juhlaan.

        >Toisaalta, eikö silloin tarvitsekkaan iloita iloitsevien kanssa, jos itsellä ei ole syytä juhlaan.

        Vaadit "isättömiltä" lapsilta kyllä aika mahdottomia.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Toisaalta, eikö silloin tarvitsekkaan iloita iloitsevien kanssa, jos itsellä ei ole syytä juhlaan.

        Vaadit "isättömiltä" lapsilta kyllä aika mahdottomia.

        Olen samaa mieltä. Lapselle ei tarvitse sälyttää sellaisia kuormia, jotka eivät kuulu lasten kannettaviksi. Päiväkoti-ikäisen lapsen ei tarvitse osata iloita isän omistavan kanssa, vaikka itsellä ei ole isää. Kun eivät kaikki aikuisetkaan osaa iloita iloitsevan kanssa tai surra surevan kanssa. Lapset eivät ole pienikokoisia aikuisia.

        Isä tai äitihän voi puuttua kuolemankin kautta. Voi olla vaikea iloita siinäkään tilanteessa siitä, että jollain muulla isä on arjessa mukana. Kotonaan jokainen saa viettää isänpäivää, mutta olen myös sitä mieltä, että noissa yhteisissä tilaisuuksissa voisi laajentaa käsitteitä vähän huomioonottavampaan suuntaan. Ei kai se keneltäkään ole pois.

        Tuli muuten mieleen, että missä on lapsen päivä, jota juhlitaan kortein ja lahjoin?

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Ihan totta, vanhempi voi puutua lapsen arjesta myös siksi, että on kuollut.
        Hyvä huomio muuten tuo lapsen päivä. Eipäs ole markkinahenkilö vielä tuota oivaltanut :)

      • Luonollisesti
        TotuusSattuuQXQX kirjoitti:

        "Eikös homo- ja lesboperheiden lapsillakin ole isät :O?"

        No voi olla tai olla olemattaa. Osassa tapuksissa se isä on vain sukusolujen luovuttaja eli ei millään tavalla lapsen elämässä mukana oleva isä kuten ei ole kenelläkään lahjasoluilla alkunsa saaneella lapsella.

        KAIKILLA lapsilla on biologinen isä ja äiti.

      • TotuusSattuuQXQX
        Luonollisesti kirjoitti:

        KAIKILLA lapsilla on biologinen isä ja äiti.

        "KAIKILLA lapsilla on biologinen isä ja äiti."

        Käsittääkseni vaikkapa lahjasiittiöillä lapsen saaneissa heteroperheissä ei isänpäivänä juhlita sitä biologista isää vaan sitä lapsen juridista isää tai äitienpäivänä lahjamunasolun luovuttanutta naista vaan sitä juridista äitiä.

      • AntaaSattua

        So what?

        Eivät nämä perheet ole vaatimassa isänpäivän uudelleennimeämistä! Näyttää vaan nyt pahasti siltä, että jos lesboperheissä ei ole hauskaa isänpäivänä, niin sitten kellään ei saa olla hauskaa. Luuletko tosissasi enemmistön alistuvan tuohon miesvihaan?

      • AntaaSattua kirjoitti:

        Isättömiä lapsia, syystä tai toisesta isättömiä, on varmasti eniten heteroperheissä.

      • AntaaSattua
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        Isättömiä lapsia, syystä tai toisesta isättömiä, on varmasti eniten heteroperheissä.

        Aloite isänpäivän toisinnimeämisestä ei ole tullut heteroperheiltä! Heteroperheiden vuoksi ei ole isänpäivää lakaistu maton alle ennen eikä nytkään. Kaikilla lapsilla on isä, paitsi lahjoitussiittiöillä tuotetuilla juridisesti isättömiksi tehdyillä lapsilla, joiden identioikeuksia rikotaan kansainvälisten lastenoikeuksien sopimuksen vastaisesti.

        Aloite on tullut "äitiyslakia" kannattavalta taholta. Jatko-osana tulee äitienpäivän uudelleennimeäminen, koska homoparit ja kohdunvuokraus.

        Tarkoitatko, että kaikki äityslakia kannattavat ovat jotain muuta kuin heteroita?

      • kiitos.sulle
        AntaaSattua kirjoitti:

        Aloite isänpäivän toisinnimeämisestä ei ole tullut heteroperheiltä! Heteroperheiden vuoksi ei ole isänpäivää lakaistu maton alle ennen eikä nytkään. Kaikilla lapsilla on isä, paitsi lahjoitussiittiöillä tuotetuilla juridisesti isättömiksi tehdyillä lapsilla, joiden identioikeuksia rikotaan kansainvälisten lastenoikeuksien sopimuksen vastaisesti.

        Aloite on tullut "äitiyslakia" kannattavalta taholta. Jatko-osana tulee äitienpäivän uudelleennimeäminen, koska homoparit ja kohdunvuokraus.

        Hyvin kirjoitat!!!

    • jhjhj

      Ja ex-piispa Askola taputtaa karvaisia käsiään.

    • Ainoat mielensä pahoittaneet ovat äärikonservatiivit ja fundamentalistit.
      Mutta niiltäkin se käy jo rutiinilla eli ei hätää.

      • Mitä sinulla on sitä vastaan, että isällä on oma päivänsä?

      • Kyse on mielensäpahoittamisen NHL-tason ammattilaisista, ei enää mistään farmiliigasta.

    • orpokasvattilapsi

      LOPETETAAN SITTEN TASAVERTAISUUDEN VUOKSI MYÖS ÄITIENPÄIVÄN VIETTO.

      • terkut.setasta

        Ensi keväänä!

    • niiiiniiiinvoislukea

      Hä? Ilta-sanomien uutisesa sanotaan selekästi että se koskee myös äitienpäivää eli molemmat tästälähin läheisenpäiviä. Siitten jos joskus täällä muuttuu läheisenpäiväksi molemmat niin eihän sillä muuta vaikutusta ole kuin se että isät ja äidi voivat olla molemmissa läheisenpäivissä mukana sellaisissakin tilanteisa missä on vanhemmat eronneet

      Mitenkäs sitten eikös se sekoita lapsia kun yleensä tehdään äitienpäivänä äidille laha ja isänpäivänä isälle niin kenelle lapsi lahjan antaa ? vai pitäisikö lahjan antamisestakin luopua ettei tule pahaa mieltä?

    • kannattaisilukea

      Tekin jotka puhutte että lopettakaa äitienpäivänvietto niin oletta varmaan jostain ilta-lehdestä lukeneet vain uutisen. Kannattaisi myös esim. ilta-sanomien uutiset lukea josksu koska voi olla lisää tietoa. Minä luen aina molemmat lehdet.

