Soini on tehnyt rinta rottingilla selväksi, että hänen mielestään Raamatun suurin sankari on Juudas. Viime kesän tapahtumien perusteella samaa mieltä on myös pääministeri Sipilä. Vaikuttaa oudolta, ovathan molemmat em. henkilöistä olevinaan kuitenkin jonkun sortin uskovaisia?
Soini: Raamatun suurin sankari oli Juudas!
hämmästyttää-kovin
8108
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Soinihan teki Juudaksen lailla ,petti äänestäjät! Puolue hajosi.Ei kannattaisi kehua!
"Juudas teki urotyön. Juudas pelasti hallituksen. Kauan eläköön Juudas! -Tämä anarkistinen ja pakanallinen henki on nyt vallalla maassamme ja vielä Suomen 100-vuotis juhlavuonna. Tilanne kertoo kepun-kokoomuksen ja sinimustien arvomaailmasta todella paljon.
Siellä leipäjonossa on vasurilla aivan liikaa aikaa katkeroitua ja kirjoitella rasistisia vihaviestejä tänne.
Tuollainen pitää heittää jonosta ulos nälkiintymään jonnekin, jotta oppii ihmisten tavoille.
Juudashan oli maailman ensimmäinen vasuri!
Petti pikkusummasta toverinsa himoitessaan toisten omaisuutta.
Soini lienee pohjimmiltaan pakana?
Ettäkö vasuri, no ei nyt sentään!
Soini vaikuttaa olevan kaikin puolin susi lammasten vaateissa?
Soini jo täysin pahan palveluksessa?