Sosialidemokraattisen puolueen ja ay-liikkeen yhteistyö oli alkujaan positiivista, nuo kaksi saivat yhdessä paljon hyvääkin aikaan, mutta vallanhimoissaan tuo kaksikko ryhtyi pystyttämään rakenteita joilla on mafian kaltaisia ulottuvuuksia.
Varsinainen ongelmapesäke on ay-liike joka haluaa kasvattaa valtaansa suurella jäsenmäärällä. Tämä sielujen kalastelu on johtanut tilanteeseen joka eriarvoistaa ihmisiä, liittoon kuuluvilla on järjettömät etuudet ja liittoon kuulumattomat jäävät työttömänä ollessaan lähes tyhjän päälle.
Sosialidemokraatit ajoivat Suomeen lainsäädännön joka mahdollistaa nykyisenkaltaisen työttömyyskassajärjestelmän. Tämä työttömyyskassajärjestelmä jonka ihmiset kuvittelevat rahoitettavan liitolle maksettavilla liitonmaksuilla, pyöriikin 98 prosenttisesti ihan muulla rahalla.
Yksi osa tuosta rahoituksesta tulee työntekijöiden työttömyysvakuutusmaksuista, joka on saman suuruinen sekä työttömyyskassaan kuuluville, että siihen kuulumattomille. Osan maksaa työnantajat, ja osa tulee valtiolta.
Käytännössä liitot keräävät kiitosta ansiosidonnaisen päivärahan maksamisesta vaikka lähes koko raha tulee ihan muualta. Liitoille on ollut hyvin tärkeää mekanismia suunnitellessaan sosialidemokraattien kanssa, että työttömyyskassan ulkopuoliset työttömät tulevat sanktioiduksi. Näin siis ay-liike ja sosialidemokraatit, työttömän "ystävät".
Sosialidemokraattien ja ay-liikkeen vallanhimo on asettunut työttömät eriarvoiseen asemaan, ja näkisin ettei eduskunnassa tule olla puolueita jotka ajavat aktiivisesti eriarvoistavaa politiikkaa. Mielestäni sosialidemokraattinen puolue tulisi kieltää, onkohan se mahdollissta?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Onko perustuslain mukaista syrjiä osaa työttömistä?
Onneksi on Loimaan kassa, mutta joutuuko AY:hyn kuulumattomat työpaikkakiusaamisen kohteeksi?
Loimaan kassa ei korjaa perusongelmaa, eli mekanismia joka eriarvoistaa ihmisiä sen mukaan kuuluvatko he työttömyyskassaan (liiton tai Loimaan) vai ovatko työttömyyskassojen ulkopuolella.
Työttömyyskassoja ei voida lukea myöskään samaan ryhmäään esim. vakuutustoiminnan kanssa, eli kassan jäsenmaksut olisivat vakuuttamista työttömyyden varalle, sillä "vakuutuksenantajina" toimivat työttömyyskassat eivät itse maksa ansiosidonnaista päivärahaa omista varoistaan.
Jos joku haluaa kuulua liittoon, niin kuulukoon. Minä en käsitä miksi lainsäädännöllä on mahdollistettu ansiosidonnaisen päivärahan maksaminen näennäisesti työttömyyskassan varoista, vaikka rahoitus tulee ihan muualta.
Sosialidemokraatit ajoivat aikoinaan tuota mekanismia lakiin, ja sen ainoa tarkoitus oli painostaa ihmisiä liittojen jäseniksi, siksi tarvittiin sanktiot niille jotka jäivät liittojen ulkopuolelle.
Törkeä silmänkääntötemppu! Ja sitten on päästy perimään myös ylisuuret AY:n jäsenmaksut verovapaana. Tollasta välistävetäjien ja vuokrakiskojien mafiaa ylläpidetään yhteiskunnan varoilla.
Työttömyyskassa on silmänkääntötemppu. Rahat eivät tule AY:ltä. Sitä tarvitaan SAK-SDP:n vallan pönkittämiseksi ja suojatyöpaikaksi. Nykyään Haataskan siippa on työttömyyskassan johdossa oltuaan sitä ennen suoraan SAK:n palkkalistoilla.
Kyllä sinä voit sen kieltää. Sanot, että puolue ei saa tulla tontilles.
Ylimielinen sosialisti palstalla. Erkki Tuomioja?