    • näinsemeneee

      Jutussa sanotaan is sivuilla : Yliskylän päiväkodin johtaja Mervi Eskelinen vahvistaa, että heidän päiväkodissaan juhlitaan tästä eteenpäin läheisenpäivää, oli kyseessä isänpäivä tai äitienpäivä. Toki siitähän soppa syntyisi jos kaikki eivät muuttaisi molempia päiviä läheisenpäiväksi :D

    • oikea_isänpäivä

      Valtaosassa Eurooppaa isänpäivä maaliskuussa 19.3. ja se on alunperin katolisen kirkon juhla jota on juhlittu jo varhaiskeskiajalta lähtien. Myös luterilaisessa kalenterissa on isänpäivä 19.3. joka on myös Joosefin (Jeesuksen isän) juhla, kuten katolisessa kirkossakin.

    • VoivoivoiSuomineitoa

      Se on taas SETAN voitto,jos laki menee läpi.

      • on.juhlan.aika

        Ja uskisnatsukoiden tappio!

    • Kelako-korvaa

      "Isänpäivä korvataan päiväkodeissa"

      Mistä näitä korvauksia saa hakea?

    • murmelivaan

      Eikö ton joulun vois muuttaa tavalliseksi viikonlopuksi, nimittäin ärsyttää toi kauppojen hössötys ja pitkät kassajonot. Täytyy kaupassa käydä aamulla seitsemältä joulun aikohin, että huonojalkaisena olen pois päivän ruuhkista.

    • järkyttynyt

      Piru riehuu suomalaisessa yhteiskunnassa.Vihreät ovat vauhdissa onneksi heidän kannatuksensa on jyrkässä laskussa ja vihervasurit pellepiispoja myöten.

    • gc-----------

      Milloin on lepakkojen päivä ? Tehdäänkö se liputuspäiväksi.

    • yksi_veli

      Täytyy sanoa, että on käsittämätöntä, kuinka joillakin uskovaisilla on tarve valehdella asioiden koskevan sukupuolista tasa-arvoa vaikka asialla ei olisi mitään tekemistä sen kanssa.

      Ihan vaan Artolle ja kumppaneille tiedoksi, läheisenpäivästä on keskusteltu ja sitä on monessa päiväkodissa vietetty jo vuosikymmeniä (itselläni kolme lasta joista vanhin 23, eli on tullut asiaa seurattua läheltä reilu 15 v vuosituhannen vaihteen kummallakin puolella ja kolmella paikkakunnalla).

      Tarve läheisenpäivälle muodostui avioerolapsien eriarvoisuuden poistamiseksi ja ainakin -90 luvulla moni uskonnollinen yhteisö sitä ajoi ja puolsi hyvin aktiivisesti lapsen edun ja humaanisuuden nimissä. Milloinkaan ei ole ollut kyse seksuaalivähemmistöistä – eikä ole edelleenkään.

      Ymmärrän vahvat mielipiteet ja ymmärrän senkin, että niitä haluaa puolustaa, mutta sitä en ymmärrä miksi pitää valehdella niitä puolustaakseen? Se ei ole kovin kristillistä käytöstä.

      • Mös avioerolapsilla on isät!

      • atte-veljelle

        Pitääkö liikuntatunneilta poistaa kaikilta sellaiset liikuntamuodot joita joita jokainen ei voi harrastaa?
        Entä pitääkö sellaiset ruoka-aineet poistaa kaikilta mitä jokainen ei voi syödä?

      • Ei se Arto taida valehdella, se vaan näkee kaikki muutokset yhteiskunnassa laillaan ajattelevia uskovia kohtaan suunnattuna hyökkäyksenä.

        Kun lopunajastaan ei ole muita todisteita, niin ne keksii niitä.

      • usko.vainen
        qwertyilija kirjoitti:

        Ei se Arto taida valehdella, se vaan näkee kaikki muutokset yhteiskunnassa laillaan ajattelevia uskovia kohtaan suunnattuna hyökkäyksenä.

        Kun lopunajastaan ei ole muita todisteita, niin ne keksii niitä.

        Kyllä kuule lapset edellenkin tulevat miehestä ja naisesta ja mies on isä ja nainen on äiti :D

      • yksi_veli
        usko.vainen kirjoitti:

        Mös avioerolapsilla on isät!

        No hyvä, täsmennetään. Kyse on lapsista joilla ei ole toimivaa suhdetta isään tai muuhun miespuoliseen henkilöön ja tämä tietysti toisin päin äitienpäivänä.

        Ja kysehän ei ole siitä, etteikö lapsella aina olisi biologinen isä, kyse on siitä, että syytä tai toisesta lapselta puuttuu mies (tai naispuoleinen) läheinen (ja seksuaalivähemmistöjen lapset ovat tässä ryhmässä poikkeus, suurin osa on ihan tavallisia heteroparien lapsia).

        Kuitataan nyt tuo isovanhempi kortti pois myös, kaikilla lapsilla ei ole myöskään läheisiä isovanhempia (esim. poismenon vuoksi).

      • yksi_veli kirjoitti:

        Miksi siitä pitää muita syyllistää, että joillakin ei ole tomivaa suhdetta isäänsä?

      • yksi_veli
        atte-veljelle kirjoitti:

        Pitääkö liikuntatunneilta poistaa kaikilta sellaiset liikuntamuodot joita joita jokainen ei voi harrastaa?
        Entä pitääkö sellaiset ruoka-aineet poistaa kaikilta mitä jokainen ei voi syödä?

        Koetko useinkin emotionaalisia mielenliikkeitä läheisistäsi liikuntatunnilla tai syödessäsi ruokaa josta on poistettu allergeenit? Tuletko surulliseksi liikuntatunnilla/syödessäsi läheisesi puutumisen vuoksi? Herääkö sinulle silloin mieleen kysymys miksi minulla ei ole isää/äitiä mutta muilla on?

        Eli, esittämäsi kysymykset eivät ole rinnastettavia kysymykseen isän/äitienpäivä vietosta.

      • yksi_veli
        usko.vainen kirjoitti:

        Miksi siitä pitää muita syyllistää, että joillakin ei ole tomivaa suhdetta isäänsä?

        Hyvä kysymys.
        Käsittääkseni tavoite on juuri päinvastainen ja täytyy sanoa, että en ole kuulut, että joku lapsista olisi läheisenpäivän ottanut syyllistämisenä siitä, että hänellä on toimiva suhde vanhempiinsa; eli ilmeisesti tavoitteessa on onnistuttu, mikä on lasten kannalta erittäin hyvä.

        Isä ja äiti ovat isä ja äiti. Läheiset on sitten erikseen :D

      • ArtoTTTT

        Ei minun tarvitse valehdella vaan se luki itse uutisessa, luitko aloituksen?

        "Pakarinen myöntää, että tapauskohtaisesti perinteistä luopuminen voi liittyä sukupuolineutraaliin ajatteluun tai uusiin perhemuotoihin."

      • yksi_veli
        ArtoTTTT kirjoitti:

        Ei minun tarvitse valehdella vaan se luki itse uutisessa, luitko aloituksen?

        "Pakarinen myöntää, että tapauskohtaisesti perinteistä luopuminen voi liittyä sukupuolineutraaliin ajatteluun tai uusiin perhemuotoihin."

