Suomen politiikassa vaikuttaa henkilö jonka Nato -vastaisuus perustuu puhtaaseen pelkoon:
"Ettei Venäjä vain suuttuisi."
Kuinka on mahdollista, että pelkäävä ihminen voi ylipäätään olla mukana suomalaisessa politiikanteossa?
"Ettei Venäjä vain suuttuisi."
Kuinka on mahdollista, että pelkäävä ihminen voi ylipäätään olla mukana suomalaisessa politiikanteossa?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyseessä ei ole Nato -pelko vaan Venäjä -pelko.
Kuvio menee näin:
Laura pelkää Venäjää (tai on maksettu trolli) ja Venäjä pelkää Natoa.
Oravanpyörä on valmis.
Mitä Lauraa pelkää niin, ettei uskalla itseään puolustaa?
Joo!
Usa:ssa hyökättiin kirkkoon ja surmattiin yli 20 ihmistä sinne ja tuntematon määrä loukkaantui ammuskeluissa.
Miksi Nato ei auttanut?
Vaikka usa kuuluu Nato maihin. Vai eikö kotivakuutus kattanutkaan sitä avunantoi?
Nato ei ole poliisi, ei palokunta eikä kottivakuutus! USA:ssa on poliisi hoitamassa rikoksia! kuinka tyhmiksi voi Tiltun jutut mennä?
Nato on nimenomaan mailleen kotivakuutus mutta vain ulkoista uhkaa vastaan.
USA:ssa kyseessä on sisäinen uhka eli ei Naton ongelma.
Natofanien demokratiaa, 60 prosentilla Suomalaisia ei saisi olla edustajaa lainkaan.
Länsimaisten arvojen rajat paukkuu Natotouhujen pakottamana.
Käykää nyt mielessänne Natopäättäjien ja -joukkojen aikaansaannokset.
Tietysti teidän pitää kerrata Ukraina ja Grim ja julkaiste ne taas tässäkin yhteydessä mutta ne on kaikkien tiedoss ja niistä on johtopäätökset tehty, kukin tavallaan.
Enemmistö suomalaisista kannattaa Suomen Nato -jäsenyyttä.
Nato kuitenkaan ei ole mikään fanitus -juttu vaan - kuten joku täällä kirjoitti - kotivakuutus.
Nato puolustaa jäseniään puoluepoliittisesta kannasta huolimatta.
Ukrainan ja Krimin ohella Venäjä muuten sekoilee ja pommittaa siviilejä paraikaa Syyriassa ja sehän sekoili myös Georgiassa. Pitää kysyä missä se ei ole sekoillut?
Miksi Laura pistää päänsä pensaaseen mieluummin kuin näkee realiteetit?
Höpöhöpö!
Sinä olet pelkkä trolli jolla on lukemisen ymmärtätämisen vaikeuksia..
Tuoreessa+HS:n+kyselyssä+22%+suomalaisista+kannattaa+Nato-jäsenyyttä.
Ei ole olemassakaan mitään "tuoretta HS -gallupia".
Kyseinen lafka Kantar TNS myy samaa vanhaa gallupia joka on tehty jo kuukausia sitten ja siinä ei edes mainita otoksen suuruutta, joten sitä ei kukaan täysissä hengenvoimissa oleva tosissaan ota.
Valtaosa suomalaisista tietysti kannattaa Suomen Nato -jäsenyyttä, mutta moni vastaa en tiedä tai jos se ei ole mahdollista, mieluummin "ei".
Yleensä gallupeissa kysymykset asetellaan siten, että vastaajat eivät täysin käsitä mihin ovat vastanneet.
Suuri osa vastaajista kuvittelee esim., että Nato (tai EU tai joku muu) auttaa hätätilassa vaikka Suomi ei olisikaan Naton jäsen ja näinhän asia ei ole.