        Uutisessa annetut esimerkit ja haastattelut nimenomaan koskivat lasta jolla toinen vanhempi puuttuu ja kuinka traumatisoivaa se voi olla.
        Ainut lause joka etäisesti viittaa sukupolineuraalisuuteen oli tuo lainaus Pakarisen voimakkaasti ehdollisesta lauseesta, jossa rinnastetaan uudet perhemuodot esim. isä/äitipuoli sekä sukupuolineutraali ajattelu.
        Eli Pakarisen lause on lähinnä aprikointi siitä, että sukupuolineutraalisuus on saattanut ehkä joissain tapauksissa olla yksi arvioon vaikuttava seikka, mutta hänellä ei ole tietoa onko sellaista päätöstä mihin se olisi vaikuttanut.

        Kuitenkin aloitat lauseella:
        ”Sukupuolineutraali hullutus pahenee yhteiskunnassamme, nyt muutetaan isäinpäivä.”

        Mikä uutisen sisällön perustella on valhe.

        Valehtelu ei ole patmoslaisessa kielenkäytössä ongelma eikä mikään, jos sille voi edes kuvitella apologeettisen yhteyden. Päinvastoin se on ansio, sillä näillä kotijesuiitoillamme tarkoitus todellakin pyhittää keinot.

      • yksi_veli
        usko.vainen kirjoitti:

        Isä ja äiti ovat isä ja äiti. Läheiset on sitten erikseen :D

        Jep, ja Hauki on Kala. Affenat on sitten erikseen. :D

        Lauseiden informaatioarvo on sama keskustelun kannalta.

      • ArtoTTTT
        yksi_veli kirjoitti:

        Uutisessa annetut esimerkit ja haastattelut nimenomaan koskivat lasta jolla toinen vanhempi puuttuu ja kuinka traumatisoivaa se voi olla.
        Ainut lause joka etäisesti viittaa sukupolineuraalisuuteen oli tuo lainaus Pakarisen voimakkaasti ehdollisesta lauseesta, jossa rinnastetaan uudet perhemuodot esim. isä/äitipuoli sekä sukupuolineutraali ajattelu.
        Eli Pakarisen lause on lähinnä aprikointi siitä, että sukupuolineutraalisuus on saattanut ehkä joissain tapauksissa olla yksi arvioon vaikuttava seikka, mutta hänellä ei ole tietoa onko sellaista päätöstä mihin se olisi vaikuttanut.

        Kuitenkin aloitat lauseella:
        ”Sukupuolineutraali hullutus pahenee yhteiskunnassamme, nyt muutetaan isäinpäivä.”

        Mikä uutisen sisällön perustella on valhe.

        #Ainut lause joka etäisesti viittaa sukupolineuraalisuuteen oli tuo lainaus Pakarisen voimakkaasti ehdollisesta lauseesta, jossa rinnastetaan uudet perhemuodot esim. isä/äitipuoli sekä sukupuolineutraali ajattelu.#

        Ai ainut lauseko joka viittaa sukupuolineutraalisuuteen, eikö siellä ollut tällainenkin lause..

        " Toisaalta lapsella voi olla kaksi isää tai äitiä."

        Onko sinulla selkärankaa myöntää olleesi väärässä??? Anteeksipyyntökin voisi olla aiheellinen koska syytit minua valehtelusta.

        Okei, pyydän anteeksi, että jäi huomaamatta sivulauseen sivulause joka sekin on ehdollinen.

        Mutta pitäydyn edelleen siinä, että aloittaessasi mielipiteesi lauseella:
        ”Sukupuolineutraali hullutus pahenee yhteiskunnassamme, nyt muutetaan isäinpäivä.”

        Niin valehtelet.

        Tuosta uutisesta ei saa tuollaista johtopäätöstä tehtyä muuten kuin tieten tahtoen vääristelemällä ja valehtelemalla.
        Ensinnäkään kyseessä ei ole kuin yksittäiset päiväkodit, ei koko yhteiskunta. Toisekseen, uutisessa tulee hyvin selväksi, että päätöksen takana on lasten etu, ei sukupuolineutraalisuus.

      • yksi_veli kirjoitti:

        Jep, ja Hauki on Kala. Affenat on sitten erikseen. :D

        Lauseiden informaatioarvo on sama keskustelun kannalta.

        Hyvä, että ymmärsit asian etkä ala jankkaamaan vastaan :D

      • ArtoTTT
        yksi_veli kirjoitti:

        Okei, pyydän anteeksi, että jäi huomaamatta sivulauseen sivulause joka sekin on ehdollinen.

        Mutta pitäydyn edelleen siinä, että aloittaessasi mielipiteesi lauseella:
        ”Sukupuolineutraali hullutus pahenee yhteiskunnassamme, nyt muutetaan isäinpäivä.”

        Niin valehtelet.

        Tuosta uutisesta ei saa tuollaista johtopäätöstä tehtyä muuten kuin tieten tahtoen vääristelemällä ja valehtelemalla.
        Ensinnäkään kyseessä ei ole kuin yksittäiset päiväkodit, ei koko yhteiskunta. Toisekseen, uutisessa tulee hyvin selväksi, että päätöksen takana on lasten etu, ei sukupuolineutraalisuus.

        Näköjään asia pitää vääntää rautalankasta.

        #Tuosta uutisesta ei saa tuollaista johtopäätöstä tehtyä muuten kuin tieten tahtoen vääristelemällä ja valehtelemalla.
        Ensinnäkään kyseessä ei ole kuin yksittäiset päiväkodit, ei koko yhteiskunta. #

        Aloituksessani oli nimenomaan mainittu uutisen otsikko, josta pitäisi selvitä mitä asia koskee, lue vaikka itse.

        "Isänpäivä korvataan neutraalimmalla läheisenpäivällä osassa Helsingin päiväkodeista"

        #päätöksen takana on lasten etu, ei sukupuolineutraalisuus. #

        Sana neutraalimpi läheisenpäivä mainitaan kahdesti, sana viitta juuri sukupuolineutraaliin käsitykseen

        "Helsingissä osa päiväkodeista kokeillaan tänä syksynä isänpäivän sijasta neutraalimpaa läheisenpäivää."

        Lasten etu muuttuu kovin äkkiä jutun jatkuessa muotoon perheiden kohtelu ja kaikkia perheitä pitää kohdella tasapuolisesti, siis myös sellaisia joissa on kaksi isää tai kaksi äitiä, siksi siis pitäisi käyttää neutraalimpaa läheisenpäivää isänpäivän sijasta.

        "Helsingissä on paljon erilaisia perheitä."
        " Tavoitteena on kohdella kaikkia perheitä tasapuolisesti ja kaikki kokisivat olevansa tervetulleita."

        Loppua kohden päästään viimein varsinaiseen asiaan, jos vanhemmilta tulee pyyntöjä, siis vaikka sellaisten lasten vanhemmilta joiden perheessä on vaikka kaksi äitiä tai kaksi isää. Ja päätös isäinpäivän nimittämisestä läheisenpäiväksi voidaan tehdä jo yhden lapsen vanhemman vaatimuksesta, jos lapsen vanhemman mielestä isänpäivän viettäminen voi traumatisoida lasta.

        "Jos vanhemmilta tulee pyyntöjä. Päätös voidaan tehdä, vaikka vain yhden lapsen traumaattisten kokemusten vuoksi. Toisaalta lapsella voi olla kaksi isää tai äitiä."
        "Pakarinen myöntää, että tapauskohtaisesti perinteistä luopuminen voi liittyä sukupuolineutraaliin ajatteluun tai uusiin perhemuotoihin."

      • hömpsönpömpsön

        Mistähän tämä hömppä on lähtöisin vai Setasta?
        https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/il-isanpaiva-korvataan-osassa-helsingin-paivakodeista-neutraalimmalla-laheisenpaivalla/6642290#gs.GsB9n8g

        Taas tehdään normia tragediasta.

      • TotuusSattuuQXQX
        ArtoTTT kirjoitti:

        Siis Setan kannattajien mielestä se on ihan varmaankin ihan oikein, että yksi sukupuolineutraali äiti voi lopettaa koko päiväkodin isienpäivän vieton, vaikka siellä olisi 500 lasta.

        "Siis Setan kannattajien mielestä se on ihan varmaankin ihan oikein, että yksi sukupuolineutraali äiti voi lopettaa koko päiväkodin isienpäivän vieton, vaikka siellä olisi 500 lasta."

        Onhan se aina ollut fundisuskovien mukaan ihan oikein että muutaman hihhulin takia kaikkia koskevan lainsäädännön pitäisi olla Raamatun käsitysten mukaista.

      • AntaaSattua
        TotuusSattuuQXQX kirjoitti:

        "Siis Setan kannattajien mielestä se on ihan varmaankin ihan oikein, että yksi sukupuolineutraali äiti voi lopettaa koko päiväkodin isienpäivän vieton, vaikka siellä olisi 500 lasta."

        Onhan se aina ollut fundisuskovien mukaan ihan oikein että muutaman hihhulin takia kaikkia koskevan lainsäädännön pitäisi olla Raamatun käsitysten mukaista.

        Ja nyt kun lainsäädäntö on homottajien käsityksenmukaista, laitettaisiin enemmistö, 500 lasta kärsimään yhden lesbon vinkumisen takia. Kellään ei saa olla kivaa, koska lesbot ja jurisesti isättömät keinohedelmöityslapset. Meneekö oikein noin niinku sinun omasta mielestä?

      • TotuusSattuuQXQX
        AntaaSattua kirjoitti:

        Ja nyt kun lainsäädäntö on homottajien käsityksenmukaista, laitettaisiin enemmistö, 500 lasta kärsimään yhden lesbon vinkumisen takia. Kellään ei saa olla kivaa, koska lesbot ja jurisesti isättömät keinohedelmöityslapset. Meneekö oikein noin niinku sinun omasta mielestä?

        "Ja nyt kun lainsäädäntö on homottajien käsityksenmukaista, laitettaisiin enemmistö, 500 lasta kärsimään yhden lesbon vinkumisen takia. Kellään ei saa olla kivaa, koska lesbot ja jurisesti isättömät keinohedelmöityslapset. Meneekö oikein noin niinku sinun omasta mielestä?"

        Jäiköhän sinulta nyt huomaamatta että ei niitä isiä suinkaa ole kielletty menemästä päiväkodille juhlimaan, on vain myös huomioitu ne joilla ei isää kenties ole että voivat luontevasti sitten tuoda silloin paikalle jonkun muun. Eli missä se kärsimys nyt oli?

      • Identiteettioikeus

        Ei tämä sateenkaariaktivistin show nyt ihan luontevalta vaikuttanut. Paremminkin kyseessä oli oman ideologiansa tuputtaminen lapsille ilman vanhempien suostumusta. Kipu ja kärsimys on siellä, missä lapsi ikävöi häneltä kiellettyä isää, kun hänet on aikuisten päätöksellä suunnitelmallisesti ja harkitusti tehty jurisesti isättömäksi. Isä on ainutlaatuinen. Lapsella on oikeus isään ja äitiin. Se on suurempi oikeus kuin aikuisten oikeus lapseen.

    • Laitos_on_laitos

      Laitos on laitos eikä se siitä sen paremmaksi tule lapselle jonkin sellaisen päivän vieton perusteella. Isänpäivän ja äitienpäivän vietto ovat sellaisia perheen intiimejä juhlia, että niiden vietto saakin pysyä kodeissa sen mukaan kuin lasten vanhemmat haluavat niitä viettää.

      • lbno

        Oletko setalainen?

      • Laitos_on_laitos
        lbno kirjoitti:

        Oletko setalainen?

        Kyllä olen.

      • Ibno
        Laitos_on_laitos kirjoitti:

        Kyllä olen.

        Niin arvelinkin.

    • No miksi ne sukupuolineutraalit hörhöt eivät voi viettää omaa hörhöilypäiväänsä jonain muuna päivänä ? ? ? Kyllä allakassa päiviä riittää hörhöillekkin ja miksi pitää mennä vaatimaan isänpäin poistoa toisilta oman hörhöilynsä takia ? ? ? Että silleen.

    • iudiyweuydfu

      Ei ole olemassa mitään sukupuolineutraalia, Homotkin yrittää olla joko isiä, tai äitejä. Jotkut menee niin pitkälle, että muuttavat ulkoisen olemuksensakin, jolloin heitä ei voi laskea kumpaankaan kategoriaan, koska eivät voi saada lapsia. Itse he kuitenkin uskottelevat olevansa jompia kumpia.
      Tyhmyydellä maailmaa hallitaan.

    • VETOKITA

      NO NIIN MITÄS SITTEN MIELENKÖYHÄT TOLLOT TANTAT KUN SAMASSA KEHOSSA 2 SUKUPUOLTA ONKO HÄN K A K S N E U V O N E N EI TRANSVETTIITTI. AJATELKAA VÄLILLÄ PÄÄLLÄ EIKÄ PERSEELLÄ. OISKOHAN LÄÄKITYKSEN AIKA.

    • ArtoTTTT

      #Juttua muokattu klo 12.34: Tarkennettu muotoiluja. Isänpäivää ei korvata läheisenpäivällä lopullisesti, vaan kyse on toistaiseksi kokeilusta.#

      Näköjään paniikkinappulaa on painettu kello 12.34, mitä ilmeisemmin tyrmäävän palautteen seurauksena

      • Onnittelut, te voititte!
        Miltä ensimmäinen voitto maistuu?
        Arvatenkin makealle?

        ps eikö Aa-kerho voisi pitää asian kunniaksi ylimääräisen kokouksen?

    • pasiiiiii

      Kuten joku jo aikaisemmin sanoi niin tämähän koskee isänpäivää sekä äitienpäivää. Otsikoissa nyt mainitaan vaan isänpäivä sen takia että tämä asia tuli nyt esille ennen isänpäivää. Jos tämä olisi tullut esille vähän ennen äitienpäivää ja otsikoissa lukisi vain äitienpäivästä .

      Sitä nyt en osaa sanoa että miksi kaikissa uutisissa ei lue sitä että koskee yhtälailla myös äitienpäivää. Onko niiden lehtien yms. jotka eivät sitä seikkaa kerro niin tarkoitus saala melua ja meuhkaamista eli hermostuttaa ihmiset ja antaa heidän luulla että tuo koskisi vain isänpäivää :D

      Tosiaan uutiset kannattaa lukea loppuun asti eikä pelkkää otsikkoa ja eri lähteistä.

    • hitonkovaahommaa

      isänpäivä tai äitienpv.on vanhentunnutta lässytystä.mummot ja ukit näitten monien lasten elämästä vaan huoltaa,ainakin rahallisesti?ja ku ne perheet on muka töis isooiskaupungeis eihä näitten lasten elämästä ees kuule mitää!!ja tähä saat...soppaa näitä muka pakolaisia vielä tyrkätää.ei suomikaa omia lapsiaa auta!!!ja näin on..ei taistelleet isämme ku omie kansalaisten takia.mummo!!!?

    • Laitos_on_laitos

      Laitos_on_laitos kirjoitti:
      Laitos on laitos eikä se siitä sen paremmaksi tule lapselle jonkin sellaisen päivän vieton perusteella. Isänpäivän ja äitienpäivän vietto ovat sellaisia perheen intiimejä juhlia, että niiden vietto saakin pysyä kodeissa sen mukaan kuin lasten vanhemmat haluavat niitä viettää.

      Joku ihan toinen henkilö käytti samaa otsikkoa/ nimimerkkiä vastatessaan Ibnon kysymykseen alla olevaan tapaan:
      Laitos_on_laitos

      2.11.2017 14:32

      lbno kirjoitti:

      Oletko setalainen?

      Kyllä olen.

      Alkuperäinen Laitos_on_laitos ei ole setalainen vaan pikemmin ihan muuta. Konservatiivisessa yhteisössä on yhteisön äitienpäivän vietto muutettu kevätjuhlaksi kauan sitten, jotta yksinasuvat ja siviilisäädyltään lapsettomat naimattomat voivat kokea vapauden osallistua yhteiseen juhlaan. Kommentti lähti pikemmin tältä taustalta.

    • Miksi ylipäätään päiväkodeissa vietetään isänpäivää? Eihän kovinkaan moni päiväkoti ikäinen ole vielä isä. Sitäpaitsi se on sunnuntaina.

    • nythaisee

      Pierettää ja piereskelen ihan missä sattuu. Suivakit meni jo liian pitkälle

    • soitaapua

      nythaisee.mene töihi.onko pitkäki aika ku tunsit ihtes ihmiseksi???koita nyt ees olla sivistinyt.ei se oo vaiketa ku haet apua vaikka mielenterveys ja päihdetyöntekijöiltä.hae apua.112.soittamalla.-

    • nillitysjumiijo

      Apulaisporomestari tittelinä vetää kyllä yli hilseen niin että viuhuu. Kettu herralle jos toisellekin.

    • Suuntunnuste

      Kuka haluaa silmätä Isää?

    • ärsytykynnysylittyi

      Nyt kyrsii niin paljon että vituttaa suoraan senoen noi viherviuhkat. Hampaiden puremiseksi tää elämä menee kun katsooo teidän vihreiden touhut. On se ihanaa, kannatuksenne laskee.
      Sehän se kummallista on, kun joitakin pappeja ja pappien rouvia teidän höhöissä mukana on. Noo juu nehän onkin rahan takia leipäpappeja ei kutsumuksestas työtä tekeviä

    • mummoeihalua

      eikös nyt ollu kyse isistä.ja tommoset vastaukset kuvaa.en halua poikalapsia lapsiltani.en yhtään.mummo 1950

    • Myös äitien päivä lähdössä, iltalehden uusi versio kertoo...

      "Päiväkodit eivät syrji isiä: Myös äitienpäivästä on tulossa läheisenpäivä"

      "Kokeilun taustalla on uusi, perheiden monimuotoisuutta huomioiva varhaiskasvatussuunnitelma."

      http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201711022200506377_u0.shtml

      • Taisin onnitella sinua liian aikaisin ;-(

      • ArtoTTTT
        qwertyilija kirjoitti:

        Taisin onnitella sinua liian aikaisin ;-(

        No et kai kuvitellut että Seta nyt periksi antaisi, kun yhteiskunta jo on talutushihnassa, taas hetken hyssyttelee ennen seuraavia vaatimuksia. Hämmästyttävää kuinka jotkut edelleenkin pitävät Setan propagandaa totuutena....

        Yhteiskunta on niin monessa talutusnarussa, että se meinaa tukehtua.
        Jokainen ryhmittymä kiskoo yhteiskuntaa omaan suuntaansa ja muut omaansa.

        Itse en edes tiedä Setan kantaa tähänkään asiaan tai onko sellaista edes olemassa, muualla kuin Arton mielikuvituksissa.

    • http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201711022200507230_u0.shtml
      Lapsi asia valtuutettu ei pidä läheisenpäivää hyvänä asiana,

      "Iltalehden tavoittama Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila ei näe mitään syytä luopua kansainvälisestikin tunnustettujen juhlapäivien vietosta.

      - Vetoan kuntiin, etteivät ne muuta isän- ja äitienpäivien viettoa läheisenpäivään. Lapsia ei pidä aliarvioida ja mitätöidä koko juhlaa.

      Kurttilan mielestä lapsia ei tarvitse suojella pettymyksiltä.

      - Lapset ovat voineet tuoda jo vuosia läheiset näihin tilaisuuksiin, eikä se ole ollut arjessa ongelma.

      Kurttilan mukaan läheisenpäivästä on keskusteltu jo pitkään. Sen viettoa on yritetty perustella myös uudella varhaiskasvatussuunnitelmalla.

      - Sieltä ei löydy tälle tukea.

      Kurttila ihmettelee myös Helsingin tiedottamista.

      - Sanotaan, ettei tässä olla luopumassa mistään, mutta kyllähän se nyt siltä näyttää, jos sanaa isänpäivä ei saa enää käyttää."

      • Onhan se ymmärrettävää kun piirrellään isänpäiväkortteja niin lapset, joilla ei ole isää ovat vähän kummassa tilanteessa. Kurttilasta viis.

      • sage8 kirjoitti:

        Onhan se ymmärrettävää kun piirrellään isänpäiväkortteja niin lapset, joilla ei ole isää ovat vähän kummassa tilanteessa. Kurttilasta viis.

        Minusta Kurttila on oikeassa. Tuskinpa isänpäiväkortin tekeminen on siitä pahimmasta päästä, mihin lapset joutuvat.
        Eiköhän ne suurimmat syyt lapsen tilanteeseen löydy sieltä perheen sisältä, eikä siitä vietetäänkö isänpäivää päiväkodissa vai ei.
        On niin tyypillistä aikuista kiinnittää huomio aivan muuhun kuin niihin ongelmiin, mistä kaikki johtuu.

        Ei me tuosta aleta raatelemaan toisiamme sanoilla.

      • ”Kurttila ihmettelee myös Helsingin tiedottamista.”

        Niin minäkin, sillä eihän tuossa ollut kuin muutama päiväkoti, joka tuollaista oli harkinnut. Ei siis koskenut kaikkia päiväkoteja.

        Kyllä näitä eri päiviä saa olla, mikäs siinä. Ja niiden lasten osalta, joilla ei esim. ole isää – syystä tai toisesta – voidaan kannustaa tekemään jotain muuta. Onhan olemassa isoisä tai setiä.

        Kyllä hyvä ope tämän asian osaa toteuttaa siten, ettei erilaiset joudu häpeään.

      • mummomuori kirjoitti:

        ”Kurttila ihmettelee myös Helsingin tiedottamista.”

        Niin minäkin, sillä eihän tuossa ollut kuin muutama päiväkoti, joka tuollaista oli harkinnut. Ei siis koskenut kaikkia päiväkoteja.

        Kyllä näitä eri päiviä saa olla, mikäs siinä. Ja niiden lasten osalta, joilla ei esim. ole isää – syystä tai toisesta – voidaan kannustaa tekemään jotain muuta. Onhan olemassa isoisä tai setiä.

        Kyllä hyvä ope tämän asian osaa toteuttaa siten, ettei erilaiset joudu häpeään.

        Itseasiassa myös meille tuli Vilman kautta viesti lapsemme alakoulusta. "Perjantaina aamulla klo 8.15 alkaen vietämme läheisenpäivää: isä, vaari, kummi tai joku muu lapselle läheinen aikuinen on tervetullut aamukahveille. Ohjelmassa kahvit ja pientä purtavaa aikuisille, pelailua ja lukemista yhdessä."

        Meillä ei asiasta loukkaantunut sen paremmin lapsi kuin isäkään. Isä menee tuolloin kouluun ja on iloinen, että tälläistä järjestetään, samoin lapsesta on huippukivaa, että iskä tulee. Iloa ei yhtään vähennä, että jollain muulla lapsella mukaan tulee joku muu.

      • Tulipa viimeisen päälle yhdyssanamoka. Pitäisi olla lapsiasiavaltuutettu.

      • aaltovaasi kirjoitti:

        Itseasiassa myös meille tuli Vilman kautta viesti lapsemme alakoulusta. "Perjantaina aamulla klo 8.15 alkaen vietämme läheisenpäivää: isä, vaari, kummi tai joku muu lapselle läheinen aikuinen on tervetullut aamukahveille. Ohjelmassa kahvit ja pientä purtavaa aikuisille, pelailua ja lukemista yhdessä."

        Meillä ei asiasta loukkaantunut sen paremmin lapsi kuin isäkään. Isä menee tuolloin kouluun ja on iloinen, että tälläistä järjestetään, samoin lapsesta on huippukivaa, että iskä tulee. Iloa ei yhtään vähennä, että jollain muulla lapsella mukaan tulee joku muu.

        Tuo on hienosti tehty.

    • Kun ei edes liberaalia Kurttilaa saatu mukaan, tulee kysymys että oliko koko homma muutaman setamielisen henkilön sooloyritys muuttaa yhteiskuntaa, ilman laajempaa pohjustusta ja koordinaatiota, esim. lehdistöä ei oltu koordinoitu toimimaan yhtenäisesti. Hesarin suodatin kyllä toimi , mutta iltalehti pääsi sooloilemaan ja kertomaan totuuden asiasta ja homma räjähti silmille, kun yleistä mielipidettä ei oltu ohjattu etukäteen tarpeeksi. Virhe tuskin toistunee, Seuraavaan muutokseen saanemme kuukausien median ohjauksen oikeaan mielipiteeseen.

      ps. Eikä tarvittu tällä kertaa edes oikean median ja Aitoavioliiton apua.

    • suunnatonvääryyss

      Maailma halutaan viedä pahuuteen ja tuhota ne arvot, joita me olemme aina kunnioitettu.
      Vaikka isänpäivä ei ole niin vanha, kuin on äitienpäivä.

      Isät ovat olleet onnellisia, kun hekin saivat oman päivänsä, kuten on ollut myös äideillä.
      Isänpäivä kortin on OLTAVA tarkoitettu vain ja ainoastaan ISÄLLE.

      En itse ottaisi sellaista korttia vastaan, jossa kortti olisikin tarkoitettu vain läheiselle.
      Kysyisin, missä on isänpäivä kortti, etkö sitä päiväkodissa tehnyt.

      Eikö ne tarhan lesbotädit ymmärrä, että lapsella on myös isä.
      Kaikkialla toitotetaan jo lapsillekkin sitä, että ei ole normaalia elää sellaisessa perheessä, jossa on isä ja äiti.

      Opetetaan jo pikku lapset siihen, että lesbo ja homo parit on oikea tapa elää.
      Esim. Tämä typerä läheiselle kortti on jo siihen viittaavaa ja suoranainen suunta sellaiseen.
      Sanokoon kuka mitä sanoo, mutta asia on ihan varmasti niin.

      • TotuusSattuuQXQX

        "En itse ottaisi sellaista korttia vastaan, jossa kortti olisikin tarkoitettu vain läheiselle.
        Kysyisin, missä on isänpäivä kortti, etkö sitä päiväkodissa tehnyt. "

        Mistä olet saanut käsityksen että kortissa ei saisi mainita sitä henkilöä jolle se on tarkoitettu, esim. juuri isää`?

    • hullutustaaa

      Mieluimmin ei tehdä kortteja ollenkaan, kun on isänpäivä, koska halutaan jo perinteeksi muodostunutta asiaa kumota.
      Läheisenpäivä kortti on ihan eri asia, kuin isänpäivä kortti

      Läheisenpäivä voi olla joka päivä, mutta isänpäivä on ainoastaan kerran vuodessa.
      Isää halutaan loukata ja nöyrryttää jopa päiväkotitätien tempauksesta, poistetaan isänpäivä kokonaan. suositaan vaan lepakko pareja.

      Mies on aina mies ja nainen on nainen ja me synnytään aina jommaksi kummaksi aina.
      Silloin ei olla molempia. sukupuolia, eikä tulla olemaan.
      Nyt halutaan, että pikku lapselle jo syötetään sitä, että vain homo ja lesbo pari on oikea tapa elää, se aloitetaan jo päiväkodissa.
      Tuo läheiselle kortti on jo suunnattu sellaiseen elämän tapaan.

      • Nytt

        Mihin perustat mielipiteesi, että "Mies on aina mies ja nainen on nainen ja me synnytään aina jommaksi kummaksi aina.
        Silloin ei olla molempia. sukupuolia, eikä tulla olemaan"?

      • VainTerveetKelpaa

        Jos ei ole kumpaakaan niin silloin on sekasikiö mikä on vajokki ja yhteiskunnassa oleva rasite.Helppoa eikö vain? Näin yksinkertaista se on.

      • :D Ei niitä isä kukaan ole "poistamassa". ;D

      • terkut.setaan
        mummomuori kirjoitti:

        :D Ei niitä isä kukaan ole "poistamassa". ;D

        Niin koska ette pysty ;)

      • terkut.setaan kirjoitti:

        Niin koska ette pysty ;)

        Eikä siihen ole mitään tarvetta. Tosin itse en voi päättää yhtään mistään näin tavallisena puolueettomana ihmisenä.

    • HomousOnSairaus

      Hallitus kuulemma miettii että otetaanko käyttöön erilliset homo ja lesbopäivät...Haavisto kuulemma voisi vetää projektia...

    • Voi_perSu

      Suvivirrenkin veivät, saatanan ulukomaalaiset.

    • 100aiteejaisee

      No jo on keksitty juttu. Ei ole mitään isän tai äidin päivää. Ihmiset haluaa nyt vaikka paska päivää. Äidin ja isän oleminen ei ole jossain päivän vietossa. Joku huuhaa keksi mitä on rahastaa.

    • Molemmat juhlat ovat ihan keksimällä keksittyjä. Äitienpäivä alkoi yhdestä ideasta Yhdysvalloissa 1900 luvun alussa ja suomeen se rantautui 1918. Vasta vuonna 1947 siitä tehtiin virallinen päivä ja liputuspäivä.

      Isänpäivän idea puolestaan oli aika kaupallinen. 1040 Yhdysvalloissa kauppiaat halusivat vauhdittaa myyntiä ennen joulusesonkia. Suomessa sitä vietettiin epävirallisesti 1970 luvun alussa, mutta laitettiin viralliseen almanakkaan 1987, jolloin siitä tuli meille vakiintunut tapa.

      Siinä ei ole mitään vikaa, että näitä juhlapäiviä on. Hyvä on välillä muistaa sekin, että näitä tulee ja menee ajan saatossa.

      • keskiaikainen_juhla

        Katolisessa Euroopassa isänpäivää on vietetty jo varhaiskeskiajalta lähtien. Se ei ole keksimällä keksitty juhla, vaan hyvinkin tärkeä ja vanha kristillinen juhla jolloin juhlitaan isänpäivää ja Jeesuksen isää, Joosefia.

        Äitienpäivä sen sijaan on kyllä suhteellisen uusi juhla. Muuan Anna Jarvis on sen keksinyt ja alkoi kampanjoida äitienpäivän puolesta 1900-luvulla. Usassa se hyväksyttiin juhlapäiväksi vuonna 1911 ja on sieltä levinnyt muihin maihin.

      • keskiaikainen_juhla kirjoitti:

        Missäpä olisi lähdettä tuolle katolisen kirkon viettämälle isänpäivälle?

    • Tutkimusaihe.jollekin

      Miesviha elää vahvana joidenkin feministien mielessä, siitä tässä on varmaan kyse.

      Nyt toitotetaan mediassa vain naisvihasta, joka on tietysti väärin myös kaikkien normaaleilla hoksottimilla varustettujen miesten mielestä.

      Pitäisikö kuitenkin jonkun alkaa tutkia myös miesvihaa, vai eikö se ole poliittisesti korrekti tutkimusaihe.

      • Miesviha on väärin myös kaikkien normaaleilla hoksottimilla varustettujen naisten mielestä.
        Viha ylipäätään jotain ryhmää kohtaan on väärin.

      • Ehkä joillekin on jäänyt tuollainen viha päälle, onneksi he ovat hyvin harvinaisia. Miehet eivät tosin ole siitä kärsineet, joten....

        Vihaaminen ei ole kenelekään mitenkään hyvää tekevä asia.

    • Joopajoopajoojaa

      Vähemmistö taas haluaa määrätä enemmistöä.

    • hauskauhu

      koko tää älyttömän pyrkimyksen loppuu vain viidessä
      sekunnissa..kun poika ja tyttö sanovat toisilleen---,,-riisukamme ,,,ja sitten katsovat toisilleen,,,,j
      vot jumal,,,,,a mehän o,,,erilaisia,,,,,,,,,HA,,HA,,HA,,,HA,,,HA ,,,,hyi helv,,,,,a

    • ljslsjlsj

      Meillä on isä, äiti, tyttö ja poika sekä vanhempien vanhemmat pappa ja mummu, eivätkä ne siitä muutu ikinä, vaikka nämä hörhö vihervassarit uikuttavat sen sukupuolettoman perään....hullutusta hullutusta. Pitäisikös nyt synnytyslaitoksella sanoa, ettei vaan kukaan sukupuoleton loukkaantuisi, että nyt syntyi tyyppi, jolla on feminiimiset piirteet, mutta voi yhtä hyvin olla poika, koska ehkä haluaa joskus itsensä leikkauttaa sellaiseksi...ja sitten lapselle kerrotaan, etei ole isää, eikä äitiä, vaan sellaisia läheisiä, joilla on erilaisia piirteitä tai he voivat jonain päivänä muuttaakin itsensä ihan toisen näköisiksi....ei ihme, että lapset sekoavat jo synnytyslaitoksella, kun annetaan lapsi karvaiselle äidille, eikä rintamaitoa tule...tämä Suomi on menossa yhä sairaampaan suuntaan. Jos jollain ei ole isää...tai siis se on kaikilla, jossain, ellei ole ufon alukselta tipahtanut...niin pitääkö siis olla kollektiivista surua ja osoittaa näin, ettei meillä muillakaan ole oikeastaan isää tai äitiä, kun sillä toisellakaan ei ole. Minun isäni on esimerkiksi kuollut ja muistan häntä joka isänpäivänä enkä pahastu, vaikka toisten isät elävät. Minun lapsellani on isä, eikä mikään yleinimi läheinen ja saa sen taatusti pitää isänään. Isän- ja äitienpäivänä nämä isästä ja äidistä, tavalla tai toisella osattomaksi jääneet voivat kirjoittaa sen kortin läheiselleen , eikä siinä tarvitse toisten luopua heille tärkeästä päivästä...Jos minun lapseni olisi sellaisessa päiväkodissa, missä pitäisi kirjoittaa kortti läheiselle, niin ehdottomasti vaatisin, että lapseni kirjoittaa kyllä kortin isälleen isolla ii:llä...miksi vanhemmat edes suostuvat siihen...

    • Marketta55

      Monikultturisessa Suomessa on kaikkien etu että poistetaan kaikki juhlapäivät ja iloitaan monikulttuurisuuden tuonutta ilosanomaa. Hyvä ettei enää ole aamuhartauksia, joulua eikä suvivirttä. vanhoja juttuja jotka on voinut unohtaa, tärkeintä on ettei loukata eri kulttuurin ylpeitä edustajia. Jos rajoitetaan tyttöjen koulunkäyntiä ja oikeuksia niin se on muiden kulttuurien hyväksymistä vanhan aikaiseen Suomeen.

      • On tainnut mennä lujaa ohi realisimi? Kyllä me voimma viettää suomessa ihan niitä juhlia kuin haluamme.

    • Houdu

      Eikö tuon Isänpäivän voisi korvata termillä "siittiön luovuttajan päivä" ja äitienpäivän "munasolun päivällä". näin juhlittaisiin oikeaa biologista elämän alkulähdettä.

    • Tuhokehitystä

      Nythän se nähdään. Kun pirulle antaa pikkusormen se vie koko käden. Silloin kun perheen arvot sekoitetaan yhteiskunta tuhoutuu ja näin on Suomi lähtenyt tälle tielle. Perhe on yhteiskunnan perusta, aina!

    • gc-----------

      Tämä on lähtöisin liperaalipiispojen kristinuskon hylkäämisestä ja Raamatun sanan väheksymistä uusine humaani tulkintoineen . Emertiuspiispa Riekkinen ottaisi mieluiten imaamin saarnaamaan kuin Lutherstäätiön papin,vaikka .Tosi eihän se Lutherkaan tainnut olla oikea Jumalan lähettiläs, kun vihasi juutalaisia. Piispa Riekkinen otti mallia homoateistipiispa Spogista,jonka hän kutsui verorahoilla viettämään riehkasta saunailtaansa.

      • Kannattaa katsoa dokumentti Lutherista, antoi eri vaiheissa erilaisia lausuntoja esim. Juutalaisista. Lutheria lienee suututtanut se että Juutalaiset eivät yrityksistä huolimatta ottaneet evankeliumia vastaan. Tämä odotus liittyy Raamatun kirjoitukseen siitä että myös Juutalaiset lopulta ottavat Jeesuksen vastaan.

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Kannattaa katsoa dokumentti Lutherista, antoi eri vaiheissa erilaisia lausuntoja esim. Juutalaisista. Lutheria lienee suututtanut se että Juutalaiset eivät yrityksistä huolimatta ottaneet evankeliumia vastaan. Tämä odotus liittyy Raamatun kirjoitukseen siitä että myös Juutalaiset lopulta ottavat Jeesuksen vastaan.

        "Tämä odotus liittyy Raamatun kirjoitukseen siitä että myös Juutalaiset lopulta ottavat Jeesuksen vastaan. "

        Niinpä. Eli kun juutalaiset lopulta luopuvat uskonnostaan, niin vasta sitten alkaa tapahtua?

    • surkusurku7889923456

      Päiväkodin johtaja pitänee itseään jumalana, jolla on mahti kaikessa.
      Epäjumala on ja saastainen sellainen. Oikea paholainen.
      Viedä nyt lapsilta isänpäiväkortin teon. Millainen voi olla tämä ihminen.
      Ala on ainakin väärä.
      Onko päiväkodin tädin pakko lapselle luoda sellainen kuva, että ehjiä perheitä ei suosita.
      Eikö tämä täti ole osa sitä, joka on lapsen kasvattajana.
      Mikä mahti tällä tädillä on olevinaan, että sillä on oikeus muutella perinteistä käytäntöä muuksi.
      Totuuden nimissä, tällaista päätöstä ei voi tehdä kukaan hetero.

      • Ainakin MV-julkaisu väittää että Mervi Eskelinen Facebookissa lobbaisi juuri Seta arvojen puolesta. MV julkaisu ei ole kovin luotettavassa maineessa joten kannattaa tarkistaa pitääkö tuo paikkansa, toki saattaaa olla monia samannimisiä.

        MV-julkaisu
        "Mervi Eskelinen on ns. tasa-arvoisen avioliiton aktivisti, joka Facebook-sivullaan suositteli allekirjoittaa äitienpäivän kunniaksi tasa-arvoista avioliittoa tukevan äitiyslaki-vaatimuksen. Facebookissa päiväkodin johtaja antaa näkyä tukensa pride-ihanteille avoimesti ja toistuvasti."

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Ainakin MV-julkaisu väittää että Mervi Eskelinen Facebookissa lobbaisi juuri Seta arvojen puolesta. MV julkaisu ei ole kovin luotettavassa maineessa joten kannattaa tarkistaa pitääkö tuo paikkansa, toki saattaaa olla monia samannimisiä.

        MV-julkaisu
        "Mervi Eskelinen on ns. tasa-arvoisen avioliiton aktivisti, joka Facebook-sivullaan suositteli allekirjoittaa äitienpäivän kunniaksi tasa-arvoista avioliittoa tukevan äitiyslaki-vaatimuksen. Facebookissa päiväkodin johtaja antaa näkyä tukensa pride-ihanteille avoimesti ja toistuvasti."

        Päiväkodin johtajillakin on sananvapaus!

      • mummomuori kirjoitti:

        Päiväkodin johtajillakin on sananvapaus!

        Onko myös oikeus käyttää päiväkotia ja päiväkodin lapsia ideologiansa ja aatteidensa edistämiseen ja levittämiseen, ilman kaikkien vanhempien suostumusta???

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Onko myös oikeus käyttää päiväkotia ja päiväkodin lapsia ideologiansa ja aatteidensa edistämiseen ja levittämiseen, ilman kaikkien vanhempien suostumusta???

        Eihän se tarkoita, että työntekijät "levittäisivät" mitään tuollaista?

      • mummomuori kirjoitti:

        Eihän se tarkoita, että työntekijät "levittäisivät" mitään tuollaista?

        Eikö tieto isänpäivän muuttamisesta sukupuolineutraaliksi lähimmäisen päiväksi ole levinnyt?

      • ArtoTTT kirjoitti:

        Eikö tieto isänpäivän muuttamisesta sukupuolineutraaliksi lähimmäisen päiväksi ole levinnyt?

        Ei, koska kukaan ei tuollaista ole kai edes vaatinut?

        Kyllä vain me saamme viettää isänpäivää aivan tavallisesti. Päiväkodeissa vain on huomoitava myös ne lapset, joilla isää ei ole syystä tai toisesta.

        Isän rooli on nykyään aivan toisenlainen kuin ennen, ja mielestäni tätä pitää myös juhlia ja näin kannustaa miehiä olemaan isejä.

        #Ei, koska kukaan ei tuollaista ole kai edes vaatinut?#

        Ainakin päiväkodissa näkyy vaatineen.

      • ArtoTTT kirjoitti:

        #Ei, koska kukaan ei tuollaista ole kai edes vaatinut?#

        Ainakin päiväkodissa näkyy vaatineen.

        En vain tuollaista ole missään huomannut!!!!

        Kyse on siis siitä, että isien lisäksi muutkin läheiset voivat tulla viettämään päivää lasten kanssa.

    • Kdkdkldl

      Homot ja lesbot voi viettää omia päiviään.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      3070
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1747
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1607
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      88
      1431
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      405
      1427
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      403
      1333
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1179
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      39
      1093
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      339
      930
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      270
      918
    Aihe